Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Profetian sanat kristittyjen yhteydestä

einfo

Opetuslapset kysyivät Jeesukselta Matteuksen luvussa 24 mikä on Hänen tulemuksensa merkki. Herra Jeesus toi esille monia merkkejä ja tapahtumia, jotka edeltävät Hänen tulemustaan. Opetuslasten kysymykseen Herra Jeesus vastasi ensimmäiseksi sanoen: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ‘Minä olen Kristus’, ja he eksyttävät monta".

Tässä kirjoituksessani tuon esille sitä mitä Messias Herra Jeesus opetti uskovien yhteydestä ja ykseydestä Johanneksen evankeliumin 17 luvussa. Käyn myös kirjoituksessani läpi erään eksytyksen ja väärän opetuksen koskien uskovien yhteyttä ja ykseyttä. Koska elämme lähellä Herran Jeesuksen tulemusta, niin meidän tulee suhtautua vakavasti siihen, että Herra Jeesus nosti tulemuksensa ensimmäiseksi merkiksi eksytykset, jotka tapahtuvat Jeesuksen nimen kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että lopunaikana jota elämme monet eksyttäjät hyväksikäyttävät Jeesuksen nimeä eksyttääkseen todellisia Jeesuksen opetuslapsia luulemaan, että eksyttäjät ovat todellisia uskovia, vaikka he ovat valheessa eläviä eksyttäjiä.

Kirjoituksessani en kuitenkaan keskity pelkästään eksytykseen, vaan tuon esille Raamatun sanan totuutta, jonka keskipiste on Herra Jeesus. Tutki ja koettele opetukseni Raamatun sanan kautta rukouksen kera.

Kopsattu tosta http://www.kotipetripaavola.com/ettaheolisivatyhta.html

14

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Linkistä

      Kiitos asiallisesta aloituksesta.

      Joh 17:
      1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
      2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
      3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

      Raamattu opettaa Jumalan rakastavan maailmaa (ihmisiä), niin paljon, että Hän antoi ainokaisen Poikansa (Jeesus), ettei yksikään joka uskoo Jeesukseen hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä uskon kautta Herraan Jeesukseen (Joh 3:16). Herra Jeesus sanoi:"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" (Mark 1:15).

      Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen tulee tehdä parannus (katua, tunnustaa syntinsä ja mielenmuutoksen kautta uskoa Jeesukseen) ja uskoa Herraan Jeesukseen, jolloin hän saa syntinsä anteeksi sekä iankaikkisen elämän. Raamatullinen pelastus on yksinkertainen, sillä Raamattu

    • Jeesuksen opetuksess

      aloituksessa viitaten, selvästi on kyse antikristuksesta, joka luulee itse olevansa Kristus eli Voideltu Jumalassa Jeesuksen sijaan.

      Jotenkin tämän kahden vuosituhannen aikana näyttää, että mitä lähemmäksi Herran päivää lähestymme, sitä väkevämpiä ekstyksiä tapahtuu Jeesuksen nimessä.

      Tietysti voidaan kysyä sitten, että lainkaan oikeaa ja totuudellista Jumalan palvelusta Jeesuksessa vai onko kaikki ihmisten toiminta vain ihmisten uskonnollisuutta vailla Jumalan Hengen vaikutusta.

      Jos kuullaan erinäisiä profetioita, niin ovatko ne lainkaan Jumalan Hengestä vai pelkästään pahuuden henkivaltojen eksytystä ja väkevää koska annetaan ihmisten kautta kuten Raamatussa Apostolien Teoissa helluntaina.

      Tietysti jokainen lahko nyt puolustautuu ja ajattelee, että ainakin meillä on oikeaa tai sitten näin ei ajatellakkaan vaan ei vain sitä tahdota esille tuoda, sillä voi hajottaa seurakuntaa tällainen julkinen arvion antaminen.

      Jeesus opettaa, että jotka kuulevat äänensä ovat lampaitaan. Jos kristillisten lahkojen erimielisyyttä huomioidaan ja keskinäisestä rakkaudesta tunnetaan Jeesuksen omat, niin onko vain yksi lahko Jeesuksen vai useampi vai tapauskohtaista, kuten tahtoo ihminen sanoa, ja näin jättää itselleen sen täydellisen mahdollisuuden ajatella kuten tahtoo siitä, ketkä voivat olla Jeesuksen uudestisyntyneitä opetuslapsia.

      Tietysti jokainen ihminen joutuu itse Jeesuksessa myös ymmärtämään Pyhässä Hengessä tai ilman sitä, miten nämä asiat ovat ihan konkreettisesti ja totuudellisesti Jumalassa ja Jeesuksessa ja ihmisisissä tänä päivänä.

      Ihmisen seurakunnan johtajana myös tapauskohtaisuuteen viitaten helpompi hyvällä omallatunnolla itseään pelastaa ja lähimmäisensä jättää epätietoisuuteen tai kantaa olla ottamatta, sillä todellisuudessa ei tiedä se johtaja itsekkään näitä asioita kuten Jeesus tietää vaikka tahtookin esiintyä Jeesuksen puhemiehenä toimiessaan seurakunnassa. Toki näin joudumme toimimaan myös kaikki omalta osaltamme, jos emme selvästi saa Jeesukselta niitä sanoja ja toimintaohjeita itse kuhunkin tilanteeseen, ja Pyhässä Hengessä eläminen ja toimiminen ei ole välttämättä yleistä tässä maailmassa ihmisillä, näin ajattelen puheista ja opeista päätellen.

      • ...

        ...


    • Jumalan pitkä-

      mielisyys on toivomme ja se ajanjakso, kun 144 000 Jeesuksen apostolia aloittaa tehtävänsä että Jumalan Hengen vuodatus tulee osaksemme myös ja öljyksi astioihimme kuten viisailla neitsyillä. Näinhän helluntainakin annettiin kaikille yhdessäoleville ja myöhemmin apostolien julistaessa Pyhässä Hengessä ja käsien päällekin panemisen kautta Pyhän Hengen kastetta eteenpäin välitettiin.

      Toki jo tänäänkin voi Jumalan Henkeään vuodattaa moniinkin, jos on vain todellista janoamista Jeesuksen nimessä, ja jokaiselle annetaan mutta antikristillisyys on Laodikeamaista penseyttä ja ihmisten uskonnollisuutta vaikka toivoa on myös todellisesta palavasta rakkaudesta Jeesusta kohtaan ja tähän Isä kehotti laodikeassa olevia seurakuntalaisia, mutta ongelma oli asenteessaan että on ihan hyvin asiat eikä tarvita mitään lisää vaikka ei ollut juuri mitään todellisuudessa kuten alastomuus on sen vertauskuva, toki oli maallisesti ehkä paljonkin rikkautta ja onnettomuudekseen kenties, sillä rikkaan on vaikea ja mahdoton päästä Jumalan valtakuntaan Jeesuksen opetuksen mukaan.

      • ...

        ...


    • Rikas mies jos oisin

      Meillä taitaakin olla asenteessamme jotakin vikaa, mitä Raamatun sanaan tulee.

      • ...

        ...


    • Hyvinkin paljon

      voi olla asenteellista ongelmaa vaikka Jeesuksen nimessä saa vastaanottaa myös anoen, ainakin toivottavasti.

    • Armahdettuoon

      Synnittömiä ei taida löytyäkään

    • 6545u

      Luulevaisia on paljon kylläkin.

    • Onko tietoa?

      Ajat on muuttumassa ja jumala herättelee meitä. Mutta kuinka saada ihmiset ymmärtämään aikamme rajallisuus?

    • Paavolaa

      Raamattu opettaa Jumalan rakastavan maailmaa (ihmisiä), niin paljon, että Hän antoi ainokaisen Poikansa (Jeesus), ettei yksikään joka uskoo Jeesukseen hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä uskon kautta Herraan Jeesukseen (Joh 3:16). Herra Jeesus sanoi:"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" (Mark 1:15).

    • Sanomaon

      Parannusta ja uskoa Jeesukseen Kristukseen.

    • synneistämme

      tehkäämme parannusta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2288
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1984
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1812
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1542
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1422
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1382
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      40
      1375
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe