Viime aikoina olen seuraillut etenkin seurakuntavaalien lähestymisen vuoksi kampanjoita joilla seurakunnat ja kirkko on yrittänyt tuoda itseään ihmisille tykö. Suoraan sanoen, olen ollut hammentynyt siitä muutoksesta joka vertautuu aikaan jolloin itse vielä olin seurakunta-aktiivi.
Kirkko joutuu miettimään keinoja joilla lähestyä nykyaikaista ihmistä, eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole etteikö voisi ilmaisutapoja muuttaa vastaamaan paremmin nykyaikaa, samaa mieltä olen oikeastaan myös mediakeinoista, vaikken itse mikään mediahullu olekaan. Ydinkysymys on, miten voidaan kohdata nuori aikuinen samalta tasolta ja osata käyttää nuorten kieltä.
Kaikessa kuitenkin, -ainakin korulauseina usein luvataan pitää kiinni siitä mikä on luovuttamatonta, "samalla totuudestakaan tinkimättä ja perussanoman pitämällä". Näinhän sen juuri pitäisikin olla. Valitettavasti en voi yhtyä käsitykseen jonka mukaan niin kuitenkaan olisi. Seuraavassa hieman perusteluja:
Millaista kuvaa kirkosta ja sen olemuksesta annetaan nykyaikana kirkon näkyvimmissä mediakampanjoissa?
Rakkaus on käsite joka saa paljon tilaa, hyvä niin. Rakkaus on kuitenkin käsite jota tulee viljellä ja käyttää huolellisesti sillä onhan kahdenlaista rakkautta, -on ihmisten välistä rakkauta ja on Jumalan ja ihmisten välistä rakkautta. Ensimmäisestä puhuu Mooseksen lain toinen taulu (7 viimeistä käskyä kuten Luther opettaa), toisesta puhuu lain ensimmäinen taulu eli 3 ensimmäistä käskyä.
Kummallakin on oma sijansa kirkon julistuksessa ja ilmikuvassa, mutta aivan kiistämätön etusija on kuitenkin pystysuuntaisella eli Jumalan ja ihmisen välisellä rakkaudella. Tämä on se kirkon sanoman sisin ydin. Sitä ei tulisi haudata ymmärtämättömästi vaakatasossa tapahtuvan rakkauden alle niin ettei sille jää etusijaa. Luther opetti että evankeliumi tulee säilyttää yksin kuninkaan paikallaan, korkeimmalla sijalla uskossamme.
Raamattukin todistaa: "Ette valinneet minua vaan minä valitsin teidät! ja me voimme rakstaa anoastaan koska Jumalan rakkaus on ensin tullut osaksemme. Ei ihminen voi puristaa itsestään ulos rakkautta. Tällainen ajattelu on omavanhurskautta.
Eräs ajallemme tyypillinen kirkon banneri kuuluu: "Tule mukaan hyvän tekemiseen!" Olisi ensiarvoisen tärkeää käyttää huolella ne vähät tilaisuudet joilla kirkosta voidaan luoda mielikuvaa! Miksei kirkon banneri seurakuntavaalien alla ole: "Tiedätkö mitä Kristus teki puolestasi?"
Taannoin kuuntelin piispaa televisiolähetyksessä kun piispalta tiedusteltiin syvintä mikä uskossa on, -hän puhui pitkään rakkaudesta joka tapahtuu ihmisten välillä muttei sanaakaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan! Ei ainuttakaan sanaa laista ja evankeliumista.
Kirkon julistuksesta on kadonnut suola. Se näyttäytyy suuren yleisön silmissä hyväntekeväisyys-laitoksena jonka latistettu sanoma ei enää voi vastata ihmisen syvimpiin kysymyksiin. Ihmisiä ei kiinnosta kirkko jolla ei ole julistuksessaan suolaa ja särmää. Tämä kehitys on hyvin surullisen selvästi tilastoista nähtävissä.
Kirkko, joka puhuu pääasiassa vain ihmisten välisestä hyväntekeväisyydestä, on kuin juurensa kadottanut puu joka ei enää kuki entisessä loistossaan eikä voi tarjota mitään puun juurelle tulevalle kyselijälle joka on niin hukassa kristillisyyden perusasioista ettei ymmärrä mitä on synti ja mitä rakkaus. Mitä on laki ja mitä evankeliumi. Kun kirkko ei julista enää lakia ja armoa, ei sillä ole enempää tarjottavana kuin muillakaan maailman valtauskonnoilla jotka tuntevat Jeesuksen, -ei suinkaan Vapahtajanaan, vaan oman aikansa radikaalina, -miehenä joka on nykyajan ihmisille keulakuvana hyvän tekemisessä.
Kirkon sanoma on lopultakin pitkälti latistunut pelkäksi lain julistamiseksi sillä hyvät teot kuuluvat lain piiriin. Evankeliumia julistuksessa ei enää juuri kuule sillä oikea evankeliumin julistus edellyttää ihmisen edeltäkäyvää syntisyyttä, perisyntiä jonka kirkkomme on jo käytännön käsitteenä pitkälti hyljännyt.
Murehduttaako sinua kirkkomme tila tässä suhteessa?
Kirkko joutuu miettimään keinoja joilla lähestyä nykyaikaista ihmistä, eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole etteikö voisi ilmaisutapoja muuttaa vastaamaan paremmin nykyaikaa, samaa mieltä olen oikeastaan myös mediakeinoista, vaikken itse mikään mediahullu olekaan. Ydinkysymys on, miten voidaan kohdata nuori aikuinen samalta tasolta ja osata käyttää nuorten kieltä.
Kaikessa kuitenkin, -ainakin korulauseina usein luvataan pitää kiinni siitä mikä on luovuttamatonta, "samalla totuudestakaan tinkimättä ja perussanoman pitämällä". Näinhän sen juuri pitäisikin olla. Valitettavasti en voi yhtyä käsitykseen jonka mukaan niin kuitenkaan olisi. Seuraavassa hieman perusteluja:
Millaista kuvaa kirkosta ja sen olemuksesta annetaan nykyaikana kirkon näkyvimmissä mediakampanjoissa?
Rakkaus on käsite joka saa paljon tilaa, hyvä niin. Rakkaus on kuitenkin käsite jota tulee viljellä ja käyttää huolellisesti sillä onhan kahdenlaista rakkautta, -on ihmisten välistä rakkauta ja on Jumalan ja ihmisten välistä rakkautta. Ensimmäisestä puhuu Mooseksen lain toinen taulu (7 viimeistä käskyä kuten Luther opettaa), toisesta puhuu lain ensimmäinen taulu eli 3 ensimmäistä käskyä.
Kummallakin on oma sijansa kirkon julistuksessa ja ilmikuvassa, mutta aivan kiistämätön etusija on kuitenkin pystysuuntaisella eli Jumalan ja ihmisen välisellä rakkaudella. Tämä on se kirkon sanoman sisin ydin. Sitä ei tulisi haudata ymmärtämättömästi vaakatasossa tapahtuvan rakkauden alle niin ettei sille jää etusijaa. Luther opetti että evankeliumi tulee säilyttää yksin kuninkaan paikallaan, korkeimmalla sijalla uskossamme.
Raamattukin todistaa: "Ette valinneet minua vaan minä valitsin teidät! ja me voimme rakstaa anoastaan koska Jumalan rakkaus on ensin tullut osaksemme. Ei ihminen voi puristaa itsestään ulos rakkautta. Tällainen ajattelu on omavanhurskautta.
Eräs ajallemme tyypillinen kirkon banneri kuuluu: "Tule mukaan hyvän tekemiseen!" Olisi ensiarvoisen tärkeää käyttää huolella ne vähät tilaisuudet joilla kirkosta voidaan luoda mielikuvaa! Miksei kirkon banneri seurakuntavaalien alla ole: "Tiedätkö mitä Kristus teki puolestasi?"
Taannoin kuuntelin piispaa televisiolähetyksessä kun piispalta tiedusteltiin syvintä mikä uskossa on, -hän puhui pitkään rakkaudesta joka tapahtuu ihmisten välillä muttei sanaakaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan! Ei ainuttakaan sanaa laista ja evankeliumista.
Kirkon julistuksesta on kadonnut suola. Se näyttäytyy suuren yleisön silmissä hyväntekeväisyys-laitoksena jonka latistettu sanoma ei enää voi vastata ihmisen syvimpiin kysymyksiin. Ihmisiä ei kiinnosta kirkko jolla ei ole julistuksessaan suolaa ja särmää. Tämä kehitys on hyvin surullisen selvästi tilastoista nähtävissä.
Kirkko, joka puhuu pääasiassa vain ihmisten välisestä hyväntekeväisyydestä, on kuin juurensa kadottanut puu joka ei enää kuki entisessä loistossaan eikä voi tarjota mitään puun juurelle tulevalle kyselijälle joka on niin hukassa kristillisyyden perusasioista ettei ymmärrä mitä on synti ja mitä rakkaus. Mitä on laki ja mitä evankeliumi. Kun kirkko ei julista enää lakia ja armoa, ei sillä ole enempää tarjottavana kuin muillakaan maailman valtauskonnoilla jotka tuntevat Jeesuksen, -ei suinkaan Vapahtajanaan, vaan oman aikansa radikaalina, -miehenä joka on nykyajan ihmisille keulakuvana hyvän tekemisessä.
Kirkon sanoma on lopultakin pitkälti latistunut pelkäksi lain julistamiseksi sillä hyvät teot kuuluvat lain piiriin. Evankeliumia julistuksessa ei enää juuri kuule sillä oikea evankeliumin julistus edellyttää ihmisen edeltäkäyvää syntisyyttä, perisyntiä jonka kirkkomme on jo käytännön käsitteenä pitkälti hyljännyt.
Murehduttaako sinua kirkkomme tila tässä suhteessa?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kirkon todelliset ongelmat liittyvät siihen, että sen on uskonnollispoliittisella tyhjällä pakkovallalla pystyynostettu kuollut uskonnollis-poliittinen torso, joka ei voi ketään eläväksi tehdä tai antaan mitään sellaista todellisesti ihmisille, mitä se kyllä papinsuut vaahdoten julkisuudessakin lupailee, eli kaikkea kaikille.
Nykyisenä hyvän koulutuksen ja tiedon aikana ihmiset eivät enää usko kirkon kertomuksiin ihmiseksi syntyneestä jumalasta, kuolleista heräämisestä, kolminaisuudesta ym. kristinuskon yliluonnollisuuksista.
Kirkon pohja on murentunut, luultavasti lopullisesti.
Uskonnotkaan eivät ole ikuisia.
Osuit oikeaan nimim. "Kirkon suuri ongelma": nykyajan koulutettu ihminen ei oikein kykene sokeasti uskomaan selaisiin asioihin kuin esim. neitseellinen syntymä. Kolminaisuusoppi on myös täysin epälooginen, samoin lunastusoppi. Nykypäivän ihminen kaipaa uudenlaista henkisyyttä ja hän voi myös yhdistellä erilaisia henkisyyden muotoja.
UusiHenkisyys sanoi :
Osuit oikeaan nimim. "Kirkon suuri ongelma": nykyajan koulutettu ihminen ei oikein kykene sokeasti uskomaan selaisiin asioihin kuin esim. neitseellinen syntymä.
_____________
Neitseellinen syntymä ei ole enää mikään ihme sillä se on saatu laboratoriossa
käyntiin :
http://www.tiede.fi/uutiset/1758/miesta_ei_kohta_tarvita
22.04.2004 00:00
Miestä ei kohta tarvita
Hälytys miehet! Teitä ei pian enää kaivata. Tokion maatalousyliopiston tutkijat ovat tuottaneet hiiriä neitseellisesti, ilman siittiöitä ja koiraan Y-kromosomeja.
Tiede tuntee suvuttomasti lisääntyviä hyönteisiä, mutta nisäkkään partenogeneesiä on pidetty käytännössä mahdottomana. Munasolujen herättely onnistuu, mutta alkiot eivät koskaan lähde kypsymään. Nyt Tomohiro Konon työryhmä on tehnyt mahdottomasta totta, ja tuottanut hedelmöittymättömästä munasolusta terveen naaraspoikasen, joka on nyt jo aikuinen. Kaguya-hiirellä on myös omia jälkeläisiä.
Partenogeneesi saatiin käyntiin, kun tutkijat sammuttivat munasolussa tietyn geenin, joka oli ns. leimattu geeni. Sammutus sai aikaan saman kasvusysäyksen kuin siittiö. Geenien leimautumista (imprinting) tarvitaan, koska yksilö saa tavallisesti kaksi kappaletta kutakin geeniä, yhden isältä ja toisen äidiltä. Normaalisti tietyn geenin toinen alleeli suljetaan pois toiminnasta isäperäisessä tai äitiperäisessä kromosomissa. Vanhemmilta tulevien geenien erottelu ja toisen geenialleelin sammuttaminen on välttämättömyys normaalille alkionkehitykselle. Nature -lehden julkaisema tutkimus osoittaa, että geenien leimautuminen estää nisäkkäiden partenogeneesin. Leimautuminen on kenties kehittynyt takaamaan sen, ettei lisääntymistä pääse tapahtumaan ilman koiraiden geneettistä panosta.
Tuon mekanismin mukaan Jeesuksella olisi ollut äitinsä geneettinen perimä mutta ei mitään Jumalalta ainakaan geeneissä.
Äitinsä perimän saanut Jeesus oli tyttö.
....... sanoi :
Tuon mekanismin mukaan Jeesuksella olisi ollut äitinsä geneettinen perimä mutta ei mitään Jumalalta ainakaan geeneissä.
_____________
Tuossa lisää "geneettistä" perimää.
Luukkaan evankeliumi:
1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se PYHÄ, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
Jeesuksen Isä oli siis Pyhä Henki ja äiti hminen Maria ja siksi nimitys
Ihmisen Poika.
Pyhällä Hengellä oli siis miespuolinen Y-kromosomi, jonka saatuaan Jeesuslapsesta tuli poika.
"Pyhällä Hengellä oli siis miespuolinen Y-kromosomi, jonka saatuaan Jeesuslapsesta tuli poika."
Emme oikein voi soveltaa ihmiskäsitteitä tähän asiaan ,mutta Pyhän Hengen
vaikutuksesta Jeesus syntyi.
Raamatun mukaan kaikki uskot tulee katomaan joten ihmisyydellä on toivoa!
Minusta kirkon todelliset ongelmat johtuu yhteiskunnasta.
Ihmiset ovat vieraantuneet kirkosta kun yhteiskunta yrittää tarjota näennäistyydykettä kirkon sanoman tilalle. Kirkko ihmisten kaikotessa yrittää kaikin keinoin tarjota sitä samaa oman sanomansa kustannuksella. Se ei vain kelpaa.
Ihmiset katoaa kirkosta kun kirkolla ei ole enää mitään omaa sanomaa tarjota. Ei humanismi riitä korvaamaan ihmisen todellista hätää sieluntilasta, siihen tarvitaan ikiaikaista sanomaa syntien sovituksesta ja evankeliumista. Sinne ristin juurelle todellakin on mentävä jos aikoo saada sielulleen rauhan.
Kiitos nimimerkille "Ajan merkit" kirjoituksesta, jonka sisältö on kuin minun sydämeltäni. Kirkko haluaa tehdä hyvää, saada väkeä hyvän tekemiseen ja näyttää ulospäin hyvältä - se varoo Totuutta, joka vaikuttaisi syntisen omaantontoon ja voisi loukata joitakin kuulijoita, se kartaa arvoimasta Raamatulla omia ratkaisujaan, jotka viime vuosina ovat olleet "maailmaa syleileviä". Niin Evita, yhteiskunta ympärillämme maallistuu ja vieraantuu kristillisestä perinnöstään, mutta sen ei olisi tarvinnut merkitä sitä, että myös luterilainen kirkkomme maallistuu.
Room. 12:2 "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä."
Jeesus ei sanonut, että te olette maan sokeri, vaan että te olette maan suola. Viime vuosisadan saarnaajaksi kutsuttu Martyn Lloyd Jones sanoi, että julistajan tärkeimpiä tehtäviä on olla yrittämättä vaikuttaa kuulijoihin. Hänen on luotettava siihen, että Jumalan Sanassa yksinon kaikki auktoriteetti - yritys vaikuttaa kuulijoihin vie mielistelyyn ja korvasyyhyyn puhumiseen. Missä ovat ne julistajat, jotka vielä puhuvat tyyliin "näin sanoo Herra!"
Kiitos molemmille nimimerkeille Ajan merkit ja Totuutta ja armoa, ajattelen hyvin samalla tavalla kanssanne.
Tätä kumartelua en ollenkaan ymmärrä, Jeesus nimenomaan vuorisaarnassa näitä asioita teroittaa;
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.5.html
Jeesus käyttää sanontaa; " Kirjoitettu on..." hyvin usein.
Voisiko kirkon suurin ongelma olla siinä että se on kumartanut maailman suuntaan eikä Jumalan suuntaan. Onko niin että kirkko haluaa etsiä ihmisten ja yleisen mielipiteen suosiota eikä Jumalan, onko niin?, toivottavasti ei.
Toisaalta ajassamme monet sanat ovat muuttaneet merkitystään ja tarkoittavat kovasti eri asioita, esim. rakkaus sana nyky-yhteiskunnassamme näyttää tarkoittavan seksisuhdetta jonkun kanssa, Raamatussa avioliton ulkopuolinen seksisuhde jonkun kanssa oli rakkauden vastakohta.
Kirkon ilmiasusta
______________
Tuossa on nimimerkki "edesa:n" ikimuistoisia tekstejä kirkon tilasta :
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=15&t=101
Kirkko on maallistunut eikä oikein enää tee eroa humanismista.
Se on omaksunut rakkauskäsitteen, josta käsin armoa käytetään väärin, tai josta käsin jopa väitetään miten armoa ei edes tarvita.
Kirkon pyhyyskäsitysten keskiössä on aina ihminen, ei koskaan Jumala.
Sallimusta tarvitaan, mutta suvaitsevaisuuden nimissä on vaadittu ja aikaansaatu paljon, jopa sitä että vanhat käsitykset hyvästä ja pahasta on käännetty ylösalaisin.
Siten myös vanhojen käsitysten edustajia on alettu ajamaan ahtaalle, ehkä jopa vainoamaan. Ei muisteta, että evankeliumi on sama eilen, tänään, nyt ja aina.
Kaikki ovat kirkkoon tervetulleita, mikä on tietenkin hyvä asia, mutta sen paimenvirkaa ei ole tarkoitettu paholaisen kätyreille.
Paitsi että ateisti-satanisti-kommunisti voi hakea pappiskoulutukseen ja saada pestin, myös virassa olevat papit voivat liittyä okkulttisiin salaseuroihin, kunhan niiden julkisivu on kiillotettu.
Kirkkoamme ei lainkaan häiritse ne valat, joita kirkon papit niissä vannovat, vaikka niiden antikristillinen sisältö on vuodettu julki jo ajat sitten.
Jaa-a, että papit okkulttisissa salaseuroissa?! Kylläpä eräällä nyt mielikuvitus taas laukkaa...
"Kirkkoamme ei lainkaan häiritse ne valat, joita kirkon papit niissä vannovat, vaikka niiden antikristillinen sisältö on vuodettu julki jo ajat sitten." (Pertsa)
"Kirkkoamme"? Oletko sinä ev.lut. kirkon jäsen vaikka olet omien kirjoituksiesi mukaan uudestikastattanut itsesi ja uskonkäsityksesi muutenkin aika lailla poikkeavat luterilaisuudesta, -mitä olen niitä täällä lueskellut?
Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Maisalis sanoi :
Jaa-a, että papit okkulttisissa salaseuroissa?! Kylläpä eräällä nyt mielikuvitus taas laukkaa...
____________
Minun mielikuvitukseni ei ole valheellinen.
Vapaamuurarit palvelevat itseään Luciferiä kertoo ikäänkuin sattumoisin tapaturmaisesti
menehtynyt Juhani Julin :
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/349/vapaamuurareissa_jasenina_kymmenia_kirkon_tyontekijoita
Suomen vapaamuurareissa toimii aktiivisesti kymmeniä kirkon työntekijöitä, joista valtaosa on pappeja ja kanttoreja. Määrä on kasvanut merkittävästi kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.
Vapaamuurijärjestö on salaisia rituaaleja harjoittava seura, johon kuuluu 6700 suomalaismiestä. Vapaamuurarit kieltäytyvät paljastamasta salaisuuksiaan liikkeen ulkopuolisille.
Ajan merkit sanoi :
Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
___________
Se tekstinpätkä jota lueskelit oli nimimerkki edesa:n ansiokkaasta tutkielmasta joten
käsitit väärin.
No ei siihen mitään meilkuvitusta tarvita, ja vanhastaan tiedetään kirkonmiestenkin kuuluvan sata-nistisiin järjestöihin kuten vapaamuurareihin.
Ja sinun täytyy olla Balttis joka vastailee milloin milläkin usein myös toista osapuolta loikkaavin nimimerkein - onko tuo kunnon kristityn touhua, vieläpä sellaisen joka alinomaan korottaa itsensä käsityksineen kaikkien muiden yläpuolelle? Vai lieneekö sinut vapautettu alkeellisimmista käytöstavoistakin kaikkia kohtaan? Sitä sietää ihmetellä.
Vain vieraileehan palstalla toisinaan vielä eräs mainitsematon nimim, joka viestittää olevansa sinustakin yliveto. - Kaikenlaista täällä näkee.
Minä olen kui22
Ihmiset ovat nykyään oppineita lähes kaikki. Harva enää uskoo povaajiin tai korteista ennustamiseen. Kuka katsoo kaivon paikan pajunoksalla?
Samoin voi kysy kuka enää uskoo tarinoita, jotka on paimentolaiset kirjoitelleet?
Siihen se uskonto kuivuu. Kirkko voisi kyllä uudistua ja keksi uuden toiminnan itselleen kun nykyinen tuote ei enää myy. Jotkut yritykset ovat tässä onnistuneet. Kirkolla olisi resurssit siihen.
Harva enää todella uskoo kaivonkatsojiin, koska vesi tulee hanasta ja lasku tulee postin kautta. Mutta jos kaivoa ei ole ja vettä tarvitaan haja-asutusalueella, kanttaa kyllä kutsua sellainen henkilö, jolla on taito vielä hallussaan, jos vettä mielii. Meillekin mökille löytyi kaivon paikka, vaikka alue on kuivaa eikä sieltä luulisi vettä löytyvän. Vesi löytyi juuri siitä syvyydestä, minkä kaivonkatsoja kertoi. Liekö sitten ollut varvuilla hämähäkkimiehen röntgenkatse vai mikä niillä varvuilla oikein oli. Pajunoksalla katsojiakin oli harvassa. Nykyajan ihminen ei edes ymmärrä, miten hienoa ja rikasta saattoi elämä olla, ulkoisista puutteista ja nykykeksinnöistä huolimatta. Nykyihminen yrittää keksiä pyörää uudelleen, vaikka vastauksia ihmisen iäisiin kysymyksiin on tarjolla. Nykyaika esim. korostaa yksilöllisyyttä, mutta kollektiivisuutta haetaan kokoamalla erilaisia ryhmiä ja aktivistiporukoita, joissa voi kokea yhteisöllisyyttä. Paradoksaalista.
Raamattu on taas vuosituhansien aikana koostettu kirjakokoelma juutalaisuuden historiasta ja ihmiselämästä sen aikana. Siellä on elämänviisutta ja opetusta, mikä sopii nykyihmisellekin. Nykyihminen ei vain ole oppinut historiaa lukemaan, minkä entisajan ihmiset osasivat ja ymmärsivät. Nykyihminen mieluummin kokeilee ja kärsii kuin käyttää edellisten sukupolvien rikasta perintöä.
Ajan merkit nimimerkille kevennys, ajatellen seurakuntavaaleja ;
https://www.facebook.com/Nokianseurakunta/photos/a.402431986440610.117066.156925540991257/925698830780587/?type=1
Hyvä kirjoitus joka kirvoitti ajattelemaan, samalla sai miettiä millä tavoin ajattelumme eroavat toisistaan.
”…vertautuu aikaan jolloin itse vielä olin seurakunta-aktiivi…”
Siinä missä yhteiskunnat ovat muuttuneet, on myös ihminen tietyllä tavalla muuttunut. Nyt elämme globaalia aikaa, eli tietoisuus sekä tiedot ovat laajemmat siitä mitä muualla on ja mitä tapahtuu. Kaikki suuret yhtenäiset liikkeet – kuten kirkko – hajaantuvat. Emme enää elä kollektiivisesti vaan hyvin yksilöityä elämää.
Kirkkoon ei enää kuuluta yhteisön painostuksen vuoksi vaan sieltä todella etsitään yhä enemmän uskonnollista näkemystä. Nykyään yhä harvemmin kuulutaan mihinkään tavan vuoksi vaan valinnan tuloksena. Siksi suuret yhtenäiset uskonnot pirstoutuvat. Etsimme niitä yhdistäviä tekijöitä muualta – kuten ehkä esim. urheilusta?
”Rakkaus on kuitenkin käsite jota tulee viljellä ja käyttää huolellisesti sillä onhan kahdenlaista rakkautta…”
Rakkaus on todellakin näivettynyt hyvin seksikeskeiseksi. Vain siksi että se on loputon tarve ja sen varjolla voidaan myydä. Rakkaus on perustarve, ja kun sitä on yhä niukemmin, sitä haetaan erotiikasta yhä kiivaammin.
Rakkautta on muuten perinteisesti jaettu neljään osa-alueeseen.
”Kirkkoisät määrittelivät neljä rakkauden eri muotoa: Ensimmäinen on äidinrakkaus, toisena filos, joka on ystävien toisiaan kohtaan tuntemaa toverillista rakkautta, kolmantena eros, joka on eroottista rakkautta ja viimeisenä agape, joka on ylimaallista jumalallista uhrautuvaa rakkautta.”
http://fi.wiktionary.org/wiki/rakkaus
”…muttei sanaakaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan! Ei ainuttakaan sanaa laista ja evankeliumista.”
”Kun kirkko ei julista enää lakia ja armoa…”
”…latistunut pelkäksi lain julistamiseksi…”
En ihan ymmärtänyt mitä tarkoitat – kirkko julistaa ja ei julista?
”…oikea evankeliumin julistus edellyttää ihmisen edeltäkäyvää syntisyyttä, perisyntiä jonka kirkkomme on jo käytännön käsitteenä pitkälti hyljännyt…”
Koen tämän ajan olevan hyvin syyllistävää aikaa. Kaikki vieritetään yksilön omaksi viaksi, etenkin äidit ovat raskautettuja suurista syyllisyyksistä. Samaan aikaan täytyy pitää kulissia yllä ”onnistuneena ja menestyneenä” yksilönä.
Kaikki on omaa ”vikaa”, aina työttömyydestä ja sairastumisesta ylipainoon tai epäkelpoon ulkonäköön saakka. Jopa lasten kohtalot ovat äitien syytä. Moni musertuu näiden syyllisyyksien alla tavalla tai toisella. He eivät jaksa vaatimuksia joita heille asetetaan.
Siksi en ihmettele jos he eivät jaksa lähteä kuuntelemaan vielä enemmän syyllistäviä saarnoja. Miten huonoksi ja kurjaksi oikeastaan pitää itsensä kokea jotta kelpaa?
Itse olen kokenut aikoinaan moiset saarnat pelkästään syyllistävinä ja väärään häpeään johtavina. Armo oli sana, joka väkisin piti lausua toisesta suupielestä, koska se ”kuului” tehdä niin. Siitä kai syntyi mielikuva, että armo on jotain mikä ehkä saadaan, kunhan ensin tehdään jotain mitä muut ihmiset vaativat. Tarkoittaa että niitä syntiluetteloita oli paljon (oikeastaan lista on loputon) ja joita piti varoa. Itselleni armon käsite aukeni vasta aikuisena ja ortodoksipapin avaamana.
Niin, kun ihminen sitten on uskossa niin pitääkö silloin kuulla yhä uudestaan ja uudestaan saarnoja siitä, että hänen tulee tunnustaa syntinsä? Kenelle ne synnit tulee oikeastaan kertoa? Pitääkö siitä kertoa myös muille, että tästä tai tuosta synnistä olen koettanut tehdä parannusta? Ellei muut hyväksy, katsovat esim. Raamatun kautta ettei ole nyt ”oikeita” syntejä kaduttu, niin ketä tulee tässä kuunnella?
Nämä ovat oikeastaan aika vaikeita kysymyksiä.
Niin,kyllähän ne aikaisemmat hyvät tai huonot kokemukset vaikuttavat siihen, minkälainen käsitys itse kirkosta ja sen puhujista kuulijoille muodostuu, ja nämä käsitykset voivat olla hyvinkin pysyviä. Siksipä puhujilla on suuri vastuu kuinka puhuvat ja mitä puhuvat.
Itse miellän ne tulikiven katkuiset saarnat enemmänkin herätysliikkeiden puhujiin. Itse koin heidän puheensa usein syyllistävinä ja alistavina.
Ehkä se on niin että, pienemmissä piireissä se toisen hallitseminen ja vallan käyttö on helpompaa kun suuressa joukossa. Siellä missä toisia ei tunneta, on helpompi hävitä massaan. Itse en kaipaakaan kovin läheistä yhteyttä itse seurakunnan puhujiin ja vetäjiin. Haluankin pysyä vähän niin kuin taustalla. Ehkä sen vuoksi en ole liittynyt mihinkään herätysliikkeisiin. En kiellä etteikö niissäkin ole nykyään ihan hyvää ja armollista julistusta. Itse olen vain sen verran erakkosielu, että haluan piiloutua massaan.
Eräs kokemus pieneltä paikkakunnalta, joka varmaan vaikuttaa minunkin taustalla, mitä äitini kertoi.
Hän oli uutena ja vasta paikkakunnalle tulleena kotikyläni seuroihin. Siinä pappi oli kätellyt seuravieraita kunnes oli tullut äitini kohdalle, siinä sitten eräs seuravieras tokaisi edes tuntematta äitiäni, ettei äitini ole uskossa, niin pappi oli jättänyt äitini kättelemättä, ja siirtynyt seuraavaan. Niin voimakasta oli silloin se erottelu jos ei kuulunut samaan kuppikuntaan.
mennyt
Ei kirkolla ole ongelmia vaan siihen kuuluvilla uskottomilla ja uskovaisilla niitä on!
Ketju on keskittynyt aika lailla saarnan ongelmiin, siihen, että oikeaa lain ja armon julistusta ei enää juurikaan kuule. Avaaja ”Ajan merkit” hoksaa harvinaisen terävästi, että sokerinen julistus itse asiassa julistaa lakia ilman evankeliumia – humanistinen saarna pitää ihmistä hyvänä, näkee hänet hyvään pyrkivänä ja myös hyvää tekevänä. Kuulija saa vaikutelman, että Jumalakin hyväksyy hänet, koska hän on kykenevä tekemään hyvää ja myös tekee hyvää. ”Kun me vain rakastamme ja hyväksymme sekä palvelemme toisiamme” –tyylinen puhe otetaan vastaan, sillä se ei vaadi meiltä parannuksen tekoa ja se miellyttää meidän ylpeyttämme ja itsekkyyttämme.
Ajan merkit kirjoitti: ”Kirkon sanoma on lopultakin pitkälti latistunut pelkäksi lain julistamiseksi sillä hyvät teot kuuluvat lain piiriin.” Kehotukset tehdä hyvää, palvella lähimäistä ja rakastaa kaikkia ovat kaikki kehotuksia, käskyjä ja niin ollen kuuluvat todellakin lain piiriin. Jumalahan itse niihin 10 käskyssä kehottaa. Jumalanpalveluksen jälkeen voimme kuulla papin sanovan: ”Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa ilolla”, kättelemme kirkon ovella ja hymyilemme muille jumalanpalvelukseen osallistuneille. Kuinka moni kohtasi lopultakin syntiemme sovittajan, Herramme Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisena Vapahtajanaan? Humanistinen lain julistus ei tarjoa sitä, mikä on Jumalan lain todellinen tehtävä: osoittaa meidät kurjiksi syntisiksi, joiden ainoa toivo on syntisyytemme sovitus.
Rikas mies on esimerkki ihmisestä, joka halusi palvella Jumalaa ja ihmisiä, hän itse saattoi sanoa, että hän oli toiminut Sanan mukaan. Häneltä puuttui kuitenkin sisäinen rauha ja varmuus pelastuksesta, siksi hän meni Jeesuksen luokse. On surullista, että edes Jeesuksen puhuttelussa rikas mies ei tunnustanut sydämessään ollutta erityistä syntiään, rikkauden himoa ja näin hän jäi pelastavan armon ulkopuolelle. Hän ei olisi saanut taivasosuuttaan omaisuutensa myynnillä, vaan tunnustamalla Jeesukselle olevansa kiinni rikkauden himossa. Jeesus tähtäsi syntien tunnustamiseen, sillä anteeksiantoa ei voi olla ilman synnintuntoa ja parannusta:
Markus 10: ”Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'." Mutta hän sanoi hänelle: "Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti". Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua".
Martti Luther ymmärsi, että uskottelumme hyvän tekemisen riittävyydestä ja Jumalan miellyttämisestä on suuri loukkaus Luojallemme. Meidät vanhurskautetaan armosta, ilman lain tekoja. Pelastuksen suhteen passiivinen, maailmassa toimimisen suhteen aktiivinen – näin Luther:
”Toimeliaisuus Jumalan edessä on loukkaus Häntä kohtaan ja tekee Kristuksen sovitustyön merkityksettömäksi. Passiivisuus maailmassa estää Jumalan toiminnan ja näin uhkaa tehdä hänen tarkoituksensa tyhjäksi.”
Jeesus oli täynnä rakkautta ja armoa, mutta Hänen puheensa olivat toistuvasti kovia ja tulenkivenkatkuisia. Hän nimitti uskonnollisia suoraan Per-ke-leen lapsiksi ja puhui enemmän kadotuksesta kuin Taivaasta. Keskeistä oli kuitenkin rakkaus ja armo, mutta ne voi vastaanottaa vain synnintuntoinen sydän. Näin Jeesuksen suolaiseen puheeseen suhtauduttiin:
”Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?"