Kuinka moni pappi on onnettomassa avioliitossa?

Pappihan ei voi erota vaikka vaimona olisi millainen hirviö tahansa.

Kiinnostaisi kuulla pappien omia mielipiteitä asiasta.

Ovatko he alistuneet pappeuden vuoksi tälläisiin tilanteisiin?
15258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Siis papin on löydettävä vaimo ennen papiksi vihkimystä tai oltava selibaattipappi lopun ikäänsä. Älytön sääntö. Pappi voi toki erota ja mikäli vaimo ottaa syyn niskoilleen, hän voi pitää virkansa. Uudelleen ei voi avioitua vaikka se oikea kävelisi vastaan. Tietysti on poikkeuksia eli tapauskohtaisia tapauksia joille annetaan etuoikeuksia.

Äänestä
  • Aivan todellakin! Siis oletteko te sitä mieltä, että avio-onnen ydin on avioerossa? Vaihtelu tietenkin virkistää, mutta kuinka monta kertaa pitäisi vaimoa sitten vaihtaa, että onni olisi taattu teidän käsityksenne mukaan?

    Tiedän onnellisia avioliitossa olevia pappeja, ja tietenkin suurin osa seurakuntapapeista elää avioliitossa. Avioeroistakin tiedän mutta avioeroon tuskin kukaan ajautuu kevein perustein, sillä se aiheuttaa pappeuden menettämisen. Vain piispa saattaa harkita asiaa joskus vuosien kuluttua kaikki asiaan vaikuttaneet asiat punnittuaan, mutta siihenhän meillä ei ole mitään sanaa sanottavana.

    Äänestä

  • Tiedän onnellisia av kirjoitti:

    Aivan todellakin! Siis oletteko te sitä mieltä, että avio-onnen ydin on avioerossa? Vaihtelu tietenkin virkistää, mutta kuinka monta kertaa pitäisi vaimoa sitten vaihtaa, että onni olisi taattu teidän käsityksenne mukaan?

    Tiedän onnellisia avioliitossa olevia pappeja, ja tietenkin suurin osa seurakuntapapeista elää avioliitossa. Avioeroistakin tiedän mutta avioeroon tuskin kukaan ajautuu kevein perustein, sillä se aiheuttaa pappeuden menettämisen. Vain piispa saattaa harkita asiaa joskus vuosien kuluttua kaikki asiaan vaikuttaneet asiat punnittuaan, mutta siihenhän meillä ei ole mitään sanaa sanottavana.

    Minä valitsisin elämän jota voi elää onnellisena enkä akkaa joka tekee elämästä helvetin.

    Mitä ne nämä papit tietävät ihmisuhteista kun menevät seminaarin ovelta naimisiin märkäkorvina?

    Elävät olevinaan näennäisesti onnellisina kun eivät muusta tiedä ja masentuvat siinä sivussa kun elämä ei ollutkaan niin kaunista kun oli kuviteltu.

    Vaimo pitää nukkekotia päällisinpuolin pystyssä ja kirkossa hymyillään sukulaisille ja muille aivan kuten kaikki olisikin kunnossa.

    Aika hassu lause tuokin ( oletteko te sitä mieltä, että avio-onnen ydin on avioerossa) tottakai se on siinä kun ei ole huonossa avioliitossa on mahdollisuus hyvään avioliittoon.V mäinen nainen sen tietää ja tekee miehensä elämästä helvettiä kun tietää että ukko ei voi lähteä lätkimään.Uskoisin tälläisiä avioliittoja olevan papistossa pilvin pimein.

    Jos mies taas ei ole pappi niin eroja taatusti otetaan ja suosittelen.Miksi pilata eämänsä epäsopivan kanssa jos voi elää ilmankin tai juuri sen sopivan kanssa.

    Avioliitto tai parisuhteet ylipäätään ole tarkoitettu kenellekkään epäkypsille nullikoille eikä prinsessaleikeistä haaveileville pikkutyttösille.

    Elämän onnellisuus ja hyvänihmisuhteen suhteen tae ei ole sidottu kylläkään koskaan mihinkään avioliittoon.Avioliitto en vanhanaikainen taloudellinen sitoumus joka on vasta myöhäisellä ajalla rantautunut kirkon sakramentiksi ja täytyy todellakin ihmetellä miksi ihmeessä jostain kulttuurillisesta tavasta yhteiskunnassa on voinut tulla kirkollinen sakramentti?

    Äänestä

  • a- luokka kirjoitti:

    Toki näin on, mutta mutta voisitteko vielä kertoa tarkemmin, missä olette näitä pariskuntia tavannut ja kuinka monia heistä tunnette niin perusteellisesti, että osaatte sanoa jotain varmaa heidän parisuhteestaan?

    Äänestä

  • Toki näin on mutta m kirjoitti:

    Toki näin on, mutta mutta voisitteko vielä kertoa tarkemmin, missä olette näitä pariskuntia tavannut ja kuinka monia heistä tunnette niin perusteellisesti, että osaatte sanoa jotain varmaa heidän parisuhteestaan?

    Kyllähän sen tietää kun näkee miten se mielenkiinto jakautuu vaimon ollessa poissa muualle kuin omaan aviovaimoon.Harrastukset, työ, muut ihmiset.Vaimo määrää elämisen tahdin.

    Ja kyllä ikävän nillittäjä vaimon kyllä tunnistaa päälleppäinkin.Kukaan muu kuin alistuja ei ole naimisissa nillittäjän kanssa.

    Onneksi ei tartte elää nillittäjän kanssa.

    Äänestä

  • nallis utku kirjoitti:

    Älkää menkö naimisiin! Eristäytykää kaikki omiin koteihinne :) Jotta voitta paremmin seisoa hiljaa kirkossa.. ;)

    Äänestä

  • silence3 kirjoitti:

    Älkää menkö naimisiin! Eristäytykää kaikki omiin koteihinne :) Jotta voitta paremmin seisoa hiljaa kirkossa.. ;)

    Oma koti kullan kallis.

    On se ihanaa olla rauhallisessa kodissa ja kuunnella hiljaisuutta.Ihanaa.

    Kuka niitä ylivireitä nillittäjiä nyt jaksaisi, ihmisiä joilla on kaasun hirttänyt pohjaan.Kauheita höseltäjiä ja pulautujia.

    Ihmisuhteisiin ei avioliittoa onneksi vielä tarvita.Vapaa toista kunnioittava ihmisuhde on parempi kuin mikään avioliitto jossa mennään nillittäjän ehdoilla kesät talvet.

    Äänestä

  • en meekkään kirjoitti:

    Hyvä! nyt on oikeaa puhetta. Kuka ylipäätään on keksinyt avioliiton??

    Äänestä

  • en meekkään kirjoitti:

    Oma koti kullan kallis.

    On se ihanaa olla rauhallisessa kodissa ja kuunnella hiljaisuutta.Ihanaa.

    Kuka niitä ylivireitä nillittäjiä nyt jaksaisi, ihmisiä joilla on kaasun hirttänyt pohjaan.Kauheita höseltäjiä ja pulautujia.

    Ihmisuhteisiin ei avioliittoa onneksi vielä tarvita.Vapaa toista kunnioittava ihmisuhde on parempi kuin mikään avioliitto jossa mennään nillittäjän ehdoilla kesät talvet.

    Mitä on nillitys?

    Äänestä

  • ei-nillittäjä kirjoitti:

    Mitä on nillitys?

    Kyseessä taitaa olla aika uusi sana. Tämä selitys löytyi verbille nillittää:

    http://fi.wiktionary.org/wiki/nillittää

    Äänestä

  • aika uusi sana? kirjoitti:

    Kyseessä taitaa olla aika uusi sana. Tämä selitys löytyi verbille nillittää:

    http://fi.wiktionary.org/wiki/nillittää

    Eilen illalla tuli elokuva jossa Stallone rusikoi ja haukkui roistoa nillittäjäksi. Aika vahva ilmaisu kyllä rinnastettuna pappien vaimoihin.

    Äänestä

Tämä on mielestäni hyvä, joskin vakava kysymys.

Mielestäni ongelma on juuri siinä, - mihin a- luokkakikin viittasi - että kun nuori poika valmistuu, tai on valmistumassa TM:mmäksi, tulee hänellä kiire löytää vaimo, jotta pääsisi naimisiin. Jos kyseinen sankari on vielä hyvin kokematon naisten suhteen, voi lopputulos olla aikamoista arpapeliä.

Käsittääksen ortodoksinen kirkko opettaa, avioerosta, että, jos on on vakava syy erota, kuten esimerkiksi uskottomuus, on parempi valita kahdesta synnistä pienempi ja erota. Papeille tällaista luksusta ei kuitenkaan ole suotu.

Ymmärtääkseni yksiavioisuusvaatimus kirkossamme juonta juurensa apostoli Paavalin vaatimukseen yksiavioisuudesta.

"Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan" (Tim 3:2 )

Tätä Paavalin kehoitusta noudatetaan kanonisessa käytännössämme mielestä epäreilusti.

Ensinnäkin ihminen, joka ei ole ollut mitään edellä mainituista Paavalin vaateista esimerkiksi opiskeluaikana vihitiään suit sait papiksi hänen mentyä naimisiin ja kaikki ovat onnellisia.

Toisaalta voi olla pappi joka täyttää kaikki Paavalin vaateet, mutta kelvottoman vaimon tähden menettää mahdollisuuden heteroseksuaaliseen shteeseen(huom myös naimisissa ollessa voi menettää mahdollisuuden toteuttaa itseään hateroseksuaalisesti)

Onneksi perinteessämme kanonit eivät ole laki, joka ei muutu, vaan pikemminkin piispan viitteellinen ohjekirja, jota hän saa tulkita ekonomian nimissä oman jurisdiktionsa alueella.

Lopuksi vastaus alkuperäiseen kysymykseeni. Uskon ja tiedän olevan paljon pariskuntia, jotka elävät onnettomassa suhteessa ja joista mies on pappi. En sälyttäisi syytä “tyrannivaimojen” harteille, vaan ongelmat voivat olla mitä vaan. Voi toki tyrannivaimojakin olla.

Äänestä
  • Vaimo voi käyttää tilanne hyväkseen ja edukseen haluamma ja saamalla mitä tahtoo kun panttina on avioliitto.Se voi johtaa myös epäasialliseenkäytökseen ja täydelliseen toisen alistamiseen pelkällä avioliitolla.

    Mutta perimmäinen ongelma lienee se että kirkko ei anna mahdollisuutta kasvaa ihmisenä avioliittokypsäksi ja tietäen ihmisluonnon rumuuden ihminen muuttuu aikaa myöten ellei sitten uskonnollinen dogmi pakota häntä toimimaan ja tyytymään jopa tahtonsa vastaisesti ja elämään epäsuotuisissa olosuhteissa.
    Ja myöskin se että liian varhaisessa vaiheessa epäkypsät ihmiset toteuttavat kotileikkejä ja sitten keski-iässä huomataan ettei ollakaan onnellisia ja ahdistutaan ja väsytään työhön ja kaikkeen.

    Äänestä

Faktoja avioliitosta:

*Vanhoissa kulttuureissa taloudellinen sopimus kahden suvun välillä johon on kaupanpäällisinä kuulunut nainen.

*Kristittynä sakramenttina todella nuori käsite.

*Jatkuvasti muuntautuva koska ihminenkin muuntautuu persoonineen.

*Merkitykseltään perin arkinen instituutio jossa kaksi ihmistä jälkeläisineen elää arkea yhdessä.

*Pikkutyttöjen prinsessaleikkien toteutuma.

*Miesten äidin korvikkeen ja sosiaalisen aseman pönkittäjä.

*Papille hyväksytyksi tulemisen kriteeri ja statusymbolistinen kuvake.

Mitä avioliitto todellisuudessa on:

*Riitelyä kumpi voittaa vallan päättää asioista ja kenen tahtiin marssitaan.

*Elämistä toisen ehdoilla ja toisen luomassa vankilassa.

*Omasta elämästä luopumista toisen eduksi joka ei sitä edes huomaa.

*Tylsiä rutiineja ja ghettoutumista omiin ja puolison sukulaisiin.

*Läheisriippuvuuden ruokkimista vuositolkulla niin että kun puoliso sitten sairastuu ja kuolee on elämänhallinta tipotiessään ja ruikutetaan asiasta muille.

*Ruoho on silti aina vihreämpää aidan toisella puolen joko saa päänsäryn huonosta omastatunnosta tai ottaa riskin etät jää kiinni huorailusta tai yksinkertaisesti kärsii tuhkamunana kun ei saa mitä haluaisi.

Äänestä

Mulle kelpaa jos ei vaikka ruustinnan kanssa synkkaakkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

akka kuriin kirjoitti:

Pappihan ei voi erota vaikka vaimona olisi millainen hirviö tahansa.

Kiinnostaisi kuulla pappien omia mielipiteitä asiasta.

Ovatko he alistuneet pappeuden vuoksi tälläisiin tilanteisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu