Ateismia Intialaisittain

Foobar

Uskon että monille tätä ryhmää lukeville ateisteille (jos heitä on monia ;) tulee ryhmään postaavien avohoitotapausten (jotka sattuvat olemaan kristittyjä koska elämme by-default luterilaisessa maassa) vuoksi sellainen mielestäni virheellinen mielikuva että ainoa syy sille että uskova ei kykene todella hahmottamaan ateistisen maailmankuvan omaavan ihmisen ajatusmaailmaa on että heillä ei ole edes halua siihen.

Klassinen selityshän tälle ilmiölle on että ateistinen maailmankuva on ristiriidassa uskopohjaisesti toimivan henkilön uskonnollisen ja yhteiskunnallisen maailmankuvan kanssa, uskonnollisen maailmankuvan spesifisten opinkappaleiden takia, että vastakkaisen maailmankuvan empaattinen ymmärtäminen on vaikeaa.

Haluaisin kokeilla olisiko ateistisen maailmankuvan ymmärtämisen oppiminen helpompaa jos se tuotaisiin esille siten että ateismin epäily kohdistetaan todisteiltaan ekvivalenttiin uskontoon jota uskopohjaisesti toimiva henkilö ei kuitenkaan tunnusta ja jonka spesifisiä opinkappaleita hän ei katso todeksi, vaikka niiden tueksi on yhtä vahvoja tai vahvempia todisteita kuin uskopohjaisesti toimivan henkilön oman uskonnon opinkappaleille.

Laitanpa kokeeksi linkin Intialaisen ateistin Goran kirjoitukseen "Atheism questions and answers" joka käsittelee ateismia suhteessa pääasiassa hindulaisuuteen.
http://www.positiveatheism.org/india/gora31.htm

4

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Akep

      Uskovaisen erehdys on esittää tilanne siten, että ateisti kieltää jotain.

      Ateisti kieltää jotain vain vastauksena uskovaisen pakkomielteenomaiseen pyrkimykseen valistaa tätä.

      Jos uskovaisia ei olisi, ei koko ajatusta tarvitsisi käsitellä, kuin ehkä lapsille kerrottavissa iltasaduissa, missä lopuksi kerrotaan, että sehän oli vain satua.

      Kaikki sellaiset lähteet, mistä ei saada tietoa kokeellisen tutkimuksen ja käytännön sovellutusten kautta, ovat arveluttavia. Kun ateisti ei tyhjän päälle anna yhdellekään oletukselle etusijaa ei jää mitään spekuloimisen arvoista.

      Jokaisen valistamaan pyrkivän uskovaisen tulisi ensin koettaa itse vaikkapa Buddhalaisuutta ja sitä kautta tutkia, kuinka pitkälle se totuuden kaivelun tie vie. Verrattuna vaikkapa johonkin Raamattuun Buddhalaiset tekstit on sentään edes viihdyttäviä ja virkistävät vaikka niistä ei muuta irtoaisikaan.

      • Marvel

        Mitäs jos se totuus on löytynyt? Saako siitä yrittää kertoa ateisteille?


      • Akep
        Marvel kirjoitti:

        Mitäs jos se totuus on löytynyt? Saako siitä yrittää kertoa ateisteille?

        Mutta, ei jos keinot on niin vähissä, kuin näyttää olevan. Jos ei kykene välittämään tätä esoteerista tietoaan millään muotoa järkevästi, miksi edes yrittää. Se vain häiritsee ja luultavimmin karkottaa ateistit vain kauemmaksi. Pelkkä samojen lausumien toteaminen ja kirjan kohtien kiertävä lainaaminen ei kelpaa. Se, että joku sanoo, että omaa tietoa, ei todista mitään tiedon todenmukaisuudesta. Ei vaikka takana olisi miljoonia muita ihmisiä sanomassa, että heillä on tuo sama tieto. Se ei edelleenkään ole tietoa.


      • Marvel
        Akep kirjoitti:

        Mutta, ei jos keinot on niin vähissä, kuin näyttää olevan. Jos ei kykene välittämään tätä esoteerista tietoaan millään muotoa järkevästi, miksi edes yrittää. Se vain häiritsee ja luultavimmin karkottaa ateistit vain kauemmaksi. Pelkkä samojen lausumien toteaminen ja kirjan kohtien kiertävä lainaaminen ei kelpaa. Se, että joku sanoo, että omaa tietoa, ei todista mitään tiedon todenmukaisuudesta. Ei vaikka takana olisi miljoonia muita ihmisiä sanomassa, että heillä on tuo sama tieto. Se ei edelleenkään ole tietoa.

        Olet oikeassa siinä, että jos en voi todistaa, niinkuin olen myöntänyt, toitottaminen on turhaa.

        Kirjaa en kierrä, vaan puhun todellakin vain oman kokemukseni tuomasta tiedosta. Saattaa jälleen olla vaikea uskoa, mutta eihän minun siitäkään tarvitse stressata.

        Lähinnä kirjoittelenkin siksi, että ne jotka ovat agnostikkoina säilyttäneet objektiivisuutensa, ja haluaisivat löytää, tai ainakin pitää oven auki, saisivat jotain luettavaa.

        Vaikka kirjoitusteni todenperäisyydestä onkin täysin mahdotonta saada absoluuttista selvyyttä, luotan siihen että ne hypoteesin lailla asiaa tutkivat vaistoaisivat kuitenkin syvyyttä, mikä on pelkkää uskoa korkeammalla tasolla.

        Tai edes osa niistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe