Tampereella avataan suuri keskustelu sosiaaliturvan tulevaisuudesta. Sampolan auditoriossa kysytään maanantaina 22.9.2014 kello 18 - 20
Saako sosiaaliturva olla vastikkeellista?
Sosiaali- ja terveysministeriö on nimennyt laaja-alaisen toimikunnan valmistelemaan sosiaaliturvan muuttamista vastikkeelliseksi. Uudistuksesta käytetään nimitystä "osallistava sosiaaliturva". Lakiesitys asiasta on tarkoitus antaa vuoden 2015 alussa.
Tämä merkitsee sitä, että köyhimmät sosiaaliturvan saajat joutuvat suorittamaan palkatonta työpalvelua. Kieltäytyminen on mahdollista vain sen uhalla, että menettää huomattavan osan sosiaaliturvastaan. Vielä 1980-luvulla vastikkeeton sosiaaliturva oli perusoikeus ja tabu, johon ei saanut kajota.
Paneeliin kutsutaan sosiaalipolitiikan tuntijoita eri puolueista, sekä hallituksen että opposition taholta. Myös yleisö saa esittää mielipiteitä.
Tilaisuuden järjestävät Kuule köyhää –toimikunta, seurakuntien yhteiskunnallinen työ sekä Tampereen seudun työväenopisto
Saako sosiaaliturva olla vastikkeellista?
Sosiaali- ja terveysministeriö on nimennyt laaja-alaisen toimikunnan valmistelemaan sosiaaliturvan muuttamista vastikkeelliseksi. Uudistuksesta käytetään nimitystä "osallistava sosiaaliturva". Lakiesitys asiasta on tarkoitus antaa vuoden 2015 alussa.
Tämä merkitsee sitä, että köyhimmät sosiaaliturvan saajat joutuvat suorittamaan palkatonta työpalvelua. Kieltäytyminen on mahdollista vain sen uhalla, että menettää huomattavan osan sosiaaliturvastaan. Vielä 1980-luvulla vastikkeeton sosiaaliturva oli perusoikeus ja tabu, johon ei saanut kajota.
Paneeliin kutsutaan sosiaalipolitiikan tuntijoita eri puolueista, sekä hallituksen että opposition taholta. Myös yleisö saa esittää mielipiteitä.
Tilaisuuden järjestävät Kuule köyhää –toimikunta, seurakuntien yhteiskunnallinen työ sekä Tampereen seudun työväenopisto
Vastaukset 14
Vanhimmat
Siellä lienee osa sellasia, jotka eivät työntekoon kykene syystä tai toisesta. Meinaako ne kodittomaksi sitten potkaista?
Kyllä suomessa saa aina katon pään päälleen kun tekee vain sellaisen rikoksen, josta tulee ehdotonta. Vankilassa saa jopa pientä päivärahaakin tai palkkaa jos tekee töitä.
Työstä pitäisi maksaa palkkaa ja tehtävää vastaa tehdä työsopimus. Jos vastikkeellisuuden nimissä työllistetään ihmisiä vaikka osa-aikaisesti ja maksetaan heille asiaan kuuluva korvaus. Se on ihan ok. Muussa tapaiksessa se on ihmisen jonkin asteista orjuuttamista.
Jo vuosia sitten:
"Omituisista näkemyksistä puheen ollen, mistä kumpuaa ajatus vastikkeellisesta työttömyysturvasta? Jos vastikkeellisuudella tarkoitetaan jonkin työn tekemistä, niin eihän henkilö sitten enää ole työtön. Ja jos hän kerran tekee työtä, hänen tulee saada siitä asianmukaista palkkaa."
http://www.uusisuomi.fi/comment/333569#comment-333569
"Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus
4 artikla.
Orjuuden ja pakkotyön kielto
1. Ketään ei saa pitää orjuudessa tai orjuuden kaltaisessa pakkotyössä.
2. Ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä."
http://www.fredman-mansson.fi/eniosop.htm
"Palkattoman työn tekeminen ehtona työmarkkinatuen saannille on ristiriidassa Yhdistyneiden kansakuntien työjärjestö ILO:n pakkotyön poistamista koskevan sopimuksen kanssa. Suomi on sitoutunut tässä sopimuksessa siihen, ettei se käytä pakkotyötä esimerkiksi työvoiman mobilisoimiseksi taikka työvoiman käyttämiseksi taloudellista kehitystä edistäviin tarkoituksiin.[35]
Palkattoman työn tekeminen ehtona työmarkkinatuen saannille on ristiriidassa työsopimuslain 2 luvun 10 §:n kanssa, jonka mukaan työntekijälle on maksettava tavanomaista ja kohtuullista palkkaa. Palkaton työ on myös ristiriidassa työsopimuslain 2 luvun 2 §:n kanssa, jotka edellyttää työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua. Työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu edellyttää, että kaikille työntekijöille maksetaan palkkaa."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Työmarkkinatuki
"- Suomi on ratifioinut ILO:n pakkotyötä koskevan sopimuksen 29/1930. Tässä sopimuksessa tuomitaan pakkotyön teettäminen:"Pakkotyöksi tulkitaan kaikki työ tai palvelu, jota kuka tahansa ihminen tekee, minkä tahansa rangaistuksen uhalla ja johon hän ei ole tarjoutunut vapaaehtoisesti."
- Myös Suomen perustuslaissa on maininta yhdenvertaisuudesta:"Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117216-perussuomalaisten-raju-esitys-–-”orjatyota”
"Pakkotyö on vahvasti talouteen sitoutunut ilmiö. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksissa pakkotyöllä tarkoitetaan kaikkea työtä, joka tehdään pakotettuna ja rangaistuksen uhan alla ja johon työn tekijä ei ole suostunut vapaaehtoisesti. Rangaistus voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin oikeuksien menettämistä."
http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=orjuuden-ja-pakkotyon-kielto
"Saako sosiaaliturva olla vastikkeellista?"
Suomenkin allekirjoittaminen sopimusten mukaan:
Ei saa olla.
Mielenkiintoista on, että ministeriössä ei tunneta kansainvälisiä sopimuksi, jotka Suomikin on mennyt allekirjoittamaan.
""Saako sosiaaliturva olla vastikkeellista?"
Suomenkin allekirjoittaminen sopimusten mukaan:
Ei saa olla."
Missään ei kyllä sanota että MIKÄÄN sosiaaliturvan osa ei saisi olla vastikkeellista. On selvää että vähimmäis sosiaaliturvan pitää aina tulla kaikille eikä sitä saa evätä missään tilanteessa. Mutta tämä ei tarkoita etteikö oma aktiivisuus saisi antaa lisää etuja perusturvan päälle.
JOO.
Soppatykki & asuntola majoitus vastikkeettomasti.
Tästä olen samaa mieltä.
"Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia oikeudenmukaisista ja suotuisista työoloista, joiden erityisesti tulee taata:
a) palkkaus, joka suo kaikille työntekijöille vähintään:
i) kohtuullisen palkan ja saman palkkauksen samanarvoisesta työstä ilman minkäänlaista rajoitusta; erikoisesti naisille taataan sellaiset työolot, jotka eivät ole huonompia kuin ne, joita miehet nauttivat ja joihin kuuluu sama palkka samasta työstä; ja
ii) kohtuullisen toimeentulon heille itselleen ja heidän perheelleen tämän yleissopimuksen määräysten mukaisesti;"
http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=orjuuden-ja-pakkotyon-kielto&next_page=2
Jopa Venäjällä on luettu ihmisoikeussopimuksia:
"Vuonna 1998 alueoikeus tuomitsi Syktyvkarin kunnanjohtajan siitä, että hän oli vaatinut työttömyyskorvauksen vastineeksi työsuoritusta kaupungin siistimisessä."
http://www.kaapeli.fi/~euvkr/1-05tanski.html
Työkykyisten sosiaaliturva saa olla ja ainakin toimeentulotuen pitäisikin olla vastikkeellista.
Voisiko miettiä että sosiaaliturva olisi vastikkeellista. Samalla se voisi olla verotonta.
Veron korvaisi se työnteko. Kulut työnteosta pitäisi lisätä silloin sosiaaliturvaan samoin muut kulut jotka aiheutuu siitä työnteosta. Miksi ajattelen näin.
Olisiko tämä malli sosiaalisempaa ja pitäisi työn syrjässä kiinni. (ammattitaito ei ruostuisi).
Pitäisikö samalla saadusta turvasta saada eläkkeeseen oikeuttavaa etua. Ynnä muut edut jotka tulee palkasta.
Pitäisikö työt olla pelkästään valtion tai kunnan töitä jolloin palkkaus ja ehdot ei häiritse muita markkinoita. (kilpailu)
Uudistaminen on monesti eteenpäin menoa ei jämähdetä vanhanaikaiseen sanontaan saavutettuja etuja ei voi muuttaa se taitaa olla jo historiaa. (kehitys)
Uuden Suomen linkistä lainaten:
"Aiemmin verovaroilla pystyttiin järkkäämään tukitöitä kunnille ja valtiolle jopa työehtojen (TES) mukaisilla palkoilla, käytössä oli Rinteen ja Leppäsen malli (Lex Leppänen) joka poistikin lähes koko nuorisotyöttömyyden maasta, se kuitenkin kaadettiin oikeistopuolueiden ja vihreiden voimin eduskunnassa, kun "hallittu rakennemuutos" kävi liian kalliiksi ja kun verojakin piti leikellä miljaritolkulla.
Tähän vielä lisäksi NAIRU-teorian mukainen alhaisen inflaation ja matalien korkojen talous (työttömyyttä pitää olla tietty prosentti) ryyditettynä sillä, että kunnat ja valtio ovat hävittäneet työpaikkojaan ja työllistämismahdollisuuksiaan siirtyen palveluntuottajista pelkiksi tilaajiksi on itsestään selvä, että kunnat ja valtio eivät voi työllistää kovinkaan paljoa enään nykypäivänä, se sotisi jopa EU:n painottamaa kilpailuneutraliteettia ja yksityistämisideologiaa vastaan."
Sosiaaliturva on kätytännössä verotonta, ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että nykyisin verot ovat siirtyneet suuresti kulutusveroiksi, eikä niitä siten voi välttää pienituloisinkaan.
Palkattoman työn pitää olla vapaaehtoista. Työssäolevat jotka on eri mieltä tervetuloa vaikka siivoamaan minulle ilman palkkaa eli johan sinä saat palkan työstäsi!