Omani ovat vähäisiä; olin liikkeellä klo: 19-22 ja ainoastaan keskustassa. Ohjelmaahan oli kai ympäri kaupunkia.
Vähäiset kokemukseni olivat sattumanvaraisia. Musiikkitalon alaterassilla bändi ja laulaja musisoivat lattarirytmejä ja ihmiset tanssivat, osa istui laajalla terassilla vieressä nauttimassa ns virvokkeita. Yleisöä oli pitkin tanssitilan vierusta ja ympäristössä. Mukavaa ja vetävää musiikkia.
Lähellä oli mustien miesten rytmikästä musiikkia rumpuineen ja jollain muulla soittimella. Hieno rytmi ja mukavan ehkä hypnotisoivakin rummutus. Kiva kokemus.
Lasipalatsin kulmalla jalkakäytävällä yksin musisointia aloittava konemusiikin taitaja viritteli laitteitaan, mutta jokin meni vikaan ja hänen piti käynnistää vehje uudelleen. En jäänyt odottelemaan.
Senaatintorilla oli mahtavan kokoisia pahvilaatikkorakennuksia. "Lastensairaala" oli noin kymmenen metriä korkea ja ihmettelin kuinka olivat saaneet niin korkealle teipattua laatikoita yhteen. Se ei siis ollut vain kasa laatikoita, vaan selvät ikkuna-aukot ja joku kaariholvikin eli hyvin suunniteltu. Valtavasti ihmisiä rakentamassa eli kokoamassa "taloa". Odoteltuani selvisi kuinka ylimmät laatikot oli saatu kymmeneen metriin: ne oli laitettu ensin. Kymmenen metrin rakennusta oli nostamassa kymmeniä ihmisiä ja samalla toiset laittoivat uuden alimman laatikkokerroksen ja teippasivat ne kiinni. Hauskan näköistä Tuomiokirkon ylätasanteelta näkyi kaikki laatikkorakennukset hyvin ja vaikuttavan korkeita olivat.
Joku munkkiperformanssikin oli kolmella kirkkomusiikkia laulavalla kaapuasuisella munkilla, kunnes tekivät jotain yllättävää.
Lopulta menin Rautatientorin ruokafestariteltoille ottamaan olutta ja nauttimaan kojujen antimista.
Oliko muilla kokemuksia?
Huvilateltassa en ole koskaan ollut, mutta mieli tekisi sinnekin.
Helsingissä on erittäin hyvät elämystarjonnat!
Hyvä Helsingin Juhlaviikot!!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kävelin kaupunkiin Töölönlahden puiston kautta. Siellä oli jonkinlainen lyömäsoitinporukka - rytmikästi meininkiä siis. Musiikkitalon takana ihmettelen hetken Open Stagea. Sielläkin oli siinä vaiheessa musiikkia.
Minullekin jäivät parhaiten mieleen Senaatintorin rakennelmat, ja oikeastaan ne halusinkin nimenomaan nähdä. Mahtavatkohan ne olla siellä yhä?
Tulipa (taas) todettua, että pitäisi kai etukäteen katsoa ohjelma vähän tarkemmin ja miettiä, mitä menee katsomaan. Senaatintorin rakennelmien ohella eniten olisi kiinnostanut Akateemisen kirjojen yö ja kirjailijavierailut, mutta ehdin liikkeelle vasta puoli yhdeksän tienoilla, ja Akateemiseenkin menin vasta kymmenen maissa. Ensi vuonna sitten.
Rautatieaseman lähellä sattui sitten hieman ikävä juttu - joku teinikundi päätti heittää viinapullon ilmaan ja potkaista sitä. Pollo lensi ja hajosi suoraan stten minun eteeni. Onneksi huomasin, ennen kuin kundi potkaisi sen pullon.
Pahvilootarakennukset on poistettu. Joku kertoi, että ne olisi tarkoitukselisesti kaadettu illalla. Perjantaina kävelin aamupäivällä Senaatintorin läpi ja pahvit oli murskattu kassan poisvientiä varten.
'Harmi - tönöt olisivat olleet turisteillekin näkemisen arvoisia, mutta tuuli/sade/ilkivalta olisivat ehkä tehneet tehtävänsä. Koko idea pahvirakennuksista oli toimiva ja yllättäväkin viimeistellyssä ulkomuodossaan.
Otin "ennen ja jälkeen" kuvat, koska molemmat olivat omalla tavallaan vaikuttavia.
"Tulipa (taas) todettua, että pitäisi kai etukäteen katsoa ohjelma..."
Sama ajatus kävi mielesssäni. Ohjelmastahan on suorastaan runsaudenpula.
Helsingin Juhlaviikot ja Taiteiden yö ansaitsevat täyden kympin runsaasta tarjonnastaan.
On meillä täällä paljon ja kaikille suunnattuja tapahtumia. Sambakarnevaalit keväällä(kö ne oli?) on näkemisen arvoinen sekin.
"Koko idea pahvirakennuksista oli toimiva ja yllättäväkin viimeistellyssä ulkomuodossaan. "
Olivathan ne todella näyttäviä - ja huimaa, että tosiaan pahviloodista tehtyjä. Oli ihan hauska myös katsella, kun ihmiset ahersivat niiden parissa. Itse päätin vain katsella. Kirkon portailla oli myös runsaasti väkeä, ja tori tuntui jotenkin erityisen tunnelmalliselta siinä itasella.
"Sama ajatus kävi mielesssäni. Ohjelmastahan on suorastaan runsaudenpula. "
Ohjelmaa tosiaan riittää. Avopuoliso lähti jo aiemmin liikkeelle ystävänsä kanssa, ja heillä oli mietittynä tarkemmin, missä käyvät. Oli ollut onnistunut ilta heidän osaltaan. Minulla taas meni hieman harhailun puolelle ja sekin haittasi, kun ei päässyt aiemmin liikkeelle.