Rädyn mukaan kai kukaan Suomalainen ei siis tienaa alle 2100,- e / kk.
Ainakin minä ja työstä.
Ainakin minä ja työstä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä, ehdotan hänelle kunniatohtorin hattua Turussa, jakajana Ville Niinistö.
Hi
Romanit löytäneet Helsingin leipäjonot
Helsinginkadun leipäjonossa ei näy lyhenemisen merkkejä. Leipäjonossa käy tällä hetkellä jopa 1200 - 1300 ihmistä päivässä. Myös ulkomailta saapuneet romanit ovat löytäneet leipäjonon.
Leipää jaetaan tarvitseville Kuva: YLE
Ruokaa jakavan Heikki Hurstin mukaan noin 1200 päiväkävijän tilanne on jatkunut viime syksystä.
Vielä vuosi sitten jonon kautta ruokaa haki noin 700 ihmistä päivässä. Syksyllä hakijoiden määrä yllättäin kaksinkertaistui.
Myös keväällä pääkaupunkiseudun ruuanjakelupisteissä ruuan hakijoiden määrä lisääntyi useilla sadoilla viikoittain.
Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö-yhdistys jakaa Helsinginkadulla kahdesti viikossa ruokaa vähävaraisille.
Romanit löytäneet leipäjonon
Hursti vahvistaa ulkomalita saapuneiden romanien löytäneen leipäjonoon. Keskiviikkona Helsinginkadulta kävi ruokaa hakemassa nelisenkymmentä romania. Määrä on aikaisempaan verrattuna vähintään kaksinkertainen.
Hursti harmittelee ulkomaanromanien käytöstä jonossa. He eivät osaa odottaa vuoroaan, vaan ajavat usein autoilla suoraan jakelun viereen.
Elintarvikealan lakko hyödytti leipäjonoja
Leipäjonot toimivat pitkälti kauppialta saatavien lahjoitusten turvin.
Hurstin mukaan elintarvikealan lakko on auttanut ruuan jakelua, kun kauppoihin jakelematta jääneitä ruokavarastoja on lahjoitettu vähävaraisille.
li
Hi
Laura Räty liitelee tulojensa osalta sellaisissa sfääreissä, etteivät jalat juuri maata tapaa. Samoin häneltä täyttää lähes täydellisesti puuttuvan arkiymmärrys kansan jokapäiväisestä duunipuolesta ja palkkatasosta.
Se, mikä Lauralla on paikallaan, on kokoomuslaisten porvaribroilereiden kukkoilu, näennäisälykön nokkavuus ja ennenkaikkea nuorten lääkäreiden sangen yleinen piirre eli ylikorostunut ahneus ja verojen kiertäminen. On siinä meillä sosiaali - ja terveysministeriä kerrakseen.
Ja kansa ei muuta kuin köyhtyy.........sekös Kokoomusta kiinnostaisi ?
Ylioppilaslehti 5.9.2011
Laura Räty sai lahjaksi viran
Apulaiskaupunginjohtaja on kuulunut kokoomukseen yli puolet elämästään. Juuri 34 vuotta täyttäneellä Laura Rädyllä ei ole ikäkriisiä, mutta muilla on kriisi hänen iästään. Ja siitä, että hänelle lahjoitettiin kaupungin toiseksi korkein virka.
Räty luki valtiotieteitä ja kemiaa Helsingin yliopistossa kolme vuotta. Nettisivuillaan hän kirjoittaa näin: Aloitin yliopisto-opintoni vuonna 1997. Haaveilin tuolloin virkamiehen tai poliitikon urasta ja suunnittelin valtiotieteellisiä opintoja. Myöhemmin huomasin, että se ura ei todellakaan ollut minua varten.
Sittemmin myös virkamiehen ja poliitikon urat ovat kelvanneet.
Rädyn valintatapa apulaiskaupunginjohtajaksi on kuohuttanut. Rädystä itsestäänkin tuntuu, ettei se mennyt aivan kansalaisten oikeustajun mukaisesti. Kokoomuksen ilmoitusluontoisen nimityksen lisäksi kismitti se, ettei Räty itse edes hakenut virkaa julkisesti.
Räty pyrki keväällä eduskuntaan. Hän sai yli 4800 ääntä, ja julistettiin läpimenneeksi. Kaksi päivää juhlien jälkeen valmistui tarkastuslaskenta, ja Lasse Männistö pudotti Rädyn kansanedustajasta varasijalle.
Hihii, kauniisti sanottu tuo, ettei heti ensiyrittämällä päässytkään lääkikseen. Eikä vielä toisellakaan.
Pitikö sinne lääkikseen yrittää peräti kolme kertaa, ennen kuin ovat ns. aukesivat ?
Onkohan sittenkään mikään ruudinkeksijätyyppi ?
Hi
Haa