Autoilevien naisten logiikka

Reiska

Autokoulussa opetettiin, että esim. kolmion takaa tultaessa pitää ensin katsoa tuleeko sieltä autoa. Se ei tarkoita, että etuajo-oikeutetun eteen saa kiilata, kunhan vain muistaa kääntää päätä ja todeta, että autohan se sieltä tulee.

Turhan usein myös parkkipaikalta syöksyy eteen naisen ohjaama auto jossa nainen kyllä katsoo, että autoja on tulossa, mutta koska hän on sen huomannut niin ajaa kuitenkin härskisti eteen.

Ennakointi on pelastanut monelta peräänajolta, kun naisautoilijan logiikka tai arviointikyky on pettänyt pahemman kerran. Ehkä autokouluissa pitäisi esittää liikenneasiat naisoppilaille jonkinlaisin rautalankamallein, että heille ei jäisi minkäänlaista mahdollisuutta tulkita päivänselviä asioita väärin.

Kukahan vielä selittäisi naisväelle risteysajon säännöt siten, että heille ei jäisi yhtään omaa tulkinnanvaraa jolla he nyt sotkevat tehokkaasti kaikki liikennevalo-ohjaamattomat risteykset ja kiertoliittymät?

5

713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soosoo

      Kyllä mä voin kääntyä siihen eteen jos kerkeen. Ihan sama joudutko jarruttaa. Mä kuitenkin ehdin siihen eteen niin se on sitten sun vika jos ajat perään. Niin ne autokoulussa sano, että lähes aina on peräänajajan vika. Noudatetaan sitä sitten. Sulta vaan kortti pois kun et osaa olla ajamatta perään.

      • Markku

        Autokoulusta sanotaan myös, että naisihminen läpäisee sen helposti jos antaa pesää inssille.
        Seppustuksestasi pääteleen lienet noudatettanut sitä myös sitten ;)


      • Markku

        Autokoulusta sanotaan myös, että naisihminen läpäisee sen helposti jos antaa pesää inssille.
        Seppustuksestasi pääteleen lienet noudatettanut sitä myös sitten ;)


    • Mies

      Eihän naisilla mitään logiikkaa ole.

      Niillähän on tippaleipäaivot ja kaikki ihmeellinen käyttäytyminen johtuu siitä.

      Jos esimerkiksi kadun varressa on pysäköinti kielletty niin nainenpa pysäköi auton väärin päin koska siellä toisessa suunnassa ei ole kieltomerkkiä.

      • Kehä 3 takaa.

        Haiskahtaa jo Ruotsalais vitsille niin on tosikkoja juttuja.Katso vanhat Speden "naisen logiikkaa" jotta ymmärrät asian syvemmältä,Eiköhän ne "suurimunaisemmat" mokat tule uros puolelta.Kuten viime aikojen väärään suuntaan MOOTTORITIETÄ ajetut kolarit!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe