Esimerkki 300 luvulta :
Laodikean kirkolliskokous päätti rangaista kuolemanrangaistuksella niitä kristittyjä, jotka pitävät sapattia lepopäivään. Kielto joka käytännössä tarkoitti loppua juutalaisten Jeesukseen uskovien seurakunnille - ja oikeastaan se tarkoittii jopa, ettei Jeesus eivätkä hänen opetuslapsensa olisi saaneet elää.
Lisäksi kiellettiin kristityjä menemään naimisiin paaston aikana.
Lueskelin kristinuskon historiaa ..
77
230
Vastaukset
Rakas Alex.
Voisitko kertoa nyt heti, kun kirja on ilmeisesti sinun lähistölläsi, että kuka sen on kirjoittanut, mikä sen kirjan nimi on, minä vuonna se on painettu ja kuka on sen kirjan kustantaja?
Eli kirjasi nimi: ____________________
Kirjan tekijä/tekijät: ______________________
Kustantaja ja julkaisuvuosi: _______________________
Sillä haluan ehdottomasti lainata kyseisen teoksen kirjastosta, sillä siinä esitetään aika uskomattomia väitteitä.Jos ihmettelet sitä, että miksi minä haluan tällaista tietää, niin tuohon aikaan ei Euroopassa ollut vielä kalenteria kunnolla käytössä, vaan jopa viereiset kylät saattoivat elää aivan omaa aikaansa, ihan viikonpäivästä ja kuukaudesta, sekä vuodesta alkaen.
Tuohon aikaan kun ei ajalla ollut yhtään mitään merkitystä, kun ei ollut tehtaita, johon olisi pitänyt mennä, tai muutenkaan elämä olisi ollut sellaista, että aika olisi jotain ihmisille merkinnyt.
Ei ollut päiviä, ei viikkoja, ei kuukausia, ei vuosiakaan, vaan aikakäsitystä hallitsivat aivan muut asiat kuin kalenteri tai kello. Kun ei ollut kelloakaan.
Vasta 1600-luvulla Euroopassa oli edes jonkinlainen yhteinen käsitys viikonpäivistä ja sekin oli vain määrätyillä alueilla.
Esimerkiksi 1500-luvun lopun Italiassa saattoi olla juuri samalla hetkellä Venetsiassa keskiviikko 22.5.1567 ja vastaavasti Napolissa oli perjantai 1.8.1564, vaikka elettiin ihan tismalleen samaa ajankohtaa.
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Hahmoton aika/1135251744497
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajan_historia
Tämä selviää erittäin hienosta kirjasta Ajan historia, Gerald James Whitrowin kirja, jota kyllä suositan vahvasti myls sinulle, niin et purematta niele aivan jokaista typeryyttä, jota silmiesi eteen jostain tupsahtaa.- ja pyh!
bushmanni kirjoitti:
Jos ihmettelet sitä, että miksi minä haluan tällaista tietää, niin tuohon aikaan ei Euroopassa ollut vielä kalenteria kunnolla käytössä, vaan jopa viereiset kylät saattoivat elää aivan omaa aikaansa, ihan viikonpäivästä ja kuukaudesta, sekä vuodesta alkaen.
Tuohon aikaan kun ei ajalla ollut yhtään mitään merkitystä, kun ei ollut tehtaita, johon olisi pitänyt mennä, tai muutenkaan elämä olisi ollut sellaista, että aika olisi jotain ihmisille merkinnyt.
Ei ollut päiviä, ei viikkoja, ei kuukausia, ei vuosiakaan, vaan aikakäsitystä hallitsivat aivan muut asiat kuin kalenteri tai kello. Kun ei ollut kelloakaan.
Vasta 1600-luvulla Euroopassa oli edes jonkinlainen yhteinen käsitys viikonpäivistä ja sekin oli vain määrätyillä alueilla.
Esimerkiksi 1500-luvun lopun Italiassa saattoi olla juuri samalla hetkellä Venetsiassa keskiviikko 22.5.1567 ja vastaavasti Napolissa oli perjantai 1.8.1564, vaikka elettiin ihan tismalleen samaa ajankohtaa.
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Hahmoton aika/1135251744497
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajan_historia
Tämä selviää erittäin hienosta kirjasta Ajan historia, Gerald James Whitrowin kirja, jota kyllä suositan vahvasti myls sinulle, niin et purematta niele aivan jokaista typeryyttä, jota silmiesi eteen jostain tupsahtaa.Ininäsi on taas tyypillistä valhetta. Kyllä kirkossa tiedettiin aina mikä viikonpäivä oli ja milloin kirkonmenot järjestettiin, yhteiskunnasta viis.
Ladikean kirkolliskokous on ollut vuonna 364.
Kyllä aikaa on aina laskettu aina, mutta ajanlaskun lähtökohtia on ollut erilaisia ennen Citizen aikaa.
Linkki laodikean kirkolliskokoukseen;
https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0CB4QFjAA&url=http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk19.html&ei=LYMEVKn6MuTiywO4oYHwCw&usg=AFQjCNHc5Dlw6NEKhoeH-RaIhQ1JmYnyZA&sig2=txozeX98XQayhs4kk1ZuBQ&bvm=bv.74115972,d.bGQ
Yst. t. Jari LaurilaWikipediassa on maininta tuosta sapatin viettämisen kriminalisoinnista.
http://en.wikipedia.org/wiki/Council_of_Laodicea
Artikkelin lopussa on myös lähdeviitteitä, mutta ne eivät valitettavasti ole ihan helposti löytyvää kamaa.- että näin
v.aari kirjoitti:
Wikipediassa on maininta tuosta sapatin viettämisen kriminalisoinnista.
http://en.wikipedia.org/wiki/Council_of_Laodicea
Artikkelin lopussa on myös lähdeviitteitä, mutta ne eivät valitettavasti ole ihan helposti löytyvää kamaa.Katolisen kirkon nettisivut Amerikassa sisältävät itse tekstinkin.
Canon 29
Christians must not judaize by resting on the Sabbath, but must work on that day, rather honouring the Lord's Day; and, if they can, resting then as Christians. But if any shall be found to be judaizers, let them be anathema from Christ. - sisälukutaito
että näin kirjoitti:
Katolisen kirkon nettisivut Amerikassa sisältävät itse tekstinkin.
Canon 29
Christians must not judaize by resting on the Sabbath, but must work on that day, rather honouring the Lord's Day; and, if they can, resting then as Christians. But if any shall be found to be judaizers, let them be anathema from Christ."anathema"
Tarkoittaa kyllä sitä, että joutuvat kirkkoyhteyden ulkopuolelle, kuten muutkin juutalaiset.
Niinhän adventistitkin tunnustavat omat opinkohtansa.
Ei siinä puhuta yhtään mitään kuolemanrangaistuksesta.
Pitää lukea, ei muutella lukemaansa. Tai ehkä adventistien historia sisältää jo valmiiksi valheellista tietoa? - sisälukutaito
v.aari kirjoitti:
Wikipediassa on maininta tuosta sapatin viettämisen kriminalisoinnista.
http://en.wikipedia.org/wiki/Council_of_Laodicea
Artikkelin lopussa on myös lähdeviitteitä, mutta ne eivät valitettavasti ole ihan helposti löytyvää kamaa.Mikä kriminalisointi? Kriminalisointi koskee aina yhteiskunnan lakeja.
Kussakin kirkossa on sen sijaan omat säädöksensä, jotka koskevat oman kirkon jäseniä. - oikea huomio
Onhan täällä yksi täysjärkinenkin.
Tässä tulee .. ja ihan ilmaiseksi vielä:
http://www.alltombibeln.se/kristendomenshistoria/301.htm
Kohta 364
Kyrkomötet i Laodicea beslutar om dödsstraff för de kristna som helgar sabbaten, den vilodag som Gud enligt bibeln instiftat. Det betyder i praktiken slutet för den judiska Jesustroende församlingen - och det betyder att varken Jesus själv eller hans lärjungar skulle ha tillåtits leva. Vidare förbjuds kristna att gifta sig under fastan.
Muutenkin hyvät (epätavallisen rehelliset) sivut kristinuskon historiasta kiinnostuneille - valitettavasti ruotsiksi..
alexalex.kasi kirjoitti:

alexTämä linkki oli siis Bushmannin pyynnöstä ja käännös Suomenkielelle oli aloituksessa ..
Sille joka ei osaa ruotsia voi käyttää vaikka Googlen kääntäjää ruotsista > suomeksi ..
alexbushmanni kirjoitti:
Jos ihmettelet sitä, että miksi minä haluan tällaista tietää, niin tuohon aikaan ei Euroopassa ollut vielä kalenteria kunnolla käytössä, vaan jopa viereiset kylät saattoivat elää aivan omaa aikaansa, ihan viikonpäivästä ja kuukaudesta, sekä vuodesta alkaen.
Tuohon aikaan kun ei ajalla ollut yhtään mitään merkitystä, kun ei ollut tehtaita, johon olisi pitänyt mennä, tai muutenkaan elämä olisi ollut sellaista, että aika olisi jotain ihmisille merkinnyt.
Ei ollut päiviä, ei viikkoja, ei kuukausia, ei vuosiakaan, vaan aikakäsitystä hallitsivat aivan muut asiat kuin kalenteri tai kello. Kun ei ollut kelloakaan.
Vasta 1600-luvulla Euroopassa oli edes jonkinlainen yhteinen käsitys viikonpäivistä ja sekin oli vain määrätyillä alueilla.
Esimerkiksi 1500-luvun lopun Italiassa saattoi olla juuri samalla hetkellä Venetsiassa keskiviikko 22.5.1567 ja vastaavasti Napolissa oli perjantai 1.8.1564, vaikka elettiin ihan tismalleen samaa ajankohtaa.
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Hahmoton aika/1135251744497
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajan_historia
Tämä selviää erittäin hienosta kirjasta Ajan historia, Gerald James Whitrowin kirja, jota kyllä suositan vahvasti myls sinulle, niin et purematta niele aivan jokaista typeryyttä, jota silmiesi eteen jostain tupsahtaa.?? - taidat Bushmanni laskea leikkiä ?? -
No oli kuinka oli niin kyse on "kristinuskon historiasta". Ja siitä valtataistelusta jota on käyty kautta historian .. avaa nyt hyvä mies silmäsi jo ..
http://www.alltombibeln.se/kristendomenshistoria/301.htm
364 :
Kyrkomötet i Laodicea beslutar om dödsstraff för de kristna som helgar sabbaten, den vilodag som Gud enligt bibeln instiftat. Det betyder i praktiken slutet för den judiska Jesustroende församlingen - och det betyder att varken Jesus själv eller hans lärjungar skulle ha tillåtits leva. Vidare förbjuds kristna att gifta sig under fastan.
Käännettynä:
Laodikean kirkolliskokous päätti rangaista kuolemanrangaistuksella niitä kristittyjä, jotka pitävät sapattia lepopäivään. Kielto joka käytännössä tarkoitti loppua juutalaisten Jeesukseen uskovien seurakunnille - ja oikeastaan se tarkoittii jopa, ettei Jeesus eivätkä hänen opetuslapsensa olisi saaneet elää.alex.kasi kirjoitti:
?? - taidat Bushmanni laskea leikkiä ?? -
No oli kuinka oli niin kyse on "kristinuskon historiasta". Ja siitä valtataistelusta jota on käyty kautta historian .. avaa nyt hyvä mies silmäsi jo ..
http://www.alltombibeln.se/kristendomenshistoria/301.htm
364 :
Kyrkomötet i Laodicea beslutar om dödsstraff för de kristna som helgar sabbaten, den vilodag som Gud enligt bibeln instiftat. Det betyder i praktiken slutet för den judiska Jesustroende församlingen - och det betyder att varken Jesus själv eller hans lärjungar skulle ha tillåtits leva. Vidare förbjuds kristna att gifta sig under fastan.
Käännettynä:
Laodikean kirkolliskokous päätti rangaista kuolemanrangaistuksella niitä kristittyjä, jotka pitävät sapattia lepopäivään. Kielto joka käytännössä tarkoitti loppua juutalaisten Jeesukseen uskovien seurakunnille - ja oikeastaan se tarkoittii jopa, ettei Jeesus eivätkä hänen opetuslapsensa olisi saaneet elää.321
Kejsar Konstantin, som påverkas alltmer av den kristna kyrkan, förklarar att söndagen fortsättningsvis ska vara den officiella vilodagen. Han förbjuder allt arbete på söndagar.
Keisari Konstantin johon kristinusko oli tehnyt yhä suuremman vaikutuksen, määräsi että sunnuntai jatkossa oli officiella lepopäivä. Hän kielsi myös kaiken työn sunnuntaisin.
alex- hyvä niin!
alex.kasi kirjoitti:
Tämä linkki oli siis Bushmannin pyynnöstä ja käännös Suomenkielelle oli aloituksessa ..
Sille joka ei osaa ruotsia voi käyttää vaikka Googlen kääntäjää ruotsista > suomeksi ..
alexalex.kasi . . Mielenkiintoista, että tuot esille löytämiäsi totuuksia.
bushmanni kirjoitti:
Jos ihmettelet sitä, että miksi minä haluan tällaista tietää, niin tuohon aikaan ei Euroopassa ollut vielä kalenteria kunnolla käytössä, vaan jopa viereiset kylät saattoivat elää aivan omaa aikaansa, ihan viikonpäivästä ja kuukaudesta, sekä vuodesta alkaen.
Tuohon aikaan kun ei ajalla ollut yhtään mitään merkitystä, kun ei ollut tehtaita, johon olisi pitänyt mennä, tai muutenkaan elämä olisi ollut sellaista, että aika olisi jotain ihmisille merkinnyt.
Ei ollut päiviä, ei viikkoja, ei kuukausia, ei vuosiakaan, vaan aikakäsitystä hallitsivat aivan muut asiat kuin kalenteri tai kello. Kun ei ollut kelloakaan.
Vasta 1600-luvulla Euroopassa oli edes jonkinlainen yhteinen käsitys viikonpäivistä ja sekin oli vain määrätyillä alueilla.
Esimerkiksi 1500-luvun lopun Italiassa saattoi olla juuri samalla hetkellä Venetsiassa keskiviikko 22.5.1567 ja vastaavasti Napolissa oli perjantai 1.8.1564, vaikka elettiin ihan tismalleen samaa ajankohtaa.
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Hahmoton aika/1135251744497
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajan_historia
Tämä selviää erittäin hienosta kirjasta Ajan historia, Gerald James Whitrowin kirja, jota kyllä suositan vahvasti myls sinulle, niin et purematta niele aivan jokaista typeryyttä, jota silmiesi eteen jostain tupsahtaa.Tässä Bushmannille luettelo "lähteistä" joitka ovat noiden sivujen takana: (niin etää kun ostoksille :)
Källor
Uppslagsverk:
"Academic American Encyclopedia" (Aretê, 1981)
"Bonniers Lexikon" (Bonnier lexikon, 1998)
"Bra Böckers Lexikon 2000" (Bra Böcker, 1999)
"Catholic Encyclopedia" (1913)
"Christian History Institute" (chi.gospelcom.net)
"Encyclopedia Britannica" (Encyclopedia Britannica, 2003)
"Focus" (Norstedt & Söner, 1998)
"Grolier Encyclopedia" (Grolier, 1996)
"Nationalencyklopedin" (Bra Böcker, 1989-)
"New Catholic Encyclopedia" (Gale, 2003)
"New Encyclopaedia Britannica" (Encyclopaedia Britannica, 1992)
"Nordisk teologisk uppslagsbok" (Gleerups, 1952-1957)
"Stora Focus" (Esselte Focus, 1987-1990)
"The Encyclopedia Americana" (Grolier, 1989)
"Webster' Encyclopedia" (Helicon, 1994)
"Webster's New Collegiate Dictionary" (Merriam, 1973)
Övrig litteratur (Den globala kyrkans historia):
Aland, Kurt: "History of Christianity" (Fortress Press, 1985)
Angold, Michael: "Church and Society in Byzantium under the Comneni 1081-1261" (Cambridge University Press, 1995)
Attwater, Donald: "The Penguin Dictionary of Saints" (Penguin, 1995)
Berthold, George C: "Maximus Confessor: Selected Writings" (Paulist Press, 1985)
Beskow, Per: "Den kristna kyrkan : från apostlarna till renässansen" (Nator och Kultur, 1995)
Brown, Peter R L: "The Rise of Western Christendom" (Blackwell, 2002)
Burke, James: "Connections" (Macmillan, 1978)
Burke, James: "The Day the Universe Changed" (Little, Brown and Company, 1985)
Cantor, Norman: "The encyclopedia of the Middle Ages" (Viking, 1999)
Chadwick, Henry: "Den tidiga kyrkans historia" (Nya Doxa, 1998)
Christiansen, Eric: "The Northern Crusades" (Penguin, 1997)
Christensen-Göransson: "Kyrkohistoria 1-3" (Svenska Bokförlaget, 1969)
Dickens, A.G: "The English Reformation" (Schocken Books, 1976)
Dowley, Tim: "Kristendomens rötter" (EFS, 1981)
Duffy, Eamon: "Helgon och syndare: en bok om påvarnas historia" (Norma, 2002)
Eusebios: "Kyrkohistoria" (Artos, 1995)
Fox, Robin Lane: "Pagans and Christians" (Penguin, 1988)
Gibbon, Edward: "Romerska rikets nedgång och fall" (Forum, 1999)
Gottfried, Robert S: "The Black Death: natural and human disaster in medieval Europe" (Papermac, 1986)
Hammerich, Frederik: "Kyrkohistoria" (Hjalmar Linnströms förlag, 1878)
Hawkridge, E: "Världens religioner" (Natur och kultur, 1950)
Herrin, Judith: "The Formation of Christendom" (Princeton University Press, 1987)
Holmquist, Hjalmar: "Kyrkohistoria" (Svenska Bokförlagen, 1945)
Keen, Maurice: "The Penguin History of Medieval Europé" (Penguin Books, 1991)
Klasson, Christofer: "Ortodoxa kyrkan" (A&W, 1973)
Kroon-Rodhe: "Kyrkohistoria" (Norstedts, 1952)
Latourette, Kenneth S: "A History of Christianity" (Harper & Row, 1975)
Le Goff, Jaques: "The Birth of Purgatory" (Aldershot, 1990)
Leith, John H: "Creeds of the Churches" (Aldine Publishing Company, 1963)
Lindberg, Alf: "Från Urkristendom till Katolsk kyrka" (Pingstskolornas skriftserie, 1980)
Lindin, D Fr: "Bilder ur kyrkans historia" (P A Norstedt & Söners Förlag, 1936)
McGrath, Alister: "Friska skott från gamla rötter" (EFS-förlaget, 1995)
Meyendorff, John: "Bysantinsk teologi: historik och lära" (Artos, 1995)
Newman, John: "An Essay on the Development of Christian Doctrine" (Longmans, Green & Co., 1920)
alex
jatkuu heti alla ..alex.kasi kirjoitti:
Tässä Bushmannille luettelo "lähteistä" joitka ovat noiden sivujen takana: (niin etää kun ostoksille :)

jatkuu heti alla ..Norwich, John Julius: "Byzantium" (Viking 1988-1995)
Parry, Ken: "The Blackwell Dictionary of Eastern Christianity" (Blackwell Publishers, 1999)
Pelikan, Jaroslav: "The Christian Tradition: A history of the development of doctrine" (University of Chicago Press, 1971)
Reicke, Bo: "Kristendomen historiska bakgrund" (Diakonistyrelsens bokförlag, 1967)
Renwick-Harman: "The Story of the Church" (Inter Varsity Press, 1985)
Runciman, Steven: "A History of the Crusades" (Penguin, 1965)
Talley, Thomas J: "The Origins of the Liturgical Year" (Pueblo, 1986)
Tergel, Alf: "De kristna : illustrerad handbok i kyrkans historia" (1980)
Testas, Guy: "Inkvisitionen" (Alhambra, 1998)
Thunberg, Lars: "Människan och kosmos" (Artos, 1999)
Ware, Kallistos: "Den ortodoxa kyrkan" (Artos, 1999)
Wegener, Günther S: "Kyrkan lever : Den kristna församlingen genom två årtusenden" (1963)
Yeor, Bat: "The Decline of Eastern Christianity under Islam" (Farleigh Dickinson University Press, 1996)
Övrig litteratur (Den svenska kyrkans historia):
Diverse förf: "Sveriges kyrkohistoria" (Verbum, 1998-2003)
Ekström, Sören: "Svenska kyrkan i utveckling: historia, identitet, verksamhet och organisation" (Verbum, 1999)
Gustavsson, Berndt: "Svensk kyrkohistoria"
Hällzon, Stig: "Ett förvandlat Sverige: Om 1800-talets folkväckelse" (Relevant media, 2002)
Lundén, Tryggve: "Sveriges missionärer, helgon och kyrkogrundare" (Artos, 1993)
Martling, C H: "Fädernas kyrka och folkets - Svenska kyrkan i kyrkovetenskapligt perspektiv" (Verbum 1992)
Ohlmarks, Åke: "Svenskarnas religion: från istiden till våra dagar" (Verbum, 1974)
Petrén, E: "Kyrka och makt - Bilder ur svensk kyrkohistoria" (Signum 1990)
alexsisälukutaito kirjoitti:
Mikä kriminalisointi? Kriminalisointi koskee aina yhteiskunnan lakeja.
Kussakin kirkossa on sen sijaan omat säädöksensä, jotka koskevat oman kirkon jäseniä.sisälukutaito kirjoitti: «Mikä kriminalisointi? Kriminalisointi koskee aina yhteiskunnan lakeja.»
Joopa joo. En ole juristi ja kirjoitan enimmäkseen tämmöistä letkeää kieltä, jossa on paikoin ihan tahallaankin ikäänkuin vitsintynkänä venytetty sanojen merkityksiä. Huumorintajua on kuitenkin noin arviolta 9876543210 eri sorttia ja aina on joku joka ei tykkää.
Ja ihan sisällä olen niin lukenut kuin kirjoittanutkin.
Mutta jos vedän otsan ryppyyn ja ryhdyn ankaran täsmälliseksi niin eihän tuota sitten tietysti voi kriminalisoinniksi sanoa.sisälukutaito kirjoitti:
Mikä kriminalisointi? Kriminalisointi koskee aina yhteiskunnan lakeja.
Kussakin kirkossa on sen sijaan omat säädöksensä, jotka koskevat oman kirkon jäseniä.#sisälukutaito# sanoo :
"Mikä kriminalisointi? Kriminalisointi koskee aina yhteiskunnan lakeja.
Kussakin kirkossa on sen sijaan omat säädöksensä, jotka koskevat oman kirkon jäseniä."
----------
Kun katsoo kristikunnan historiaan niin voi todeta että katolisen kirkon ja yhteiskunnan valta oli suunnilleen sama asia.
En nyt oikein tiedä oletko ihan sinisilmäinen tai mikä on noiden juttujesi takana, mutta jos puhutaan raamatullisuudesta ensisijaisesti ja vasta sen jälkeen perinteistä tai yhteisöistä niin Raamattuun uskovalle valinta on aika yksinkertainen. Katolisen kirkon opetukset ovat niin vesittyneitä että niiden kautta ei Raamaattua voi ymmärtää oikein. Sanottu olman että tuomitsen ketään ihmistä.
Jos nyt on niinkuin minä olen Raamatusta lukenut että ihminen on syntisenä kuoleman oma ( ja kuolema on aina elämän loppu), eikä niinkuin esimerkiksi katolinen kirkko opettaa uskomaan että jokaisella on jo itsessään kuolemattomuus syntinen tai ei - niin valitsen Raamatun ehdottomasti.
Tai jos on niinkuin Raamattu ainakin minä olen Raamatusta lukenut että synnin palkka on kuolema ( ja kuolema on aina elämän loppu) ja Jeesus kuoli ja maksoi siten ihmisten syntivelat - eikä niin kuin katolinen kirkko opettaa että synnin palkka onkin ikuinen helvetin piina - vaikka Jeesus ei olekaan niitä siellä helvetissä meidän syntivelkaamme maksamassa -- niin valitsen Raamatun ehdottomasti.
Ja jos nyt on niin että Raamatun mukaan viikottainen lepopäivä on lauantai (eli sapatti) eikä sunnuntai niinkuin ikuista helvetin piinaa ja sielun luontaista kuolemattomuutta opettavat kirkot sanovat --- niin valitsen jälleen Raamatun.
Kaikki tämä sanottuna ilman että olen adventisti .. vain koska se on Raamatusta .. ja jos joku mielestäni sanoo uskovansa Raamatun sanomaan .. niin sitten pitää uskoa siihen myös ..
Mutta jokainen valitsee itse - omantuntonsa mukaan. Eikö vaan..
alex- sisälukutaito
alex.kasi kirjoitti:
Tässä tulee .. ja ihan ilmaiseksi vielä:
http://www.alltombibeln.se/kristendomenshistoria/301.htm
Kohta 364
Kyrkomötet i Laodicea beslutar om dödsstraff för de kristna som helgar sabbaten, den vilodag som Gud enligt bibeln instiftat. Det betyder i praktiken slutet för den judiska Jesustroende församlingen - och det betyder att varken Jesus själv eller hans lärjungar skulle ha tillåtits leva. Vidare förbjuds kristna att gifta sig under fastan.
Muutenkin hyvät (epätavallisen rehelliset) sivut kristinuskon historiasta kiinnostuneille - valitettavasti ruotsiksi..
alexHei Alex,
Kohta 364 viittaa vuoteen. Ongelmana on nyt siis tämän Laodikean kirkolliskokouksen tulkinta - kohdassahan ei lainata kokouksen päätösasiakirjaa, vaan annetaan pelkästään oma tulkinta siitä.
L:N kirkolliskokous ei ollut kirkon kannalta merkittävä, koska sitä ei mainita esim. Encyclopaedia Britannicassa eikä myöskään yleensä kirkkohistorian kirjoissa. Paikalla oli joitakin itäisen keisarikunnan piispoja.
Tuo sunnuntaita koskeva kohta on sijalla
29.Christians must not judaize by resting on the Sabbath, but must work on that day, rather honouring the Lord's Day; and, if they can, resting then as Christians. But if any shall be found to be judaizers, let them be anathema from Christ.
http://www.newadvent.org/fathers/3806.htm
29. kristityt eivät saa noudattaa juutalaisia tapoja leväten la-sapattina, vaan heidän täytyy työskennellä sinä päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran Päivää, ja, mikäli he kykenevät, lepäämään silloin kuten kristityt. Mutta jos joku tavataan noudattamasta juutalaisia tapoja, hän olkoon erotettu Kristuksen ehtoollisyhteydestä.
"anathema" tarkoittaa "excommunicated" eli erotettu kirkon ehtoollisyhteydestä.
Paavali käyttää samaa ilmausta esim Gal. 1:9
8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Suomennoksessa on käytetty sanaa "kirottu"
Ei siinä puhuta mitään kuolemantuomiosta.
Joten ei lähdettäsi voi mitenkään kutsua rehelliseksi vaan väärenteleväksi.
Loppukin on täysin järjetöntä. Sunnuntaita vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Kuinka Jeesus ja juutalaiset opetuslapset olisivat ennen ylösnousemusta voineet kunnioittaa sitä, mikä ei ollut vielä tapahtunut? - sisälukutaito
v.aari kirjoitti:
sisälukutaito kirjoitti: «Mikä kriminalisointi? Kriminalisointi koskee aina yhteiskunnan lakeja.»
Joopa joo. En ole juristi ja kirjoitan enimmäkseen tämmöistä letkeää kieltä, jossa on paikoin ihan tahallaankin ikäänkuin vitsintynkänä venytetty sanojen merkityksiä. Huumorintajua on kuitenkin noin arviolta 9876543210 eri sorttia ja aina on joku joka ei tykkää.
Ja ihan sisällä olen niin lukenut kuin kirjoittanutkin.
Mutta jos vedän otsan ryppyyn ja ryhdyn ankaran täsmälliseksi niin eihän tuota sitten tietysti voi kriminalisoinniksi sanoa.Anteeksi, että tartuin termiin, mutta tuota huumorintajua käyttääksemme asian älytön kääntöpuoli on se, että adventismi on kriminalisoinut sunnuntain.
ja pyh! kirjoitti:
Ininäsi on taas tyypillistä valhetta. Kyllä kirkossa tiedettiin aina mikä viikonpäivä oli ja milloin kirkonmenot järjestettiin, yhteiskunnasta viis.
>>> Ininäsi on taas tyypillistä valhetta. Kyllä kirkossa tiedettiin aina mikä viikonpäivä oli ja milloin kirkonmenot järjestettiin, yhteiskunnasta viis. >>
Suositan tutustumaan ajan historiaan, se voi olla avartava kokemus.
Tuon ajan yhteiskunnissa ei ollut mitään käsitystä ajasta tai viikonpäivistä, vaan jokainen yhteisö tai kylä tai kaupunki eli aivan omaa aikaansa, myös viikonpäiväänsä.
Miten olisi voinut ollakaan, kun ei ollut mitään keinoja kommunikoida missään reaaliajassa esimerkiksi jonkin valtakunnan kaukaisten kaupunkien välillä, vaan viesti paikasta A paikkaan B saattoi viedä viikkojakin.
Viikonpäivillä, vuosilla, kuukausilla tai millään nykyään merkittävillä määreillä ei vain tuohon aikaan ollut mitään merkitystä. Kaikki elivät omaa aikaansa ja omassa ajassaan, eikä muilla ollut väliä.
Saattoi olla, että paikallinen kirkonmies kehotti väkeänsä oman käsityksensä mukaisena sunnuntaina kirkonmenoihinsa, mutta se päivä saattoi olla 100 kilometrin päässä torstai tai ihan mitä tahansa.
Aikakäsitys oli olemassa, mutta se koski vain yksittäistä yhteisöä, joka siitä piti kiinni ja viereinen yhteisö eli aivan omaa aikaansa, omaa päiväänsä.alex.kasi kirjoitti:
?? - taidat Bushmanni laskea leikkiä ?? -
No oli kuinka oli niin kyse on "kristinuskon historiasta". Ja siitä valtataistelusta jota on käyty kautta historian .. avaa nyt hyvä mies silmäsi jo ..
http://www.alltombibeln.se/kristendomenshistoria/301.htm
364 :
Kyrkomötet i Laodicea beslutar om dödsstraff för de kristna som helgar sabbaten, den vilodag som Gud enligt bibeln instiftat. Det betyder i praktiken slutet för den judiska Jesustroende församlingen - och det betyder att varken Jesus själv eller hans lärjungar skulle ha tillåtits leva. Vidare förbjuds kristna att gifta sig under fastan.
Käännettynä:
Laodikean kirkolliskokous päätti rangaista kuolemanrangaistuksella niitä kristittyjä, jotka pitävät sapattia lepopäivään. Kielto joka käytännössä tarkoitti loppua juutalaisten Jeesukseen uskovien seurakunnille - ja oikeastaan se tarkoittii jopa, ettei Jeesus eivätkä hänen opetuslapsensa olisi saaneet elää.>>> ?? - taidat Bushmanni laskea leikkiä ?? -
No oli kuinka oli niin kyse on "kristinuskon historiasta". Ja siitä valtataistelusta jota on käyty kautta historian .. avaa nyt hyvä mies silmäsi jo .. >>>
Kuten alempana sinulle jo kerrotaankin, niin siksi olisin halunnut hieman tarkempaa tietoa, että minunkaan tiedossani ei ole, että ihmisiä olisi kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla toimittamasta kirkonmenojaan määrättynä päivänä tai jos he halusivat pitää lepopäiväänsä jonain määrättynä päivänä.
On aivan ymmärrettävää, että haluttiin eroa juutalaisten tapoihin, sillä juutalaiset eivät olleet kovin korkeassa kurssissa tuolloin, kiitos UT:n tekstien, joissa juutalaisia syytettiin Saatanasta lähtöisin oleviksi.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Joh.8.html
>>> Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. >>>
Sardeen piispa Meliton päräytti pääsiäissaarnassaan toisen vuosisadan jälkipuoliskolla, että juutalaiset ovat tehneet ennenkuulumattoman rikoksen ja murhanneet Jumalansa.
Niin onko se nyt kovin yllättävää, että tuon ajan kristityt halusivat ehdottomasti tehdä eroa Jumalansa murhanneisiin ja koettivat saada omaa yhteisöään yhteisten sääntöjen alle ja että kukaan ei olisi harrastanut samoja tapoja kuin Jumalansa murhaajiksi syytetyt?- Ylösnousemus!
sisälukutaito kirjoitti:
Anteeksi, että tartuin termiin, mutta tuota huumorintajua käyttääksemme asian älytön kääntöpuoli on se, että adventismi on kriminalisoinut sunnuntain.
Adventismi ei ainoastaan ole kriminalisoinut sunnuntaita vaan suorastaan demonisoinut sen! Adventismissa väitetään, että ylösnousemuspäivä olisi saatanallista alkuperää. Jumala kuitenkin loi jokaisen päivän (paholainen ei luonut yhtä ainoata!) ja Jumala itse jopa valitsi Poikansa ylösnousemuspäiväksi sunnuntain, viikon ensimmäisen päivän. Ylösnousemus on Jumalan teko, ei paholaisen! Ylösnousemus on Jumalan Voiton merkki, ei paholaisen!
Kaikki tuo sunnuntain demonisoiminen on vailla minkäänlaista pohjaa. Siitä ei paholaisen päivää saa vääntämälläkään - kaikista adventistien epätoivoisista yrityksistä huolimatta. Surkeaa, kun tuhlaavat energiaansa tuollaiseen pötyyn. Ovat olevinaan niin viisaita, mutta kun joku heiltä esimerkiksi kysyy sellaista yksinkertaista asiaa, että miten pedonluku 666 sitten sunnuntaihin liittyisi, niin eivät osaakaan vastata... - 1234567...
sisälukutaito kirjoitti:
Hei Alex,
Kohta 364 viittaa vuoteen. Ongelmana on nyt siis tämän Laodikean kirkolliskokouksen tulkinta - kohdassahan ei lainata kokouksen päätösasiakirjaa, vaan annetaan pelkästään oma tulkinta siitä.
L:N kirkolliskokous ei ollut kirkon kannalta merkittävä, koska sitä ei mainita esim. Encyclopaedia Britannicassa eikä myöskään yleensä kirkkohistorian kirjoissa. Paikalla oli joitakin itäisen keisarikunnan piispoja.
Tuo sunnuntaita koskeva kohta on sijalla
29.Christians must not judaize by resting on the Sabbath, but must work on that day, rather honouring the Lord's Day; and, if they can, resting then as Christians. But if any shall be found to be judaizers, let them be anathema from Christ.
http://www.newadvent.org/fathers/3806.htm
29. kristityt eivät saa noudattaa juutalaisia tapoja leväten la-sapattina, vaan heidän täytyy työskennellä sinä päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran Päivää, ja, mikäli he kykenevät, lepäämään silloin kuten kristityt. Mutta jos joku tavataan noudattamasta juutalaisia tapoja, hän olkoon erotettu Kristuksen ehtoollisyhteydestä.
"anathema" tarkoittaa "excommunicated" eli erotettu kirkon ehtoollisyhteydestä.
Paavali käyttää samaa ilmausta esim Gal. 1:9
8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Suomennoksessa on käytetty sanaa "kirottu"
Ei siinä puhuta mitään kuolemantuomiosta.
Joten ei lähdettäsi voi mitenkään kutsua rehelliseksi vaan väärenteleväksi.
Loppukin on täysin järjetöntä. Sunnuntaita vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Kuinka Jeesus ja juutalaiset opetuslapset olisivat ennen ylösnousemusta voineet kunnioittaa sitä, mikä ei ollut vielä tapahtunut?1700-luvun Luterilainen virsi kertoo antikristuksesta pedosta paavista.
Virsi 241.4. Se peto itsens' istutti Jesuksen kirkkoon pyhään ja oikean Jumalan unhotti itsens' teetteli siaan: HÄN HUKUTTAA KAIKKI KÄSKI kuin lampait' laitumell' toit, ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell.
5. O tätä suurta surkiutt'! ylits' vaivaisen lauman, ettei kenelläkään ollut rohkiutt', Jumalan sanaa puhumaan, sen pahan pedon pelvost', HÄN UHKAS, KAIKKI KÄKES', HÄN POLTTI, TAPPOI JA SÄKES', kuin vastasit hänt' ehdost'. - se siitä, piste.
1234567... kirjoitti:
1700-luvun Luterilainen virsi kertoo antikristuksesta pedosta paavista.
Virsi 241.4. Se peto itsens' istutti Jesuksen kirkkoon pyhään ja oikean Jumalan unhotti itsens' teetteli siaan: HÄN HUKUTTAA KAIKKI KÄSKI kuin lampait' laitumell' toit, ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell.
5. O tätä suurta surkiutt'! ylits' vaivaisen lauman, ettei kenelläkään ollut rohkiutt', Jumalan sanaa puhumaan, sen pahan pedon pelvost', HÄN UHKAS, KAIKKI KÄKES', HÄN POLTTI, TAPPOI JA SÄKES', kuin vastasit hänt' ehdost'.Paavi on "Väärä profeetta".
Peto on Danielilla ja aina muuallakin valtakunta. Persian enkeliruhtinas jne
Persia oli ensimmäinen peto ja israelilaisten historiaa pitkin seuraten löytyy kaikki pedot.
Missään se ei ole muuttunut.
Paitsi Clear Word Biblessä joka onkin adventtikirkon omaa tulkintaa.. - pyh!
bushmanni kirjoitti:
>>> Ininäsi on taas tyypillistä valhetta. Kyllä kirkossa tiedettiin aina mikä viikonpäivä oli ja milloin kirkonmenot järjestettiin, yhteiskunnasta viis. >>
Suositan tutustumaan ajan historiaan, se voi olla avartava kokemus.
Tuon ajan yhteiskunnissa ei ollut mitään käsitystä ajasta tai viikonpäivistä, vaan jokainen yhteisö tai kylä tai kaupunki eli aivan omaa aikaansa, myös viikonpäiväänsä.
Miten olisi voinut ollakaan, kun ei ollut mitään keinoja kommunikoida missään reaaliajassa esimerkiksi jonkin valtakunnan kaukaisten kaupunkien välillä, vaan viesti paikasta A paikkaan B saattoi viedä viikkojakin.
Viikonpäivillä, vuosilla, kuukausilla tai millään nykyään merkittävillä määreillä ei vain tuohon aikaan ollut mitään merkitystä. Kaikki elivät omaa aikaansa ja omassa ajassaan, eikä muilla ollut väliä.
Saattoi olla, että paikallinen kirkonmies kehotti väkeänsä oman käsityksensä mukaisena sunnuntaina kirkonmenoihinsa, mutta se päivä saattoi olla 100 kilometrin päässä torstai tai ihan mitä tahansa.
Aikakäsitys oli olemassa, mutta se koski vain yksittäistä yhteisöä, joka siitä piti kiinni ja viereinen yhteisö eli aivan omaa aikaansa, omaa päiväänsä.Väitteesi ei pidä paikkaansa.
- pyh!
Ylösnousemus! kirjoitti:
Adventismi ei ainoastaan ole kriminalisoinut sunnuntaita vaan suorastaan demonisoinut sen! Adventismissa väitetään, että ylösnousemuspäivä olisi saatanallista alkuperää. Jumala kuitenkin loi jokaisen päivän (paholainen ei luonut yhtä ainoata!) ja Jumala itse jopa valitsi Poikansa ylösnousemuspäiväksi sunnuntain, viikon ensimmäisen päivän. Ylösnousemus on Jumalan teko, ei paholaisen! Ylösnousemus on Jumalan Voiton merkki, ei paholaisen!
Kaikki tuo sunnuntain demonisoiminen on vailla minkäänlaista pohjaa. Siitä ei paholaisen päivää saa vääntämälläkään - kaikista adventistien epätoivoisista yrityksistä huolimatta. Surkeaa, kun tuhlaavat energiaansa tuollaiseen pötyyn. Ovat olevinaan niin viisaita, mutta kun joku heiltä esimerkiksi kysyy sellaista yksinkertaista asiaa, että miten pedonluku 666 sitten sunnuntaihin liittyisi, niin eivät osaakaan vastata...Sinä se et sitten tajua. Ylösnousemus ja sunnuntain pyhittäminen OVAT KAIKI ERI ASIAA.
- näin se vain menee
alex.kasi kirjoitti:
#sisälukutaito# sanoo :
"Mikä kriminalisointi? Kriminalisointi koskee aina yhteiskunnan lakeja.
Kussakin kirkossa on sen sijaan omat säädöksensä, jotka koskevat oman kirkon jäseniä."
----------
Kun katsoo kristikunnan historiaan niin voi todeta että katolisen kirkon ja yhteiskunnan valta oli suunnilleen sama asia.
En nyt oikein tiedä oletko ihan sinisilmäinen tai mikä on noiden juttujesi takana, mutta jos puhutaan raamatullisuudesta ensisijaisesti ja vasta sen jälkeen perinteistä tai yhteisöistä niin Raamattuun uskovalle valinta on aika yksinkertainen. Katolisen kirkon opetukset ovat niin vesittyneitä että niiden kautta ei Raamaattua voi ymmärtää oikein. Sanottu olman että tuomitsen ketään ihmistä.
Jos nyt on niinkuin minä olen Raamatusta lukenut että ihminen on syntisenä kuoleman oma ( ja kuolema on aina elämän loppu), eikä niinkuin esimerkiksi katolinen kirkko opettaa uskomaan että jokaisella on jo itsessään kuolemattomuus syntinen tai ei - niin valitsen Raamatun ehdottomasti.
Tai jos on niinkuin Raamattu ainakin minä olen Raamatusta lukenut että synnin palkka on kuolema ( ja kuolema on aina elämän loppu) ja Jeesus kuoli ja maksoi siten ihmisten syntivelat - eikä niin kuin katolinen kirkko opettaa että synnin palkka onkin ikuinen helvetin piina - vaikka Jeesus ei olekaan niitä siellä helvetissä meidän syntivelkaamme maksamassa -- niin valitsen Raamatun ehdottomasti.
Ja jos nyt on niin että Raamatun mukaan viikottainen lepopäivä on lauantai (eli sapatti) eikä sunnuntai niinkuin ikuista helvetin piinaa ja sielun luontaista kuolemattomuutta opettavat kirkot sanovat --- niin valitsen jälleen Raamatun.
Kaikki tämä sanottuna ilman että olen adventisti .. vain koska se on Raamatusta .. ja jos joku mielestäni sanoo uskovansa Raamatun sanomaan .. niin sitten pitää uskoa siihen myös ..
Mutta jokainen valitsee itse - omantuntonsa mukaan. Eikö vaan..
alexTakana on ihan yksinkertaisesti tahto vastustaa Jumalaa. Silloinhan ei todellakaan halua uskoa Jumalasta mitään hyvää. Varsinkin Jumalan käskyt ovat kauhea asia. Niitä pitää kartaa kuin ruttoa. Kaikki pitää kääntää väärin päin, olipa se mitä tahansa. Onneksi Jumala tietää todelliset syyt.
Huvinsa kullakin. - Sunnuntain vietto
sisälukutaito kirjoitti:
Hei Alex,
Kohta 364 viittaa vuoteen. Ongelmana on nyt siis tämän Laodikean kirkolliskokouksen tulkinta - kohdassahan ei lainata kokouksen päätösasiakirjaa, vaan annetaan pelkästään oma tulkinta siitä.
L:N kirkolliskokous ei ollut kirkon kannalta merkittävä, koska sitä ei mainita esim. Encyclopaedia Britannicassa eikä myöskään yleensä kirkkohistorian kirjoissa. Paikalla oli joitakin itäisen keisarikunnan piispoja.
Tuo sunnuntaita koskeva kohta on sijalla
29.Christians must not judaize by resting on the Sabbath, but must work on that day, rather honouring the Lord's Day; and, if they can, resting then as Christians. But if any shall be found to be judaizers, let them be anathema from Christ.
http://www.newadvent.org/fathers/3806.htm
29. kristityt eivät saa noudattaa juutalaisia tapoja leväten la-sapattina, vaan heidän täytyy työskennellä sinä päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran Päivää, ja, mikäli he kykenevät, lepäämään silloin kuten kristityt. Mutta jos joku tavataan noudattamasta juutalaisia tapoja, hän olkoon erotettu Kristuksen ehtoollisyhteydestä.
"anathema" tarkoittaa "excommunicated" eli erotettu kirkon ehtoollisyhteydestä.
Paavali käyttää samaa ilmausta esim Gal. 1:9
8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Suomennoksessa on käytetty sanaa "kirottu"
Ei siinä puhuta mitään kuolemantuomiosta.
Joten ei lähdettäsi voi mitenkään kutsua rehelliseksi vaan väärenteleväksi.
Loppukin on täysin järjetöntä. Sunnuntaita vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Kuinka Jeesus ja juutalaiset opetuslapset olisivat ennen ylösnousemusta voineet kunnioittaa sitä, mikä ei ollut vielä tapahtunut?Hyvä kysymys, vastausta ei ole!
- Vain yksi käsky?
näin se vain menee kirjoitti:
Takana on ihan yksinkertaisesti tahto vastustaa Jumalaa. Silloinhan ei todellakaan halua uskoa Jumalasta mitään hyvää. Varsinkin Jumalan käskyt ovat kauhea asia. Niitä pitää kartaa kuin ruttoa. Kaikki pitää kääntää väärin päin, olipa se mitä tahansa. Onneksi Jumala tietää todelliset syyt.
Huvinsa kullakin.Eivät Jumalan käskyt ole kristityille mikään kauhea asia, hehän tietävät, että Jumala on ne elämän suojaksi tehnyt. Kauhea asia kuitenkin on, että otetaan vain yksi käsky laista ja aletaan vain sitä saarnata! Jopa niin, että selitetään pelastuksenkin olevan siitä kiinni. Eli joka ei tätä YHTÄ käskyä täytä, sillä ei ole pelastusta.
Tämä se sitä varsinaista vääristelyä on!
Miksi adventistit eivät puhu koskaan muista käskyistä mitään paitsi sapattikäskystä? MIKSI? Taitaa olla heillä niin, että sapatti peittää syntien paljouden. Voi mikä harha ja sitten ovat vielä toisia kritisoimassa! Niinpä, se tukkipuu siellä omassa silmässä... - kaikki käskyt
Vain yksi käsky? kirjoitti:
Eivät Jumalan käskyt ole kristityille mikään kauhea asia, hehän tietävät, että Jumala on ne elämän suojaksi tehnyt. Kauhea asia kuitenkin on, että otetaan vain yksi käsky laista ja aletaan vain sitä saarnata! Jopa niin, että selitetään pelastuksenkin olevan siitä kiinni. Eli joka ei tätä YHTÄ käskyä täytä, sillä ei ole pelastusta.
Tämä se sitä varsinaista vääristelyä on!
Miksi adventistit eivät puhu koskaan muista käskyistä mitään paitsi sapattikäskystä? MIKSI? Taitaa olla heillä niin, että sapatti peittää syntien paljouden. Voi mikä harha ja sitten ovat vielä toisia kritisoimassa! Niinpä, se tukkipuu siellä omassa silmässä...>>Miksi adventistit eivät puhu koskaan muista käskyistä mitään paitsi sapattikäskystä? MIKSI?>>
Koska sapattikäsky on käsitelty jo aivan puhki tällä palstalla ja koska adventistit pitävät KAIKKI käskyt, niin nyt olisi oiva tilaisuus opettaa palstan lukijoille myös muiden käskyjen pitämisestä. Alla ovat käskyt muistin virkistämiseksi aivan lyhyessä muodossa (Raamatusta löytyy alkuperäisversio 2Moos.20), mutta toivottavasti ei tällä kertaa jumituta väittelemään tuosta "Herran päivästä", vaan tutkitaan sen sijaan muita käskyjä, miten ne toteutuvat Adventtikirkossa ja muissa seurakunnissa.
Tämä liittyy myös kristinuskon historiaan, koska tämä on se katolisen kirkon versio KYMMENESTÄ käskystä, jonka myös luterilainen kirkko on hyväksynyt. Miten muissa seurakunnissa?
http://katolinen.fi/?s=kymmenen käskyä
Jumalan kymmenen käskyä KKK 2051
1.Minä olen Herra, sinun Jumalasi: Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran Jumalasi nimeä.
3. Muista pyhittää Herran päivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä himoitse toisen puolisoa. - 1234567...
kaikki käskyt kirjoitti:
>>Miksi adventistit eivät puhu koskaan muista käskyistä mitään paitsi sapattikäskystä? MIKSI?>>
Koska sapattikäsky on käsitelty jo aivan puhki tällä palstalla ja koska adventistit pitävät KAIKKI käskyt, niin nyt olisi oiva tilaisuus opettaa palstan lukijoille myös muiden käskyjen pitämisestä. Alla ovat käskyt muistin virkistämiseksi aivan lyhyessä muodossa (Raamatusta löytyy alkuperäisversio 2Moos.20), mutta toivottavasti ei tällä kertaa jumituta väittelemään tuosta "Herran päivästä", vaan tutkitaan sen sijaan muita käskyjä, miten ne toteutuvat Adventtikirkossa ja muissa seurakunnissa.
Tämä liittyy myös kristinuskon historiaan, koska tämä on se katolisen kirkon versio KYMMENESTÄ käskystä, jonka myös luterilainen kirkko on hyväksynyt. Miten muissa seurakunnissa?
http://katolinen.fi/?s=kymmenen käskyä
Jumalan kymmenen käskyä KKK 2051
1.Minä olen Herra, sinun Jumalasi: Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran Jumalasi nimeä.
3. Muista pyhittää Herran päivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä himoitse toisen puolisoa.MUISTA! pitää pyhänäpäivänä sapatti (lauantai) jonka Jumala Paratiisissa siunasi ja pyhitti lepo/pyhäpäiväksi. Jeesuksen sanojen mukaan ihmistä varten. Sapatin yllä pysyy pyhyys.
- kaikki käskyt
1234567... kirjoitti:
MUISTA! pitää pyhänäpäivänä sapatti (lauantai) jonka Jumala Paratiisissa siunasi ja pyhitti lepo/pyhäpäiväksi. Jeesuksen sanojen mukaan ihmistä varten. Sapatin yllä pysyy pyhyys.
Nimimerkki "1234567", voisitko nyt ystävällisesti edes hetken ajaksi unohtaa lepopäiväkäskyn, koska kaikki tätä palstaa lukevat osaavat jo lähes unissaankin kaiken siihen liittyvän todistelun. Sen sijaan voitaisiin välillä keskustella niistä yhdeksästä muusta käskystä, jotka ovat aivan yhtä tärkeitä kuin lepopäiväkäskykin, mutta joihin ei juurikaan näytä olevan mielenkiintoa edes "KAIKKI käskyt pitävillä" adventisteilla. Joten voitaisiinko välillä keskustella niistä muistakin? Mitä mieltä esimerkiksi sinä 1234567 olet näistä muista käskyistä? Miten hyvin niitä noudatetaan seurakunnassasi?

"Kaikki käskyt" nimim. 1234567 vastauksesta tulee ilmi juuri SE, josta aamulla kirjoitin: ilmeisesti on VAIN yksi noudatettava käsky, muilla ei merkitystä. Ei niistä haluta/tarvitse näköjään edes puhua, niin yxhailee ovat! Ihan kuin niitä ei olisi olemassakaan... Tietysti voi adventisti päästä helpolla, kun kuvittelee sapatin pidolla samalla pitävänsä KAIKKI käskyt (sapatti peittää syntien paljouden), mutta ei se niin mene. Sapatista on tehty adventistien kultainen vasikka, jonka ympärillä tanssataan. Sapatti on monille tärkeämpi kuin mikään muu kristinuskossa, SE KESKUS!
Muistan vuosia sitten lukeneeni jostain adventistien lehdestä kertomuksen lähetystyöstä (ulkomailla). Yksi lause jäi lähtemättömästi mieleen: "Ja adventistiset lähetystyöntekijät kulkivat kylästä kylään saarnaten sapattia." Silloin en tuntenut adventismia vielä kovin hyvin ja siksi minun piti lukea tuo pariin kertaan, kun en ollut uskoa todeksi. Raamattu kehoittaa kaikkia kristittyjä Markuksen evankeliumin sanoilla: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa EVANKELIUMIA kaikille luoduille!" Ja adventistit kulkevat kylästä kylään saarnaten sapattia... Kaipa se sitten on heidän käsityksensä mukaan "evankeliumi"? Raamattu kuitenkin ilmoittaa evankeliumiksi pelastuksen Kristuksen kalliissa sovintoveressä - tätä ei sapatti korvaa! - Toista evankeliumia
Vain yksi käsky? kirjoitti:
"Kaikki käskyt" nimim. 1234567 vastauksesta tulee ilmi juuri SE, josta aamulla kirjoitin: ilmeisesti on VAIN yksi noudatettava käsky, muilla ei merkitystä. Ei niistä haluta/tarvitse näköjään edes puhua, niin yxhailee ovat! Ihan kuin niitä ei olisi olemassakaan... Tietysti voi adventisti päästä helpolla, kun kuvittelee sapatin pidolla samalla pitävänsä KAIKKI käskyt (sapatti peittää syntien paljouden), mutta ei se niin mene. Sapatista on tehty adventistien kultainen vasikka, jonka ympärillä tanssataan. Sapatti on monille tärkeämpi kuin mikään muu kristinuskossa, SE KESKUS!
Muistan vuosia sitten lukeneeni jostain adventistien lehdestä kertomuksen lähetystyöstä (ulkomailla). Yksi lause jäi lähtemättömästi mieleen: "Ja adventistiset lähetystyöntekijät kulkivat kylästä kylään saarnaten sapattia." Silloin en tuntenut adventismia vielä kovin hyvin ja siksi minun piti lukea tuo pariin kertaan, kun en ollut uskoa todeksi. Raamattu kehoittaa kaikkia kristittyjä Markuksen evankeliumin sanoilla: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa EVANKELIUMIA kaikille luoduille!" Ja adventistit kulkevat kylästä kylään saarnaten sapattia... Kaipa se sitten on heidän käsityksensä mukaan "evankeliumi"? Raamattu kuitenkin ilmoittaa evankeliumiksi pelastuksen Kristuksen kalliissa sovintoveressä - tätä ei sapatti korvaa!Paavali varoittaa julistamasta "toista evankeliumia" - tässä sapatin saarnaamisessa evankeliumin sijaan on paras esimerkki!!!
- 1234567...
kaikki käskyt kirjoitti:
Nimimerkki "1234567", voisitko nyt ystävällisesti edes hetken ajaksi unohtaa lepopäiväkäskyn, koska kaikki tätä palstaa lukevat osaavat jo lähes unissaankin kaiken siihen liittyvän todistelun. Sen sijaan voitaisiin välillä keskustella niistä yhdeksästä muusta käskystä, jotka ovat aivan yhtä tärkeitä kuin lepopäiväkäskykin, mutta joihin ei juurikaan näytä olevan mielenkiintoa edes "KAIKKI käskyt pitävillä" adventisteilla. Joten voitaisiinko välillä keskustella niistä muistakin? Mitä mieltä esimerkiksi sinä 1234567 olet näistä muista käskyistä? Miten hyvin niitä noudatetaan seurakunnassasi?
Nimimerkille kaikki käskyt. Ei saa unohtaa sapattikäskyä, koska siinä sanotaan että "MUISTA".
- Vastustamista, häh?
näin se vain menee kirjoitti:
Takana on ihan yksinkertaisesti tahto vastustaa Jumalaa. Silloinhan ei todellakaan halua uskoa Jumalasta mitään hyvää. Varsinkin Jumalan käskyt ovat kauhea asia. Niitä pitää kartaa kuin ruttoa. Kaikki pitää kääntää väärin päin, olipa se mitä tahansa. Onneksi Jumala tietää todelliset syyt.
Huvinsa kullakin.Sinulle näin se vain menee-nimmimerkki: Millä tavoin se on Jumalan vastustamista, kun sunnuntaina kokoontuu jumalanpalvelukseen kiittämään, ylistämään, rukoilemaan, laulamaan ja kuulemaan Raamatun sanaa? Mikä näistä on sitä VASTUSTAMISTA????? Mitä näistä ei saisi tehdä, ettei olisi "vastustamista"? Ja pitäisikö näiden lisäksi tehdä jumalnpalveluksessa jotain muutakin, ettei olisi "vastustamista"?
Lisään vielä tuohon edellä luettelemaani, että todistuspuheenvuoroja käytetään ahkerasti, myös erityistä esirukousta on sairaiden ja vaikeuksissa olevien puolesta (jumalanpalveluksen aikana kuin myös sen jälkeen jatkuva rukouspalvelu sitä haluaville), tehtäviin siunaamista, kasteita, lasten siunaamista unohtamatta. Ja ehtoollinen kerran kuussa.
Mikähän näistä toiminnoista oikein on VASTUSTAMISTA? - mathetes
Ylösnousemus! kirjoitti:
Adventismi ei ainoastaan ole kriminalisoinut sunnuntaita vaan suorastaan demonisoinut sen! Adventismissa väitetään, että ylösnousemuspäivä olisi saatanallista alkuperää. Jumala kuitenkin loi jokaisen päivän (paholainen ei luonut yhtä ainoata!) ja Jumala itse jopa valitsi Poikansa ylösnousemuspäiväksi sunnuntain, viikon ensimmäisen päivän. Ylösnousemus on Jumalan teko, ei paholaisen! Ylösnousemus on Jumalan Voiton merkki, ei paholaisen!
Kaikki tuo sunnuntain demonisoiminen on vailla minkäänlaista pohjaa. Siitä ei paholaisen päivää saa vääntämälläkään - kaikista adventistien epätoivoisista yrityksistä huolimatta. Surkeaa, kun tuhlaavat energiaansa tuollaiseen pötyyn. Ovat olevinaan niin viisaita, mutta kun joku heiltä esimerkiksi kysyy sellaista yksinkertaista asiaa, että miten pedonluku 666 sitten sunnuntaihin liittyisi, niin eivät osaakaan vastata...Aivan niin nim, - ylösnousemus!
Kirjoitit:
>> Adventismi ei ainoastaan ole kriminalisoinut sunnuntaita vaan suorastaan demonisoinut sen! - Outoja advareita!
1234567... kirjoitti:
Nimimerkille kaikki käskyt. Ei saa unohtaa sapattikäskyä, koska siinä sanotaan että "MUISTA".
Ai silläkö se koko homma hoituu, että "muistaa" sapattikäskyn? Ja muita ei sitten tarvitsekaan muistaa saatikka noudattaa? Omituinen adventismi!
- kaikki käskyt
1234567... kirjoitti:
Nimimerkille kaikki käskyt. Ei saa unohtaa sapattikäskyä, koska siinä sanotaan että "MUISTA".
>>Nimimerkille kaikki käskyt. Ei saa unohtaa sapattikäskyä, koska siinä sanotaan että "MUISTA".>>
No sinä nimimerkki "1234567" voit nyt hetkeksi keskittyä ajattelemasta pelkästään sitä sapattikäskyä, koska olet jo TOISTAMISEEN maininnut sen tässä, vaikka pyysin, että keskusteltaisiin vaihteeksi MUISTAKIN käskyistä. Niitähän on yhdeksän muutakin, joten riittääkö se mielestäsi, että vain sapattikäsky muistetaan? Mitä ajattelet esimerkiksi 9. ja 10. käskystä? Muistetaanko ne seurakunnassasi yhtä hyvin kuin sapattikäsky? (Edellisestä kopiostani jäi puuttumaan vahingossa 10. käsky, joten laitan ne uudestaan tähän).
http://katolinen.fi/?s=kymmenen käskyä
Jumalan kymmenen käskyä KKK 2051
1.Minä olen Herra, sinun Jumalasi: Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran Jumalasi nimeä.
3. Muista pyhittää Herran päivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä himoitse toisen puolisoa.
10. Älä himoitse mitään, mikä on toisen omaa. - Uskotko?

10. Älä himoitse mitään, mikä on toisen omaa.Eivät vastaa Raamatun käskyjä. Kuvakäsky (2) puuttuu ja viimeinen on jaettu kahtia, että luku säilyy. Tässä se on, että käskyjä on muutettu!
:D - peto 666
mathetes kirjoitti:
Aivan niin nim, - ylösnousemus!
Kirjoitit:
>> Adventismi ei ainoastaan ole kriminalisoinut sunnuntaita vaan suorastaan demonisoinut sen!Sunnuntai todellakin on pedonmerkki, ei siitä mihinkään pääse !
- 1234567...
Outoja advareita! kirjoitti:
Ai silläkö se koko homma hoituu, että "muistaa" sapattikäskyn? Ja muita ei sitten tarvitsekaan muistaa saatikka noudattaa? Omituinen adventismi!
Nimenomaan sapattikäskyssä lukee "MUISTA". Suurelle osalle tämä "MUISTA" on vastenmielinen käsky !
- Vastauksia, pliis!
peto 666 kirjoitti:
Sunnuntai todellakin on pedonmerkki, ei siitä mihinkään pääse !
Peto 666-nimimerkille: Kuinka luku 666 liittyy ylösnousemuspäivään? Siis ylösnousemuspäiväkö on pedonmerkki? Paholainenko valitsi päivän, jona Jeesus oli nouseva kuolleista? Kuka herätti valitsemanaan päivänä Jeesuksen kuolleista, Jumala vaiko paholainen? Tapahtuiko viikon ensimmäisenä päivänä Jumalan vaiko paholaisen teko? Miksi sunnuntai olisi saatanallista alkuperää, vaikka ylösnousemus on Jumalan voiton symboli? Kun ylösnousemuksessa on voitettu synti, kuolema ja paholainen, niin kuinka ylösnousemuspäivästä kuuluisi kunnia paholaiselle?
- kaikki käskyt
Uskotko? kirjoitti:
Eivät vastaa Raamatun käskyjä. Kuvakäsky (2) puuttuu ja viimeinen on jaettu kahtia, että luku säilyy. Tässä se on, että käskyjä on muutettu!
:D>>Eivät vastaa Raamatun käskyjä. Kuvakäsky (2) puuttuu ja viimeinen on jaettu kahtia, että luku säilyy. Tässä se on, että käskyjä on muutettu!>>
Miksiköhän 2.käsky puuttuu? Noudatetaanko sitä seurakunnassasi? Onko se tärkeä käsky?
2Moos.20
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. - perusteellista
kaikki käskyt kirjoitti:
>>Eivät vastaa Raamatun käskyjä. Kuvakäsky (2) puuttuu ja viimeinen on jaettu kahtia, että luku säilyy. Tässä se on, että käskyjä on muutettu!>>
Miksiköhän 2.käsky puuttuu? Noudatetaanko sitä seurakunnassasi? Onko se tärkeä käsky?
2Moos.20
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.Edellä oleva luettelo sisältää vasta käskyjen lyhennetyt otsikot.
Katekismus ei ole Jumalan inspiroimaa sanaa, vaan keskeisen opin käsikirja.
Katekismuksessa (700 sivua) on vain katolisen opin suppea sisältö. Siitä huolimatta käskyjä on käsitelty n. 100 sivua. Käsky ovat ensinnäkin suoraan sellaisina kuin ne ovat Mooseksen kirjassa. Sen lisäksi kerrotaan, miten kristitty voi elää käskyjen pohjalta Jumalan tahdon mukaista elämää.
Toisekseen, Raamatun lukujen ja jakeitten numerointi on ihmisten jälkikäteen lisäämää, ei Pyhän Hengen inspiroimaa totuutta, joten käsikirjassa jakeita voidaan ryhmitellä muullakin tavoin.
Meillä ajatellaan käskyjen muodostavan yhden, jakamattoman kokonaisuuden. Jeesus itsekin ilmaisi koko lain sisältyvän kahteen Jumalan palvomisen ja kunnioittamisen sekä lähimmäisen rakastamisen käskyihin.
http://www.usccb.org/beliefs-and-teachings/what-we-believe/catechism/catechism-of-the-catholic-church/epub/index.cfm
Siellä lukee:
"I am the LORD your God, who brought you out of the land of Egypt, out of the house of bondage. You shall have no other gods before me. You shall not make for yourself a graven image, or any likeness of anything that is in heaven above, or that is in the earth beneath, or that is in the water under the earth; you shall not bow down to them or serve them.3
It is written: “You shall worship the Lord your God and him only shall you serve.”4"
Alaviittenä Raam. kohdat lisätutkimista varten.
Samaan luku, kohta 4 , Uusi otsikko:
IV. “You Shall Not Make for Yourself a Graven Image...” 1159-1162
2129 The divine injunction included the prohibition of every representation of God by the hand of man. Deuteronomy explains: “Since you saw no form on the day that the LORD spoke to you at Horeb out of the midst of the fire, beware lest you act corruptly by making a graven image for yourselves, in the form of any figure....”66 It is the absolutely transcendent God who revealed himself to Israel. “He is the all,” but at the same time “he is greater than all his works.”67 He is “the author of beauty.”68 (300, 2500)
2130 Nevertheless, already in the Old Testament, God ordained or permitted the making of images that pointed symbolically toward salvation by the incarnate Word: so it was with the bronze serpent, the ark of the covenant, and the cherubim.69
2131 Basing itself on the mystery of the incarnate Word, the seventh ecumenical council at Nicaea (787) justified against the iconoclasts the veneration of icons—of Christ, but also of the Mother of God, the angels, and all the saints. By becoming incarnate, the Son of God introduced a new “economy” of images. (476)
2132 The Christian veneration of images is not contrary to the first commandment which proscribes idols. Indeed, “the honor rendered to an image passes to its prototype,” and “whoever venerates an image venerates the person portrayed in it.”70 The honor paid to sacred images is a “respectful veneration,” not the adoration due to God alone:
Religious worship is not directed to images in themselves, considered as mere things, but under their distinctive aspect as images leading us on to God incarnate. The movement toward the image does not terminate in it as image, but tends toward that whose image it is.71
http://www.usccb.org/beliefs-and-teachings/what-we-believe/catechism/catechism-of-the-catholic-church/epub/index.cfm sisälukutaito kirjoitti:
Anteeksi, että tartuin termiin, mutta tuota huumorintajua käyttääksemme asian älytön kääntöpuoli on se, että adventismi on kriminalisoinut sunnuntain.
Nimimerkki "sisälukutaito" .. et nyt ihan pysynyt asiassa - sapatti on ja pysyy >>raamatullisena lepopäivänä
- !!**
alex.kasi kirjoitti:
Nimimerkki "sisälukutaito" .. et nyt ihan pysynyt asiassa - sapatti on ja pysyy >>raamatullisena lepopäivänä
Aivan oikein ymmärsit alex.kasi sen, että kirkko asettaa oman päivänsä sunnuntain sapatin tilalle, arkipäiväistäen sapatinpäivän.
- katsopa tarkemmin...
perusteellista kirjoitti:
Edellä oleva luettelo sisältää vasta käskyjen lyhennetyt otsikot.
Katekismus ei ole Jumalan inspiroimaa sanaa, vaan keskeisen opin käsikirja.
Katekismuksessa (700 sivua) on vain katolisen opin suppea sisältö. Siitä huolimatta käskyjä on käsitelty n. 100 sivua. Käsky ovat ensinnäkin suoraan sellaisina kuin ne ovat Mooseksen kirjassa. Sen lisäksi kerrotaan, miten kristitty voi elää käskyjen pohjalta Jumalan tahdon mukaista elämää.
Toisekseen, Raamatun lukujen ja jakeitten numerointi on ihmisten jälkikäteen lisäämää, ei Pyhän Hengen inspiroimaa totuutta, joten käsikirjassa jakeita voidaan ryhmitellä muullakin tavoin.
Meillä ajatellaan käskyjen muodostavan yhden, jakamattoman kokonaisuuden. Jeesus itsekin ilmaisi koko lain sisältyvän kahteen Jumalan palvomisen ja kunnioittamisen sekä lähimmäisen rakastamisen käskyihin.
http://www.usccb.org/beliefs-and-teachings/what-we-believe/catechism/catechism-of-the-catholic-church/epub/index.cfm
Siellä lukee:
"I am the LORD your God, who brought you out of the land of Egypt, out of the house of bondage. You shall have no other gods before me. You shall not make for yourself a graven image, or any likeness of anything that is in heaven above, or that is in the earth beneath, or that is in the water under the earth; you shall not bow down to them or serve them.3
It is written: “You shall worship the Lord your God and him only shall you serve.”4"
Alaviittenä Raam. kohdat lisätutkimista varten.
Samaan luku, kohta 4 , Uusi otsikko:
IV. “You Shall Not Make for Yourself a Graven Image...” 1159-1162
2129 The divine injunction included the prohibition of every representation of God by the hand of man. Deuteronomy explains: “Since you saw no form on the day that the LORD spoke to you at Horeb out of the midst of the fire, beware lest you act corruptly by making a graven image for yourselves, in the form of any figure....”66 It is the absolutely transcendent God who revealed himself to Israel. “He is the all,” but at the same time “he is greater than all his works.”67 He is “the author of beauty.”68 (300, 2500)
2130 Nevertheless, already in the Old Testament, God ordained or permitted the making of images that pointed symbolically toward salvation by the incarnate Word: so it was with the bronze serpent, the ark of the covenant, and the cherubim.69
2131 Basing itself on the mystery of the incarnate Word, the seventh ecumenical council at Nicaea (787) justified against the iconoclasts the veneration of icons—of Christ, but also of the Mother of God, the angels, and all the saints. By becoming incarnate, the Son of God introduced a new “economy” of images. (476)
2132 The Christian veneration of images is not contrary to the first commandment which proscribes idols. Indeed, “the honor rendered to an image passes to its prototype,” and “whoever venerates an image venerates the person portrayed in it.”70 The honor paid to sacred images is a “respectful veneration,” not the adoration due to God alone:
Religious worship is not directed to images in themselves, considered as mere things, but under their distinctive aspect as images leading us on to God incarnate. The movement toward the image does not terminate in it as image, but tends toward that whose image it is.71
http://www.usccb.org/beliefs-and-teachings/what-we-believe/catechism/catechism-of-the-catholic-church/epub/index.cfm>>Edellä oleva luettelo sisältää vasta käskyjen lyhennetyt otsikot.>>
No mutta sehän EI OLE TOTTA!
Katsopa hieman tarkemmin, niin huomaat, että siitä PUUTTUU 2.käsky KOKONAAN. Siinä ei ole 2. käskystä edes mitään lyhennettyä otsikkoa, vai näetkö jossain jotain lyhennettyä pätkää siitä? Minä ainakaan en näe, en missään kohtaa 1-10...
Ja otsikkohan ei pidä paikkaansa näin nätisti sanottuna. Jos sanoisi vähemmän nätisti suoraan, niin otsikkohan on valheellinen.
>>http://katolinen.fi/?s=kymmenen käskyä
Web of Trust
Jumalan kymmenen käskyä KKK 2051Jumalan kymmenen käskyävahingossako< näin on päässyt tapahtumaan, vai onko kysymyksessä aivan >tarkoituksellinen hämäys katsopa tarkemmin... kirjoitti:
>>Edellä oleva luettelo sisältää vasta käskyjen lyhennetyt otsikot.>>
No mutta sehän EI OLE TOTTA!
Katsopa hieman tarkemmin, niin huomaat, että siitä PUUTTUU 2.käsky KOKONAAN. Siinä ei ole 2. käskystä edes mitään lyhennettyä otsikkoa, vai näetkö jossain jotain lyhennettyä pätkää siitä? Minä ainakaan en näe, en missään kohtaa 1-10...
Ja otsikkohan ei pidä paikkaansa näin nätisti sanottuna. Jos sanoisi vähemmän nätisti suoraan, niin otsikkohan on valheellinen.
>>http://katolinen.fi/?s=kymmenen käskyä
Web of Trust
Jumalan kymmenen käskyä KKK 2051Jumalan kymmenen käskyävahingossako< näin on päässyt tapahtumaan, vai onko kysymyksessä aivan >tarkoituksellinen hämäyskatsopa tarkemmin... kirjoitti 2. käskyn puuttumisesta.
Tälle kannustus ja aplodit.
Tämä on sellainen kohta, jossa minunkin mielestäni adventistien opetus on kohdallaan ja useimpien muiden metsässä.
Se on sitten eri historia, kieltääkö toinen käsky ylimalkaan kaikki kuvat vaiko vain palvottavat kuvat. Kallistun jälkimääiseen vaihtoehtoon.
On ihan selvää että kristityn lepopäivä on sunnuntai, niin se oli jo raamatun aikaan (apostolien teot)
- kyselijä.
Voisitko ystävällisesti kertoa milloin se alkoi?
- sana.
kyselijä. kirjoitti:
Voisitko ystävällisesti kertoa milloin se alkoi?
Opetuslapset eivät suinkaan viettäneet iloiten Jeesuksen ylösnousemuspäivää eli sunnuntaita.He tosin kokoontuivat yhteen myöhään sunnuntai-iltana.He olivat kuitenkin koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia, Myöhemminkään ei sanota heidän viettäneen sunnuntaita pyhäpäivänä. Sen sijaan Apostolien teoista voidaan löytää lukuisia kohtia, jotka kertovat uskovien kokoontuneen Jumalan sanan ääreen sapattisin. Sunnuntaita alettiinkin viettää lepopäivänä vasta apostolisen ajan jälkeen.
- Iloiten sunnuntaina!
sana. kirjoitti:

Apostolien teot kertovat, että he kokoontuivat PÄIVITTÄIN. Katolisessa kirkossa on edelleen jumalanpalveluksia päivittäin. Jos kerran jo Raamatun aikoina on ollut lupa kokoontua joka päivä, niin silloin ei sunnuntaina jumalanpalvelukseen meno voi olla syntiä. Synniksihän adventistit sitä kovinkin yrittävät tuomita, mutta Raamatusta en ole sellaista löytänyt.
Iloiten sunnuntaina! kirjoitti:

Se mikä minua ihmetyttää näissä keskusteluissa on että >itse asiasta< ei koskaan voida keskustella rehellisesti ja ilman taka-ajatuksia.
Käyhän lukemassa tuosta antamastani linkista kristikunnan ja kristinuskon historiaa - jos vaikka oppisit jotain. Se on siitä hyvä ja eräällä tavalla "puolueeton" linkki että siellä kerrotaan asiaa - ILMAN että otetaan kantaa .. lukijalle jää kannanottaminen itselleen. Totuus on että se on historia joka on täynnä valtataistelua ja murhaamista alusta asti... Toisin ajattelevia on polteltu ja tapettu kuinka paljon tahansa - puolin ja toisin .. ei sillä ole ollut väliä ovatko he olleet kristittyjä tai ei.
Minusta on aika kummallista että ihan selviä asioita kierrellään kuin kissa kuuman puuron ympärillä.
Tai täytyykö minun alkaa tuomaan sinulle esimerkkejä?
alex- pyh!

Päivittäiset kokoontumiset eivät tee sunnuntaista pyhäpäivää. Jumalan sapattikäsky on yhä voimassa. Piste.
- pyh!
Iloiten sunnuntaina! kirjoitti:
Apostolien teot kertovat, että he kokoontuivat PÄIVITTÄIN. Katolisessa kirkossa on edelleen jumalanpalveluksia päivittäin. Jos kerran jo Raamatun aikoina on ollut lupa kokoontua joka päivä, niin silloin ei sunnuntaina jumalanpalvelukseen meno voi olla syntiä. Synniksihän adventistit sitä kovinkin yrittävät tuomita, mutta Raamatusta en ole sellaista löytänyt.
Sapatin kumoaminen/hylkääminen/rikkominen ON SYNTIÄ.
- Kumpikin
pyh! kirjoitti:
Sapatin kumoaminen/hylkääminen/rikkominen ON SYNTIÄ.
Eihän se, että kokoontuu sunnuntaisinkin jumalanpalvelukseen merkitse sapatin hylkäämistä automaattisesti! Voi ihan hyvin pitää molemmat. Ei se kiellettyä ole.
alex.kasi kirjoitti:
Se mikä minua ihmetyttää näissä keskusteluissa on että >itse asiasta< ei koskaan voida keskustella rehellisesti ja ilman taka-ajatuksia.
Käyhän lukemassa tuosta antamastani linkista kristikunnan ja kristinuskon historiaa - jos vaikka oppisit jotain. Se on siitä hyvä ja eräällä tavalla "puolueeton" linkki että siellä kerrotaan asiaa - ILMAN että otetaan kantaa .. lukijalle jää kannanottaminen itselleen. Totuus on että se on historia joka on täynnä valtataistelua ja murhaamista alusta asti... Toisin ajattelevia on polteltu ja tapettu kuinka paljon tahansa - puolin ja toisin .. ei sillä ole ollut väliä ovatko he olleet kristittyjä tai ei.
Minusta on aika kummallista että ihan selviä asioita kierrellään kuin kissa kuuman puuron ympärillä.
Tai täytyykö minun alkaa tuomaan sinulle esimerkkejä?
alexalex.kasi kirjoitti: «Käyhän lukemassa tuosta antamastani linkista kristikunnan ja kristinuskon historiaa - jos vaikka oppisit jotain. Se on siitä hyvä ja eräällä tavalla "puolueeton" linkki että siellä kerrotaan asiaa - ILMAN että otetaan kantaa .. lukijalle jää kannanottaminen itselleen.»
Lähteesi luotettavuutta minun silmissäni heikensi se, että siellä oli tulkittu "anathema" kuolemanrangaistukseksi. Se on selvästi virhe.
Kannatan laillasi asiassa pysymistä, joskin pidätän oikeuden ketään loukkaamattomaan pikku silmän pilkkeeseen silloin tällöin.- sisälukutaito
v.aari kirjoitti:
alex.kasi kirjoitti: «Käyhän lukemassa tuosta antamastani linkista kristikunnan ja kristinuskon historiaa - jos vaikka oppisit jotain. Se on siitä hyvä ja eräällä tavalla "puolueeton" linkki että siellä kerrotaan asiaa - ILMAN että otetaan kantaa .. lukijalle jää kannanottaminen itselleen.»
Lähteesi luotettavuutta minun silmissäni heikensi se, että siellä oli tulkittu "anathema" kuolemanrangaistukseksi. Se on selvästi virhe.
Kannatan laillasi asiassa pysymistä, joskin pidätän oikeuden ketään loukkaamattomaan pikku silmän pilkkeeseen silloin tällöin.Piste sinulle. Kiitos!
Tuon yhden kohdan pohjalta minulla heräsi epäilys koko tekstiä kohtaan. Sen verran älytön oli tuo viittaus sunnuntainviettoon ennen ylösnousemusta. Mielikuvitus laukkaa liikaa kirjoittajalla. Parempi lukea noita alkuperäisiä teoksia (Chadwick ainakin on aivan perusteos). - tämä on totuus!
Kumpikin kirjoitti:
Eihän se, että kokoontuu sunnuntaisinkin jumalanpalvelukseen merkitse sapatin hylkäämistä automaattisesti! Voi ihan hyvin pitää molemmat. Ei se kiellettyä ole.
Totuus on se, että yleisesti ottaen sapatti on hylätty pyhä/lepopäivänä kristikunnassa.
Kumpikin kirjoitti:
Eihän se, että kokoontuu sunnuntaisinkin jumalanpalvelukseen merkitse sapatin hylkäämistä automaattisesti! Voi ihan hyvin pitää molemmat. Ei se kiellettyä ole.
Alex taas veteli hatustaan, tällä kertaa omituista 300-luvun kristillisyyden TULKINTAA. Aivankuin lauantaina lepopäivää viettävät kelpaisivat oikean päivän vuoksi Jumalalle ja sitävastoin sunnuntaina yhteen kokoontuvat kristityt olisivat Ilmestyskirjan pedon omaisuutta.
Alex kaivaa jo haudatun sotakirveen maasta kuin Lalli konsanaan ja kuuluttaa pyhän sodan -jihadin - kahden viikonloppupäivän välille!
Mutta tämä seuraava ei ole historiaa vaan tätä päivää ja lähitulevaisuutta . . .
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71880-hatahuuto-suomensomalilta-isisn-rekrytointi-halyttavan-aktiivista
ISIS-järjestö värvää jopa suomalaisia somaleja Syyriaan ja Irakiin teurastajiksi, keinolla jos toisella. Mutta toki tuo on ennustettukin, jihadin julistaminen juutalaisuutta ja kristinuskoa vastaan. Pedon ajat alkavat lähestyä?
Israel ja kristityt eivät ole vielä olleet kyllin ahtaalla - onko aika koetella meidät?
Jer. 4:16
Ilmoittakaa kansoille, kuuluttakaa Jerusalemille: "Piirittäjät ovat tulossa! He tulevat kaukaisesta maasta, he kohottavat sotahuutonsa Juudan kaupunkeja vastaan."
Joel 3:9 (4:9) : Kuuluttakaa kansoille näin: -- Varustautukaa pyhään sotaan, hälyttäkää miehet taisteluun! Lähtekää liikkeelle, käykää hyökkäykseen, kaikki soturit!
Jer. 6:4
"Julistakaa Siionille pyhä sota", he huutavat. "Käykäämme sen kimppuun keskellä päivää!" "Mutta päivä laskee jo, illan varjot pitenevät."
JESAJA 14. SYYRIA-IRAN-IRAK ARMEIJAIN TUHO YNNÄ KAIKKIEN ISRAELIA MIEHITTÄVIEN ...
24 Näin on Herra Sebaot vannonut: -- Mitä minä suunnittelen, se toteutuu, mitä minä päätän, se tapahtuu.
25 Olen päättänyt tuhota Assyrian omassa maassani. Omilla vuorillani minä poljen sen murskaksi, ja ies heltiää Israelin hartioilta ja valjaat sen olkapäiltä. [Jes. 37:36]
26 Tämä on päätökseni, joka koskee kaikkia maita. Tässä on käteni, koholla kaikkien kansojen yllä.
27 Kun Herra Sebaot on tehnyt päätöksen, kuka sen kumoaa? Kun hän on kohottanut kätensä, kuka estää sen iskun? [Dan. 4:32]
Tätä et ehkä uskalla lukea, vaikka se on HerranSanaa . . .
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Sak. 14:1&rnd=1410036010139
antti- Suosittelen
alex.kasi kirjoitti:
Se mikä minua ihmetyttää näissä keskusteluissa on että >itse asiasta< ei koskaan voida keskustella rehellisesti ja ilman taka-ajatuksia.
Käyhän lukemassa tuosta antamastani linkista kristikunnan ja kristinuskon historiaa - jos vaikka oppisit jotain. Se on siitä hyvä ja eräällä tavalla "puolueeton" linkki että siellä kerrotaan asiaa - ILMAN että otetaan kantaa .. lukijalle jää kannanottaminen itselleen. Totuus on että se on historia joka on täynnä valtataistelua ja murhaamista alusta asti... Toisin ajattelevia on polteltu ja tapettu kuinka paljon tahansa - puolin ja toisin .. ei sillä ole ollut väliä ovatko he olleet kristittyjä tai ei.
Minusta on aika kummallista että ihan selviä asioita kierrellään kuin kissa kuuman puuron ympärillä.
Tai täytyykö minun alkaa tuomaan sinulle esimerkkejä?
alexTV7:n arkistosta löytyy ohjelma Kaksi todistajaa, jossa Kalle Venäläinen selvääkin selvemmin tuo esille nämä sunnuntain ja sapatin väliset muutokset. Kuten olet tuonutkin tietoa esille, sitä löytyy pilvin pimein, jos vain haluaa ottaa tiedon vastaan.
Siitähän tässä on kysymys, haluaako änkyröidä Jumalaa vastaan ja pysyä omalla puolellaan vai haluaako vilpittömästi tietoa saatuaan ottaa se vastaan ja lähteä kulkemaan löytämäänsä tietä. Suunnan vaihto saattaa osoitautua todella vaikeaksi. Jumalan voimassa se kyllä onnistuu. - Aabel235
AnttiVKantola kirjoitti:
Alex taas veteli hatustaan, tällä kertaa omituista 300-luvun kristillisyyden TULKINTAA. Aivankuin lauantaina lepopäivää viettävät kelpaisivat oikean päivän vuoksi Jumalalle ja sitävastoin sunnuntaina yhteen kokoontuvat kristityt olisivat Ilmestyskirjan pedon omaisuutta.
Alex kaivaa jo haudatun sotakirveen maasta kuin Lalli konsanaan ja kuuluttaa pyhän sodan -jihadin - kahden viikonloppupäivän välille!
Mutta tämä seuraava ei ole historiaa vaan tätä päivää ja lähitulevaisuutta . . .
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71880-hatahuuto-suomensomalilta-isisn-rekrytointi-halyttavan-aktiivista
ISIS-järjestö värvää jopa suomalaisia somaleja Syyriaan ja Irakiin teurastajiksi, keinolla jos toisella. Mutta toki tuo on ennustettukin, jihadin julistaminen juutalaisuutta ja kristinuskoa vastaan. Pedon ajat alkavat lähestyä?
Israel ja kristityt eivät ole vielä olleet kyllin ahtaalla - onko aika koetella meidät?
Jer. 4:16
Ilmoittakaa kansoille, kuuluttakaa Jerusalemille: "Piirittäjät ovat tulossa! He tulevat kaukaisesta maasta, he kohottavat sotahuutonsa Juudan kaupunkeja vastaan."
Joel 3:9 (4:9) : Kuuluttakaa kansoille näin: -- Varustautukaa pyhään sotaan, hälyttäkää miehet taisteluun! Lähtekää liikkeelle, käykää hyökkäykseen, kaikki soturit!
Jer. 6:4
"Julistakaa Siionille pyhä sota", he huutavat. "Käykäämme sen kimppuun keskellä päivää!" "Mutta päivä laskee jo, illan varjot pitenevät."
JESAJA 14. SYYRIA-IRAN-IRAK ARMEIJAIN TUHO YNNÄ KAIKKIEN ISRAELIA MIEHITTÄVIEN ...
24 Näin on Herra Sebaot vannonut: -- Mitä minä suunnittelen, se toteutuu, mitä minä päätän, se tapahtuu.
25 Olen päättänyt tuhota Assyrian omassa maassani. Omilla vuorillani minä poljen sen murskaksi, ja ies heltiää Israelin hartioilta ja valjaat sen olkapäiltä. [Jes. 37:36]
26 Tämä on päätökseni, joka koskee kaikkia maita. Tässä on käteni, koholla kaikkien kansojen yllä.
27 Kun Herra Sebaot on tehnyt päätöksen, kuka sen kumoaa? Kun hän on kohottanut kätensä, kuka estää sen iskun? [Dan. 4:32]
Tätä et ehkä uskalla lukea, vaikka se on HerranSanaa . . .
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Sak. 14:1&rnd=1410036010139
anttiUskonnonsodat-(Hugeonettisodat.") Uskonpuhdisajan (Hugenottisodat) Ranskassa, siis uskonnonsodat ovat seuraavat: Jo edellämainittu hugenottien sodat, joka tuunetaan Ranskassa äärimmäisen julmana verilöylynä 1562-98. Espanjan ja Englannin välinen taistelu. Elisabetin aikana, Rutsin ja Puolan väliset sodat aina Almarkin rauhaan asti. 1629, 30-vuotinen sota 1618-48, että/sekä Stuartien, parlamentin ja puritaanien välinen sota Englannissa (Kaarle1 ja Gromwell.
Olihan näissä sodissa tietenjin mukana muitakin kuin uskonnollisia vaikuttimia, kuten kasallista sortoa ja kuninkaan vallan väärin käytöksiä vastaan. Mutta uskonnolliset näkökohdat oliva aina etupäässä kaikkein voimakkaimpina ja raaimpina; suurimpina ryhminä edustettuna. Ranskassa saivat uskonsodat julman sisällisodan luonteen, vaikka hallitsijat ja kansa 'täysin asettunut uskonpuhditusta tukamaan, vaan osa aatelistosta ja porvareista asettuivat kannattamaan tuota hirvittävää verilöylyä/taqppamista ja rääkkäämistä/kidutusta.
Jo Frans 1:n ja Henrik 11:n aikana julman sisällisodan aikana oli kalvnilaisuus levinnyt maahan, mutta jolkisota alkoi vasta (kaarle 1X:n ai8kana 1562. jolloin muodostui Ranskaan kolme puoluetta: Katolilainen, jonka johdossa Gaisen suku, hugenottien puolue, johtajanaan Anton Navarralainen, eli koko Bourbon suku. Kolmantena oli hovipuolue, joka oli tosin Katolinen, mutta joka silti yritti estääkseen edellämäittuja puolueita valtaan ja liian mahtaviksi.
Sen johdosta oli leski kuningatar KATARIINA DÉI MEDICI,lahjakas mutta petollinen renesassiluonne, joka kokonaan johti poikiansa KAARLE 1x:-1560-74). HENRIK 111:ta: Nämä puolueet ja henkilöt ovat pääosien esittäjiä hugenottien-sodassa, eli josta muodosrtui hirvittävässä murhenäytelmässä, järkyttävä'
verilöyly'. Ranska oli vaarassa jajopa perikadon partaalla, mutta tällöinn syntyi maltillinen katolinen puolue joka piti ranskalaista Isänmaataan ja sen etua puolue ja uskonkiihkoa tärkeämpänä, ja asettui annattamaan oikeudellista suuntaa valtakunnan siveellistä lakia. Tässä muutama rivi historiaa: Myöskin aleksilleA - Suuntana Jeesus vain
Suosittelen kirjoitti:
TV7:n arkistosta löytyy ohjelma Kaksi todistajaa, jossa Kalle Venäläinen selvääkin selvemmin tuo esille nämä sunnuntain ja sapatin väliset muutokset. Kuten olet tuonutkin tietoa esille, sitä löytyy pilvin pimein, jos vain haluaa ottaa tiedon vastaan.
Siitähän tässä on kysymys, haluaako änkyröidä Jumalaa vastaan ja pysyä omalla puolellaan vai haluaako vilpittömästi tietoa saatuaan ottaa se vastaan ja lähteä kulkemaan löytämäänsä tietä. Suunnan vaihto saattaa osoitautua todella vaikeaksi. Jumalan voimassa se kyllä onnistuu.Nimimerkille "suosittelen": Kun on Jeesuksen löytänyt, on löytänyt ELÄMÄN! Jumalan lapsen ei tarvitse lähteä etsimään uusia suuntia, se riittää kun Hyvä Paimen ohjaa. Taivas on paras suunta. Eikä tarvitse edes päiviä lähteä palvomaan kuten adventistit tekevät; Jeesus Kristus on uskon keskipiste, katse Hänen ristiinsä suunnattuna on turvallista tehdä matkaa täällä ajassa.
AnttiVKantola kirjoitti:
Alex taas veteli hatustaan, tällä kertaa omituista 300-luvun kristillisyyden TULKINTAA. Aivankuin lauantaina lepopäivää viettävät kelpaisivat oikean päivän vuoksi Jumalalle ja sitävastoin sunnuntaina yhteen kokoontuvat kristityt olisivat Ilmestyskirjan pedon omaisuutta.
Alex kaivaa jo haudatun sotakirveen maasta kuin Lalli konsanaan ja kuuluttaa pyhän sodan -jihadin - kahden viikonloppupäivän välille!
Mutta tämä seuraava ei ole historiaa vaan tätä päivää ja lähitulevaisuutta . . .
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71880-hatahuuto-suomensomalilta-isisn-rekrytointi-halyttavan-aktiivista
ISIS-järjestö värvää jopa suomalaisia somaleja Syyriaan ja Irakiin teurastajiksi, keinolla jos toisella. Mutta toki tuo on ennustettukin, jihadin julistaminen juutalaisuutta ja kristinuskoa vastaan. Pedon ajat alkavat lähestyä?
Israel ja kristityt eivät ole vielä olleet kyllin ahtaalla - onko aika koetella meidät?
Jer. 4:16
Ilmoittakaa kansoille, kuuluttakaa Jerusalemille: "Piirittäjät ovat tulossa! He tulevat kaukaisesta maasta, he kohottavat sotahuutonsa Juudan kaupunkeja vastaan."
Joel 3:9 (4:9) : Kuuluttakaa kansoille näin: -- Varustautukaa pyhään sotaan, hälyttäkää miehet taisteluun! Lähtekää liikkeelle, käykää hyökkäykseen, kaikki soturit!
Jer. 6:4
"Julistakaa Siionille pyhä sota", he huutavat. "Käykäämme sen kimppuun keskellä päivää!" "Mutta päivä laskee jo, illan varjot pitenevät."
JESAJA 14. SYYRIA-IRAN-IRAK ARMEIJAIN TUHO YNNÄ KAIKKIEN ISRAELIA MIEHITTÄVIEN ...
24 Näin on Herra Sebaot vannonut: -- Mitä minä suunnittelen, se toteutuu, mitä minä päätän, se tapahtuu.
25 Olen päättänyt tuhota Assyrian omassa maassani. Omilla vuorillani minä poljen sen murskaksi, ja ies heltiää Israelin hartioilta ja valjaat sen olkapäiltä. [Jes. 37:36]
26 Tämä on päätökseni, joka koskee kaikkia maita. Tässä on käteni, koholla kaikkien kansojen yllä.
27 Kun Herra Sebaot on tehnyt päätöksen, kuka sen kumoaa? Kun hän on kohottanut kätensä, kuka estää sen iskun? [Dan. 4:32]
Tätä et ehkä uskalla lukea, vaikka se on HerranSanaa . . .
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Sak. 14:1&rnd=1410036010139
anttiAntti se jälleen kerran puhuu pehmoisia sanoessaan: #Alex taas veteli hatustaan, tällä kertaa omituista 300-luvun kristillisyyden TULKINTAA. #
ANTTI NUO ON RUOTSIN LUTERILAISEN KIRKON SIVUT: Koko kristinuskon historian tärkeitä tapahtumia mennään läpi lyhyesti ..
Siis Antti Luehan (jos osaat) ..( muuten voit kääntää vaikkapa Googlessa ...)
http://www.alltombibeln.se/kristendomenshistoria/301.htm
--- ei ole kysymys minu "hatustani" ... vaan kristuíkunnan historiasta ..
Vuonna 364 (siis kohta 364) ..
Kyrkomötet i Laodicea beslutar om dödsstraff för de kristna som helgar sabbaten, den vilodag som Gud enligt bibeln instiftat. Det betyder i praktiken slutet för den judiska Jesustroende församlingen - och det betyder att varken Jesus själv eller hans lärjungar skulle ha tillåtits leva. Vidare förbjuds kristna att gifta sig under fastan.
Käännettynä:
Laodikean kirkolliskokous päättää kuolemanrangaistuksesta niille kristityille, jotka pyhittävät sapatin lepopäivänään, päivän jonka Jumala Raamatun mukaan on lepopäiväksi antanut.. Tämä päätös tarkoitti käytännössä loppua juutalaisten Jeesukseen uskovien yhteisöille - ja se tarkoittaisi, ettei Jeesuksen, eikä hänen opetuslapsiensa olisi sallittu elää. Lisäksi kielletiin kristittyjä menemään naimisiin paaston aikana.
ja tässä Antille vielä toinenkin historiallinen tieto :
384 Siricius blir biskop av Rom. Han är den förste romerske biskopen som använder titeln "påve".
Siis: vuonna 384 Siricius tulee Rooman piispaksi. Hän on ensimmäinen Rooman piispa, joka käytti itsestään titteliä "paavi".
---
Kyllä minua ihmetyttää että sinä Antti olet niin sokea - miksi ihmeessä ? tuollainen jääräpäisyys ja sokeus ? puhut selviä asioita vastaan..
Noissa (Ruotsin) luterilaisen kirkon linkeissä kerrotaan paljon muutakin kiinnostavaa .. käy hyvä mies lukemassa .. niin alkaa ehkä asiat loksahdella kohdalleen..
alex
Laodikean synodin (363-364) päätökset löytyvät useasta lähteestä, seuraavassa linkki katoliseen tietosanakirjaan:
http://www.newadvent.org/fathers/3806.htm
Sapattia koskee kaanon 29. Pykälän mukaan sapattia pitävä on anathema eli kirottu. En tiedä merkitsikö tämä missään tilanteessa kuolemanrangaistusta.
Laodikean kirkolliskokouksen taustana on se, että viimeinen pakanuuden palautusta yrittänyt keisari Julianus (kristittyjen historioitsijoiden kirjoissa Julianus luopio) oli kuollut taistelussa kesäkuussa 363 ja armeija (ehkä vahingossa tai väärinymmärryksen vuoksi tai johdatuksesta :) valitsi uudeksi keisariksi kristityn Jovianuksen. Jovianus kumosi Julianuksen kristittyjä vastaan suuntaamat ediktit, lupasi pakainoille uskonnonvapauden (vaikka ei sitä käytännössä antanutkaan) ja kannusti kristittyjä siivoamaah huusholliaan, jossa Laodikean synodi oli ensimmäinen askel.
Veli Bushmann näyttää olevan sen ajatuksen vallassa, että koska Rooman valtakunnassa eri ihmisryhmät elivät eri kalenterien mukaan, ei millään ryhmällä voinut olla yhteneväistä kalenteria. Mielestäni pitää kuitenkin muistaa, että eri ryhmillä oli omat kalenterinsa. Juutalaisilla omansa ja se on sentään printattuna Bibliaan Mooseksen kirjoihin. Sieltä löytyvät päivälleen määritellyt kolme-neljä keskeisintä juhlaa, vaikkapa pääsiäinen Nisan kuun 15 päivänä ja sieltä löytyy myös seitsemän päivän välein toistuva viikottainen sapatti. Oletuksen täytyy siis olla se, että juutalaiset kohtuu hyvin pystyivät pitämään viikkosapattinsa ja juhlansa ojennuksessa vaikka maailma heidän ympärillään eli muunlaisten kalenterien alla - vaikkapa pitämällä juhlia määrättyinä uudenkuun päivinä tai toripäiviä joka kahdeksas päivä jne. Sitä paitsi, jos muistini vielä toimii, jo Juliaanisena aikana osassa Roomaa oli seitsepäiväinen viikkokierto.
Viikkojärjestyksen muuttuminen normiksi, milloin se sitten tapahtuikin, noussee nimenomaan juutalaiskristillisestä perinteestä ja kun suuri osa kristityistä jo toisella vuosisadalla vaihtoi sapatin sunnuntaiksi vaikkapa juutalaisvainojen vuoksi, he pystyvät pitämään sunnuntaita 7 päivän välein yhtä lailla kuin olivat aiemmin pitäneet sapattia seitsemän päivän välein.
Vaikka viikkojärjestys ei ollut vakiintunut (vuosi ja kuukausimääreet kaiketi olivat) voi joku ryhmä kuitenkin sapattia pitää. Oletan siis ihmisten kyenneen laskemaan seitsemään jo tuona maailmanaikana ja luulen niin juutalaisten kuin kristittyjen pystyneen kohtuullisesti lepopäiviään pitämään. Perusteluna tälle se, etten ole ainakaan vielä törmännyt sen enempää rabbiiniseen kuin kirkkoisien kommentteihin ongelmista siinä, että naapurikaupungissa vietetään eri päivää. Kaikki lepopäiväkommentit ovat hengeltään siitä, että me kokoonnumme sapattina... tai me kokoonnumme Herran päivänä... tai kahdeksantena päivänä (sunnuntaina), tai nuo, jotka kokoontuvat sapattina ovat väärässä tai muuta vastaavaa.
Kai- Kai_A:lle
Ainakin tällä palstalla huudetaan adventistien toimesta juuri päin vastoin, Kai_A: "nuo, jotka kokoontuvat sunnuntaina, ovat väärässä!" Ylimmäisenä haukkua räksyttää "pyh!" Jonka mielestä sunnuntaina jumalanpalvelukseen kokoontuvat ovat "Isästä perkeleestä" ym. kaunista adventistista kommenttia. Tai toinen vakikirjoittaja, myös näitä tulipaloadventisteja lupaa sunnuntaina jumalanpalveluksessa kävijöille tuhoisan lopun ja että "heillä ei aamunkoittoa ole".
En ole vielä yhtään kommenttia lukenut ei-adventistien puolelta, joissa olisi sapatin pitäjät jollain lailla TUOMITTU, lähetetty helvettiin saatikka nimetty "perkeleen lapsiksi". Kyllä ne tuomiot ovat täysin yksipuolisia täällä, täysin. - veli.
Kai_A:lle kirjoitti:
Ainakin tällä palstalla huudetaan adventistien toimesta juuri päin vastoin, Kai_A: "nuo, jotka kokoontuvat sunnuntaina, ovat väärässä!" Ylimmäisenä haukkua räksyttää "pyh!" Jonka mielestä sunnuntaina jumalanpalvelukseen kokoontuvat ovat "Isästä perkeleestä" ym. kaunista adventistista kommenttia. Tai toinen vakikirjoittaja, myös näitä tulipaloadventisteja lupaa sunnuntaina jumalanpalveluksessa kävijöille tuhoisan lopun ja että "heillä ei aamunkoittoa ole".
En ole vielä yhtään kommenttia lukenut ei-adventistien puolelta, joissa olisi sapatin pitäjät jollain lailla TUOMITTU, lähetetty helvettiin saatikka nimetty "perkeleen lapsiksi". Kyllä ne tuomiot ovat täysin yksipuolisia täällä, täysin.Rauhaa veli näin on niinkuin kirjoitit, valitettavasti näitä häiriköitä on joka palstalla ja niin tulee olemaan loppuunasti.
Siunausta! - veli.
veli. kirjoitti:
Rauhaa veli näin on niinkuin kirjoitit, valitettavasti näitä häiriköitä on joka palstalla ja niin tulee olemaan loppuunasti.
Siunausta!Vielä voisi lisätä,kun mainitsit että advarien toimesta. Varmaan meidänkin keskuudessa on monenlaista,ja siihen päälle provot.
- ei-adventisti
veli. kirjoitti:
Rauhaa veli näin on niinkuin kirjoitit, valitettavasti näitä häiriköitä on joka palstalla ja niin tulee olemaan loppuunasti.
Siunausta!Joka palstalla on! Ja sitten on vielä mieleltään epävakaat ihmiset. Heille täytyy vain yrittää antaa anteeksi.
- Vanhin
Kuka tietää ovatko pyh ja hänen kaltaisensa adventisteja. Kielenkäyttö ei ainakaan siltä kuullosta. Ehkä pikemminkin sitkeä provo.
Yritykset tehdä näistä tyyppiadventisteja eivät ainakaan ole oikein. Huomattavasti normaalimpaa adventismia edustaa vaikkapa aina sopuisasti ja ystävällisesti kirjoittava "veli", jolle kiitokset palstan tasapainoittamisesta.- !!!.
Kaikkien kanssa ei ole viisasta edes keskustella.
- kaikki kukat.
!!!. kirjoitti:
Kaikkien kanssa ei ole viisasta edes keskustella.
pyh! tuo kuitenkin lyhyesti ja ytimekkäästi sanomansa esille. Antaa kaikkien kukkien kukkia.
Me olemme kaikki erilaisia ! - Siivoton pyh
kaikki kukat. kirjoitti:
pyh! tuo kuitenkin lyhyesti ja ytimekkäästi sanomansa esille. Antaa kaikkien kukkien kukkia.
Me olemme kaikki erilaisia !"Kukkien kukkia"? En oikein osaa mieltää kukinnaksi tuota "lyhyttä ja ytimekästä" kiroilua ja kristittyjen haukkumista "perkeleen lapsiksi". Rivoa kieltä eikä alkeellisimpiakaan käytöstapoja - adventismia parhaimmillaan.
- Hän on sitä.
Adventistit ovat juuri "pyh!":n kaltaisia, joten hän ei ole muuta kuin adventisti ja on sitä koko sairaan mielensä painolla. Sitäpaitsi pyh! tietää sellaista, mitä kukaan muu kuin adventtikirkon sisällä oleva ei voisi tietää.
- veli.
Hän on sitä. kirjoitti:
Adventistit ovat juuri "pyh!":n kaltaisia, joten hän ei ole muuta kuin adventisti ja on sitä koko sairaan mielensä painolla. Sitäpaitsi pyh! tietää sellaista, mitä kukaan muu kuin adventtikirkon sisällä oleva ei voisi tietää.
Niin onhan tälläkin palstalla ihmisiä jotka tuntevat hyvinkin adventtikirkon sisältä ja eivät kuitenkaan ole advareita. Helposti tulee se leima,kaikki ovat saman laisia.Niinkuin olen täälä jo kertonut,Ruotsin ajoista,aina oli muutamia jotka sanoivat,kaikki suomalaiset ovat samanlaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2266596- 1711745
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661527- 701094
- 1051010
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6957Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte126891Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy203873- 100836
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66799