Älkää piitatko kohtaamastanne pilkasta, sillä me ylöstempausvarmuudessa elävät uskovaiset pääsevät taivaan iloista käsin katselemaan pilkkaajien ja vääräuskoisten hirvittäviä kärsimyksiä vihan ja ahdistuksen aikoina. Sen katseluhan on yksi taivaan ihanista nautinnoista. Lisäksi me tulemme Jeesuksen rinnalla voittoisina sotajoukkoina takaisin maan päälle Harmageddoniin taistelemaan voittamattomina ja tappamaan antikristuksen joukot viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen.
Sitten alkaa tuhatvuotiskausi, jolloin me ylöstemmatut morsiamet olemme Jeesuksen ylimpiä pappeja ja tuomareita, kaikkein rakastetuimpia, kunnioitetuimpia, ylistetyimpiä ja palvotuimpia ihmisiä, joiden jalkoja naiset suutelevat.
On vain oikeutettua, että nyt, kun rienaajat ja pilkkaajat halveksuvat meitä kaikkialla netissä ja IRL räyhäten ja haukkuen ja meidän päällemme syljetään, että siitä koituu heille iankaikkinen kidutusrangaistus. Olette aivan itse aiheuttaneet tämän itsellenne koska olette paaduttaneet sydämenne Jeesusta vastaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
VÄÄRIN!!! Ei uskovia oteta täältä pois ennenkuin Jeesus tulee toisen kerran ennen viimeistä tuomiota silloin otetaan Herraa vastaan. Ei Jeesus tule enään kahta kertaa kuten Leo Meller opettaa, että Jeesus tulee ensin näkymättönä hakemaan ja sitten tulee 7 vuoden vaivan aika. Vain jehovan todistajat uskoo Jeesusken näkymättömään tulemiseen. Kyllä seurakunta on täällä maanpäällä loppuun asti