mielen häiriö

nobodi kirjoitti:

Moi. Toivoisin saavani täältä neuvoa mielipiteitä mielen häiriööni.elikkä poltin noin 6 vuotta sitten kakannabista kaverini kanssa. Määrä oli aika suuri ensi kertaiselle.no poltettiin pätkän soitin kaverilleni ja kysyin onko hän juomassa kaljaa, kaveri nauroi puhelimessa ja sanoi saman aikaisesti että ei. Tulkitsin että kaveri huijaa kun nauroi päälle, no tästä jotenkin innostuin enemmän ja kysyin uudelleen innostuneena jojo varmasti olet juomassa. Tapahtui sama , kaveri hihitti puhelimessa ja samalla väitti että ei ole juomassa. Innostuin vielä enemmän koska hän nauroi samalla ja olin varma että hän oli juomassa.taas innostuin ja huusin puhelumeen samalla nauraen että oot juomassa ja taas sama hihitys, jonka jälkeen tuli outo tunne ja vielä kerran kysyin tahtomattani että oletko juomassa, pelästyin sitä koska kysyin sen ikään kuin tahtomattani. No tämän jälkeen näin itseni ulkopuolelta puhuvan puhelimeen jonka jälkee pelästyin ja heti sen jälkeen tuli takaraivoon outo tunne;heti tunteen jälkeen jotenkin irtauduin omasta mielestä:astuin kuin tyhjiöön, sen jälkeen tuli paniikki kohtaus, lähdin juoksemaan karkuun. Vietin 2tuntia pihalla ja koitin selvitellä päätäni, turhaan, lähdin kotio nukkumaan jos lähtisi aamuksi mennessä pois... Aamulla herättyäni olin vieläkin kuin tyhjiössä ja pelko oli aivan kamalaa:samalla kun heräsin äiti huusi ni-meäni pelkäsin ääniä.väkisin sain itseni menemään keittiöön, pelkäsin että äitini huomaisi että minulla ei ole kaikki hyvin,ei huomannut oloani:päätin soittaa parhaalle kaverilleni ja menin hänen luokse yöksi.tyhjä olo vain jatkui ja viikon päästä rupesin kuulemaan ääniä, ei negatiivissia vaan esim, moi sanoja tai mitä kuuluu,näin myös näkyjä. En uskaltanut mennä lääkäriin koska pelkäsin että isä tai äitini saisi tietää. Olin tyhmä 17 vuotias. No kaikki kuulo ja näkö harhat ja pelot lähtivät itsestään pois kuukauden sisällä. Kuitenki tyhjä olo jäi en pystynyt kokemaan minkäänlaista mielihyvää, oli vieras olo. En ollut oma itseni. Oli vaikea tajuta asioita olin aivan hukassa.elämäni oli pysähtynyt kuin seinään. Taas kuukauden oltuani hyväksyin tyhjän olon ja jatkoin elämääni, vaikka kaikki tuntui oudolta. Totuin oloon ja jatkoin elämääni, rupesin ryyppäämään, koitin tehdä normaali juttuja mutta mikään ei tuntunut samalta. Puolivuotta myöhemmin lähdin armeijaan, pääsin läpi vaikka olin aivan hukassa. Tämän jälkeen pääsin töihin, onnistuin kärvistellen olemaan siellä 2 vuotta.oloni oli vain pahentunut vuosi vuodelta ja olin niin masentunut,en oikein ymmärtänyt puhetta, sain loppu tilin ja hakeuduin hoitoon pitkänniemen sairaalaan. Olin niin huonossa kunnossa että tuntui kuin koko kroppa kituu,päässä polttava tunne koko ajan, muiden puhe ei lohduttanut ollenkaan. Lääkityksellä sain risperdaali.syötyään sitä 2 kuukautta olo"hieman"helpottui. Pääsin sairaalasta pois diagnoosina psykologinen masennus. Söin lääkettä masennus lääkettä vuoden. Olo hieman parani.pääni aukesi ainakin jostain lukiosta mutta silti en ollut oma itseni ja päätä kiristi ja poltti. En tuntenut ihmisten puheesta oikein mitää. Osa pitiminua paskana ihmisenä kun en nauranut näiden jutuille enkä oikein millekään. Kun vuosi oli kulunut halusin lääkkeen vaihtoon kaivannos sairaalaan. Siellä uudeksi lääkkeeksi vaihdettiin olantsapiini ja masennus lääke poistettiin. Oloni taas"hiekan" parani.sain sen avulla itselleni vähän paremman olon, mutta oli vaikea keskustella kenenkä kanssa. Kun en ollut läsnä omassa mielessä, en osannut ollaa mitään mieltä kaverin puheille. Esitin vain ymmärtäväni ja nyökyttelin.elämä oli vaikeaa söin lääkettä vuoden, kunnes päässäni kuului murenevia ääniä ja tapahtui jonkin näköistä mielen siepaloitumista.tästä syystä lopetin lääkkeen. Taas sitä mentiin sairaalaan lääke vaihdokseen,uusi lääke leponex. Olisin halunnut kokeilla ensin ilman lääkkeitä että olisiko mieleni korjaantimut,kieltävä vastaus lääkäriltä. Aloitin leponexin syönnin vasta 2 viikkoa sairaalassa olon jälkeen. Olin siis 2 viikkoa ilman lääkettä ja tuntui hieman paremmalta (olisin uskonut että pääsen omaan mieleen ilman lääkettä. Olen itselleni selittänyt että se mielestä irtaantumine johtui siitä että olen aina ollut herkkä ja tuntenut olevani nainen miehen ruumiissa, aina ollut ujo ja piilotellut itseäni. Harvan kanssa saanut olla oma itseni. Ennen poltteluakim ollut stressaantunut. Onko mielestä irtaantumine joku mielen puolustusmekanismi)vai onko se psykoosi vai skitsofrenia vai mikä. Nyt kun olen leponexia syönyt kuukauden tuntuu että olen saanut jo hiukan omaa mieltäni takaisin pystyn hieman juttelemaanki.mutta en ole oma itseni. Tuntuu että en pysty vastailemaan ihmisille sillain ku minusta oikeesti tuntuu. Vastaan joskus jopa töykeäsit vaikka en haluaisi,mutta en pysty koska en ole omassa mielessä.mitä tämä on kun en pääse omaan mieleeni

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä