Monista suomalaisista on tosi rohkeaa tehdä benji-hyppy, koska siinä voi kokea hengenvaaraa. Nämä samat suomalaiset kuitenkin pelkäävät kusi sukassa riskejä joihin liittyy todellinen riski. Siksi benji-hypyt tullaankin kieltämään lailla heti kun kuminauha ensimmäisen kerran pettää ja joku rohkeaa leikkivä pelkuri loukkaantuu tai pääse hengestään.
Hyödyllisien lakien säätäminen vie Suomessa tuhottomasti aikaa ja niiden käyttöön ottaminen takkuaa pahasti, mutta rohkeita leikkivien pelkurien suojeleminen on niin tärkeä asia, ettei vaaralliset riskit kieltävien lakien säätämisessä kauan nokka tuhise ja niiden noudattamista valvotaan alusta alkaen fasistisella tarkkuudella.
Kysyisinkin teiltä kuinka kauan arvioitte benji-hyppyjen kieltämiseen menevän sitten kun vahinko pääsee tapahtumaan ja tollot tajuavat että siihen todellakin sisältyy pienen pieni hengen vaara? Vastaukset kannattaa antaa tunneissa, sillä kun kyse on näin lyhyistä ajanjaksoista tarkkaa vastausta ei voi antaa esimerkiksi vuorokausissa.
GALLUP PALSTAN VIISAILLE
Gallupisti
2
127
Vastaukset
- raksu
En jaksanu ees lukea loppuun.. vain ensimmäisen kappaleen! benji-hypyssä on jo kuollu monta ihmistä. taidat olla vähä jäljessä sun tiedoissas... suomessaki on köysi katkennu jo ainaki kaks kertaa. Ainakin.
- olikin
tarkoitettu palstan viisaille, joten ymmärrän närkästyksesi. Miksi muuten luet toisille osoitettua postia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873978Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 131865
- 6824
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740