Mitä mieltä olette.
Nykyään jos jossain alkaa pienimuotoinen konflikti, vaikkapa jossakin african massaa. esim vaikka Boko harem ( tämä koululaisia sieppaava terrorijärjestö) niin ulkomaat eivät halua puuttua siihen. Poliitkot korkeintaan lähettävät ruoka apua ja kertovat että neuvottelemalla saadaan parastulos aikaiseksi. Lopulta kuitenkin monet näistä pienistä konflikteista ovat kasvaneet aika isoiksi.
Esim 80-90 luvulla oli paljon konflikteja mm africassa mutta silloin monesti muukalaislegiona kävi sammuttamassa ne, esim ruandan kansanmurhat jne. konfliktit yleensä loppuivat ja jonkinlainen rauha saatiin takaisin alueelle
Pitäisikö esim euroopan käyttää sotajoukkoja aktiivisemmin, ulkomailla?
Neuvottelu on erittäinhieno länsimainen tapa mutta mitä jos vastapuoli ei halua neuvotella tai se ei kuulu sen intresseihin. vaikkapa nyt ukrainan tilanne, pitäisikö sitä rohkeasti vain laittaa joukkoja ukrainan tueksi.? jolloin toinenkin osapuoli voitaisiin saada neuvottelupöytään. tietysti se olisi riskialtista mutta konfliktien vapaasti eläminen on myös hyvin riskialtista ja ne tuntuvat pulpahtavan uudestaan pintaan tasasin väliajoin jos niitä ei saada tyrehdytettyä
Sota ja neuvottelu
33333322
1
53
Vastaukset 1
Ainakin tilanteen selvyyteen auttaisi jos alueelle voisi lähettää tuhansittain lennokkeja web kameroiden kera. Saataisiin suorana tietoa kuka tappaa ja ketä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1301146- 1471043
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63788PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49577- 43542
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33521- 63493
- 22448
- 13441
- 37438