Leipäjonot hävettävät - HS.fi - Pääkirjoitukset
www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Leipäjonot hävettävät...
Myös naapurikunnissa Espoossa ja Vantaalla ruokajonot venyvät entistä pidemmiksi. Helsingin Sanomat | Päivän lehti ... Helsingin Sanomat
Helsingin ruokajonot kaksinkertaistuneet vuodessa
Heikki Hurstin vetämän avustusjärjestön kaksi kertaa viikossa toteutettava ruokajakelu on Helsingin suurin joukkotapahtuma päiväsaikaan. Kevään pisimmässä jonossa seisoi yli 1300 ihmistä.
Eläke ei riitä ruokaan
Köyhät saavat jakelusta kaksi kassillista ruokaa. Tällä kertaa pöydät notkuvat nuudeleista, joita Hursti kertoo juuri saaneensa 16 lavallista. Niiden lisäksi vähävaraiset saavat mukaansa mm. leipää, kauraryynejä, lihapullia, makkaraa, maitoa ja jogurttia.
– Eläke on niin pieni, ettei se riitä ruokaan. Siksi täällä ollaan. Kaupassa ei juurikaan tarvitse onneksi käydä, koska Hurstilta saa melkein kaikki, kertovat ensimmäisenä jonossa seisovat eläkkeellä olevat kolme naista, joista kaksi on tullut paikalle rollaattorin avulla.
Yksi naisista kertoo, että hänelle jää vuokran maksun jälkeen muihin laskuihin ja elämiseen 400 euroa.
– Sillä pitää ostaa vielä lääkkeetkin, joita on 10 erilaista. Olen sairastanut jo vuosia reumaa.
Jonossa paljon ulkomaalaisia
Eläkeläisten lisäksi jonossa seisoo sekä nuoria että keski-ikäisiä suomalaisia, mutta myös ulkomaalaisia on paljon. Osa heistä jonottaa ilmaista ruokaa lastensa kanssa.
– Uutena ryhmänä voisin mainita romanialaiset ja muslimit, joille laitamme sivuun erikoisruokaa, koska he eivät syö sianlihaa, kertoo Heikki Hursti.
Liikkeellä myös vapaamatkustajia
Eläkkeellä oleva mies kertoo, että viikottain toistuva ruokajakelu on yksin eläville mukava sosiaalinen tapahtuma. Hän on myös pannut merkille, että ilmainen ruoka houkuttelee paikalle sellaisiakin, joilla olisi varaa ostaa ruokansa itse.
– Tunnen sellaisia jonottajia, joilla on sekä asunto että auto, mutta silti he hakevat täältä ruokansa. Se on tietynlaista ahneutta, mutta en ole kateellinen. Ehkä kolmasosa jonossa olijoista on täällä turhaan, mutta eläkeläiset eivät ole. Heidän tulonsa eivät lisäänny, vaikka muut hinnat ja vuokrat nousevat. Päättäjien pitäisi tulla katsomaan tätä jonoa, haastaa eläkkeellä oleva mies.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.