Asumisen asialla

djrotkopaviaani

Vuokra-asunnot ovat hieno asia. Kaiken onnistuessa sekä vuokranantajalle että vuokranmaksajalle jää helpottunut ja luottamuksellinen olotila. Ensinmäiset muuttokeikat ja tupaantulijaiset ovat suurimmaksi osaksi kauppojen luonnistumisen ansiota. Ja olet kääntänyt sivua elämässä ja jeessuskin on ylpeä sinusta. Onneksi kolikolla on kuitenkin kääntäpuolensa. Kauppoja ei synny. Vuokravälittäjä ei osaa kunnolla työtään. Saat käyttää mukavan siipaleen aikaa viikostasi olemattomaan, ja ennen kaikkea turhaan.
Kuka pitää sellaista firmaa pystyssä jonka tarkoitus ei ole tuottaa ? Kuka haluaa palkata (tässä tapauksessa) selkärangattomia vuokravälittäjiä selittämään ihmisille täyttä soopaa. Kyse ei ole mainostoimistojen surkeista sloganeista vaan firman elinehtona, tärkeässä roolissa toimivasta asiakaspalvelusta, joka mahdollistaa suuren osan myynnistä. Lisäksi, minkä takia firma laittaa internettiin ilmoituksen, vielä kahteen eri paikkaan, kämpästä, jota kukaan ei ole aikeissa vuokrata. Tapahtui viimeviikolla: kävin LIT-kiinteistöjen asuntonäytössä. Oletettu tilanne yleensä on, että kun ihminen tulee asuntoa näyttöön katsomaan on hänellä varaa maksaa takuuvuokrat, vesi- ja sähkökulut, vakuutukset ja kuukausivuokrat. Lisäksi hän tietoisesti sitoutuu ainakin vuoden kattavaan määräaikaiseen sopimukseen, jonka jälkeen sopimus raukeaa tai muuttuu toistaiseksi. On kuitenkin näköjään mahdollista , että herra/neiti vuokravälittäjä kertoo vajaita lisätietoja kiinteistöstä.
Asunnolla piinattiin minua puolitoista viikkoa. Luvattiin soittaa ja olla yheydessä heti kun asia selviäisi. Sitten, sain päätöksen. Puhelun, jossa minun varallisuuteni kyseenalaistettiin. Syy, miksi minulla ei olisi oikeutta asuntoon kiteytyi ainoastaan firman itsensä tekemän päätelmää, minulla ei ole rahaa. Mitä helvettiä ? Lähdin LIT:n toimistolle selvittämään asiaa. Mukana minulla oli tälläkertaa lompakko, tiliote ja säästötilini realilaskelma. Vastaukseksi en saanut pahoitteluja, en myötäilyjä, enkä muutakaan normaalia tilannekäytöstä. Sain vain vastauksen; palaamme asiaan. Lähtiessäni minulle lisäksi vielä kerrottiin, että minun ei kannatta ottaa yhteyttä itse, sillä asia ei etene sen nopeammin.
Odotin kolme päivää. Minuun ei ei otettu yhteyttä. Päätin sitten itse soittaa ja kysyä jo hieman jo eskaloituneesta tilanteesta. Muutaman kerran yrittäneenä minulle vastattiin ja kiinteistövälittäjällä oli minulle asiaa. ’’Aamulla saamamme tiedon mukaan, asunto ei ole enään kaupan’’ Kysyin, onko asunto mennyt mahdollisesti jollekkin toiselle. ’’Asunto piti vetää markkinoilta. Emme välitä sitä enään. Teidän kannattaa katsoa asuntoa toisaalta.’’ Asia harvinaisen epäselvä.
Ovatko ihmiset tänä päivänä tosiaan niin tyhmiä, että menevät asuntonäyttöihin syystä että, ei ole muutakaan tekemistä ? Onko suorat kysymykset ja vastaukset nykyään liian vaikeita asioita ? Tilitietojani heillä ei voinut olla, ennen omaa päätöstäni näyttää ne. Luottotiedot ok. En edelleenkään ymmärrä, mistä näitä ihmisiä revitään tänne. Noh, ei minun tässä vaiheessa auta muuta kuin toivoa, että saivat mitä halusivat. LIT-kiinteistövälitys tekee sen minkä lupaa!


Opiskelija/ Ravintolatyöntekijä

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        97
        2803
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        104
        2380
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2160
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        16
        1944
      5. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        42
        1796
      6. 152
        1782
      7. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        45
        1767
      8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1716
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        131
        1510
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1304
      Aihe