Kun luen raamattua, niin kertomukset helvetistä tuntuu kumman tutuilta. Kun tarkkaan ajattelee, niin sielua kyllä revitään monella tavalla. Mitä täällä tapahtuu?... soditaan, tapetaan, raiskataan, teloitetaan, leikataan päitä irti, suolistetaan, leikataan sukuelimet irti ja työnnetään ne irtopään suuhun, naidaan ruumiita, naidaan eläimiä, käytetään lapsia seksuaalisesti hyväksi ja jotkut tappaa ne lapset lopuksi, ryöstellään, petetään, valehdellaan, kieroillaan, ahnehditaan, käytetään toisia hyväksi, harrastetaan sairaita seksuaalisuuden muotoja, haetaan syntistä nautintoa, silvotaan omaa ruumistamme, tuhlataan, vihataan, pahoinpidellään, turmellaan, tuhotaan, eletään tuskassa, ahdingossa ja epätoivossa, menetetään rakkaitamme jopa raa'oilla tavoilla, kohtaamme jopa omaan tuhoomme johtavaa epäonnea... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja loi ihmiselle maan ja taivaan ja auringon, niin miksi sellaisessa paikassa koemme sielua repivää tuskaa ja julmuuksia? Onko tämä vain uskon koettelemusta? Meidän pitää vain uskoa, että kun paloittelumurhaaja on vienyt jonkun läheisemme ja sullonut lihat jätesäkkiin, niin se on Jumalan tahto? Tai kun kansanedustajat pettää meidät ja vie meiltä hyvinvoinnin, niin sekin on vain Jumalan tahto ja näin pitää uskoa? Ensin Jumala repii sielumme kappaleiksi, sitten kokoaa sen Taivaassa, jossa sitten tunnet hyvää oloa, eikä kokemasi tragedia enää vaikuta? Vai onko tämä taistelu hyvän ja pahan välillä Jumalan ja saatanan keskinäistä mittelöä, jossa olemme kärsijöinä?
Omasta mielestäni tämä vaikuttaa vahvasti siltä helvetiltä, mistä Raamattiu kertoo. Kun syvällisisesti miettii ja hahmottaa maailmaa ja elämää sellaisena kuin ne on, niin tuntuu jopa loogiselta, että me olemme jo helvetissä. Vai voiko olla niinkin ikävästi käynyt, että Jumala hävisi taistelun ja nyt saatana rellestää vapaasti ja harjoittaa omaa rooliaan täällä?
Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja loi ihmiselle maan ja taivaan ja auringon, niin miksi sellaisessa paikassa koemme sielua repivää tuskaa ja julmuuksia? Onko tämä vain uskon koettelemusta? Meidän pitää vain uskoa, että kun paloittelumurhaaja on vienyt jonkun läheisemme ja sullonut lihat jätesäkkiin, niin se on Jumalan tahto? Tai kun kansanedustajat pettää meidät ja vie meiltä hyvinvoinnin, niin sekin on vain Jumalan tahto ja näin pitää uskoa? Ensin Jumala repii sielumme kappaleiksi, sitten kokoaa sen Taivaassa, jossa sitten tunnet hyvää oloa, eikä kokemasi tragedia enää vaikuta? Vai onko tämä taistelu hyvän ja pahan välillä Jumalan ja saatanan keskinäistä mittelöä, jossa olemme kärsijöinä?
Omasta mielestäni tämä vaikuttaa vahvasti siltä helvetiltä, mistä Raamattiu kertoo. Kun syvällisisesti miettii ja hahmottaa maailmaa ja elämää sellaisena kuin ne on, niin tuntuu jopa loogiselta, että me olemme jo helvetissä. Vai voiko olla niinkin ikävästi käynyt, että Jumala hävisi taistelun ja nyt saatana rellestää vapaasti ja harjoittaa omaa rooliaan täällä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Me saamme ansioidemme mukaiset elinolosuhteet täällä maanpäällä. Ne voivat siis olla yhtä helvettiä joillekkin, eli omilla teoillaan tienattu, he eivät aina vaan tiedä sitä. Näin karman laki toimii, mitä kylvät sitä niität.
Hei, kysyvävoieksyä
Kyllä, kun katselemme ympärillemme tässä maailmassa, huomaamme paljon monenlaista kurjuutta ja pahuutta. Yhtälailla voimme nähdä hyvyyttä, rakkautta, anteeksiantoa ja huolenpitoa. Maailma on monenlainen ja ihmisten tilanteet myös. Jokainen meistä päivittäin tekee valintoja, jotka vaikuttavat muiden elämään. Meillä on vastuu valinnoistamme.
Jeesus antoi opetuslapsille uuden käskyn, jonka hän sanoi olevan tärkein käsky; rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Jos me kykenisimme tuon käskyn mukaan elämään, maailma olisi parempi paikka. Emme kykene. Meissä ihmisissä ja elämässä on läsnä hyvä ja paha.
Jonain päivänä tällainen elämän maailmassa päättyy, Jeesus tulee takaisin. Silloin tulee näkyväksi Jumalan suunnitelmat kokonaisuudessaan. Raamattu kertoo, että Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Ja että sitten ei ole enää mitään kärsimystä eikä tuskaa eikä pahaa. Tähän luotan.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi
Ei mikään piina ja kärsimys maan päällä vedä vertoja helvetin tuskalla. Ajallinen loppuu, mutta helvetti ei koskaan.
Henkinen kärsimys kaikkein pahinta, kaikki osaavat vaikka eivät olisi muutoin välkkyjä.
Väkivallan uhri voi ajatella olevansa viaton, jos häntä hiostettaisiin kuinka hirveä olet ja oma syy, sitten ajan mittaan alkaa uskoa itsekin olevansa kirottu, koska kiusaaja ei sano miksi hiostaa kun hänen asiansa ovat taas pyhiä.