Olin muutaman vuoden ansiosidonnaisella ja peruspäivärahalla kunnes sain sattumalta oikeaa kokopäivätyötä.
Monesti olen jäänyt "kaipaamaan" niitä onnen hetkiä pienistä asioista. Yksi sellainen on polkupyörän uusi eturengas. Olin onnellinen kun sain sen vanteelle. Onnen kyyneleet tulivat silmiini kun pääsin taas liikkumaan nopeasti. Se rengas oli peräti kaunis. Ihailin sen jättämää jälkeä saviseen pintaan ja siitä kuuluvaa ääntä sen vieriessä ei pinnoilla.
Kaipaan edelleen sitä kiireettömyyttä ja stressittömyyttä, vähään tyytymistä ja onnen hetkiä pienistä asioista. Kaipaan hyvää yöunta johon herään itsekseni ilma herätystä duuniin kesken parhaiden unien.
Kaipaan huolettomuutta jota oli se aika kun kulkuvälineeni oli vain fillari.
Nyt on auto kaikinen riesoineen ja maksuineen vain siksi, että bussikuskina pääsen vieraalle paikkakunnalle kukonlaulua ennen ja sieltä pois. Muistan heräämiset kun olen tarpeeksi nukkunut. Selallä maaten kuuntelin sydämeni rauhallisia lyöntejä ja tasaista suolen kurahtelua. Nyt sitä en enään tiedosta.
Kossupullon ostin kerran kuussa kun tililleni tuli pieni rahasuoritus. Odotin sen saapumista itseäni pettäen kuin lehmä kesää huomatakseni, että sillä oli elettävä koko kuukausi... Sillä rahlla kuitenkin sain jopa hieman säästöönkin. Pullakahvilla kävin "tilipäivänä" ja ostin rasian pikkusikareita sen kunniaksi. Muutoin nautin kahvit kotona itse leipoen.
Oli aikaa kuntoilla ja seurata maailman menoa kotikulmilla. TV ja kirjasto olivat korvaamattomia.
Nyt olen kokopäivätyössä jo 7 vuoden ajan. Olen joutunut ostamaan oienen auton, jotta pääsen työmaalle ja takaisin. Työajan alut ovat milloin sattuvat vaikka klo 01:45. Unirytmi on mennyt sekaisin, nukahtamiseen tarvin melatoniinia, verenpainetta on tullut, ruokailuajat ovat milloin ovat, kotona ei juuri ehdi olemaan kun työpäivät ovat jopa 15,5 tuntisia ja yöpyminen jossain haisevassa firman yöpaikassa haisevien ja kuorsavien seurassa.
Tavaraa on tullut nurkat väärälleen eikä niistä osaa iloitakaan. Nyt on auto alla.
Muistan kun itkin kun sain fillariini uuden etukumin.....
Odotan hetkeä että pääsisin eläkeikään tai arvaisin ottaa kenkää tästä hullun hommasta.
Koettakaa kestää. Onni ei tule tavarasta vaan omasta itsestä ja suurista positiivisista tunteista.
Olin onnellisempi ja terveempi tyytyessäni vähempään. Välillä kaduttaa ettei osaa ottaa loparia ja alkaa taas elämään minimaalisesti mutta onnellisena.
En matkustellut,
Muutamin sanoin: vähälläkin rahalla voi olla onnellinen.
Koettakaa kestää.
Monesti olen jäänyt "kaipaamaan" niitä onnen hetkiä pienistä asioista. Yksi sellainen on polkupyörän uusi eturengas. Olin onnellinen kun sain sen vanteelle. Onnen kyyneleet tulivat silmiini kun pääsin taas liikkumaan nopeasti. Se rengas oli peräti kaunis. Ihailin sen jättämää jälkeä saviseen pintaan ja siitä kuuluvaa ääntä sen vieriessä ei pinnoilla.
Kaipaan edelleen sitä kiireettömyyttä ja stressittömyyttä, vähään tyytymistä ja onnen hetkiä pienistä asioista. Kaipaan hyvää yöunta johon herään itsekseni ilma herätystä duuniin kesken parhaiden unien.
Kaipaan huolettomuutta jota oli se aika kun kulkuvälineeni oli vain fillari.
Nyt on auto kaikinen riesoineen ja maksuineen vain siksi, että bussikuskina pääsen vieraalle paikkakunnalle kukonlaulua ennen ja sieltä pois. Muistan heräämiset kun olen tarpeeksi nukkunut. Selallä maaten kuuntelin sydämeni rauhallisia lyöntejä ja tasaista suolen kurahtelua. Nyt sitä en enään tiedosta.
Kossupullon ostin kerran kuussa kun tililleni tuli pieni rahasuoritus. Odotin sen saapumista itseäni pettäen kuin lehmä kesää huomatakseni, että sillä oli elettävä koko kuukausi... Sillä rahlla kuitenkin sain jopa hieman säästöönkin. Pullakahvilla kävin "tilipäivänä" ja ostin rasian pikkusikareita sen kunniaksi. Muutoin nautin kahvit kotona itse leipoen.
Oli aikaa kuntoilla ja seurata maailman menoa kotikulmilla. TV ja kirjasto olivat korvaamattomia.
Nyt olen kokopäivätyössä jo 7 vuoden ajan. Olen joutunut ostamaan oienen auton, jotta pääsen työmaalle ja takaisin. Työajan alut ovat milloin sattuvat vaikka klo 01:45. Unirytmi on mennyt sekaisin, nukahtamiseen tarvin melatoniinia, verenpainetta on tullut, ruokailuajat ovat milloin ovat, kotona ei juuri ehdi olemaan kun työpäivät ovat jopa 15,5 tuntisia ja yöpyminen jossain haisevassa firman yöpaikassa haisevien ja kuorsavien seurassa.
Tavaraa on tullut nurkat väärälleen eikä niistä osaa iloitakaan. Nyt on auto alla.
Muistan kun itkin kun sain fillariini uuden etukumin.....
Odotan hetkeä että pääsisin eläkeikään tai arvaisin ottaa kenkää tästä hullun hommasta.
Koettakaa kestää. Onni ei tule tavarasta vaan omasta itsestä ja suurista positiivisista tunteista.
Olin onnellisempi ja terveempi tyytyessäni vähempään. Välillä kaduttaa ettei osaa ottaa loparia ja alkaa taas elämään minimaalisesti mutta onnellisena.
En matkustellut,
Muutamin sanoin: vähälläkin rahalla voi olla onnellinen.
Koettakaa kestää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinhän se on, että se on aina mukavinta mitä ei itsellä juuri sillä hetkellä ole.
Pari työssäkäyvää kaveriani toisinaan sanovat, että olisipa mukava jos ei tarvitsisi käydä töissä. Saisi nukkua pidempään eikä stressi valvottaisi öisin. Usein on kuulemma niin väsynyt ettei vain jaksa: aamulla töihin, iltapäivällä kaupan kautta kotiin, ilta koomaillaan väsyneenä, nukutaan huonosti ja aamulla taas töihin. Sitä on 11 kuukautta vuodesta, eikä viikonloppunakaan oikein lataudu.
Totesimme kerran, että kummallakin on jotain mitä toinen haluaa. Minä haluaisin työpaikan ja taloudellisen vakauden, kaverini taas enemmän vapaa-aikaa ja hyvät yöunet, mahdollisuuden päivällä vain olla ja lueskella. Kieltämättä itsensä kehittämiseen on aikaa enemmän näin työttömänä, mutta alituinen taloudellinen puute rassaa.
Mikähän olisi se tilanne missä ihminen voisi todeta olevansa tyytyväinen? Totesimme kerran että lyhyempi työviikko olisi kätevä: vähemmän rahaa, mutta samalla myös vähemmän stressiä ja enemmän vapaa-aikaa. Samalla työtä vapautuisi muillekin sitä tarvitseville. Tosiasiassa se ei tietenkään ole niin yksinkertaista, mutta ajatusleikkinä ihan hauska.