Minulla on viimeaikoina ollut ongelmia energiatasojen keston kanssa salilla. Olen töissä arkisin klo. 8-16 ja pyrin syömään jotain noin kahden tunnin välein. Yleensä menen salille klo. 16-17 välisenä aikana. Syön välipalan 1-1,5 tuntia ennen salia, yleensä jogurtti/rahka ja joku hedelmä. Kun pääsen salille, niin treenin puolessa välissä alkaa olla tunne, ettei enää jaksa tehdä mitään. Sitten tuleekin heikkoja suorituksia, eli liikesarjat eivät ole puhtaita. Ja sitten alkaa vi#%ttaa. Olen miettinyt, että pitäisikö kokeilla ottaa ylimääräisiä hiilareita, esim. maltoa treenin aikana. Miten te muut tankkaatte ennen treeniä tai treenin aikana, jotta saatte hyvät suoritukset aikaiseksi?
Miten tankkaatte ennen treeniä?
32
1342
Vastaukset
- 8+10
Kahvi kookosöljy, sillä on menty pari vuotta. Tuo siis just ennen treeniä, ateria about 1,5h ennen. Mulla on tosin se onnellinen tilanne, että liukuvan työajan ansiosta voin ajoittaa treenin päivän virkeimpään ajankohtaan. Vielä ei ole loppunut salilla paukut kesken, ainakaan pahasti.
- paukut loppuu
Kahvia tulee jouotua myös säännöllisin välein työpäivän aikana. Juon yleensä pelkän kahvin, enkä ota sen kanssa välipalaa. Ne otan sitten erikseen. Yleensä töistä päästyä vireystaso on kuitenkin sitä luokkaa (ns. takki tyhjä), että mieli tekisi vaan mennä kotiin päikkäreille :) En kuitenkaan ajoittaisi salille menoa myöhemmälle iltaan, koska silloin palautumisaika ennen lepoa jää vähäiseksi, joka puolestaan vaikuttaa unenlaatuun. Sitäkin kun pitäisi saada riittävästi, jotta keho palautuisi mahdollisimman hyvin. Tätä mieltä oli myös työterveysfysioterapeutti, joka kehoitti ajoittamaan treenin mahdollisimman aikaiselle päivälle. Siksi salille tulee mentyä heti töiden jälkeen.
- 8+10
paukut loppuu kirjoitti:

No kokeile tuota kookosöljyä ja kahvia vähän ennen treeniä. Joku treeniboosteri voi kans auttaa. Itse käyn salilla monesti keskellä päivää, jatkan sitten työpäivää illasta pitemmälle.
Ja työpäivän aikana muista juoda tarpeeksi vettä, vireystaso pysyy parempana. Jos vielä ruokavaliolla haluaa kikkailla, niin monella ihmisellä on auttanut vhh-linja päivällä ja hiilarit illalla- systeemi tuohon vireystasoon. - probodaus
paukut loppuu kirjoitti:
Kahvia tulee jouotua myös säännöllisin välein työpäivän aikana. Juon yleensä pelkän kahvin, enkä ota sen kanssa välipalaa. Ne otan sitten erikseen. Yleensä töistä päästyä vireystaso on kuitenkin sitä luokkaa (ns. takki tyhjä), että mieli tekisi vaan mennä kotiin päikkäreille :) En kuitenkaan ajoittaisi salille menoa myöhemmälle iltaan, koska silloin palautumisaika ennen lepoa jää vähäiseksi, joka puolestaan vaikuttaa unenlaatuun. Sitäkin kun pitäisi saada riittävästi, jotta keho palautuisi mahdollisimman hyvin. Tätä mieltä oli myös työterveysfysioterapeutti, joka kehoitti ajoittamaan treenin mahdollisimman aikaiselle päivälle. Siksi salille tulee mentyä heti töiden jälkeen.
Lopeta taviksena olo ja jää työttömäksi. Jää paremmin aikaa treenata kuin ammattilaiset.
- pekka64
Itse olen käyttänyt Skipin Excellenttiä. Erinomainen tankkaus ennen salia ja sitten treenin aikana Sports Drinkkiä. Eli on tosi tärkeää huolehtia myös treeninaikainen nesteytys, vesi ei oikein tahdo imeytyä ja vääjäämättä vaikuttaa suoritukseen. Tuo Sports Drink on erinomainen, imeytyy todella hyvin. Tuossapa linkki mistä ite hommasin:
Excellentti: http://www.lisaravinteet-netista.fi/tuote/skip-excellent-suklaa-2kg/
Sports Drink: http://www.lisaravinteet-netista.fi/tuote/skip-sports-drink-500g/ - champ
Olet oikeilla jäljillä. Lisää hiilareita 3h ennen treeniä. Perunaa, riisiä, pastaa yms. Sekä lisää tahdon voimaa jolla painot nostetaan ylös. Ja jos laihduttaa meinaat. Illalla jotain kasviksia hedelmiä, vihanneksia ja kanaa, kalaa ja pihvejä. Hiilareita ei ollenkaan illalla. Salilla suoritusten välissä vain vettä.
- 12+14
Hiilareita nimenomaan treenin JÄLKEEN. Paremmin palautuu.
- paukut loppuu
12+14 kirjoitti:
Hiilareita nimenomaan treenin JÄLKEEN. Paremmin palautuu.
Miten tuo nyt menee, hiilareita ennen vai jälkeen treenin??
- 12+14
paukut loppuu kirjoitti:
Miten tuo nyt menee, hiilareita ennen vai jälkeen treenin??
Jälkeen. Mutta jos tuntuu, että tarvit hiilareita, että jaksat treenata, syö hiilaripitoinen välipala about 1-1,5h ennen treeniä. Laihduttajan kannattaa jättää hiilarit treenin jälkeiselle aterialle.
Voi nimittäin olla, että väsyt siksi, että vireystasosi on laskenut koska olet päivän aikana syönyt liian hiilaripitoisia aterioita. Mutta tämäkin on nyt sitten sellanen juttu, joka jää sun itsesi kokeiltavaksi. Ja asia ei selviä sitten yhdessä päivässä, kannattaa ainakin pari viikkoa testata. Minä olen kokenut paremmaksi treenien kannalta sen, että syön aamupalaksi ja lounaaksi pääasiassa kasviksia, jotain proteiinia (liha tms.) ja rasvaa (pähkinöitä, öljyjä) ja treenin jälkeen aterian, jossa on bataattia, riisiä, kvinoaa yms. Ei tule päivän aikana väsymystä, joka vaikuttaisi treeniin. - champ
paukut loppuu kirjoitti:
Miten tuo nyt menee, hiilareita ennen vai jälkeen treenin??
Periaatteessa näin, Hiilareita ennen treenejä jotta jaksat nostaa ja hiilareita treenin jälkeen jotta palautuminen olisi nopeampaa. Illalla hiilareiden poisjättö vaikuttaa niin ettei tule sellaista nälän tunnetta että olisi syötävä. Se sopii laihduttajalle. Jospa tarkoitus on lisätä painoa. Syö illlalla hiilareita ja nälän tunne on se että saat käydä jääkaapilla koko illan ja vielä yölläkin.
- Caleb
Otan muutaman oluen ennen treenejä, se antaa potkua treeniin.
- kaliaa
Juuri näin. Olutta kannattaa nauttia jo heti aamulla ennen töihin menoa sekä tasaisesti pitkin työpäivää. Työpäivän jälkeen ennen treenia kannattaa myös ottaa muutama olut ja tietenkin treenin jälkeen lisää.
- Arnoltti
Tätä otan ennen treeniä http://www.verkkokauppa.com/fi/product/3061/dtvgd/SELF-Xtreme-Muscle-Speed-Tropical-Blizz-250-g
ja treenin aikana tätä http://www.verkkokauppa.com/fi/product/15739/dtvgm/SELF-Xtreme-EAA-PAC-Tropical-Blizz-500-g
Huomannut kyllä selvän eron treenitehoissa,kun ennen nappasi pari kuppia kahvia ja niillä mentiin. - paukut loppuu
Nyt olen noin kuukauden ajan syönyt noin 30min ennen treeniä kourallisen mysliä sekä maustamatonta jogurttia. Ainakin minulle tuo tuntuu toimivan, sillä saan siitä melko hyvin energiaa ja pystyn tekemään puhtaita toistoja. Väsymyksen tunnetta ei enää ole, tai jos on, niin se ei ainakaan johdu ravinnosta. Päivän muihin aterioihin en ole tehnyt muutosta. Noista välipaloista vielä mainitsen sen verran, että jotkut kehoittaa syömään välipalana omenan tai jonkun hedelmän. No minä tarvitsen tuon lisäksi jotain raskaampaa, sillä jos vaikka otan omenan, niin noin tunnin kuluttua on taas nälkä.
- fadfsadfwf
Miten tankkaan? Syömällä tavallista ruokaa pari tuntia ennen treeniä. Et sä millää vitun sokerilla täytä niitä glykogeenivarastoja, kun ne ei todellakaan lopu jos oot syönnyt okoo.
- paukut loppuu
Kyllä ne vaan mulla loppui. Lounaan jälkeen otin yleensä kahvin, jonka jälkeen valipalaksi joku hedelmä, jogurtti tai rahka. Sen jälkeen sitten salille ja ennen pitkää energiataso sitten laski. Ilmeisesti tuon välipalan sijaan olisi pitänyt syödän joku vähän tukevampi ateria, vaikka lounaan kokoinen. Salille lähdön aikaan välipalasta kun on yleensä kulunut noin 2,5-tuntia.

Tarkennan vielä, että otan välipalan noin kahden tunnin kuluttua lounaasta.
- mässyä
200g mässyä. Jaksaa painaa.
- Teukka Flash
1-2 dl rasvatonta maitoa.
- aivon pesu
Kummaa touhua jos ei pysty treenaamaan ellei saa jotain kallista jauhoa ennen treeniä.
Kumma kun itse kyllä jaksaa vaikka syön kello 12 ihan oikeaa ruokaa ja treeni on siinä 14-15.
Vaikka söisin kello 10 pelkän ruisleivän ja kananmunan niin silti jaksaa.
Treenin aikana menee VETTÄ. Vittuun tuollaiset bcaa ja muut ihme kirjaimet.
Saatanan huono kunto saa olla jos ei.
Lisäravinnebisnes on hyvin aivopessyt. Ei voi treenata ellei saa jauhoa.
Sitten kun katsoo normitreenaajaa niin ei se eroa normaalista ihmisestä mitenkään. Samanlainen vinkuheinä tai läski paska.
Ottakaa lisäravinteet mukaan kun olette siinä pisteessä että kehitys on hidastunut eli 20-30 vuoden päästä. Jollekin tosin voi tulla yllätyksenä että ihminen oikeasti kehittyy pelkällä puurolla ja munilla enemmän kuin 5 vuotta.- 16+10
Juu, koska kaikkien kroppa tosiaan toimii samalla tavalla kuin sun.
Ääliömäistä olettaa, että koska minä teen näin, sama toimii muillekkin. Tavoitteista riippumatta.
- tiedettä katos
Tyhjään mahaan treeni kulkee parhaiten. Tämä on todistettu fakta useissa kliinisissä tutkimuksissa.
- paukut loppuu
Näin minäkin olen kuullut. Kun maha on tyhjä, niin ravinteet ovat silloin lihaksissa ja pitäisi jaksaa vääntää. Minulla se nälän tunne on ollut treenin aikana niin suuri, että en ole jaksanut enää kunnolla tehdä mitään. Ilmeisesti meikäläisen elimistö polttaa ravinteet liian nopeasti, joten on tankattava useammin. Elimistö toimiii siis epätaloudellisesti ;)
- 13+14

Tai sitten liian pitkä väli syömisen ja treenin välillä.
- TreeniRavintoLepo
Aamulla nälän tunteen sammuttamiseen riittää lasillinen pari vettä. Ei mikään huono idea mennä syömättä aamulla sallille. Salin jälkeen on kyllä syytä syödä urheilijan lautasmallin mukainen lounas ja miksei klo 18 päivällinenkin.
- 13+14
Muuten ihan hyvä idea, treeni kyllä kulkee aamulla tyhjällä vatsalla. Mutta sitten on koko loppupäivän niin väsynyt olo, ettei mitään saa tehtyä. Näin siis mulla, en tiiä mistä johtuu.
- 11+4
Syön noin 4 tuntia ennen treeniä PALJON. Eli paljon myös hiilaria. Jos tuntuu että treenissä loppuu paukut, niin juon palkkaria jo treenin aikana, treenaan loppuun ja lähden kotiin syömään.
Joskus olen syönyt välipalaa n. 2h ennen treeniä. Esim rahkan ja hedelmän tai vaikka voileivän kinkulla ja juustolla, mutta en ole suuremmin huomannut vaikutusta jaksamiseen.
Ei varmaan optimaalisin tapa oppikirjojen mukaan, mutta tuntuu sopivan mulle. Nyttemiin kun olen pienentänyt annoskokojani, pudotettuani noin 10kg painoa, voisi kuvitella että virta loppuisi aiemmin, mutta siltikin mulle tuntuu riittävän hyvinkin pitkä ruokaväli ennen treeniä. - empämuist
mutta hiki tuli tästä pääsemmekin aiheeseen palautuminen
- espoonanjanpataa
espoon anjan pataa
- Ijslk
Ota HK:n sinistä ennen treeniä..
- kohta
.;)
- warriorinjälkeläinen
Te ootte kyllä pellejä. Äijät on letkuruokinnassa. Kunnon soturi jaksaa vääntää koko päivän ilman suupalaakaan.
Itse en ole syönyt ennen treenejä 15-22 tuntiin mitään ja energiaa riittää vaikka muille jakaa. Jalatki teen niin täysii että viimesten toistojen jälkeen täytyy kontata tuolille lepää ja kohta taas lisää.
Aterian väli on maximissaan mulla 22h. Treenien jälkeen vedän protskua naamaan. Riippuen monelta treenaan, seuraava ateria odottaa illalla.
http://www.compactfit.com/news/20/soturidieetti
Kun tälle soturin tielle lähtee, ei sieltä enää pääse pois. Suosittelen opettaa kehon kestämään rasitusta tyhjinvatsoin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808