Muistakaa katsoa tänään vaalirahadokumentti.

Silloin ei Keskustan puoluetoimistossa kuitteja kyselty ja lounaat oli ilmaisia.
Välillä on hyvä palauttaa mieleen, että ei edes Keskustalla ole oikeutta rikkoa vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä. Muistelen lämmöllä sitä, että Väyrynen ymmärsi olla sotkeutumatta KMS ja on nyt vahvoilla Keskustassa.
1682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Aki oli kyllä kova haaroloikkaamaan ja Tiilikainen ihmeen vaisu noista asioista;-))

Äänestä
  • Tiuraa, Kataja ja Kanervaa epäiltiin. Kyllä Sinä HV:ni olet tavan pösilö kun et hahmota kokonaisuutta.

    Äänestä

Niin..tuomioita ei kuistenlkaan ole luettu:D

Eli tyhjää kohua tyhjästä ja sitä taas aletaan uusimaan kun vaalit on tulossa.

Tiedotusvälineet tekee selvää puoluepolitiikkaa.

Kokkare tuossa juuri karähti siitä mitä hallitus yrittää suitsia, ainakin puheissa. veronkierrosta.

Nostetaan taas laillinen vaalirahoitus areenalle negatiivisessa valossa että aadaan Kokkare unohtumaan.

Näin sitä puoluepolitiikkaa tehdään meidän verorahoilla.

Äänestä
  • Muistuttaessaan aiemmista vaaliraha- ym. vilpeistä tiedotusvälineet tekevät ehdottomasti oikein. Kansaa on koko ajan muistutettava niistä puolueista ja henkilöistä, joille laki oli vain sana muiden sanojen joukossa. Eduskunta on puhdistettava kaikista ketkuista, eli seuraavat vaalit ovat puhdistusvaalit.

    Äänestä

  • On puhdistuksen aika kirjoitti:

    Muistuttaessaan aiemmista vaaliraha- ym. vilpeistä tiedotusvälineet tekevät ehdottomasti oikein. Kansaa on koko ajan muistutettava niistä puolueista ja henkilöistä, joille laki oli vain sana muiden sanojen joukossa. Eduskunta on puhdistettava kaikista ketkuista, eli seuraavat vaalit ovat puhdistusvaalit.

    Tiedotusvälineet tekevät hommiaan ja on hyvä muistuttaa, että mitä kepulaiset olivat valmiita tekemään, mutta se kyllä nauratti pirusti, kun Vanhanen nati-nati-kiimassaan järjesti jopa vihreille fyffeä näilät "yrittäjiltä". Nuorisosäätiö ja RAY on vielä kunnolla selvittämättä.

    Äänestä

  • On puhdistuksen aika kirjoitti:

    Muistuttaessaan aiemmista vaaliraha- ym. vilpeistä tiedotusvälineet tekevät ehdottomasti oikein. Kansaa on koko ajan muistutettava niistä puolueista ja henkilöistä, joille laki oli vain sana muiden sanojen joukossa. Eduskunta on puhdistettava kaikista ketkuista, eli seuraavat vaalit ovat puhdistusvaalit.

    Mutta ...otetaan huomioon...Yhtään silloin syytettyä ei ole tuomittu!!!

    Eli Suomeksi tuon asian jauhaminen ja uusinta on käytännössä Kunnianloukkaus.

    Se on Vaalipropakandaa Keskustaa vastaan. Ja Meidän maksamilla verorahoilla.

    Sitä vartenko me maksammme yleveroa että se saa sillä rahalla tehdä puoluepolitiikkaa?

    Ylenhän pitäisi olla puolueista riipumaton media. Mutta se ei sitä ole.

    Äänestä

  • Korruptioelää Ylessä kirjoitti:

    "Mutta ...otetaan huomioon...Yhtään silloin syytettyä ei ole tuomittu!!!"

    Se, ettei tuomittu, oli rehellisille kansalaisille yllätys ja pettymys. Maalaisjärkikin sanoi, että jotain epärehellistä tehtiin, mutta jollain konstilla vilpeistä epäillyille annettiin armon käydä oikeudesta. Jos kyseessä olisivat olleet tavalliset duunarit eikä kansanedustajat, olisiko kohtelu silloinkin ollut sama? Luultavasti ei.

    "Eli Suomeksi tuon asian jauhaminen ja uusinta on käytännössä Kunnianloukkaus."

    Sen aikaisista asioista "jauhaminen" eli keskusteleminen ei ole kunnianloukkaus, ellei suoraan ja nimenomaisesti syytä tai kohtele asiattomasti jotain henkilöä tai henkilöitä. Sananvapaus antaa ihmisille mahdollisuuden pohtia asioita syvemmältikin. Vaalirahatapaus oli lajissaan melko erikoinen, ellei peräti ällistyttävä ja keskustelu siitä jatkuu vielä pitkään.

    Äänestä

Sotkeutumatta? Väyrynen? MItä tarkoitat?
Kyllä Väyrynenkin sai KMS-rahaa.

Ja jostain kumman syystä Paula Lehtomäelle sitä työnnettiin 15 000 euroa?

Äänestä
  • Ei Väyrynen ole sitä myöntänyt, eli ei siis ole ottanut. Ehkä pyytämättä ja yllätyksenä tullut, mutta silloin asia on ihan toinen.

    Äänestä

Vankilassa istuva yksi rehellisistä kepulaisista osti koko kepu-satraappikaluston nipussa -halvalla- eli juuri oikeaan hintaan.

Muissa korruptiojutuissa mm. vanki-kaikkonen kärsii ehdonalaistaan ja nuorten varoilla itseään Virossa "hierotuttamassa" käynyt kepu-satraappi Vihriälä odottelee korkeimpien oikeusasteiden tuomioita. Vanhanen jutusta, kun tekoset olivat rikosoikeudellisesti vanhentuneet.

Äänestä
  • Tällainenkin liite löytyi:

    "http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskusta maksaa Nova-eurot takaisin velkarahalla/1135249405733"

    Välttyikö keskusta ja keskustalaiset syytteiltä sen takia, että maksoivat takaisin saamansa KMS-rahat??

    Äänestä

  • Outo käytäntö kirjoitti:

    Tällainenkin liite löytyi:

    "http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskusta maksaa Nova-eurot takaisin velkarahalla/1135249405733"

    Välttyikö keskusta ja keskustalaiset syytteiltä sen takia, että maksoivat takaisin saamansa KMS-rahat??

    Kyllä, näin siinä kävi, että varas palautti rahat ja välttyi syytteeltä. Muuten perin juurin kepuloista toimintaa ja perustui rehdisti lahjontaan, se osataan kepulandiassa ja kepun kyläpahasissa.

    Äänestä

Onko Ylen puniikit taas sonnnalevitystöissä?

Äänestä

Artsi Merisalo on Keskustan seuraava puheenjohtaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JOHTAJA J:LLÄ kirjoitti:

Silloin ei Keskustan puoluetoimistossa kuitteja kyselty ja lounaat oli ilmaisia.
Välillä on hyvä palauttaa mieleen, että ei edes Keskustalla ole oikeutta rikkoa vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä. Muistelen lämmöllä sitä, että Väyrynen ymmärsi olla sotkeutumatta KMS ja on nyt vahvoilla Keskustassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu