Monet ovat poistuneet

Totuutta ja armoa

Monet kirjoittajat, jotka kertoivat uskostaan ja jakoivat ajatuksiaan haluten niitä raamatullisesti perustella ja niistä keskustella, ovat lähteneet palstoilta. Tilalle on tullut useita Jumalan pilkkaajia, ”massapostittajia” ja riidasta ja kiistelystä nauttivia kiusaajia. Muutamat lähtijät kertoivat lähtönsä syyn: joku oli saanut täällä vuosikausia aikaansa viettäneenä vain ahdistusta ja kokenut masennustakin. Mitään rakentavaa, rohkaisevaa, lohduttavaa, yhteisen uskon jakamista ei juurikana tapahtunut. Negatiivisten ”vihaviestien” jatkuva vastaanotto on raskasta; kuka jaksaa todellisessakaan elämässä seurustella sellaisten kanssa, jotka ovat mieltyneet valheeseen ja pahuuteen? Kuinka kovia monet kirjoittajat ovatkaan – eivätkö he ajattele, että lukijat ovat tuntevia, Jumalan luomia ihmisiä – monet heistä hyvinkin herkkiä tai vaikeassa elämäntilanteessa? Puhuvatko tällaiset pahansuopaiset ihmiset lähipiirissään samaan tyyliin kuin miten he kirjoittavat tänne?

Nikodeemus lähti joitakin kuukausia sitten ja perusteli sen niin, että edes maailman ihmisten kanssa hän ei kokenut sellaista väittelyä, kiistelyä ja pahanilkisyyttä kuin täällä. Hän totesi, että erityisesti helluntailaisuus-palsta on tästä elävä esimerkki. Oikein hän ajatteli, että valtaosa tänne kirjoittavista on uskosta osattomia. Evankelioiminenkin on täällä hyvin vaikeaa, sillä Raamatun Sanaa jakavat torpedoidaan mittavalla määrällä sielunviholliselta tulevalla epäraamatullisella ja Jumalaa vähättelevällä teksiaineistolla.
Nimim. Tähkäpää oli vuosia ahkera vakiokirjoittaja ja yleensä hänen avauksensa koskivat tiettyä Raamatun kohtaa ja raamatullista asiaa. Kerran hän piti pienen tauon, mutta palasi – hän vakuutti, että kyllä hän täällä edelleen kirjoittamista jatkaa. Nyt hän on ollut poissa jo kauan – en tunne häntä, onkohan Tähkäpää enää edes täällä armon ajassa?

Joitakin ihania veljiä ja siskoja palstoilta kuitenkin löytyy, mm. Kalamos, luterilaiselle puolelle enemmän kirjoittava Ajan merkit ja joku muu. Käytännössä kaikki helluntailaisuus-osion ketjut muodostuvat vihaisiksi ja pilkalliseksi jo muutaman aloitusviestin jälkeen. Olen itse kirjoitellut tänne useillakin nimimerkeillä – olen saanut kirjoituksiani varten tutkia Sanaa ja löytää Sanasta ravintoa ja hengellisiä aarteitakin. Lyhyiden tuokioiden ajan olen iloinnut vuorovaikutuksesta jonkun uskovan kanssa – kun usko on yhteinen, niin jotkut erimielisyydet tietystä tulkinnasta eivät haittaa päinvastoin: siinä saa samalla tarkistaa omaakin mielipidettä.

Olen päättänyt nyt itsekin monien kirjoittajien tavoin ottaa etäisyyttä. Minulla on ollut aikaa, mutta innostuksessani olen viettänyt Raamatun totuuksia kaivaessani ja jakaessani päivittäin jopa useita tunteja näillä palstoilla. Ehkä odotin liikaa ja huomasin, että rakentavaa keskustelua ja yhteistä uskon jakamista on hyvin vähän. Palstoja luetaan myös vähän ja todennäköisesti lukukertoihin sisältyy monia samoja henkilöitä, jotka käyvät täällä sivuja silmäilemässä. Minulla ei ole kotiseurakuntaa, vaan käyn useissa eri seurakunnissa – ajattelin, että täällä kohtaisin uskovia niin kuin seurakunnissa kohdataan, vaikkakaan ei kasvoista kasvoihin. Niin ei ole käynyt, tämä ei todellakaan ole Jeesuksen seuraajien yhteinen keskustelupalsta.

Kaikki veljet ja sisaret Herrassa – jääkää taivaallisen Isämme täysihoitoon! Siunausta päivääsi ja koko elämääsi!
Fil. 1:20 ”Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen

29

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Areiopagi vain !

      Ei tämä mikään seurakuntayhteys tai pyhien yhteys ole vaan pikemmin Areiopagi !

      16 Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.
      17 Niin hän keskusteli synagoogassa juutalaisten ja jumalaapelkääväisten kanssa ja torilla joka päivä niiden kanssa, joita hän siellä tapasi.
      18 Ja muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit väittelivät hänen kanssansa; ja toiset sanoivat: "Mitähän tuo lavertelija oikein tahtoo sanoa?" Toiset taas sanoivat: "Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja", koska hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.
      19 Ja he ottivat hänet ja veivät Areiopagille ja sanoivat: "Voimmeko saada tietää, mikä se uusi oppi on, jota sinä ilmoitat?
      20 Sillä outoja asioita sinä tuot meidän korvaimme kuulla. Me siis tahdomme tietää, mitä ne oikein ovat."
      21 Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.

      Siis täällä jokainen saa samoin kuin areiopagilla markkinoida omaa oppiaan ja uskoaan !

      Siis vaikka keskustelun aiheen pitäisi olla helluntailaisuus ja siihen liittyvät asiat, niin käytännössä sitä ei kukaan valvo eikä siitä huolta pidä, vaan tämä on vain yleinen uskojen ja uskontojen ja ateistienkin, omien oppien tyrkyttämis paikka.

      En itse suosittelisi tätä harhaoppisten "pesää" kenellekkään uudestisyntyneelle uskovalle, mutta kyllä täälläkin oppii ainakin noista harhaopeista ja opettajista paljon, eli ehkä itse olen tarvinnut sen tiedon, sillä täällä täysin avoimesti moni kertoo harhoistaan, joita muuten eri krist yhteyksissään salaa ja peittelee.

      Ja ihmiset hyvin avoimesti ovat sitä mitä ovat kaikessa raadollisuudessaan, ja sekin on opettavaista, sillä sen kautta ymmärtää senkin, mikä monesti ei pintaan näy olevan siellä, mutta siis kätkettynä kuitenkin vuorovaikuttaisessa kohtaamisissa !

      Siis paljon täällä voi oppia, mutta varsinkin nuoremmille uskoville en tätä paikkaa todellakaan suosittelisi, sillä kaikki harhaopit täällä jopa väkisin yritetään työntää nöyryydessä Totuutta etsivälle !

      Mutta jos ja kun kaipaat todellista tervettä rakentumis paikkaa ja tervettä uskovien yhteyttä, niin sellaista on vaikeaa löytää, olen monissa paikoissa tutustumassa käynyt !

      Jos löydät sellaisen, niin ilmoitteletko ? ;)

      Siis en etsi täydellistä seurakuntaa, vaan asia on lyhykäisyydessää kerrottu seuraavassa Sanan kohdassa:

      2. Tim. 2:22 Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.

      Siis "niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä", eli nöyrien ja puhdas sydämisien Totuuden ETSIJÖIDEN kanssa !

      Siis ei Totuuden "tietäjien" eli oikeaoppisten opettajien kanssa, vaan ainaisten oppilaiden kanssa, joilla on sydämen halu löytää Totuus kaikissa elämään liittyvissä asioissa Raamatun ilmoituksen kautta ja siihen täysin perustuen !

      Sillä jos nousee opettajaksi, loppuu oppiminen, eli oma "tietäminen" estää uuden oppimisen, kuten Sana opettaa:

      2 Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee;
      3 mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.

      Ja se että rakastaa Jumalaa näkyy siten, että uskova etsii Jumalan tahtoa akttivisesti elämäänsä Jumalan sanasta ja sen ohjeista, jotka on Rakkaudessa meille annettu !

      Ps. 119:48 Minä kohotan käteni sinun käskyjesi puoleen, jotka ovat minulle rakkaat, ja tutkistelen sinun säädöksiäsi.

      Ps. 119:97 Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen.

      • Hyvä kirjoitus Sinulta, ' Areiopagi vain !' Olen samaa mieltä kanssasi pääosin kaikista mainitsemistasi asioista. Tämän palstan vertaaminen Areiopagiin on mainio.

        Olen todella kirjoitellut tälle helluntailaisuus-foorumille jo noin kymmenen vuoden ajan, kun Netmissionissa poistivat suurimman osan lähettämistäni teksteistä. Helpoimmin poistivat juuri sellaisia kirjoituksiani, jotka sisälsivät raamatunjakeita siitä että Jumalla tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan ja totuuden tuntemiseen pääsevän.

        En ole opettanut täällä mitään dogmaattista oppia, jota ei saisi arvostella, vaan olen päinvastoin halunnut vaihtaa ajatuksia hypoteettisinä pitämistäni asioista, joita eräät pitävät Jumalan sanalle niin vieraina ja outoina, että eivät edes usko Raamatussa sellaista olevan, eivätkä uskalla jatkaa keskustelua. Eräät taas kerskaavat siitä, jotta eivät uskalla lukea ekivaarin lähettämiä kirjoituksia. Silti en ole vetäytynyt käyttämään muita nimimerkkejä — paitsi joskus ylläpidon vaatimuksesta, ettei vaan robotti käytä ekivaari nimimerkkiä.

        Hyvää yötä ja rauhallisia unia kaikille!


      • Anonyymi00022

        Sinä et voi olla yhdessäkään terveessä pyhien yhteisössä, vr62. Olet pöyhkeä riitojen rakentaja ja harhaoppinen narsisti. Et tule toimeen missään seurakunnassa, jossa kastetaan vedessä uskovia.


    • näin on

      Minäkin olen ottanut yhä enemmän etäisyyttä palstaan, joskus lueskelen otsikoita ja aloituksia ja totean, että eipä kannata kirjoitella. Palstan sheriffi on vastuussa aikanaan Jumalalle, kun on tuommoiseen tehtävään ryhtynyt. Palsta on paholaisen temmellyspalsta. Täällä todellakin aistii pahan läsnäolon, paha haluaa loukata ja masentaa uskovaisia.

      • Huomaa seuraava asi

        Huomaa kuitenkin seuraava asia !

        Siis seriffi ei ole missään sitoutunut valvomaan sitä, että ei harhaoppeja täällä opetettaisi !

        Siis hän huolehtii vain siitä, että nettietikettiä noudatettaisiin, mutta siitäkin nähdäkseni toki heikosti !

        Siis ei voida vaatia toiselta sitä, mihin hän ei ole lupautunut, ymmärrätkö tämän perus asian ?

        Mutta jos ja kun ei kestä tätä touhua, niin ei silloin siis kannata täällä itseään kiusata ihan turhaan !

        Mutta minulle tämä aika täällä on ollut opettavaista, eli se on kuulunut Herran koulutukseen minun kohdallani, mutta kullakin on oma Tiensä kuljettavana, eli toiselle on ollut aika olla täällä, toiselle taas oleminen täällä on vain vahingoksi !


      • näin on
        Huomaa seuraava asi kirjoitti:

        Huomaa kuitenkin seuraava asia !

        Siis seriffi ei ole missään sitoutunut valvomaan sitä, että ei harhaoppeja täällä opetettaisi !

        Siis hän huolehtii vain siitä, että nettietikettiä noudatettaisiin, mutta siitäkin nähdäkseni toki heikosti !

        Siis ei voida vaatia toiselta sitä, mihin hän ei ole lupautunut, ymmärrätkö tämän perus asian ?

        Mutta jos ja kun ei kestä tätä touhua, niin ei silloin siis kannata täällä itseään kiusata ihan turhaan !

        Mutta minulle tämä aika täällä on ollut opettavaista, eli se on kuulunut Herran koulutukseen minun kohdallani, mutta kullakin on oma Tiensä kuljettavana, eli toiselle on ollut aika olla täällä, toiselle taas oleminen täällä on vain vahingoksi !

        "Siis seriffi ei ole missään sitoutunut valvomaan sitä, että ei harhaoppeja täällä opetettaisi !"

        Jos olisi uskovainen, niin olisi sitoutunut. Mutta kun ei ole, niin ei hoida tehtäväänsä hengellisesti. Niinhän Raamatussakin sanotaan, että mitä yhteistä on pimeydellä ja valkeudella. Sheriffi on kyllä sitoutunut esim. siihen, että Israelia moititaan ja Palestiinaa ei moitita.


      • Et ihan vieläkään...
        näin on kirjoitti:

        "Siis seriffi ei ole missään sitoutunut valvomaan sitä, että ei harhaoppeja täällä opetettaisi !"

        Jos olisi uskovainen, niin olisi sitoutunut. Mutta kun ei ole, niin ei hoida tehtäväänsä hengellisesti. Niinhän Raamatussakin sanotaan, että mitä yhteistä on pimeydellä ja valkeudella. Sheriffi on kyllä sitoutunut esim. siihen, että Israelia moititaan ja Palestiinaa ei moitita.

        Et ihan vieläkään ymmärtänyt minua ja sanomaani oikein !

        Seriffin tehtäviin ei kuulu täällä puuttua opillisiin erimielisyyksiin !

        Siis hän ei saa, vaikka haluaisikin puuttua !!!

        Hänellä ei ole lupaa "syrjiä" ketään jonkun opillisen asian perusteella !

        Siis hänellä on säännöt, joita hänen pitää noudattaa, ja siksi hän ei saa puuttua opillisiin asioihin !

        Tällä ei ole siis mitään tekemistä sen kanssa onko hän uskova vai ei, eli tämä on TÄYSIN MAALLINEN tehtävä vain !


      • näin on
        Et ihan vieläkään... kirjoitti:

        Et ihan vieläkään ymmärtänyt minua ja sanomaani oikein !

        Seriffin tehtäviin ei kuulu täällä puuttua opillisiin erimielisyyksiin !

        Siis hän ei saa, vaikka haluaisikin puuttua !!!

        Hänellä ei ole lupaa "syrjiä" ketään jonkun opillisen asian perusteella !

        Siis hänellä on säännöt, joita hänen pitää noudattaa, ja siksi hän ei saa puuttua opillisiin asioihin !

        Tällä ei ole siis mitään tekemistä sen kanssa onko hän uskova vai ei, eli tämä on TÄYSIN MAALLINEN tehtävä vain !

        Et ymmärtänyt minua,enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Tämä on palsta, missä käy uskovia ihmisiä, ja jos palsta on semmoinen, että näitä sorretaan, se ei ole hyvä asia sheriffin kannalta.


      • tsemppiä nyt vaan
        näin on kirjoitti:

        "Siis seriffi ei ole missään sitoutunut valvomaan sitä, että ei harhaoppeja täällä opetettaisi !"

        Jos olisi uskovainen, niin olisi sitoutunut. Mutta kun ei ole, niin ei hoida tehtäväänsä hengellisesti. Niinhän Raamatussakin sanotaan, että mitä yhteistä on pimeydellä ja valkeudella. Sheriffi on kyllä sitoutunut esim. siihen, että Israelia moititaan ja Palestiinaa ei moitita.

        Ei tämä ole mikään seurakunta, koita nyt ymmärtää. Täällä vallitsee normaalin maailman säännöt, eli kun tänne kirjoittelet varustaudu paksulla sietokyvyllä, sillä sontaa sataa ja runsaasti. Mielestäni ihminen joka hakee näiltä palstoilta jotain hengellistä rakentumista on väärässä paikassa ja tulee pettymään rankasti. Joten tsemppiä vaan evankeliumia kannattaa pitää esillä, mutta hyvä on myös ymmärtää, että kiitosta et siitä saa tässä maailmassa päinvastoin, rapaa kasvoihin ja haukut perään!


      • näin on
        tsemppiä nyt vaan kirjoitti:

        Ei tämä ole mikään seurakunta, koita nyt ymmärtää. Täällä vallitsee normaalin maailman säännöt, eli kun tänne kirjoittelet varustaudu paksulla sietokyvyllä, sillä sontaa sataa ja runsaasti. Mielestäni ihminen joka hakee näiltä palstoilta jotain hengellistä rakentumista on väärässä paikassa ja tulee pettymään rankasti. Joten tsemppiä vaan evankeliumia kannattaa pitää esillä, mutta hyvä on myös ymmärtää, että kiitosta et siitä saa tässä maailmassa päinvastoin, rapaa kasvoihin ja haukut perään!

        "Täällä vallitsee normaalin maailman säännöt, eli kun tänne kirjoittelet varustaudu paksulla sietokyvyllä, sillä sontaa sataa ja runsaasti."

        Siksipä en tänne paljoa kirjoita enkä lue, kuten kerroin. En kuitenkaan pidä palstan pilkkaajia, rienaajia, eksyttäjiä enkä sheriffiä vihollisinani, vaan lähimmäisinäni, jotka paholainen on vanginnut tahtoaan tekemään ja jotka Jumala haluaa ja voi pelastaa elävään uskoon ja iänkaikkiseen elämään ja vapauttaa paholaisen orjuudesta. Rukoilen säännöllisesti tämänkin palstan kirjoittajien puolesta. Mutta ei täältä todellakaan rakentavaa luettavaa löydy kuin kerran viikossa, joten sen takia olen ottanut etäisyyttä palstaan, kuten kerroin aiemmin. Niinkuin Raamatussa sanotaan, ei meillä ole taistelu verta ja lihaa vastaan vaan pimeyden henkivaltoja vastaan. Ja pimeyden henkivaltojen läsnäolon tällä palstalla todellakin tuntee, sen takia täällä ei ole hyvä olla paljon, sillä tiedostan, että paha haluaa palstan kautta masentaa, loukata, ärsyttää jne.


      • Matteus 15
        10 'Ja hän kutsui kansan luoksensa ja sanoi heille: "Kuulkaa ja ymmärtäkää.
        11 Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."
        12 Silloin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?"
        13 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
        14 Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."


    • voi aikoja voi tapoj

      Jos ihminen ei halua kirjoittaa näille palstoille, miksi siitä pitää tulla kertomaan jokin tuhannen rivin manifestaatio? Tämä koko palsta ja suomi24 on täysin maallinen taho ja tämä ei ole mikään pyhien yhteys kokoontuminen. Syy miksi täällä on luultavasti myös helluntailaisuus osio on se, että helluntailaisuus on suomessa kuitenkin kooltaan yksi iso kristillinen ryhmä, siksi kristinuskon alle on perustettu myös tämä ryhmä. Jos ei kestä näillä palstoilla ivaa ja pilkkaa jota kyllä jokapaikassa missä Jeesuksesta puhutaan saa osakseen on parempi sitten poistua muille kirjoituspalstoille. Itse en ymmärrä tällaista "voi kun olen kauhian loukkaantunut" asennetta. Raamattu on yksiselkeinen: koko maailma on pahan vallassa ja sieltä suunnalta ei ole odotettavissa kuin sontaa laariin.

    • Tuntuu pahalta

      Miksi et ymmärrä ihmisten asenteita, heidän tunteitaan - meissä pitäisi olla sen verran ampatiaa, että ymmärrämme. Loukkaukset, iva, asioiden vääristely sattuu ihmiseen, jos hänellä on terve tunne-elämä - meidän tulisi tämä ymmärtää, ettemme itse sortuisi minkäänlaiseen henkiseen väkivaltaan emmekä satuttaisi lähimmäistemme arkaa sisintä.

      Olet oikeassa, että maailmalta emme voi odottaa minkäänlaista suosiota ja kannustusta uskollemme. Pidän täysin ymmärrettävänä sitä, että joku tulee näille palstoille toivoen saavansa muilta uskovilta tukea, rohkaisua ja avointa vuorovaikutusta. Jo hän sitten huomaa, että 90% on maailman antamaa sontalaaria, niin luonnollisesti silloin pettyy. Harva uskova menee suoraan sontalaarin keskelle eli ateistien foorumille itseään rakentamaan.

      Avaaja kertoi kirjoittavansa viimeisen kerran. Kuvaamasi "manifestaatio" oli asiallinen ja hän perusteli siinä omaa ja monen muun uskovan lähtöä. Nimimerkki "näin on" näytti sisäistäneen avaajan ajatusmaailman hyvin. Moni uskova voi tulla tälle palstalle, avata netin aamulla ja lähteä mukaan keskusteluun jostain hengellisestä asiasta - sitten tuota pikaa hän vilkaisee ketjua ja siinä se on: hyvin alkanut ketju on muuttunut sielunvihollisen temmellyskentäksi. Ei se hyvältä tunnu vaan pahalta.

    • Niko tule takaisin

      Onko Nikot poistunut. Se on tappio tälle palstalle. Tähkäpäätä ei tänne kaivata. Hän on hajoittaja.

      • juurinoin

        Samaa mieltä. Niko osaa keskustella rakentavasti ja toista kunnioittaen. Tähkäpää taas oli täysi pettymys kun oikea luonteensa tuli esille.


    • kaikkea voi tehdä

      elämää on muuallakin, eihän tämä palsta kaikkea merkitse

      käy lidllissä

      vaella sipoossa

      tänään taiteiden yö

      googleta helluntaiseurakunnat

      cityseurakunnat

      elokuvat

      tv

      auta vanhusta

      auta lasta

      keksi lisää

      ...

    • Shalom

      Siellä missä Jumalan omat kirjoittavat, on Pyhä Henki mukana. Täällä on suurin osa ateisteja, uskovien ja Jumalan palvelijoiden solvaajia ja psyk. sairauksista kärsiviä, sekä vain pahasta kirjoittavia.

      Uskovat kirkastaa Kristusta Raamatun mukaan.
      Uskovien pitää saada omat palstansa, jossa totuudellisesti rohkaisevat toisiaan raamatun avulla, kuten helluntailaisuuteenkin kuuluu.

    • addikteja

      Hyvä "kaikkea voi tehdä" - niin voi, jos ei ole suomi24 addikti:
      - roikkuu netissä niin, että huomaa liian myöhään Lindlin menneen jo kiinni ja käy pikaisesti vain lähikaupassa
      - odottaa ja seuraa kirjoituksensa saamia kommentteja niin, ettei malta lähteä luontoon vaeltamaan
      - addikti on niin vahva, että antaa itselleen hermolepoa katsomalla televisiosta huonoja elokuvia, joissa on liikaa väkivaltaa ja erotiikka. TV:n töllöttämisellä hän varmistaa sen, että netin ääreen on riittävän lyhyt matka
      - varmistaa sen, että hänen tekstinsä ovat tykättyjä, joten hän antaa itse sille plus-merkin
      - hän tutkii Sanaa ja rukoilee voidakseen kirjoittaa oikein, oikein elämisestä hän on kuitenkin vieraantunut. Ikkunasta hän näkee kaukana hiljaa kulkevan vanhuksen ja kerrostalon jostain huoneesta kuuluu lapsen ääniä. Nettiin hän kirjoittaa alakulostaan, uskon ystävien puuttumiseta ja siitä, ettei hänellä ole seurakunnassa mitään tehtävää. Tosiasiassa hänellä ei ole kiinteää yhteyttä mihinkään seurakuntaan
      - ajoittain hän ajattelee, että hän on nettipalstalla suuri opettaja, se on lähestulkoon hänen elämäntehtävänsä. Näin muodoin hän ei sitä jättää, joten tietokoneen ääressä menee päivä, viikko, vuosia....

      "Tähkäpäätä ei tänne kaivata. Hän on hajoittaja." Miksi ajattelet noin?

      • Mikä henki?

        Uskovat kirkastaa Kristusta. Muista se.


      • Kuin valo ja pimeys

        Oikein Shalom!

        Uskovat, Jeesuksen seuraajat, tarvitsisivat oman keskustelupalstansa, mutta kuinka sellaisen saisi pysymään asiallisena ja rakentavana? Ehkä saastuttajat lopulta väsyisivät, jos kaikki törkyviestit poistettaisiin välittömästi ilman, että niitä ennättäisi lukea ja kommentoida. Englanninkielisillä sivustoilla on ihania uskovien palstoja, joissa rakkaudellisesti ja ymmärtävästi rohkaistaan koettelemuksista kertovia, iloitaan Jumalan Sanasta ja toivotetaan Jumalan siunausta - toisten puolesta rukoillaan. Ero näihin Suomi24 palstoihin on suuri: kuin valolla ja pimeydellä, totuudella ja valheella, uskolla ja epäuskolla, hyvyydellä ja pahuudella, rakkaudella ja vihalla.


      • alastii
        Kuin valo ja pimeys kirjoitti:

        Oikein Shalom!

        Uskovat, Jeesuksen seuraajat, tarvitsisivat oman keskustelupalstansa, mutta kuinka sellaisen saisi pysymään asiallisena ja rakentavana? Ehkä saastuttajat lopulta väsyisivät, jos kaikki törkyviestit poistettaisiin välittömästi ilman, että niitä ennättäisi lukea ja kommentoida. Englanninkielisillä sivustoilla on ihania uskovien palstoja, joissa rakkaudellisesti ja ymmärtävästi rohkaistaan koettelemuksista kertovia, iloitaan Jumalan Sanasta ja toivotetaan Jumalan siunausta - toisten puolesta rukoillaan. Ero näihin Suomi24 palstoihin on suuri: kuin valolla ja pimeydellä, totuudella ja valheella, uskolla ja epäuskolla, hyvyydellä ja pahuudella, rakkaudella ja vihalla.

        netmission yritti mutta epäonnistui täysin

        moderaattorit poisti kaiken joka ei sopinut heidän korvasyyhyynsä ja hyvät keskustelijat bannaattin

        siellä sitten samanhenkiset hymistelee keskenään ja taputtaa selkiä eikä huomaa ettei kristityillä ole enää vaatteita päällään


    • Anonyymi00019

      Totta.

    • Anonyymi00020

      En ole helluntailainen mutta käyn tilaisuuksissaan koska, uskokaa tai älkää, Herra on käskenyt seurata nettilähetyksiään ja käymään kokouksissaan. Toki ei varmaan kaikissa, mutta tietyissä raamatullisissa.

    • Anonyymi00021

      Mistä lähtien nettihörhöily on ollut uskoa?

    • Anonyymi00023

      2Moos.20:17 Ei sinun pidä pyytämän sinun lähimmäises huonetta. Ei sinun pidä himoitseman sinun lähimmäises emäntää, eikä hänen palveliaansa, eikä piikaansa, eikä hänen härkäänsä, eikä mitään mikä sinun lähimmäises on. Biblia (1776) Room.7:7. 13:9.

    • Anonyymi00024
      UUSI
    • Anonyymi00025
      UUSI

      Milloin usko muuttui sellaiseksi että jankutetaan jotain netissä.

    • Anonyymi00026
      UUSI

      Aikansa kutakin ja tuskin Netmissiossa homotus oli kärkihanke.

      Eikä sodat.

      Niin ne ajat muuttuvat.

    • Anonyymi00027
      UUSI

      Ennen kaikki oli hyvää ja täydellistä.

      Nyt täys eksytys päällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      141
      3183
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3002
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1443
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1187
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1007
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      817
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      793
    Aihe