Nuukailen vaikka rahaa olisi ketju poistettiin...

Se on esimerkillistä tiedän maiki
Vastaavan hän ei tinki rukanterbellisyydes
Mutta vaatteen ottaa kierrätyksestä
Käyttä ne reikäkuntoon ajaa halvalla
Polkypyällä alle 40v ja varalisuus
Yli 10miljoonaa asuu ja räkälähiössä

Näin se on. Olin pitkään hyvin hyvin köyhä ja elelin toimeentulotuella ja keräsin pulloja. Dyykkasin roskiksista ja olin epätoivoinen ressukka. Söin lähes pelkästään kaurapuuroa ja leipää. Mutta sain siis toimeentulotuellakin säästettyä rahaa. Nostin käteiset tililtä talteen, koska sossu ei myönnä avustusta, jos tilillä on liikaa rahaa, vaan saman verran pienentävät seuraavan kuukauden tukea. Näin täällä ainakin. Juttelin tuntemattomille kaupungilla ilmaisen kahvin toivossa. Monesti näin kävikin. Olin ihan rutiköyhä ja erittäin nuuka. Kävin leipäjonossakin, että rahaa säästyisi. Tiedän mitä köyhyys on.

Sitten masennuin, halusin kuolla, halusin tappaa itseni, sairastuin todella pahasti ja minulla ei ollut mitään haluja elää, olin täysi erakko, karkotin ystäväni pois ja erkaannuin sukulaisista. Ruokakaan ei maistunut. Ei ollut mitään tekemistä, ei rakkautta, ei kumppania. Olin yltiönegatiivinen ja ihan pohjalla. Harrastin yhden yön suhteita, halusin hyväksyntää. Miehiä tuli ja meni.
Minua yritettiin pakkohoitaa, mutta laitoin hanakasti vastaan. Tätä jatkui vuosia.
Monesti jouduin sairaalaan tiputukseen ja kaikenmaailman kuvauksiin.

Sitten halusin itse jossakin vaiheessa hoitoon. Masennus ei helpottanut, mutta ruoka alkoi maistumaan. Sain voimia ja vähän lihaa luiden ympärille. Virkistyin ja aloin taas olemaan sosiaalisempi. Pikkuhiljaa masennuskin väistyi, ilman lääkkeitä, en halunnut lääkkeitä, uskoin että masennus häviää jos siihen uskoo. Harrastin jopa sitten liikuntaa. Muutin ystävättäreni kanssa asumaan.

Aloin hakemaan töitä ja sain työpaikan vajaan puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Hain lukuisia paikkoja. Viihdyin töissäni ja elämälläni oli tarkoitus. Sitten löysin mieheni ja rakastuttiin. Sitä on jatkunut jo pitkään ja olen todella onnellinen että löysin hänet. Monet ikätoverini tekivät itsemurhan ja ei se kyllä kaukana ollut itsellänikään, mutta kuitenkin olen perusluonteeltani positiivinen, että jokin sai minut pysymään hengissä, kaiken pimeyden keskellä pystyin aina jotakin positiivistä näkemään ja toivoa, en uskonut että elämä olisi minun osaltani ohi. Uskoin että jotakin haluan vielä elämältä, muutakin kuin kurjuutta.
Minusta kehkeytyi oikea taistelija. En suostunut olemaan yhteiskunnan varassa, en halunnut olla mitätön ja sairas pummi. Koin että köyhänä ihmisarvoni oli pyöreä nolla. Minua pompoteltiin luukulta toiselle ja virkailijat katsoivat vinoon minua sairasta ressukkaa.

Nyt on paljon rahaa ja köyhyys on väistynyt. Olen rakkaani kanssa hyvin onnellinen ja rakastamme lastamme. Minulle vain tosiaan jäi köyhiltä ajoilta se nuukuus päälle. ''Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot.'' ;D Halusin kääntää huonon menneisyyteni hyväksi tulevaisuudeksi, siinä onnistuinkin. Tarinani on ihan totta.

Kannattaa olla kitupiikki. Vaikka palkkatulot eivät ole Suomen suurimmat, voi nuukailulla säästää paljon. Yksi euro on miljoonan alku ja kun potti kasvaa, voi sen sijoittaa ja raha sen kuin jatkaa lisääntymistään. Jos olisin vain tuhlannut huoletta ja säästänyt vain vähän, olisin useita satoja tuhansia euroja köyhempi, kuka siis sanoo ettei äärimmäinen penninvenytys kannata. Kävi minulla osakesijoituksissa toki vähän munkkikin.. ;)

Minä nautin elämästä, en niinkään rahoistani, nautin siitä että olen onnistunut nousemaan köyhyydestä, sairauksista ja että saan keräillä rahaa. Raha vain sattuu olemaan se keräilyn kohde. Tykkään että voin elää nuukasti ja säästää luonnonvaroja. Nautin siitä että voin jättää jotakin jälkeeni.

Olin 22-vuotias kun muutosta alkoi tapahtua... Oikeastaan koko nuoruusikäni oli yhtä alamäkeä. Yläasteen ja jatko-opiskelut kyllä hoidin loppuun, mutta enpä sairaana kyennyt sitten töihin ja putosin kelkasta täysin. Nykyään olen kouluttautunut lisää ja olen uudessa työpaikassa.