Vain lukiolaispoika puuttui kiusaamiseen

Onneksi sentään edes joku uskaltaa puuttua kiusaamiseen. Opettajista tai muusta koulun henkilökunnasta ei tunnu olevan mihinkään.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288729727058.html?pos=ok-nln
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kommenteissa moni sanoo, että niin olisi itsekin tehnyt, mutta miksi silti kukaan ei puutu. Minä olisin halunnut myös olla kiusatun puolella, mutta tuskin olisin tehnyt mitään. Vakavampaan väkivaltaankaan ei uskalla yksin mennä väliin jos monta vastassa, mutta ehkä yhtä sentään.

Äänestä

Mahtavaa ja hienoa, joko tästä alkaisi uusi aika Suomessa. Kiusaamista on paljon ja sitä ei saada loppumaan muutoin kuin , että jokainen ottaa osaa "talkoisiin!" Olen itse koulussa puolustanut kahta alemmalla luokalla ollutta sisarusta. Minä menin sanomaan päin naamaa noille kiusaajille, että te ette saa kiusata toisia! Näin yksinkertaisesti minä toimin. Tietenkin ne lurjukset alkoivat kiusata minua ja sisartani, mutta me kuitenkin otimme vastuuta itsekin asioista. Loputa pojat saivat todeta, että minun isäni on "peljättävä" kun suuttuu ja pojat lopettivat kiusaamisen....kalpeina seisoivat ja nyökytelivät päätään kun ISÄNI keskusteli heidän kanssaan! Asioihin pitää puuttua. JOkainen katsokoon omia "pentujaan" miten ne elämäänsä elävät....jos haluaa niin kyllä sen huomaa kuka on "mätämuna" ja vaikka se olisi oma lapsi asiat on oikeistava.

Äänestä
  • Toimi ennen pienissä kouluissa, eikä niissä muutenkaan ollut kiusaamista niin paljon, mutta nykyään koulut yhä isompia, joukossa paljon mamuja, ei onnistu useinkaan vanhempien puuttuminen, onhan sitä moni yrittänyt. Pienet koulut olisi paljon parempia.

    Äänestä

parin muun kaverin kanssa yhtä meijän luokkalaista koulun jälkeen pihalla, potkittiin, tönittiin ja ehkä haukuttiin, en muista tarkkaan. En tuntenut tehneeni mitään pahaa, vaan ikään kuin kyseessä olisi leikki, täysin normaali tapahtuma joka tapahtui täysin spontaanisti, mutta sitten kun kaverini kääntyivät minua vastaan joskus myöhemmin ja ajoivat fillarilla takaa kunnes kaaduin ja menin itkien kotiin valittamaan äidille tajusin miltä tuntui olla kiusattu.

Tämän oman kokemukseni perusteella moni kiusaaja ei ehkä tajua tekevänsä pahaa koska ei tiedä miltä se tuntuu vastapuolesta, mutta voi olla myös niitä joita kiusataan kotona tai muualla ja kostavat tämän jollekin vieraalle. Nykyään, aikuisena, tunnen vieläkin syyllisyyttä siitä mitä tein ja näen sieluni silmin koko tapahtuman vaikka olimme ala asteella enkä silloin kokenut tehneeni mitään väärää. Olin vain pikkupoika, ehkä hieman villi, ja tein mitä lapset tekevät ajattelematta seuraamuksia. Teoillani oli kuitenkin vaikutuksia, ja tiedän että kiusattu poika kärsi niistä vaikken häntä alakoulun jälkeen enää tavannutkaan. Olen pahoillani.

Äänestä

JÄRJETÖNTÄ AUTTAA!

"Mies kuunteli hetken huutelua ja tuuppimista toivoen, että joku muu tekisi jotain.
Niinpä hän nousi penkistä ja käveli poikien luo. Hän pyysi kiusaajaa siirtymään pois kiusatun vierestä.

MIes ehdotti kiusatulle, että he jäisivät yhdessä pois bussista ja odottaisivat suosiolla seuraavaa"?!!

Miettikää nyt tilannetta jossa muut bussissa olevat näkevät aikuisen miehen lähestyvän nuorta (n.13v) teinipoikaa ja PYYTÄVÄN tätä JÄÄMÄÄN POIS BUSSISTA MIEHEN KANSSA!!

Eivät varmaan ehtisi edes kissaa sanoa kun poliisit kaartaisivat paikalle pidättämään "homopedofiilin"?!

Voi jo nähdä kirkuvat iltapäivälehtien otsikot "Pedo jahtasi pikkupoikia bussissa".

Mies sanoo "Hermoni paloi totaalisesti muiden ihmisten välinpitämättömyyteen".

Mistähän se välinpitämättömyys johtuu? No tietysti siitä että joku hyysäri on heti epäilemässä pedoksi jos uskallat auttaa lasta.

Voitte itse katsoa tänään YLEn Ajankohtainen kakkonen ohjelman,
jossa pedohuntteri jahtaa pedoiksi kuvittelemiaan.

"Pedofiilinmetsästäjä etsii tuomittuja pedofiileja ja julkaisee heidän nimensä ja asuinpaikkansa netissä."

http://areena.yle.fi/tv/2364582

Ei muuta selitystä tarvita miksEI kukaan halua / uskalla auttaa lasta!

Miksi kukaan haluaisi ottaa riskiä joutua pedohunttereiden jahtaamaksi syyttömänä?

Äänestä
  • Tuo on nyt tosi erikoislaatuinen esimerkki! Ei tällaista estettä todellisuudessa ole, haluat vain vesittää hyvän asian.Nyt täytyy tehdä kaikkensa, että kiusaaminen loppuu! Jos todella halutaan keinot kyllä löytyvät....jokaisella on mahdollisuus auttaa kiusattua aivan varmasti!

    Äänestä

  • talkoisiin nyt kirjoitti:

    Tuo on nyt tosi erikoislaatuinen esimerkki! Ei tällaista estettä todellisuudessa ole, haluat vain vesittää hyvän asian.Nyt täytyy tehdä kaikkensa, että kiusaaminen loppuu! Jos todella halutaan keinot kyllä löytyvät....jokaisella on mahdollisuus auttaa kiusattua aivan varmasti!

    Onhan sitä sattunut Suomessakin, että yrittänyt auttaa ja on hakattu kun luultu pedofiiliksi. Jotkut taas yrittää rahastaa keksityilla tarinoilla vanhempienkin yllyttäminä. Jamppa Tuominen meni Espanjassa katsomaan naapurin itkevää lasta ja murhattiin vankilassa.

    Äänestä

Presidentti Sauli Niinistökin huomioi tapauksen ja kiitti kiusattua puolustanutta Juho Rätyä.
Näin suomalaisia kannustetaan huolehtimaan toisistaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


26.8.2014 kirjoitti:

Onneksi sentään edes joku uskaltaa puuttua kiusaamiseen. Opettajista tai muusta koulun henkilökunnasta ei tunnu olevan mihinkään.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288729727058.html?pos=ok-nln

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu