kuunneltavaksi (käännettynä) kun Emmauksen tiellä haudasta ylösnousemuksensa jälkeen toi esiin itsestään sen mitä hänestä on kerrottu Raamatun profetioissa!
Aika hienoa olisi myös ollut valokuvata Jeesus kirkastusvuorella Mooseksen ja Elian kanssa ja samoin siinä näkyisivät Pietari ja Johannes ja se kolmas apostoli.
Hienointa kuitenkin on päästä Uuteen Jerusalemiin, kun Jeesus tulee ja omansa siihen ottaa tykönsä ja alkaa Uhrilampaan häät ja tuhatvuotinen valtakuntansa. Tämä on hyvä ymmärtää että tähän meitä kutsutaan ja tapahtuu varmuudella monille, ja ollaan mukana tässä kokouksessa, eikä sanota kun kutsu kuuluu "pidä minua estettynä tulemaan häihisi".
Aika hienoa olisi myös ollut valokuvata Jeesus kirkastusvuorella Mooseksen ja Elian kanssa ja samoin siinä näkyisivät Pietari ja Johannes ja se kolmas apostoli.
Hienointa kuitenkin on päästä Uuteen Jerusalemiin, kun Jeesus tulee ja omansa siihen ottaa tykönsä ja alkaa Uhrilampaan häät ja tuhatvuotinen valtakuntansa. Tämä on hyvä ymmärtää että tähän meitä kutsutaan ja tapahtuu varmuudella monille, ja ollaan mukana tässä kokouksessa, eikä sanota kun kutsu kuuluu "pidä minua estettynä tulemaan häihisi".
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mihinkäs sitä uskoa sitten tarvitaankaan.
2Kor. 5:7
sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
Rinnakkaisviitteet
Joh. 20:29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
Room. 8:24 Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
Room. 8:25 Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
1Kor. 13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. > Siirry
2Kor. 4:18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
Hebr. 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
1Piet. 1:8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
1Joh. 3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
Näkeminen, kuuleminen ja kaikki muutkin aistimme on kuitenkin uskoomme sidoksissa. Monihan sanoo että uskon kun näen. Sehän tarkoitta että uskon jos koen sen näkemisen kautta, no mutta entä kuuleminen? Mihin aistiimme luotamme jotta usko muuttuisi todeksi?
Jeesushan sanoi että vaikka hän heärttäisi kaikki profeetat ja kivetkin huutaisi niin ei se uskottomille toisi uskoa, vaan vahvistaisi uskovien uskon. Usko ei siis ole välttämättä aisteistakaan kiinni, eikä näkemisestä. Näkemiselle on aina selitys ja koska usko on niin perusteellisen henkilökohtainen juttu, niin me uskovat voimme vain tietää mitä oikea usko on kun se tulee lihalliseksi.
Minun lävitseni on mennyt henkiolento ja tunsin sen sielun sisälläni, olen nähnyt kun nelivuotias pikkutyttö osoittaa kirkon seinälle ja sanoo lapsen vilpittömällä äänellään että "kato kirkkoenkeli". Olen kuullut kuinka joku on nähnyt ja nähnyt kun joku on kuullut jne... jne...
Siltikään kukaan ei välttämättä usko että näkemäni piti paikkansa, kuulemani piti paikkaansa tai vaikka itse näkisivät tai kuulisivat. Usko on paljon suurempi asia.