Optimaali öljy MB 220 Dieseliin ?

10W - 40

Laitan aiheesta selvyyden uuden avauksen. Toisen ketjun häirikkö-hihhuli pysyköön edellisessä ketjussa.

Täyssynteettistä en ko. koneeseen laita johtuen moottorin tyypistä ja ajetuista kilometreistä.

Mikähän olisi sopiva / sopivin öljy W202 - 220 dieseliin ( ei turbo - ajettu noin 220 tkm), joka liikkuu suurelta osin Keski- ja Etelä Euroopassa (varsin paljon lyhyttä ajoa), eli talvet leutoja ja kesät liiankin kuumia.

Toisinaan oleilen alueella jossa talvella lämpötila on 5-8:n ja pienen pakasen välillä jossa miinusta voi toisinaan olla - 7-14C° mutta yleensä enempikin alle kuin yli kymmenen astetta.

Tähän mennessä olen käyttänyt Mobil 10W - 40 Synthetic Technology Oil.

Mikä ero tuolla etiketin ilmaisemalla teknologialla on täyssynteettiseen? Itselleni jotenkin hämäävää kun hyllyssä voi olla rinnakkain purnukat joissa yhdessä ilmaisu 'täyssynteettinen' ja sitten toisessa tuo pelkkä 'synteettinen teknologia'.

- http://fi.wikipedia.org/wiki/Synteettinen_öljy

Öljy on toiminut ihan ok, eikä sitä tarvitse juuri lisäillä. Kuitenkin kesän kovassa paahteessa moottoritiematkalla koneen ääni alkaa muuttua jotenkin voimakkaamman jyrseväksi.

Teen toisinaan 2 x 200km reissun johon lähden aamusta. Menomatka moottorin äänien suhteen ok, mutta takaisin tullessa iltäpäivän ja bitumin paahteessa koneen ääni muuttuu jyriseväksi ja muutenkin vaikuttaa kokonaisuudessaan äänekkäämmältä. Sitten ajoittaiset pidemmät matkat päälle. Tulikin mieleen, että leikkaako tuo öljy kuumissa olosuhteissa?

Tuosta heräsi epäilys josko öljytyyppi ei olisi ideaali ko. moottoriin ja noihin olosuhteisiin tai vain vastaavaan toiseen merkkiin vaihtaminen saattaisi muuttaa tilannetta.

Nyt hätävaroiksi tutun tuotteen uupuessa ostin vastavan tuotteen Helix Diesel HX7 10W - 40 / ACEA, A3 - B3 - B4 - MB Approval 229.1 / VW 505 00 (yleensä olen kiertänyt Shelin öljyt) joka on tarkoitus laittaa seuraavaan "pesu-öljynvaihtoon" suodatimineen, eli tuon vaihdon jälkeen ajan vain muutaman sata kilometriä ja vaihdan öljyt uudestaan suodattimen kera.

Vaikka ajoa ei tule kovin paljoa niin vaihdan ölyt ja suodattimen kerran vuodessa tai useamminkin.

"Pesu-öljynvaihto" kompromissinä kun en toistaiseksi ole uskaltautunut Forte tai vastaavaa moottorin sisäpesua toteuttaa, vaikka kone ei normaalia likaisempi olekaan säännöllsten öljynvaihtojen ansiosta. Joskus harvoin moottoripesu saattaa laittaa lian liikkeelle öljykanavia tukkien jopa moottoririkkoon saakka tai provosoi tiivisteiden vuotoa.

Tietysti ensimmäinen asia on noudattaa huolella kunkin moottoripesutuotteen käyttöohjeita. Jos jonkin tuotteen ohje on vain viisi minuuttia tyhjäkäyntiä, niin siinä tulee pitäytyä, ei enempi kierroksia eikä enempi käyttöäikaa.

Öljyn valinnasta keskustelua:

- http://www.mersuforum.net/forum/viewtopic.php?p=431307&sid=6165f76333cbff113891c87c6e0a6c02

64

607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10W - 40

      Auton huoltokirjan leimattava kirjanen manitsee ko. koneelle öljystandardivaatimuksista seuraavaa:

      - CCMC D4 / D5 / PD2

      - API CE

      - API CF-4

      Sitten taasen ko. automallin korjausopas opastaa käyttämään 10W30 tai 15W40, joiden tulee vastata normeja CCMC-G5 ja tekemään vaihdot joka 15 tkm tai kerran vuodessa. Omat vaihtovälini ovat lyhyemmät.

      Tätä asiaa ei kuitenkaan tarvitse viedä hfistelyksi vaan kyse on sopivan öljyn valitsemisesta _ ko. koneeseen ja käyttöolosuhteisiin _.

      Ne miljoonan kilometrin kuulut taxi-Mersut saavuttivat sen mineraaliöljyillä ja kaluston hyvällä huollolla ja käytöllä, ei ikuisuus-vaihtoväleillä.

      Alla olevan linkin HS:n linnki puolestaan kertoo selkeästi miten synteettisiä ja mineraaleja on laadukkaita, sekä huonoja, sekä sen ettei nykyisin tuotteen ostaja edes tiedä asianmukaisesti millainen seos hänellä on käsissään ostettavana.

      Olisi korkea aika EU:n määrittellä mitä milläkin tuotenimikkeillä saa myydä, sekä vaatimuksen tuotteisiin laittavasta selosteesta josta kokonaisuuden seossuhteet käyvät ilmi.

      Lainaukset ko. artikkelista:

      "Synteettistä jumaloidaan liikaa, sillä sekä synteettisestä että mineraaliöljystä voidaan nykytekniikalla tehdä sekä hyviä että huonoja öljyjä", Shellin myyntipäällikkö Jukka Hasunen toteaa

      "Suomessa ei ole lainsäädännöllä säädelty, mikä on synteettisen öljyn sekoitussuhde ja lisäaineen määrä. Alalla ei ole myöskään elintä joka valvoisi tai testaisi moottoriöljyjä", Öljyalan keskusliiton toimitusjohtaja Heikki Koskinen toteaa.

      Tilalle ovat tulleet käsitteet osasynteettinen ja synteettinen riippuen, kuinka suuri on synteettisen öljyn osuus ja millä nimellä öljyn valmistaja tuotetta kutsuu.

      "Synteettinen öljy kattaa nykyään suuren määrän markkinoilla olevia tuotteita, joissa mineraaliöljyn osuus vaihtelee nollasta reilusti yli 50 prosenttiin", Niemi kertoo.

      - http://www.hs.fi/tulosta/1135246628708

      - ->

      Eli nykyisin tyypillinen avauksen moottoriin sopivan tuotteen nimeämä oleva _ "10W40 Synthetic Technology Oil" _ voi olla koostumukseltaan liki mitä tahansa osasynteettistä (mineraaliöljyä) asiakkaan todellista koostumusta tietämättä.

      Ainoa minkä ostaja voi ko. kategorian öljyä valitessaan tehdä, on koettaa valita jokin tunnettu valmistaja toivoen tuotteen olevan koostumukseltaan ja lisäineiltaan riittävän ladukas ja vastaavan etiketissä olevia standardimerkintöjä.

    • 10W - 40

      Semi-Synteettisiä 10W40 tuotteita etsiessä suurten helposti kaikkialla saatavissa olevien valmistajien tuoteissa vaihtoehdot ovat melko harvassa.

      Mobil Super™ 2000 X1 Diesel 10W-40: http://www.mobil.co.uk/UK-English-LCW/carengineoils_products_mobil-super-2000-x1-diesel-10w40.aspx

      Shell Helix HX7 Diesel 10W-40 ( MB 229.3 )

      - http://www.shell.fr/products-services/on-the-road/consumer-lubricants/cars/helix-range/helix-semi-synthetic/hx7-diesel-10w40.html

      Castrol Magnatec

      - http://magnatec.castrol.com/en/oil-range/castrol-magnatec-10w-40-a3/b4.html

      "How to Choose the Best Motor Oil for Your Car"

      "The Best Motor Oil for Older Cars"

      "However, it's not recommended to use full synthetic oil on high mileage vehicles because the oil is often too thin and free flowing. We'd suggest a full-bodied semi-synthetic oil instead."

      - http://dealnews.com/features/A-Guide-to-Selecting-the-Best-Motor-Oil-for-Your-Car/568237.html

    • 10W - 40

      Ohessa luokitukset Semi-Synteettisille, jotka saatavilla valmistajien sivuilla.

      Helix HX7 näyttäisi paperilla parhaalta luokituksien suhteen, sillä Castrol ei manitse autovalmistajien leimoja.

      1) Shell Helix HX7 Diesel 10W-40 : API CF ; ACEA A3/B3, A3/B4 ; MB 229.3

      2) Castrol Magnatec 10W-40 : A3/B4

      3) Mobil Super™ 2000 X1 Diesel 10W-40 : ACEA A3/B3 / MB-Approval 229.1

      MB 228.5: https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/228.5_de.html

      MB 229.1: https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/229.1_de.html

    • 10W - 40
    • Laatuöljyä
      • Hyvä valinta

        Korjaan.. Idemitsu Extreme 0W-30 . Tässä öljyssä kuumapään kalvonkesto on erinomainen.

        Parempi kuin noissa edellisissä 10W-40 öljyissä.

        https://bevo.mercedes-benz.com/bevolisten/229.1_de.html

        Ehdotan kokeilemaan tuota Idemitsu Extreme 0W-30 öljyä. Moottorisi käynti on kuumana parempi ja se suojaa paremmin sitä. Takaa optimisuojan myös kylmänä. Kannattaa kokeilla.

    • Sopii mersuun
    • 10W - 40
    • 10W - 40

      Elfin Semi-Synteettinen avauksen moottoriin sopiva tuote vaikuttaa paperilla olevan varsin vastaava kuin: Castrol Magnatec 10W-40 : A3/B4 ja Mobil Super™ 2000 X1 Diesel 10W-40

      Toistaiseksi paperiarvoilla Helix HX7 on paras tässä ölykategoriassa löytyneistä ja sillä on hieman korkeampi MB:n luokitus. Vaikea sitten sanoa miten vähän eroa on käytännössä ja onko sillä sen oleellisempaa merkitystä.

      - ->

      ELF EVOLUTION 700 TURBO DIESEL 10W-40

      * ACEA : A3/B4,API : SL/CF

      * RENAULT Diesel

      * VOLKSWAGEN : VW 501.00/505.00

      * MERCEDES-BENZ : MB-Approval 229.1

      - http://www.total.fr/lubrifiants/innovations-lubrifiants/gamme-lubrifiants-elf-evolution-pour-particuliers/evolution-700-turbo-diesel-10w-40.html

      - ->

      Palstalaisille toivomus:

      Antakaa tuon palstahäirikön monologi-keskustella yksin itsensä kanssa. Hän viihtynee hyvin takakammarinsa yksinäisyydessä. Älkää ruokkiko trollia ;-)

      - ->

      "Nyt se on tutkittu: Nettitrollaajat ovat sadisteja"

      - http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt se on tutkittu nettitrollaajat ovat sadisteja/a2232656

      .

    • EI MYYTTEJÄ

      Dan Leadbetter ei yksinkertaisesti tiedä ja ymmärrä! Hänen kompetenssi ei yksinkertaisesti riitä !

      http://www.pennzoil.com/learn-about-motor-oil/synthetic-oil/

      Synteettinen öljy ei sisällä aromaattisia hiilivetyjä. Ne pilaa moottorin!

      • GTL prosessi

      • jnon2
        GTL prosessi kirjoitti:

        Öljy on epäpuhdasta. Vetykrakkaus ei puhdista ! = Epäpuhdas öljy.
        Kaasu on puhdasta. Reaktiotulos on puhdasta = Hyvin puhdasta öljyä!

        https://www.youtube.com/watch?v=owqkmJPNKwk#t=80

        Kommentteja?

        Maakaasu on yhtä puhdasta kuin pieru, eli sen perusteella kannattaisi ennemmin käyttää hyvälaatuista krakattua.

        Tärkein tekiä hyvän krakatun tekemisessä ei ole itse krakkaus. Sitä ei saa jättää siihen, vaan sille täytyy tehdä myös vaha isomerisaatio, jolloin syntyy huippuluokan krakattu öljy, joka pesee mm. PAO:n viskositeetti-indeksissä ja moppaa lattiaa GTL:llä.

        http://www.exxonmobil.com/Apps/RefiningTechnologies/files/sellsheet_mwi.pdf

      • jnon2

        *Naamaläpy*

        Onko PAO tuttu?

        PAO = Polyalfaolefiini.
        Olefiini = alkeeni
        Alkeeni = kaksoisidoksen omaava HIILIVETY
        Aflaolefiini = HIILIVETY jossa kaksoisidos alkaa alfa-hilliatomista.

    • 10W - 40
    • GTL on erinomainen

      Niin Pennzoil GTL III ryhmän öljy jopa ylittää PAO:n liukenevaisuudessa.
      GTL pesee kaikissa parametreissa täysin mineraali III ryhmän öljyt.

      http://pureplus.pennzoil.com/ Vertaa speksejä !

      • jnon2

        Vielä eilen väitit, ettei 0W-luokan öljyjä pysty tekemään Grp III -öljyistä (joihin GTL) kuuluu, ja ainiin Exxonin Vísom on krakattu Grp III ja hyvin taipuu siltäkin 0W-luokka. Itseasiassa vielä paremmin, koska sillä on korkein viskositeetti-indeksi joka pesee myös osan samanpaksuisista PAO:sta, puhumattakaan GTL:stä joka hädin tuskin pääsee yli vaaditun 120, jotta saa kutsua Grp III -öljyksi.

        Aivan turhaan huutelet jotain krakattujen laadusta. Erinoimaisia tuotteita.

        Vertaa itse:

        http://exxonmobilchemical.ides.com/en-US/ds133852/SpectraSyn™ 6.aspx?I=30156&U=0

        http://www.exxonmobil.com/UK-English/Basestocks/PDS/GLXXENBSKEMVisom.aspx

      • jnon2

        *Naamaläpy*

        "Pennzoil GTL"

        Pennzoil on SOPUS:n (Shell Oil Products United States) omistama tuotemerkki.
        Ko. GTL on Shellin GTL -öljy.

    • 10W - 40
      • mesellä ajelen

        Ainoa tähän viestiketjuun asioista oikeasti tietävä on jnon2.
        Ei puskista huutelua vaan Faktaa.
        Osaisi antaa vastauksen ketjun kysymykseenkin jos viitsisi.
        Voin toki sen tehdä minäkin.

        Epäilen että haaskaat aikaasi turhaan. Epäilen että kuvaamasi "ongelma" ei poistu öljymerkkiä vaihtamalla. 10W-40 riittää kaikkiin ajo-olosuhteisiin. Oletko varma että ääni / jyristys tulee moottorista. Voisiko tulla voimalinjasta takavetoisena autona, onko pyöränlaakerit vaihdettu milloin, moottorin apulaitteet ym. Mahdollisuuksia on monia kun lämpenevät pidemmässä ajossa.

        Helpolla testaat oman visiosi. Laitat seuraavaan öljynvaihtoon paksumman perusöljyn omaavan öljyn esim. raskaankaluston puhtaan mineraaliöljyn 15W-40.
        Erona on perusöljyn paksuus. 10W-40 öljyssä on pääraaka-aineena Sae 10. 15W-40 öljyssä on hallitsevana sae 30.
        Jos mitään eroa et huomaa, et ongelmaa öljyllä korjaa.
        Vanhalla mersulla voi huoletta ajaa raskaankaluston perinteisellä diesel öljyllä. Voitelee erinomaisesti. Niistä löydät tarvitsemasi luokituksen, se riittää ja sen voi aina ylittää.

    • 10W - 40

      mesellä ajelen:lle

      Yes, tokihan mainittu äänen jyristävyys saattaa heijastua toisaaltakin, vaikka aivan moottorilta vaikuttaakin, joskaan siihen ei liity lainkaan tunnistettavia värinöitä.

      Autossa on vaihdettu mm. kaikki moottorin tukikumit ja sen iskunvaimennin, manuaalilaatikon kumituet, kardaanin laatikon pään kumilaippa, kardaanin tukilaakeri ja sen kannatinkumi ( tämä merkkiliikkeesä, arg! € ), joiden jälkeen ei ole ajettu paljoa kilometrejä.

      Ilmeisesti kardaanin taaimmanen rättinivel on väsynyt. Kytkintä nostaeessa liikkeelle lähdettäessä ja 1:ltä kakkoselle sen ottaessa kiinni aiheutuu samankaltaista värinää / kevyttä ravistusta kuin jos kykilevy-asetelma olisi finaalissa tai levy lievästi loimuilla. Mitä isommalle vaihtaa, niin sitä loivempana ravistus tuntuu ja tasaisessa ajossa ei mitään värinöitä tai ääniä.

      Oireet olleet jo hyvin kauan sen kummemmiksi muttumatta. Jännä homma on se, että kun autolla jonkin aikaa ajaa, niin tuo ravistavuus vaihdettaessa pehmenee. Muuan mekaanikko sitä testasi ja varmana vakuutti kytkimen olevan ok, mutta ongelma kardaanilinjassa.

      Perän öljyt vaihdatin kolmisen vuotta sitten. MB:n tarvikemyyjä vakuutti perään menevän kaksi kertaa enemmän kuin sinne meni, eli jäi yksi purkki liikaa ja ajattelin teettää homman uudestaan, sillä alkuperäiset öljyt olivan rumaa nähtävää. Perän tasauspyörästö tosin ei koskaan ole oireillut tai ujeltanut.

      Juuri tänään auto kävi nosturilla rengakorjauksen yhteydessä, niin taaimmaista rättiniveltä silmämääräisesti arvioidessani se vaikutti melko väsyneeltä ja oli osin / paikoin selkeästi mutkilla. Ajatus lähiaikoina vaihdattaa se.

      En tiedä pitäisikö se merkkiliikkeelle uskoa vai hoitaisko jokin muu paja sen ok. Jotkut kuulema saavat rättinivelen vaihtotyöllä kardaanin epätasapainoon ja värisemään. En muista pitääkö koko kardaani laskea alas jotta takimmaisen rättinivelen saa vaihdettua. Siellähän taitaa olla jokin laakerikin, neulasellaiset perään liittyen, ellen väärin muista (?). Ainakin siellä on keskitinholkki, joka myös sekin voi olla vaihdon tarpeessa, sekä jokin kolmesakarainen holkki, joka on perässä kiinni.

      Ongelma muualla kuin merkkilikkeessä teettäessä on myös se, että jos pelkkä rättinivel on käsillä ja siellä pitäisi vaihtaa pari muutakin osaa, niin niitä ei välttämättä saa salamana paikalle.

      Pyörän laakereita en osaa epäillä sillä vaikuttaisivat olevan ok, mutta eihän sitä koskaan aivan varmuudella tiedä. Ilmeisemmin ovat alkuperäiset (220tkm).

      Nyt lähipäivinä vaihdan / vaihdatan öljyt ja ajattelin laittaa nuo: Shell Helix HX7 Diesel 10W-40 : API CF ; ACEA A3/B3, A3/B4 ; MB 229.3 ja kaveriksi suodattimena vaikkapa Man, Bosh tai Pureflux.

      Raskaan kaluston öljyihin en okiein uskalla mennä sillä ne on alunperin matalampikierroksisille laitteille tehdyt, vaikka aivan laatutuotteita ovatkin.

      Tuolla Mersufoorumilla joku kertoi käyttäneensä 124-sarjan 200D:ssä Mobil Delvac XHP 10W-40 ilmeisesti jo pidempiä aikoja ilman murheita.

      • mesellä ajelen

        Jos voimalinja täristää alkuun ja oire häviää ajon myötä, epäilen kytkintä. Esim. lievä öljyvuoto kampiakselilta tai laatikon puolelta voi olla syyllinen. Huom. lievä vuoto.
        Sen kokeilet helposti. Kylmäkäynnistyksen jälkeen käsijarru päälle ja vaikkapa nelonen päälle. Hieman kierroksia ja nostat kytkintä niin että se alkaa irrottamaan. Luistatat ihan reilun tovin, vaikkapa reilut puoli minuuttia, ei se kytkin siihen hajoa. Sitten liikkeelle ja jos ravistus hävisi, on syyllinen selvillä.

        Kuten aiemmin sanoin, voit käyttää raskaankaluston dieselöljyä huoletta. Katsot sellaisen hieman edullisemman, hieman vanhempaan raskaaseen kalustoon suunnatun tuotteen. Sieltä löytyy luokitukset myös bensiini sekä kevyen diesel kaluston luokitukset. Esim. Api SG, SH, SJ bensaluokituksia ja laadukkaita kaikki. Acea B2, B3 kevyen dieselkaluston luokituksia esim. pakuun. Jos tuommoista "rekkaöljyä" käytetään hyvin yleisesti Hiacessa tai Vitossa, niin kyllä menee henkilö mesessäkin ja menee muuten hyvin, vai näetkö niissä eroa. Jälleen yksi markkinamiesten luoma myytti jolla kerätään raha pois. Kevyen kaluston diesel öljy on usein prikulleen samaa tavaraa kuin edullisemmat raskaankaluston öljyt. Poikkeuksiakin on, ei voi yleistää, mutta useasti näin.
        Tutki raskaankaluston tarjonta ja huomaat että sieltä löytyy juuri ne luokitukset joita tarvitset. Raskaan kaluston tuotteet ovat erittäin laadukkaita vaikka ovatkin litrahinnaltaan paljon edullisempia. Hinta-laatu suhde paljon parempi kuin nykyisin käyttämilläsi.

      • 10W - 40
        mesellä ajelen kirjoitti:

        >> Jos voimalinja täristää alkuun ja oire häviää ajon myötä, epäilen kytkintä.

        Kuten tuossa edellä manitsin, niin ravistus / tärinä liittyy tilanteeseen kun kytkin ottaa kiinni. Isommille vaihteille mennessä oire loivenee. Outoa on se, että toisinaan se vaikuttaa kokonaisuudessaankin loivemmalta. Kuitenkin mielikuvana on se, että jos auto on pidempään parkissaa, päivistä viikkoon, niin sen jälkeen liikkeele lähtiessä oireet voimakkaammat. Enempi autoa käyttäessa oireet loivenee. Oire on pysynyt muuttumattomana hyvin kauan (itse asiassa oli jo autoa ostaessani). Ainakaan ulospäin autosa ei ole ollut omistusaikanani nestevuotoja alustaa ilman pohjapahvia tarkastellessa.

        Mainitsemani automekaanikko testasi kytkintä juurikin käsijarru tiukasi päällä ja kokeili eri vaihteita varsin reippaasti ja vieressä istuessani testi oli melko brutaali. Sitten päälle pieni koekierron korttelin ympäri. Hän oli vakuuttunut, että ongelma on jossakin kardaanin tasolla.

        Tällä hetkellä en uskaltaudun rajusti tekniikkaa testaamaan, sillä olen kerrassaan niin rippuvainen autosta, että jos se kuitenkin tilttaa, niin on piru merrassa.

        Joka tapauksessa tuo kardaanin taaimmainen rättinivel vaikuttaa olevan vaihdon tarpeessa ja aloitan siitä. Ainoa avoin kysymys on se, että missä sen teetän jotta homma tulee hyvin tehtyä.

        Nuo raskaan kaluston öljyt ovat alue johonen ole sen lähemmin perehtynyt. Yleensä ne on valmistettu matalempien kierroksien koneille ja poistamaan nokea tehokkaammin.

        Mutta pitää sekin vaihtoehto / mahdollisuus pitää avoimena jatkossa.

      • mesellä ajelen
        10W - 40 kirjoitti:

        Mersun rättinivelen voi vaihdattaa missä vain korjaamossa. Varmasti jokainen vähänkin kokeneempi asentaja on niitä vaihdellut. Tarvikeosiin voi tässäkin tapauksessa luottaa. Meseen löytyy lähes kaikki tarvikkeena edulliseen hintaan. Jos et vielä kertaakaan ole kardaanin niveliä vaihtanut, niin nyt se kannattaa teettää, niin kuin taka-akselin puslaus. Muuttuu auto huomattavasti mukavammaksi. siitä kannattaa jopa maksaa rahaa, kokemusta on.

        Ilmeisesti osin yksilöllisiä tapauksia, mutta jotkut joutuvat tuskailemaan kardaanihommien kanssa oikein urakalla.

        - http://www.mersuforum.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=123224

        Parhaimmillaan takimmainen rättinivel vaihtunee osaavalta ilman suurta tuskaa. Omassani MB:n oma tukilaakeri ja kannatinkumi vasta hiljattain vaihdettu, ettei olettaisi olevan ison pultin jumissa kuten tuon ketjun tapauksessa.

        Nuo oireet muuten lakkasivat hetkeksi kannatinlaakerihomman jälkeen j atoiminta oli normaalin pehmeää, mutta palasivat melko pian takaisin. Oletan edelleen taaimmaista rättiniveltä, joka ehkä irroituksen yhteydessä asettui eri asentoon ja hiljeni hetkeksi (?).

        Tenkkapoo. Itse en tällä hetkellä voi jättää autoa jollekin korjaamolle odottamaan lisäosia, jos pelkkä taaimmainen rättinivel ei riittäisi (alkuperäisosa lineen 80€ paikkeilla), eli jos myös jokin muu siihen liittyvä palikka pitäisi kulahtaneena vaihtaa. Eli kaikki tarvittavat osat tulisi olla ennakoituna kerralla käsillä. Itselläni ei ole tällä hetkellä sopivaa paikkaa alkaa voimistella homman kanssa.

        >> Jos et vielä kertaakaan ole kardaanin niveliä vaihtanut, niin nyt se kannattaa teettää ...

        Kuten tuossa ylempänä kerroin, niin kaikki tukikumit ja rättinivelet on vaihdettu paitsi taaimmainen rättinivel, moottorista taakse saakka.

        Mitä tarkoitat taka-akselin puslauksella?

        Taka-akselin tukikumien vaihtoa? Siellä taitaa olla kaksi hieman isompaa "tyynyä", yksi kummallakin puolella. Silmämääräisesti olivat hieman hapertuneen oloisia.

        Menee off topic. Koko taka-akseli on periaatteessa kumien varassa. Tukivarsien päistä löytyy lisää kumia.
        Itse aiheeseen liittyen. Katsoppa Mobilin öljyvalitsimesta mitä se autoosi suosittaa. Katsoppa seuraavaksi raskaan kaluston puolelta esim. Vito 108 mitä sinne suositellaan. Mene seuraavaksi Teboilin öljyvalitsimeen. Katso omaasi ja sitten Vitoon, sprintteriin.

        Aivan. Löytyy vaihtoehtoja ja sielläkin tarjolla kalleimmat vaihtoehdot. luokitukset täyttäviä ja ylittävia löytyy vielä kasapäin kun selaa koko tarjonnan läpi.

        Seuraavaksi mietit miten oma moottorisi ja Viton, sprintterin moottorit eroavat toisistaan ja vaikkapa kierrosluvuiltaan. Aivan. Suositukset ovat suosituksia ja mielellään myydään kalleinta pienimmässä pakkauskoossa.

        No, tämä nyt on kevyttä off topicia ja liittyy sentään itse avuksen autotyyppiin verrattuna tuohon pakkomielteiseen elämänsä trollaamalla "PAO:n hukuttaen".

        Ilmeisesti jotkut kuvittelevat omaavansa ikuisuuden edessään ... mukava sitten kuolivuoteellaan tehdä inventaario siitä mihin ja miten on ainutkertaisen elämänsä kalliin ajan on käyttänyt .... ehkä urpot ovat urpoja luppuun saakka ...

        - ->

        Taitaa olla melko työvoittoinen tuo taka-akselin puslasavotta. Jos ei maltaita maksaisi ja saisi jostakin koko puslasetin ja niiden vaihtoon sopivan pajan, niin voisihan sellaisen teettää. Saataisi meno ehkä hieman pehmentyä. Meneekö kulmien säädöt samalla uusiksi?

        Iskaritkin ovat ilmeisemmin alkuperäiset (?) ja vaikka eivät vuodakaan ja katsastuksessa ok, niin saattavat jo olla kuivemmat kyydiltään. En ole koskaan selvittänyt mitä niiden vaihdatustyö voisi kustantaa.

        Pitää jo ihan uteliaisuudesta jossakin vaiheessa tehdä tuo mainitsemasi kartoitus raskaan kaluston öljyistä kuvaamallasi tavalla.

        Tällä hetkellä on tärkeää, että tarvitsemaani tuotetta on helposti saatavilla missä vain eri maiden kolkissa tarvikeliikkeissä, kun pidemmillä reissuilla ei voi öljyvarastoaan mukanaan kuljettaa. Tai pitää vaihtaa auto Vitoon, niin mahtuu pönikätkin mukaan ja tila käy teltan korvikkeesta hätävarana ;-)

        Paikallisissa tarvikeliikkeissä nuo listaamani 10W40 öljyt maksavat 40-60 ja jopa ylikin per 5 litraa ja tietty Castrol on nro 1 hinnassa.

        Huomasin juuri, että tuo Shell Helix HX7:n edellinen versio oli MB 229.1 luokituksen mukainen ja nyt uudempi myös pienellä purkin etikettierolla vastaa MB 229.3 luokitusta. Tuskimpa niissä kovin radikaalia eroa on.

        Avauksen moottori taitaa olla ollut aikanaan tuota MB 228.5:sta vastaava (?).

        Kaikki taka-akseliin liittyvä huolto-osa on edullista, työstä syntyy kustannukset. Jos autolla aikoo ajella pidempään se kannattaa ehdottomasti laitattaa. Mersuun erikoistuneita asentajia löytyy paljon normi pajoista. He kyllä tietävät mitä pitää laittaa. Yleensä aika paljon mutta kokolailla halvalla siitä selviää. Ja kulmathan säädetään aina kun puslia tai niveliä vaihdetaan.

        Kiitän juttuseurasta. Jos saat jyrinät poistumaan laita tänne mikä oli, vaikkapa se rättinivel.

    • jnon2

      Jos koko auton käyttöikä on menty mineraalipohjaisilla öljyillä, ja öljynvaihtovälit ovat järkeviä, niin en näe syytä vaihtaa. Semisynteettinen 10W-40 -öljy varmasti ajaa asiansa. Jos on tarvetta paremmalla kylmäkäynnistyvyydelle, niin ehkäpä synteettinen 5W-40.

      "Mikä ero tuolla etiketin ilmaisemalla teknologialla on täyssynteettiseen? Itselleni jotenkin hämäävää kun hyllyssä voi olla rinnakkain purnukat joissa yhdessä ilmaisu 'täyssynteettinen' ja sitten toisessa tuo pelkkä 'synteettinen teknologia'.

      No tämä on nyt sitten se keskustelu, joka aiheuttaa tämänkin palstan PAO-peelo-bemaristeissa eniten närää. Homma on seuraava:

      Voiteluaineet muodostuvat perusöljy(i)stä lisäaineista.

      Aina siitä asti kuin F-T (Fischer Tropsch) -menetelmällä ollaan osattu kaasusta syntesoida nestettä, on ns. synteettisen voiteluöljyn perusöljy tehty polyalfaolefiinista (PAO) pääosin. alfaolefiini on kaksoissidoksen omaava hiilivetymolekyyli, alkeeni. Tämä on ollut se "synteettisyys", miksi öljyä nyt ylipäätään kutsutaan synteettiseksi, tai ei. No mistä polyalfaolefiini tulee, kysyt? Aivan no se tulee periaatteessa loppupeleissä sieltä samasta paikasta kuin raakaöljykin. Eli öljynjalostamot kuin tislaavat raakaöljystä erilaisia jakeita; kevyitä hiilivetyjä kaasuja, bensiiniä, raskas bensiiniä, dieseliä, polttoöljyä, raskasta polttoöljyä, mineraaliperusöljyjä, bitumia. Näistä prosesseista syntyy sivutuotteena eteenikaasua. Tästä eteenikaasusta synteesillä muodostetaan polyalfaolefiinia, eli loppupeleissä kaiken lähtökohta on raakaöljy.

      Näin elettiin sovussa ja yhteisymmärryksessä tuonne 90-luvun puolivälin tienoille kunnes eräs öljy-yhtiö nimeltä Castrol (nyttemmin British Petroleum), päättikin, että mehän voidaan ottaa osa tuosta tislauskolonnasta tulevasta mineraaliperusöljystä ja jatkokäsitellä sitä todella pitkälle. Syntynyt tuote on täysin kirkas ja ohutta perusöljyä, jonka jähmepiste on paljon parempi kuin mineraaliperusöljyillä ja viskositeetti-indeksi jopa korkeampi kuin PAO-öljyillä.

      Tätä perusöljyä he sitten rupesivat käyttämään osittain PAO:n tilalla, koska valmistunut tuote oli hinnaltaan neljäosan PAO:sta, mutta ominaisuudet olivat vähintäänkin riittävän lähellä PAO-öljyjä.

      Ongelmaksi muodostui, että sitten eräs toinen öljy-yhtiö Mobil, havaitsi tämän "petkutuksen" ja haastoi Castrolin National Advertising Division of US Counsil of Better Business Bureau eli käytännössä kuluttaja-asiamiehelle veivät kanteen väärästä mainonnasta. Eli Castrol mainosti tuotettaan "täyssynteettiseksi" ja Mobilin mielestä se ei ollut. No tämän lopputulemana Castrol voitti ja sai myydä tuotettaan "täyssynteettisenä". No tästä lähtien kaikki öljy-yhtiöt ovat voineet käyttää markkinoinissa (amerikassa), mineraaliöljystä krakattua luokan III -perusöljyjä syntettisinä. Huomoi tässä, että maailmassa on tasan kaksi maata Saksa ja Japani, jotka ovat lainsäädännön kautta määritelleet mitä saa kutsua synteettiseksi. Tälle ei ole mitään muuta selitystä kuin historia. Olihan F-T -synteesin kehittäjät saksalaisia. Saksa sanoo, että ainoastaan Grp IV -öljy eli se PAO on ainoaa oikeaa synteettistä perusöljyä. Japanissa kelpaa myös ryhmä V eli kaikki muut, mitkä eivät kuulu ryhmiin I, II, III tai IV. Tämä V-ryhmä sisältää yleensä erilaisia estereitä, alkoholeja ja nafteeneja.

      No nyt näitä 90-luvulla syntyneitä PAO-peelo-bimmeristejä kovin sieppaa se, varskin tällä foorumilla, että purkin kyljessä lukee täyssynteettinen ja silti öljy voikin sisältää luokan III -perusöljyjä. Näillä tyypeillä ei useinkaan ole mitään faktaa huuteluilleen eikä esim. näyttöä, että ko. öljy ei soveltuisi voiteluaineiden perusöljyksi. Sen verran myönnän, että kylmäominaisuudet eivät ole PAO-öljyn veroisia GrpIII -öljyissä, mutta sitä varten on sitten jähmepisteenalentajat, ja voidaanhan joukkoon sitten liraus PAO:takin laittaa jos tuntuu, että kylmäominaisuudet eivät riitä. Voitelukykyyn asialla ei ole mitään vaikutusta. Tuon todistaa tuo Mobilin pdf:kin, jossa nykyinen 0W-40 on useilta osa-alueilta edeltäjään parempi, paitsi kylmäominaisuuksissa.

      No nyt sitten nämä autotallikemistit ovat hoksanneet, että koska kun Saksassa saa markkinoida täyssynteettisenä pelkästään PAO-perusöljyyn tehtyä voiteluainetta, niin siellä "Vollsynthese"- teksi tarkoittaa PAO-öljyjä. Surullista tässä on nyt sitten se, että nämä jampat eivät ainoastaan vie veroeuroja Saksaan tilaamalla öljyt netistä, vaan he oikeasti kuvittelevat ,että se viiden tonnin bemarin ruoska hyötyy tavallisessa liikennekäytössä jotenkin PAO:n suuremmasta määrästä. Todellisuudessa mitä tapahtuu, on, että PAO-peelot köyhtyy, Suomi menettää veroja ja se Bemarin motti hajoaa kilometrilleen siinä samassa pisteessä kuin se olisi hajonnut ihan sillä Grp III -öljylläkin.

      • jnon2

        Harmi tuli 5000-merkin raja vastaan:

        Jatkuuu...

        Eli nyt sitten se mitä tarkoittaa synthetic technology:

        Synthetic techology tarkoittaa, että perusöljyissä ollaan käytetty mineraaliöljyä rymästä I ja/tai II sekä lisätty joukkoon ryhmän III -öljyjä. Ja se tärkein lisäaineistus huomioiden.

        Full Synthetic tarkoittaa, että öljy on tehty Grp III IV (PAO) V -perusöljyihin tai pelkästää Grp IV V -öljyihin ja se tärkein lisäaineistus huomioiden.

    • 10W - 40

      jnon2:lle

      Oikein kiinnostava kokonaiskatsaus öjytuotteiden kehityksen historiaan.

      Riskeeraa edelleen viedä paljon aikaa ennenkuin vaikkapa EU-tasolla pääsevät yhteisymmärrykseen luokitteluista ja niiden nimiemisistä yhtenevästi.

      Tuolla edellä linkittämieni öljyjen valmistajien sivuila on toki selkeästi eritelty osasynteettiset omaksi ryhmäkseen. Eivät valitettavasti kerro seossuhdetta, joskaan ei sekään yksin ole lopputuloksen kokonaislaadun edustaja, mutta kertoisi edes sen millainen suhde peseviä synteettisiä on mukana. Tämä kiinnostaa vanhempia autoja ajatellen.

      On joukko ihmisiä, jotka saavat asiakeskustelun sijaan kiistelyn aikaiseksi vaikka vanhasta villasukasta.

      Mikäli joku haluaa käyttää vain PAO-tuotteita laitteissaan, niin kaikin mokomin, mutta kunhan ei tee siitä extremismi-kiihko-uskontoa oikeaoppisuuksineen ja ala trollata ja kiihkoilla siitä saarna-massapostituksineen ammatikseen kaikkialla, sekä myös ketjuissa joissa asialla ei edes ole mitään tekoa.

      Joillakin asia menee kirjaimellisesti henkisen sairauden asteelle.

      - http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt se on tutkittu nettitrollaajat ovat sadisteja/a2232656

      >> Jos koko auton käyttöikä on menty mineraalipohjaisilla öljyillä, ja öljynvaihtovälit ovat järkeviä, niin en näe syytä vaihtaa. Semisynteettinen 10W-40 -öljy varmasti ajaa asiansa. Jos on tarvetta paremmalla kylmäkäynnistyvyydelle, niin ehkäpä synteettinen 5W-40.

      Juuri näin. Kuten tuolla jo aiemin manitsin, niin en ota tuolle vanhalle koneelle riskiä täyssyntettisiin siirtymisestä.

      Avoimena kysymyksenä oli hyvin kuumissa oloissa matka-ajossa moottorin jyristävä äänen laatu moottortienopeudessa, mutte siitä jo aiemmin ja edellisessä viestisäkin ja sen testaamiseen toinen kommentoija antoikin hyvän vinkin perusteluineen.

      Tähän mennessä konessa on käytetty valmistajan luokituksissa olevia puolisynteettisiä 10W40 ja samassa kategoriassa pysyn, joskin uudemmissa sellaisissa on tullut hieman parempia laatuluokituksia.

      Paperilla tuo Shell Helix HX7 Diesel 10W-40 vaikuttasi olevan tuon luokan paras.

      Muta käytännön kokonaisuudesta lisäineineen ja koostumuksineen ei tiedä tai onko sillä sen ihmeellisempää todellisuuden eroa noihin toisiin linkittämiini tuoteisiin. Castrol tosin hinnoittelee itsenä korkeimmalle kaikista, kun vilkaisin eilen liikkeen hyllyssä.

      Mutta ei tämä hifistelyä ole ja olen vakuuttunut minkä tahansa listaamistani öljyistä maltillisin välein vaihdettuna ja hyvällä suodattimella toimivan hyvin ko. koneessa sen kestävyyden kannalta.

      Mobilia olen tähän mennessä käyttänyt vanhasta tottumuksesta ja johtuen tuotteen helposta saatavuudesta liki missä maiden kolkissa tahansa, eli saa aina samaa öljyä koneeseen tarvitsematta miettiä niiden eroja ja tihrutsella hyllyrivistössä "vieraiden" tuoteiden sopivuutta.

      Alla kokonaisuu kiteytettynä:

      "Synteettistä jumaloidaan liikaa, sillä sekä synteettisestä että mineraaliöljystä voidaan nykytekniikalla tehdä sekä hyviä että huonoja öljyjä", Shellin myyntipäällikkö Jukka Hasunen toteaa

      Sekä:

      "However, it's not recommended to use full synthetic oil on high mileage vehicles because the oil is often too thin and free flowing. We'd suggest a full-bodied semi-synthetic oil instead."

    • 10W - 40

      Pieni lisäys sanapsykologiana ja mielikuvina, subjektiivisenä kokemuksena ;-)

      Mobil kulostaa korvissa ja lausuttuna melko voitelevalta ja pyöreältä. Taustalla kangastelee myös ajatus liikkumisesta ja etenemisestä sanansa mukaisesti. Hyvä tuotteen nimi öljylle.

      Helix sitten taasen suomekielen taustalla kulostaa hilulta, heikolta, hennolta, rimpulalata ja nesteisiin projisoituna litkulta. Polyglotti veneilijä taasen voisi nähdä siinä viitauksen potkuriin ja etenemiseen.

      Myös tuotepakkausien värit herättävät jo tiedostamattomia yksilöllisiä mielikuvia.

      Paljonkoha henkilöiden alitajuinen psykologiakin vaikuttaa tuotevalintoihin ;-)

      • jnon2

        Öljyjen markkinoinnissa mielikuvilla on todella iso vaikutus. Öljy-yhtiöiden markkinamiehet kyllä osaavat tämänkin hyödyntää ja näiden budjetti tuotekehittelyyn ja pakettien suunnitteluun on jotain mikä varmasti saisi tavallisen suomalaisen keskisuuren yrityksen toimarin vetämään happea kerran jos toisenkin. Öljyjen markkinoinissa ei häpeillä superlatiivien eikä, hyper, super, extra -sanojen käyttöä.

        Onneksi nuo autovalmistajien luokitukset hieman tasoittavat peliä, että purnukan kyljessä kerrotaan mitä suoritustasoa öljyltä on lupa odottaa. Näihin ei vaikuta käytetyt raaka-aineet. Aivan sama vaikka öljy olisi tehty kuravedestä, jos siltä löytyy luokitukset, niin siltä voidaan niiden pohjalta edellyttää edes jonkinlaista minimisuorituskykyä.

      • jnon2

        GTL:n viskositeetti-indeksi EI RIITÄ

    • GTL III ja PAO

      http://www.bobistheoilguy.com/forums/ubbthreads.php/topics/3044595/1

      III ryhmän krakattu mineraaliöljy onn periaatteessa hyvää, Ongelma on se vajaa 10% MAAÖJYMOSKA ! " Se menee prosessin läpi.

      GTL TUOTTAA 100% PUHDASTA III -ryhmän synteettistä öljyä.
      SE EI OLE MINERAALIÖLJYÄ ! !

      GTL -prosessissa maakaasu puhdistetaan puhtaaksi METAANIKSI ja siitä prosessoidaan öljy.

      TUOTE vastaa puhtaudeltaan lähes PAO:n ominaisuuksia. Haihtuvuus on jopa pienempi, mutta kylmäpää on heikompi.

      • Kuluttaja hyötyy

        Krakatuissa III ryhmän mineraaliöljyissä on aina MINERAALIÖLJYMOSKAA mukana.

        https://www.youtube.com/watch?v=6S9hRzvSf0E

        TÄMÄ GTL III öljykeksintö laskee voiteluöljyjen hintaa !! NYT SAA OIKEAA TÄYSSYNTEETTISTÄ halvalla... SE laskee myös PAO- tehtaiden kannattavuutta.

        HUNO juttu Nesteelle... Se jalostaa mineraaliöljystä epäpuhtaita III ryhmän mineraaliöljyä. Halvemmista lähtöaineista eli KAASUSTA jalostettu halvempi täyssynteettinen GTL III vie asiakkaat ja markkinat.

      • FT-öljy
        Kuluttaja hyötyy kirjoitti:

        Kaasu on suomessa kallista. Lähi-Idässä sitä on jouduttu polttamaan turhaan. Nyt kaasua muutetaan synteettisesti GTL- tehtaassa öljyjakeiksi.

        Hyvä juttu amerikkalaisille ja quatarilaisille. Huonompi juttu Nesteelle ja Suomelle.

    • Kuluttaja hyötyy
    • 10W - 40
    • Kusetus loppuu

      Etkö voi myöntää krakattujen III ryhmän mineraaliöljyjen epäpuhtauksien olevan suurin este niiden käytölle.
      Se lähes 10% aromaattisten nafteenien hapettuminen. Se pilaa öljyn!

      Vanhaan autoon PAO tai GTL III öljy. 0W-30 tai 0W-40.

      Autosi kestää PITEMPÄÄN.

      Teboil "synteettisissä" on epäpuhtautena aromaattisia nafteeneja.
      Niin on Mobil 1 öljyissäkin.

      Vertaa epäpuhtauksien määrää.....

      http://www.pennzoil.com/learn-about-motor-oil/synthetic-oil/

    • Öljytietoa

      Tämä pätee vielä tänäänkin.

      Krakkausöljyn epäpuhtaudet pilaa öljyn.

      http://www.hs.fi/tulosta/1135246628708

      Vanhaan autoon täyssynteettinen. Se on sille AINA parasta. Tämä on tietoa. Ei ole uskomus ja uskonto.

      Saksassa ja Japanissa on öljylaki. Se on hyvä. Suomessa myydään MOSKAA "Täyssynteettisenä"

      Ehdottomasti on kuluttajan etu, että öljyistä saisi todellista tietoa. Vaatii tehokkaan massaspektrometrin. Sellainen hyväresoluutioinen on Joensuussa.

      TM- ja Tuulilasi voisi julkaista analyysit.

      http://www.findnano.fi/fi/NanoCrmEquipment:UserView/id/1431/ESI_Q_FT_ICR_mass_spectrometer/

      • jnon2

        Ei päde enää. Lisäaineet kehittyneet.

    • Onneksi tietoa !

      Hyvä, Suomessa kauppa on ahne ja ihmisille myydään kalliilla halvinta roskaa.... "normien mukaan"

      • mesellä ajelen

        Oletkos huomannut että olet jo vuosikausia vastannut omiin viesteihisi. Eikö se ole hieman hölmöä? Miksi edes kirjoitat kun voit vain puhua itsellesi?

        Tuo Joensuun hyväresoluutioinen massaspektrometri oli kyllä hauska juttu. Toki samanlaisia aivopieruja rupsauttelet tasaiseen tahtiin. Kaikkea hyvää Sinulle.

    • Bemarilla ajelen
      • mesellä ajelen

        Voi kuule, nyt sinulta rupsahti sellainen aivopieru kokonaisuudessaan ettei naurata yhtään.

        Oletko kysynyt artikkelissa julkisesti nimillään ja kuvillaan esiintyviltä henkilöiltä, haluavatko he kytkeytyä suomi24:lla häiriköivään asiatonta moskaa levittävään henkilöön, eli sinuun.

        Edustatko sinä kyseisiä henkilöitä?

        En työskentele öljylabrassa. Mistä niin päättelet?

    • Kaveri siellä
      • mesellä ajelen

        Sinä edustat siis Massaspektrometri seuraa sekä Nesteen Teknologiakeskusta tällä kaoottimaisella moskalla jota suollat tänne kellon ympäri.

        Mahdat olla ylpeä itsestäsi edustaessasi kyseisiä tahoja.

    • Kaverin kaveri

      http://www.synlube.com/synthetic.htm

      • klumo

        Tuollakin sivulla paljon asiaa ja paljon menee myös väärin.

        "MOBIL = "First to Market Synthetic Oil" - Mobil 1 was introduced in 1974 "

        Niin kyllähän Mobil markkinoi ennen vuotta 1974 synteettisiä öljyjä. Tosin se ei ollut Mobil 1 silloin. Tahallaan tuokin kirjoitettu tuohon muotoon, että voitaisiin epäillä filunkia.

    • Kavereita
    • 10W - 40

      a) Autoon tulee laittaa valmistajan suosittelemaa ja sen luokituksia vastaavaa öljyä. Vahemmille konelle täyssynteettinen voi tehdä jopa karhunpalveluksen.

      b) Sitten on hyödyllistä tehdä mieluummin hieman "liian" tiuhaan öljyn- ja suodattimenvaihdot (laadukkaalla suodattimella) kuin päivastoin. Kaiken A ja O.

      Itse olen erityisen skeptinen öljyalan mainosmiesten ja autonvalmistajien Long Life "huoltovälien" (huoltamattomuus-) autuuden mainostamisille.

      Kannattaa katsoa oheinen kuvasarja kansipahvin vaihdosta avausta vastaavaan mootoriin. Se toimii hyvänä visuaalisena muistutuksena moottorin mekaniikasta, sen kopleksisuudesta ja miksi ei kannata kierrättää koneessaan ylipitkien vaihtovälien likaantunuttamaa öljyä.

      Moottori lukuisine osineen tarvitsee puhdasta ja hyvin voitelevää öljyä laadukkaan suodattimen suodattamana.

      - http://univers-mercedes.forumactif.com/t767-tuto-depose-repose-culasse-classe-c-220-d-w202

      ;-)

    • PAO =1 GTL =2

      0W-40 voitelee AINA paremmin kuin vastaava 10W-40. Edellyyttä , että viskositeetti on sama kuumapäässä.

      Voitelusta on paljon myyttejä. Voit vaihtaa täyssynteettiseen puolisynt. tai mineraaliöljyyn tai takaisin. EI MITÄÄN HAITTAA MOOTTORILLE.

      Kuluminen on pienintä PAO ja GTL III öljyillä. Mineraaliöljyt kuluttaa AINA enemmän moottoria,

      http://univarlubricants.se/fi/wp-content/uploads/sites/2/2014/03/PitStop_1-14_FIN_pr17feb.pdf

      5€ litra !! http://www.ebay.de/itm/5x1-Liter-Shell-Helix-Ultra-0W40-Motorenol-0W-40-Motorol-PORSCHE-BMW-MB-229-5-/181488088965?pt=Autopflege_Wartung&hash=item2a41887785

      • tsem2

        Olet väärässä. Perusöljyn ominaisuuksilla on voitelun (kitkan) kannalta paljon pienempi merkitys kuin lisäaineistuksella. Kaikki riippuu pelkästään ja ainoastaan koko seoksen kemiallisista ominaisuuksista, joista yksi on voitelu.

        Niitä testejä on vaikka kuinka. Vaikka ao. linkin testi vastaakaan moottoria, siitä selviää voitelukalvon kesto. Yllättäen hehkutetut kisa-esteriöljyt onkin aika heikkoja, mutta puolestaan ihan perus Mobil 1 yllättävänkin korkealla.

        http://540ratblog.wordpress.com/2013/06/20/motor-oil-wear-test-ranking/

        Sitten kotimaista testiä mineraaliöljyjen "huonoudesta".

        http://www.ekomobiili.fi/Tekstit/Oljytesti.pdf

      • Tuo kaveri tietää
        tsem2 kirjoitti:

        Ensimmäinen linkki oli asiaa. PERUSÖLJY ja LISÄINEPAKETTI RATKAISEE.
        Paksu öljy ei takaa pientä kulumista-- Ne olivat tyydyttäviä. Ohuet 5W-20 öljyt kuluttivat vähiten moottoria. Ne olivat erinomaisia.

        Hvää tulosta ei saada vaijailla perusöljyillä, Niiden pitää olla puhtaita. Siksi Mobil siirtyy GTL III perusöljyihin Pyrkii minimoimaan kalliin PAO:n käytön. Se on silti välttämätöntä.

    • Kalev-
    • TB Tokmanni

      Tokmannin Gold 16€ 4L on vastaavaa. Tuo on maksanut Virossa 20€ 5L.

    • raskaat koneet

      Kaikkiin saksalaisiin kulkineisiin Teboil Monitra Super 10w-30.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      69
      2221
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1742
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1430
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1427
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      242
      1373
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1232
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1205
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1175
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      366
      1171
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      334
      1123
    Aihe