Keskuspankkien pitäisi alkaa jakaa käteistä ihmisille

Koira haudattuna

Vaikutusvaltainen yhdysvaltalainen Foreign Affairs -lehti tekee uskaliaan ehdotuksen uudessa numerossaan. Sen mielestä keskuspankkien pitäisi taloustilanteen parantamiseksi alkaa jakaa suoraan rahaa kansalaisille.

Foreign Affairs on amerikkalaisen, voittoa tavoittelemattoman järjestön Council on Foreign Affairsin (CFR) julkaisu. CFR:ää pidetään Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimpia ulkopolitiikkaan keskittyneenä ajatushautomona.

Foreign Affairs kirjoittaa:

Tiettyyn pisteeseen saakka matala inflaatio heijastaa kiihkeää kilpailua yhä globalisoituvammassa taloudessa. Mutta sitä tapahtuu myös silloin kun ihmiset ja yritykset ovat liian epävarmoja käyttämään rahaa, mikä pitää työttömyyden korkeana ja palkkojen kasvun matalana.

Euroalueella inflaatio on viime aikoina pudonnut vaarallisella tavalla lähelle nollaa. Joissakin maissa, kuten Portugalissa ja Espanjassa, voidaan jo kokea deflaatiota. Parhaimmillaankin nykyinen politiikka ei toimi. Pahimmillaan se johtaa yhä suurempaan epävakauteen ja pitkittyneeseen stagnaatioon.

Hallitusten täytyy pystyä parempaan. Sen sijaan, että ne yrittäisivät vauhdittaa yksityissektorin kulutusta ostojen tai korkomuutosten avulla, keskuspankkien – kuten Fedin – pitäisi ojentaa kuluttajille rahaa suoraan...

http://www.talouselama.fi/uutiset/hurja ehdotus vaikutusvaltaisessa lehdessa keskuspankkien pitaisi alkaa jakaa kateista ihmisille/a2262619

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoijaa

      It Begins: Council On Foreign Relations Proposes That "Central Banks Should Hand Consumers Cash Directly"

      In other words, a world stuck in the last phase before complete Keynesian collapse, had no choice but to gamble "all in" with the last and only bluff it had left before admitting the economic system it had labored under, one which has borrowed so extensively from the future to fund the present that there is no future left, has failed.

      The only question left was when would the trial balloons for such monetary paradrops start to emerge.

      http://www.zerohedge.com/news/2014-08-26/it-begins-council-foreign-relations-proposes-central-banks-should-hand-consumers-cas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1937
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe