Ihmiskunta syrjäytymässä?

Syväekologi on tainnut olla koko ajan oikeassa. Itse en ole halunnut uskoa tähän, mutta automaatio todella on syrjäyttämässä koko ihmiskunnan. Kuka tätä kehitystä ohjaa?

http://www.talouselama.fi/uutiset/tyly video kiertaa netissa ihminen on samassa asemassa kuin hevonen 1900luvun alussa/a2261237
7374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikös se ole ihan hyvä juttu, että koneet vapauttavat ihmiset töistä. Kukapa mielellää töitä tekee?

Äänestä

Koneiden kehittyminen entistä tehokkaimiksi on sekin vähentänyt paljon työvoiman tarvetta monilta aloilta. Tyypillisiä aloja tässä missä koneiden tehokkuus on kasvanut valtavasti on maansiirtotyöt ja maataloustyöt ja kuljetusala. Kuljetusalalla toki on omat rajoituksensa teillä ja raiteilla mutta varsinkin meriliikenne, laivat ja satamien lastauskoneet ja koko lastinkäsittelysysteemit. Vanhemmat meistä voivat muistaa tavallisia maatalouskoneita 60-luvulta, esim. puimurit jotain 7 jalkaa ja tehot jotain 2 tuntia hehtaarille, nyt mennään pienimmilläkin puimureilla ainakin 2-3 hehtaaria tunnissa, ja traktorit koneineen tietenkin samassa linjassa. Pellot on keväsin kylvetty niin hetkessä että ei sitä aina edes huomaa, samoin nämä syksyn puintityöt. Metsien monitoimikoneet on oma lukunsa.

Äänestä

NIINKÖ ?

Äänestä

Tekeepä hyvää mun robottikammolle...

Mä en ole vielä koskaan uskaltanut käyttää sellaista automaattikauppakassaa... jonotan ennemmin ihmiselle, vaikka ostoskorissa oliskin jotain noloa.

kirjaston lainausautomaattikin on siinä ja siinä :P

Tuli mieleen ne Wall-E ihmiset x)

Yhteiskunnan pitää muuttua todella radikaalisti... kapitalismi ei enää toimi, jos kourallinen ihmisiä valvoo koko maailman kulkua.

Äänestä

Todellisuudessa noin 1/3 kansasta on sellaista, jotka eivät enää kykene
nykyaikaisiin ammatteihin, missä ATK-taidot ovat perusedellytys.
Ne taitamattomat putoavat kelkasta ja ovat ainaisia tukien saajia.
Heille pitäisi vaan perustaa joukkomajoituspaikkoja + ruokintaa.

Äänestä

Ihmisyys on syrjäytymässä. Inhimillisyys vähenee kokemusten muuttuessa tietotekniikan vuoksi välilliseksi. Alkukantaiset heimot ja yhteiskunnat selviävät paremmin toisten rappioituessa. Meiie on käymässä niin jo ekonomistien vuoksi.

Äänestä

Höpö höpö. Juttelin tuossa vastikään ChatGPT:n kanssa ja oli fiksumpi ja kohteliaampi kuin useimmat oikeat ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuokrayksiö 340€/kk kirjoitti:

Syväekologi on tainnut olla koko ajan oikeassa. Itse en ole halunnut uskoa tähän, mutta automaatio todella on syrjäyttämässä koko ihmiskunnan. Kuka tätä kehitystä ohjaa?

http://www.talouselama.fi/uutiset/tyly video kiertaa netissa ihminen on samassa asemassa kuin hevonen 1900luvun alussa/a2261237

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu