Hesarissa on tuore kolumni, jossa sivutaan samoja aiheita, joista olen itse täällä kirjoittanut, joten olkaapa hyvä, jos tuosta jokin uusi ajatus tulee mieleen ja keskustelua saa tietenkin taas syntyä.
Jos olette samaa mieltä, saa olla, jos olette kirjoittajan kanssa eri mieltä, niin sekin on soveliasta, etenkin jos osaa perustella sen, että miksi on eri mieltä:
http://www.hs.fi/politiikka/Kristittyjen Jumala on pikkumainen ja julma/a1408671717381
Kuinka huonosti ihminen saa käyttäytyä, jos hän tekee sen uskonnon nimissä? Kuinka sekaisin ihminen saa olla, jos se ilmenee uskonnollisella tavalla? Kuinka paljon vääryyttä saa tehdä, jos sen tekee uskonnon nimissä?
Uskontoa vastaan ei minulla mitään ole, uskovaisissa on joskus sietämistä. Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi, kunhan ei tule tyrkyttämän sitä minulle.
Vanha emäntä täytti kunnioitettavat 100 vuotta. Sitä juhlittiin komeasti kunnan auditoriossa. Muuan naapurin poika, jo ikämies, oli pyytänyt lupaa käyttää puheenvuoron. Päivänsankarin omaiset olivat luvanneet hänelle muutaman minuutin, kunhan hän ei sekaantuisi uskonasioihin, vaan jättäisi ne kirkkoherralle.
Kirkkoherra puhui tyylikkäästi ja hauskasti. Mutta naapurin poika teki juuri sen, mitä häntä oli varotettu ja vannotettu: ryhtyi maallikkosaarnaajaksi ja muutti iloisen juhlan synkiksi lestadiolaisiksi seuroiksi, piinasi juhlaväkeä vähintään puoli tuntia.
Mikä oikeus hänellä oli varastaa tilaisuus omiin tarkoituksiinsa? Entä jos se olisi tapahtunut jonkin muun asian kuin uskonnon nimissä? Sitä olisi pidetty erittäin törkeänä tekona.
Mies tulee joka päivä samoihin aikoihin katukäytävälle ja ryhtyy julistamaan megafonillaan maailmanlopun sanomaa niin, että koko kortteli raikuu. Talteen hänet korjattaisiin sietämättömänä häirikkönä ja toimitettaisiin hoitoon, ellei hänen sairaudellaan olisi uskonnollinen ilmentymismuoto.
Väitetään, ettei olisi moraalia ilman kristinuskoa. Ihmiskunnan enemmistöllä ei olisi silloin moraalia. Tietenkin on. Kristinusko on saanut aikaan paljon hyvääkin, mutta myös pahaa. Valtaosa kristityistä on rehellisiä kunnon ihmisiä. Eivät kaikki.
Aina kun politiikkaa perustellaan uskonnolla, on kauheuksia luvassa – on aina ollut ja on yhä. Nykymaailmassa tämä pätee parhaiten kiihkoislamisteihin, mutta veriruskea on kristinuskonkin historia. Kristinuskon nimissä on tehty miekkalähetystä, murhattu alkuperäiskansoja, käyty lukemattomia sotia, viety henkinen ja fyysinen vapaus, sorrettu ja kidutettu.
Isälläni oli vankka käsitys, että uskovaiset ovat pahimpia väärintekijöitä. Hän oli törmännyt heihin niin usein.
"Heillä se on niin helppoa. Jeesus on sovittanut kaikkien synnit. Aina kun uskonsisaret tai -veljet kohtaavat, he antavat toistensa synnit anteeksi. Siksi he voivat tehdä mitä tahansa. Tällainen uskonnoton ihminen joutuu itse vastaamaan teoistaan. Silloin ei sovi tehdä mitä tahansa". Tämän ankaran ja korkean moraalin mukaan hän eli – ja helvettiin joutui, koska ei uskonut, jos kristinuskon opit pitävät paikkansa.
En ole ateisti, koska hekin ovat erään sortin uskovaisia. En kuitenkaan löydä yhtään todistetta Jumalan olemassaolosta. Jo pelkästään kaikki se pahuus, joka maailmaa hallitsee, riittää todistamaan, ettei Häntä voi olla.
Yliluonnollisia ilmiöitä on vain yksi: kun panee kala- tai lihakeittoon kymmenen maustepippuria, niitä on vähintään 50, kun rupeaa soppaa syömään. Kaikki muu on luonnollista. Ellei tiede ole sitä vielä selvittänyt, se selvittää sen ennen pitkää – pippurienkin arvoituksen.
Pyhyyden kaipuu on yleisinhimillinen ilmiö. Jumalat eivät tarvitse ihmistä, ihminen tarvitsee jumalia. Moni uskonto on humaanimpi, morallisesti korkeampi kuin kristinusko. Kristittyjen Jumala on pikkumainen ja julma. Hän uhkailee, kiristää ja kostaa. Hän asettaa ihmiselle taakan, jota hän ei jaksa kantaa, ja potkaisee hänet sitten helvettiin.
Pyhyyden kaipuuta on minussakin. Pyhyys koskettaa minua usein luonnossa, niin kuin se kosketti suomalaisia ennen kuin he hylkäsivät omat jumalansa ja ryhtyivät harjoittamaan vieraiden kansojen taikoja.
Mikä jumalissa on vikana?
4
116
Vastaukset 4
Juuri bushmannin mainitsemien vieraiden jumalien tuonnin vuoksi kulttuurit ja yhteiskunnat kärsivät ja ovat kärsineet. Tälläkin hetkellä käydään sotia siksi, että jokut tahot ovat tyrkyttämässä omia vieraita jumaliaan johonkin sellaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan, jonne ne eivät millään sovi.
Mitä esim. juuri ristiretkien aikana tehtiin? Väkisin ja kuoleman pakkoa käytäen tuotiin vieraita jumalia kulttureihin, joiden omat jumalat olivat mallikkaasti "hoitaneet" siihen asti kulttuurin ja yhteiskunnan harmonista yhteiseloa.
Me saamme kärsiä kristinuskon väkivaltaisesta rantautumisesta kotikonnuillemme. Meidänkin suomalaisten tulisi pitäytyä esi-isiemme uskonnoissa, olkoon sitten kyseessä vaikkapa shamanismi tai muu luonnonjumalien palvonta ja niiden arvostus.- pyh!
Helsingin Sanomat on rienauslehti, joka onneksi palaa helvetin tulessa poroksi.
Emme lue kyseistä kusipäiden lehteä.Minulla palaa HS usein kesämökin saunaa lämmittäessä, joten eipä siihen helvetin lieskoja kaivata, joten siksipä lienee jumalasi paluukin hieman viivähtänyt.
Mutta kuitenkin HS on valtakunnan päälehti, eli voisiko ajatella, että Jumala siunaa Helsingin Sanomia, kun mikään ei tapahdu ilman Jumalan tahtoa ja suostumusta?
Jos Jumala olisi kovin kiukkuinen kyseisen sanomalehden sisältöä vastaan, Hän varmaan hoitaisi asian niin, että se olisi konkurssissa alle aikayksikön.
Vai eikö Jumalaasi kiinnosta taaskaan mikään?
- Konfleksia
Raamatun Jahve-jumalalla tuntuu olevan äärimmäisen suuri alemmuuden kompleksi? Ensin hän tarinoiden mukaan luo jotakin jonnekkin ja sitten hän ei enää tiedä, että mitä sille luomalleen tulisi tehdä. Ottaakko mukaan taivaallisiin kemuihin vai kärventää tulessa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6101313- 911067
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta181804Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.310779Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä213715- 58693
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175651Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88600Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht217599Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21541
