Mistä olen perinyt

Homo

tämän taipumukseni? Luultavasti en Raamatusta, vaikka sekin on mahdollista. Taipumusteni täytyy olla perua minun pappi-isäni geeneistä. Faijan vika! Minkä minä siis luonteelleni voin. Mitä minä voin MILLEKKÄÄN mitään? Kaikki on perittyä, myös uskonnollisuus joka siis ja siten on täysin rinnastettavissa poikarakkauteen????

9

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parjattu enkeli

      Homoudessa ei ole nykyaikana ja Suomen laissa mitään vikaa, ellet itse toisin päätä. Muista, että moni raamatun asia, joka on aikoinaan kielletty ja hyvinkin paheksuttu, hyväksytään nykypäivänä mukisematta myös uskonnollisissa piireissä.

      Kuinka maailma muuttuisi paremmaksi ellemme me taistele ihmisoikeuksistamme? Jeesuskin oli anarkisti, joka uhmasi vallalla olevia arvokäsityksiä ja lakeja, ja ennen kaikkea osasi kyseenalaistaa vanhan testamentin opetukset. Tämä usein unohtuu itseään Jeesuksen seuraajiksi kutsuvilta, jotka haluavat pitää olemassaolevat lait, asenteet ja käytännöt vallalla.

      Jeesus oli myös ihminen (uskokaa tai älkää), jolla oli myös omat, vähemmän jumalalliset käsitykset asioista, ja jonka arvot olivat sidoksissa silloiseen aikaan ja moraalikäsityksiin. Millainen oli esimerkiksi Jeesuksen suhde Maria Magdalenaan? Raamattu ei kerro kaikkea.

      Siunattuja olemme me kaikki, ja syntiä me kaikki teemme, tietoisesti ja tiedostamatta. Ne jotka osoittelevat sormella muiden syntejä ja unohtavat omansa eivät ole muita kuin kaksinaismoralisteja.

      Mitä homouden syihin tulee, sitä ei tiedekään ole vielä kunnolla ja todistettavasti pystynyt selittämään. Perinnöllistä? Kenties, ehkä jokin piilevä yleinen geeni, sillä homoja todellakin syntyy kaikissa kulttuureissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Opittu asia? En oikein usko, sillä homoja tulee myös täysin "normaaleista" perheistä, ja homot eivät pysty tätä asiaa ainakaan tietoisesti säätelemään "nappia painamalla", toisin sanoen homo ei pysty muuttumaan heteroksi vaikka haluaisikin. Muutenkin homouden puhuminen "muoti-ilmiönä" on kyseenalaista, sillä homoja on ollut kautta aikojen, eikä kukaan aidosti hetero pysty homoksikaan muuttumaan, vaikka haluaisikin, ja vaikka kuinka mediakin nykyaikana hehkuttaisi homoja.

      Homoja on myös moneen junaan, suurin osa ei ole mitään seksimaanikkoja, mutta homosta ei kai voikaan puhua muuten kuin seksin kautta. Tämä luo negatiivisia ja vastenmielisiä kuvia heteroiden päähän kahden samaa sukupuolta olevan välisestä aktista. Silloin unohtuu helposti, että seksi on homoille yhtä luonnollinen ja yksityinen asia kuin heteroillekin, ja se ei muille kuin asianosaisille kuulu.

      Toivottavasti osaat hakea tietoa asiasta oikeista lähteistä. Uskovaisissa yhteisöissä löytyy harvoin rakentavaa henkiset ja ruumiilliset tarpeet liittäviin asioihin apua, suosittelen ottamaan yhteyttä SETAan.

      http://www.seta.fi

      Tehdään yhdessä maailma paremmaksi. Kiitos myös kaikille (uskovaisille) heteroille, jotka uskotte suvaitsevaisempaan ja monimuotoisempaan maailmaan. Erilaisuus on rikkautta, ja Jumalan siunaus.

    • Exmoro

      ..enkä homoseksuaali, mutta tunnen myötätuntoa sinua kohtaan. Minkä sinä suuntauksellesi voit? Miksi sinun pitäisi tuntea huonoa omatuntoa suuntauksesi takia? Ei ole mitää syytä. Jumala on sinut tuollaiseksi luonut (jos koko hemmo on edes olemassa). Jos elät moraalisesti oikein homoseksuaalisessa liitossasi (eli et ole mikään hyppelevä häntäheikki), niin kaikki on kunnossa. Syy on geeneissäsi, mutta sinun ei siitä tarvitse kärsiä!

    • Kaima.

      "Israelista löytynyt Jeesuksen ulostetta. Maailman parhaat tutkijat ovat vakuuttuneet että tämä on todellakin vapahtajamme Jeesus kristuksen tekemä.
      Uloste paakku ollut laskelmien mukaan 420g. Ulosteen seasta löytynyt usean eri miehen spermaa. Tämä todistaa että Jeesus oli HOMO."
      (11.4.2003 SKLL)

      • Eri-Aaron

        Se sperma oli peräisin ruuasta. Siihen aikaan kunnon pihvin päälle honklattiin kundiorjien flodea jota pidettiin suuren herkkuna. Jesse oli raju naisten mies eikä vilkuillut edes punaposkisia poikia sillä silmällä. Se villitys alkoi nääs vasta katolisessa kirkossa jossa homppelointi ja pedofiliilistely ovat vielä tänään joka papin arkipäivää.


    • ruskeen kielen

      törkeäksi on mennyt näijen homojen syytökset. ny he syyttävät jo vanhenpiaan julkisesti omista
      homosteluista ja petofilioista. saatanan orjia
      koko kakansotkija lauma. yököttäviä sikoja.

      • henkselit

        ja ehjä vetoketju. Liekö housuja ollenkansa?

        Törkeys lähtee transutätin mandaatista joka eduskunnan lahjonnan kautta riivaa koko kansan.


    • Taivas

      Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat,

      ei hekumoitsijat eikä miehimykset,

      eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. 1Kor.6

    • On Paska

      Mitään älykästä ei homoparilta periydy.

    • Turust

      niin homoliittoja olsi ehkä sittenkin syytä suosia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      134
      5452
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3902
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2067
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      28
      1862
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1853
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1670
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      52
      1641
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      30
      1584
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      40
      1576
    Aihe