Heinäluoma: Männistön ero eduskunnasta ei itsestäänselvyys

Puhemies Eero Heinäluoma kommentoi maanantaina eduskunnassa toimittajille myös Lasse Männistön urasuunnitelmia. Kuva: Jari Laukkanen

Puhemies Eero Heinäluoman (sd.) mukaan eron myöntäminen kansanedustaja Lasse Männistölle (kok.) ei ole itsestäänselvyys.

Heinäluoma korostaa, että jokainen eronpyyntö harkitaan erikseen. Hänen mukaansa Männistön tapauksessa on aiemmista poikkeavia piirteitä, kun kyseessä on vasta kolme vuotta eduskunnassa istunut edustaja ja tehtävä, johon hän on siirtymässä, on viransijaisuus.

Virallista eronpyyntöä Männistöltä ei ole eduskuntaan tullut, joten sellaiseen ei vielä voida ottaa kantaa. Männistö valittiin viime viikolla Helsingin apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi.
Lähde: media.

Onko sitten miestä seisoa sanojensa takana. Kohta nähdään.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Männistön erosta päättää koko eduskunta yhdessä, ei vain Heinäluoma, joka tuossa ei oikeastaan ottanut kantaa suuntaan eikä toiseen.

Äänestä

Puhemies Eero Heinäluoman (sd.) mukaan eron myöntäminen kansanedustaja Lasse Männistölle (kok.) ei ole itsestäänselvyys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vähän kuria asioihin kirjoitti:

Puhemies Eero Heinäluoma kommentoi maanantaina eduskunnassa toimittajille myös Lasse Männistön urasuunnitelmia. Kuva: Jari Laukkanen

Puhemies Eero Heinäluoman (sd.) mukaan eron myöntäminen kansanedustaja Lasse Männistölle (kok.) ei ole itsestäänselvyys.

Heinäluoma korostaa, että jokainen eronpyyntö harkitaan erikseen. Hänen mukaansa Männistön tapauksessa on aiemmista poikkeavia piirteitä, kun kyseessä on vasta kolme vuotta eduskunnassa istunut edustaja ja tehtävä, johon hän on siirtymässä, on viransijaisuus.

Virallista eronpyyntöä Männistöltä ei ole eduskuntaan tullut, joten sellaiseen ei vielä voida ottaa kantaa. Männistö valittiin viime viikolla Helsingin apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi.
Lähde: media.

Onko sitten miestä seisoa sanojensa takana. Kohta nähdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu