Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hormoonikierukasta sterilisaatioon

Epätoivoinen

Mulle asennettiin Mirena kierukka vuoden vaihteessa ja sitä ennen oli cerazette minipillerit käytössä. Kuopus syntyi elokuussa 2012 ja sieltä jälkitarkastuksesta oli ne minipillerit käytössä. Molemmat ehkäisyt ovat aiheuttaneet samanlaisia raivon puuskia ja mielialojen vaihteluita. Ajattelin ensin sen johtuvan vain normaalista vauva-arjesta ja sen tuomasta univelasta. Mutta nyt kun kaikki kolme lastamme ovat jo pidemmän aikaa nukkuneet hyvin ja saan itsekin yöt hyvin nukuttua en keksi muuta syytä kuin tuon kierukan ja sen hormoonit tälle. Sterilisaation kriteerit täyttyvät sillä olen 30 ja 3 lastakin on. Ennen kierukan laittoa kyselin sterilisaatiosta, mutta lääkäri sivuutti sen ja sanoi vain että laitetaan tuo kierukka jos vaikka haluan vielä iltatähden 40v:nä. En aio tehdä lapsia enää. Olen onnellinen kolmesta terveestä ja ihanasta lapsestani. Mulla on ihana mies ja elämä mallillaan,mutta tämä ainainen pinnan kireys ja olemattomista asioista pimahtaminen ei ole mun tapaista. Jotenkin tuntuu et tuo hormoonallinen ehkäisy ei mulle sovi.
Varasin ajan toiselle lääkärille sterilisaatio asiassa, saas nähdä mitä siellä sanotaan.
Onko muilla ollu vastaavia oireita kierukasta ja ne kenelle on sterilisaatio tehty niin laittaisitteko hyviä ja huonoja puolia.

7

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miehelle tehty v.

      Miksi asennutit kierukan vaikka sterilisaation kriteerit täyttyivät? Saathan sinä sen, siis sterilisaation.

      Miksi miehesi ei mene vasektomiaan??

    • Epätoivoinen

      Lääkäri suositteli kierukkaa kun olen kuulemma vielä niin nuori ja perusteli sitä sillä itatähti höpötyksellä. Syy siihen miksi mieheni ei mene vasektomiaan on se, että tuttavallemme on vasektomia tehty ja se vaikutti sen toimintaan aikas paljon hänen kertomansa mukaan ja hänen parisuhteensa kaatui lopulta siihen.

    • essureen tyytyväinen

      Vasektomia ei vaikuta libidoon tms., kyllä ne parisuhteen kaatumisen syyt on ollet muualla.

      • Epätoivoinen

        Tästä asiasta on paljonkin keskusteluja kun googlasin ja kyllä vasektomiasta on niiden mukaan ollut joillekin miehille ikäviä kokemuksia ja tunto on osittain hävinnyt ja libido heikentynyt. Myös saattaa vaikuttaa naisen hormonitoimintaan esim. vaihdevuosi oirein. Kaipaisinkin nyt niitä kokemuksia naisilta joille sterilisaatio tehty.


    • essureen tyytyväinen
      • Epätoivoinen

        Itsekin olen miettinyt tuota essurea ja ajattelin keskustella siitä lääkärin kanssa. Helpottavaa kuulla, ettei ainakaan sinulle ole sivuoireita tullut:)


    • Essure on pop

      Toinen Essure-sterilisaation läpikäynyt ilmoittautuu. Ei niin minkäänlaista sivuoiretta ole tullut. Hormoonikierukka minulla oli aiemmin 1,5 vuoden ajan ja siitä tuli sivuoireita. Oli yöhikoilua, limakalvojen kuivumista, hiustenlähtöä, "itsetunto-ongelmia" ja kuukautisten totaalinen poisjäänti, mistä en pitänyt. En tuntenut itseäni enää naiseksi, joten halusin kierukan pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      88
      2313
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      52
      2019
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1853
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1638
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1562
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      26
      1437
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1400
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1370
    Aihe