Lähes kaikki valitsevat pahan ! ?

Miksi ?

Miksi lähes kaikki ihmiset palvelevat saatanaa, valitsemalla ja valtuuttamalla hänen palvelijoitaan / edustajiaan hallitsijoikseen, ja vaativat näin kaikkea hyvää, totuuden ja oikeudenmukaisesti yltäkylläistä elämää tarjolla pitävää Kristusta Jeesusta / Pyhää Henkeä = rakkautta (hyvän ja oikean tahdon) yhä uudelleen ja uudelleen, sukupolvesta toiseen, ristiin naulitsemista, = hylkäämistä.
Näin sulkien, kaiken mahdollisuuden hyvään ja turvalliseen, rakkaudelliseen yhteiseloon ja turvattuun tulevaisuuteen pääsyn. Näin vieden koko ajan kaikkea huonompaan ja huonompaan suuntaan. Valitsijoille ja valtuuttajille itselleenkin tuhoksi, eli omaksi vahingokseen, enemmin tai myöhemmin, mutta kuitenkin joka tapauksessa.
Ja lisäksi ikuisen kadotustuomion saaden, sen loputtoman itkun ja hammastenkiristyksen kohtalon, kunkin kohdallaan näin itse valiten ?

Saatanalla kun ei ole mahdollisuuttakaan antaa mitään todellista, kestävää hyvää, eikä oikeaa. Sillä on ainoastaan mahdollisuus, yrittää vietellä ja huijata, pettää ja tuottaa niihin lankeaville, eli Luojalleen tottelemattomille onnettomuutta ja onnettomuuksia, Jumalan, kunkin kohdalla sallimiin rajoihin asti, että niiden kautta edes oppisivat erottamaan oikean ja väärän, erottamaan hyvän pahasta, kun eivät muuten halua edes yrittää oppia. Eikä edes kuulla mitä Hän, kaiken luoja ja Herra, koko luomakunnan omistaja on sanonut ja opettanut, sekä antanut ohjeiksi / ehdoiksi, saadaksemme elää täällä omistamallaan luomakunnassa, viljelemällä ja varjelemalla tätä omaisuuttaan, OIKEIN, tuottamalla, tuottaa itsellemme elin tarpeemme. Ei siis väärin ja vääryydellä, riistämällä ja tuhoamalla / turmelemalla Hänen, Luojan, eli kaiken Herran, omaisuutta.

Sielun vihollisen saatanan valta on kukistettu Golgatan keskimmäisellä ristillä, sillä on ainoastaan oikeus rusikoida ja kurittaa tottelemattomia, eli Jumalaa vastaan taistelevia ihmisiä, jotka hän, saatana, on saanut petoksella houkuteltua puolelleen, ja se nauttii siitä, kun saa tuhota ja tappaa niitä hänen puolelleen, väärälle puolelle langenneita, Jumalan äänelle tottelemattomia, siis kurittomia, Jumalan kuvakseen luomia ihmisiä. Sillä, hänellä on oikein intohimo saada tuhota Jumalan kuvia, kuvakseen luomia ihmisiä. Siksi se tekee kaikkensa houkutellakseen ja vietelläkseen, jos mahdollista olisi, kaikkikin pois Jumalan varjeluksen piirin alaisuudesta. Jonka raja on määritelty Raamatun uudessa testamentissa, Jeesuksen Kristuksen ja / apostolien opetukset, ohjeet ehtoineen.
Tässä oli tiivistetty selitys ja syy tämän päivän julmaan maailman menoon

Varoitukseksi ja opiksi, sekä keskusteltavaksi / tutkittavaksi, ja sen myötä uudeksi paremmaksi ja turvallisemmaksi elämäksi, kunkin kohdallaan ratkaisun oikeaan suuntaan kääntymiseksi tehdäkseen, ja sitten tämän oikeaan vaihtoehtoehdon puolesta toimenpiteisiin ryhtymiseksi.

Jeesuksen Kristuksen nimessä, vähäinen palvelijansa, Esko H.

3

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulkitsija

      Jos lähes kaikki valitsevat pahan ja länsimaissa enemmistö uskoo Jeesukseen, sinäkin taidat enemmistöön kuuluvana olla paha. Piruhan esiintyy mielellään pyhimyksenä, niin että miksei sitten myös Jumalan poikana? Ei meillä ole Jeesuksen alkuperästä lopultakaan muita todisteita kuin hänen ja hänen käännyttämisensä ihmisien väitteet.

      Jos tämä huomio loukkaa sinua, älä suotta suutu minulle. Omasta väitteestäsi minä sen johdin.

    • ihmishirviö

      kaiken maailman avohoitopotilaita sitä on vielä hereillä.jeesus ja jeesus.vittu ihmishirviö ei enää jaksa jauhaa paskaaa. vaan ihmishirviö on aikessa lisäänyä pikapuoliin.

    • raksu

      tell me esko, who is not bad?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe