Linkkiäsi en ehdi nyt katsoa, mutta, nyt jos kuolemme tai jos Jeesus nyt hakisi omansa pois, me olisimme silmänräpäyksessä tuulissa ja pilvissä, eli suunta on ylöspäin. Johanneksen ilmestys 19
6. Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. 7. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle,
sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
8. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen:
se liina on pyhien vanhurskautus."9. Ja hän sanoi minulle:
"Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat"
Mutta kun tämä maaplanetta on hävitetty ja kansat tuomittu. Jumala luo UUDEN TAIVAAN JA UUDEN MAAN, me olemme taas takaisin maanpäällä. Johanneksen ilmestys 21
1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan;
sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
5. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki".
Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet". 6. Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. 7. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
0Äänestä
ed.
Lisäys.. Eli tuo, Johanneksen ilmestys 19 Kuvaa aikaa kun Jeesus on hakenut omansa pois maanpäältä ja KARITSAN HÄÄT ALKAVAT. Morsian on seurakunta. Ja seurakunta on uskovat.
0Äänestä
George L
ed. kirjoitti:
Lisäys.. Eli tuo, Johanneksen ilmestys 19 Kuvaa aikaa kun Jeesus on hakenut omansa pois maanpäältä ja KARITSAN HÄÄT ALKAVAT. Morsian on seurakunta. Ja seurakunta on uskovat.
Jeesus ei hae ihmisiä maasta pois vaan on tulossa maan päälle perustamaan Jumalan valtakunnan/kuningaskunnan (1000-vuotisen valtakunnan). Karitsan häät ovat todennäköisesti lehtimajanjuhlat, jotka ovat maan päällä, ihminen ei ole menossa taivaaseen, Raamattu ei puhu sellaisesta mitään. Taivaat ja tämä maa tulee aikanaan tuhoutumaan ja Jumala luo uudet. Ja uusista taivaista laskeutuu myös Uusi Jerusalem uuteen maahan. Raamattu ei kutsu edes kuolemanjälkeistä välitilaa taivaaksi.
Tempaaminen tuuliin ja pilviin on osa ensimmäistä ylösnousemusta, joka siis tapahtuu Herraa vastaan, mutta Jeesus onkin tulossa tänne maan päälle ja pyhät uusissa ruumiissaan Häne kanssaan.
Taivas oppi on tullut kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta ja sitä on opetettu aina 300-luvulta lähtien.
Suosittelen katsomaan Kuningaskunnan paluu -sarjaa, se tuo Raamatun punaisen langan hyvin esiin:
Niin tuon ohjelman olen minäkin katsellut joskus, tv 7 antia, ja siitä täällä myös kertonut, mutta empä saanut palautetta, kumma kyllä.
Jaksossa puhuttiin pakannallisesta joulustakin yms.
Jos tv 7 on Jumalan tahtoma kanava kuten monet uskovat niin miksi siellä(kin) on niin vastakkaisia opetuksia ja jos se kerran on Jumalan tahtoma niin kaipa sen kaikki anti on hyvää ja katsomisen arvoista?
Kannattaa siis katsella vähän kaikennäköistä ja saattaa yllättyä miten monenkirjavaa kantaa sielläkin esitetään.
Ko. sarjaa pitävä pariskunta oli viime viikolla kanavan 'haastattelussa' ohjelmassa kertomassa miten sarjat ovat syntyneet ja kuinka Jumala oli alannut puhumaan heille noita asioita aivan toisin kuin aiemmin olivat uskoneet. Tuokin ohjelma löytynee arkistoista:)
Tänään taas katselin erään mieshlön pitämää sarjaa (nimeä en nyt muista) kertoi sapatin tärkeydestä ja kuinka Rooman kirkko pakotti omaksumaan su (auringonjumalan päivä) lepopäiväksi ja siitä miten oikea sapatti eli la päivän vietto lepopäivänä asetaan kerran taas kohdalleen.
Siis monenlaista opetusta tv seiskalla!
0Äänestä
kui22
Kertoi miten monet vetoavat johonkin(?) tiettyyn Raamatun kohtaan että mikä päivä vain käy lepopäivästä.
Mutta tämä kertoi sen kohdan tarkoittavankin muita päiviä, juhlapäiviä ja sen sellaisia. Opapa nyt sitten selvää kaikesta eli kuka mitäkin puhuu ja kenen tietämys pätee, sehän on loputon suo!
0Äänestä
Ei vieraalle ieksell
kui22 kirjoitti:
Kertoi miten monet vetoavat johonkin(?) tiettyyn Raamatun kohtaan että mikä päivä vain käy lepopäivästä.
Mutta tämä kertoi sen kohdan tarkoittavankin muita päiviä, juhlapäiviä ja sen sellaisia. Opapa nyt sitten selvää kaikesta eli kuka mitäkin puhuu ja kenen tietämys pätee, sehän on loputon suo!
Keijo Lindemann tai sitten se ruotsalaismies, joka tekee Jerusalemin muureilla ohjelmaa.
Minua mietityttää ja karmii jos Sapattia tuleekin noudattaa.
Se on joskus jäänyt mieleen kun Leo Meller suhtautui suvaitsevasti joulun viettoon, joka perustuu pakanajuhlaan, johonkin roomalaiseen iljetysjuhlaan. Ramatussa ei mainita joulua Jumalan juhlapäivänä, siksi en siihen tapahtumaan ota juhlamielessä psaa, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä, Jumalan juhlilla ja perkeleellisen maailman juhlilla.
0Äänestä
kui22
Ei vieraalle ieksell kirjoitti:

'Keijo Lindemann'
Juu, taisi olla tuo ja taisi tarkoittaa niitä juhlapäiviä joita Raamatullisinakin aikoina pidettiin tuolla vapaalla muutoin kuin sapattia.
Mikä se sapatin vietossa niin karmivaa olisi, :) hyvää saa tehdä ja sairaat ja eläimet ynnä muu välttämätön hoitaa tuon opetuksen mukaan sapattinakin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Linkkiäsi en ehdi nyt katsoa, mutta, nyt jos kuolemme tai jos Jeesus nyt hakisi omansa pois, me olisimme silmänräpäyksessä tuulissa ja pilvissä, eli suunta on ylöspäin.
Johanneksen ilmestys 19
6. Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja
ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.
7. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle,
sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
8. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen:
se liina on pyhien vanhurskautus."9. Ja hän sanoi minulle:
"Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat"
Mutta kun tämä maaplanetta on hävitetty ja kansat tuomittu.
Jumala luo UUDEN TAIVAAN JA UUDEN MAAN, me olemme taas takaisin maanpäällä.
Johanneksen ilmestys 21
1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan;
sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä!
Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
5. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki".
Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
6. Ja hän sanoi minulle:
"Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
Lisäys.. Eli tuo, Johanneksen ilmestys 19 Kuvaa aikaa kun Jeesus on hakenut omansa pois maanpäältä ja KARITSAN HÄÄT ALKAVAT. Morsian on seurakunta.
Ja seurakunta on uskovat.
Jeesus ei hae ihmisiä maasta pois vaan on tulossa maan päälle perustamaan Jumalan valtakunnan/kuningaskunnan (1000-vuotisen valtakunnan). Karitsan häät ovat todennäköisesti lehtimajanjuhlat, jotka ovat maan päällä, ihminen ei ole menossa taivaaseen, Raamattu ei puhu sellaisesta mitään. Taivaat ja tämä maa tulee aikanaan tuhoutumaan ja Jumala luo uudet. Ja uusista taivaista laskeutuu myös Uusi Jerusalem uuteen maahan. Raamattu ei kutsu edes kuolemanjälkeistä välitilaa taivaaksi.
Tempaaminen tuuliin ja pilviin on osa ensimmäistä ylösnousemusta, joka siis tapahtuu Herraa vastaan, mutta Jeesus onkin tulossa tänne maan päälle ja pyhät uusissa ruumiissaan Häne kanssaan.
Taivas oppi on tullut kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta ja sitä on opetettu aina 300-luvulta lähtien.
Suosittelen katsomaan Kuningaskunnan paluu -sarjaa, se tuo Raamatun punaisen langan hyvin esiin:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLvVA0DZiiPY7se0lqq985_nt7CupbRxpu
https://www.youtube.com/watch?v=lp4UpWvpQ28&index=10&list=PLvVA0DZiiPY7se0lqq985_nt7CupbRxpu
Niin tuon ohjelman olen minäkin katsellut joskus, tv 7 antia, ja siitä täällä myös kertonut, mutta empä saanut palautetta, kumma kyllä.
Jaksossa puhuttiin pakannallisesta joulustakin yms.
Jos tv 7 on Jumalan tahtoma kanava kuten monet uskovat niin miksi siellä(kin) on niin vastakkaisia opetuksia ja jos se kerran on Jumalan tahtoma niin kaipa sen kaikki anti on hyvää ja katsomisen arvoista?
Kannattaa siis katsella vähän kaikennäköistä ja saattaa yllättyä miten monenkirjavaa kantaa sielläkin esitetään.
Ko. sarjaa pitävä pariskunta oli viime viikolla kanavan 'haastattelussa' ohjelmassa kertomassa miten sarjat ovat syntyneet ja kuinka Jumala oli alannut puhumaan heille noita asioita aivan toisin kuin aiemmin olivat uskoneet. Tuokin ohjelma löytynee arkistoista:)
Tänään taas katselin erään mieshlön pitämää sarjaa (nimeä en nyt muista) kertoi sapatin tärkeydestä ja kuinka Rooman kirkko pakotti omaksumaan su (auringonjumalan päivä) lepopäiväksi ja siitä miten oikea sapatti eli la päivän vietto lepopäivänä asetaan kerran taas kohdalleen.
Siis monenlaista opetusta tv seiskalla!
Kertoi miten monet vetoavat johonkin(?) tiettyyn Raamatun kohtaan että mikä päivä vain käy lepopäivästä.
Mutta tämä kertoi sen kohdan tarkoittavankin muita päiviä, juhlapäiviä ja sen sellaisia. Opapa nyt sitten selvää kaikesta eli kuka mitäkin puhuu ja kenen tietämys pätee, sehän on loputon suo!
Keijo Lindemann tai sitten se ruotsalaismies, joka tekee Jerusalemin muureilla ohjelmaa.
Minua mietityttää ja karmii jos Sapattia tuleekin noudattaa.
Se on joskus jäänyt mieleen kun Leo Meller suhtautui suvaitsevasti joulun viettoon, joka perustuu pakanajuhlaan, johonkin roomalaiseen iljetysjuhlaan. Ramatussa ei mainita joulua Jumalan juhlapäivänä, siksi en siihen tapahtumaan ota juhlamielessä psaa, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä, Jumalan juhlilla ja perkeleellisen maailman juhlilla.
'Keijo Lindemann'
Juu, taisi olla tuo ja taisi tarkoittaa niitä juhlapäiviä joita Raamatullisinakin aikoina pidettiin tuolla vapaalla muutoin kuin sapattia.
Mikä se sapatin vietossa niin karmivaa olisi, :) hyvää saa tehdä ja sairaat ja eläimet ynnä muu välttämätön hoitaa tuon opetuksen mukaan sapattinakin.
https://www.youtube.com/watch?v=Ttb7F-6hRxo
16.9.2012 keijo osasi puhua googista ja kolme kylkiluuta mainitser.
ukr kylkiluu nro 1?
nato turvaton suomi on uhri'?
viro natu turvattu. tyhmä kansa tajuaa pian kun per kele esittelee luonteensa.