Tampereen yliopiston viereen rakennetaan parhaillaan toimistotaloa entisten rinnalle. Onko siinä jotakin vikaa, kun rakennetaan? Ei, vaan haluan tuoda sen positiivisena esimerkkinä Ratinan kauppakeskuksen hyllyttäneelle Spondalle, jotta se tajuaisi juuri nyt olevan paras aika rakentaa. Lamaa seuraa aina noususuhdanne ja silloin on kauppakeskuksen pitäisi olla jo valmiina.
Toinen iäisyysprojekti on ratapihan päälle tuleva Areena, josta Tampereen kaupunki on luvannut rahoittaa melkoisen osan. Se ei näytä riittävän ahneille rakennuttajille. Siksi sekin hanke on jäissä.
Toinen iäisyysprojekti on ratapihan päälle tuleva Areena, josta Tampereen kaupunki on luvannut rahoittaa melkoisen osan. Se ei näytä riittävän ahneille rakennuttajille. Siksi sekin hanke on jäissä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Molemmat valmistuu 2017 .Areenaa aletaan rakentaa keväällä. Ratinaa tänä syksynä, jotta se valmistuisi kanssa.
Mitenkähän on. NCC vissiin velttoilee eikä ole päivittänyt nettisivujaan. Tai sitten projekti odottaa toteutumistaan. Siellä sanotaan näin:
"Tampereen Kaupunki ja NCC sopivat hankkeen yhteisestä projektiorganisaatiosta. Suunnittelu on ollut koko ajan käynnissä ja rakentaminen alkaa heti kun luvat sen mahdollistavat.
Suuri kokonaisuus toteutetaan vaiheittain, siten että ensimmäiset talot voisivat valmistua vuonna 2019. Kaiken kaikkiaan koko kohteen on arvioitu valmistuvan n. vuonna 2024."
Mutta ei nyt ole lama, nyt on taantuma. Ja mihin siinä ollaan rakentamassa toimistotiloja?