Itsevaltiaat ohjelma > ala-arvoista tasoa

Katsoin tätä Itsevaltiaat ohjelmaa, enkä oikein
päässyt jyvälle sen tämäniltaisestakaan satiirista.

Monet syksyn ohjelmat on tehty hallituspuolueiden esiintyjillä, mitä nyt BZ joskus vilahtaa. Ohjelmaan ei ole vielä tullut mukaan kokoomuksen uuden puheenjohtajan näköishahmoa, mutta kaksi edellistä puheenjohtaajaa roikkuu hahmoina ohjelmassa.
15314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Syy kokoomuksen näkymättömyyteen Itsevaltiaissa lienee siinä, että kokoomusnuoret eivät pitäneet kokoomuksen imagosta sarjassa halusivat kieltää koko ohjelman viime talvena. Siis pientä potuttelua tyyliin "haluatteko tosissanne, ettei kokoomus esiinny suositussa ohjelmassamme?".

Uuden puheenjohtajan, Jyrki Kataisen, hahmon tyypittelyn suhteen ollaan tarkkoja, koska kokoomuksen kritiikki johtui ennen kaikkea silloisen puheenjohtajan Ville Itälän hahmon kelpaamattomuudesta kokoomusjohdolle.

Mutta kyllä se Katainenkin vielä ilmaantuu sarjaan. Kun se tapahtuu pitkän kypsyttelyn jälkeen, tulos riemastuttaa kansaa sitäkin enemmän.

Äänestä
  • Katainen on ollut niin vähän esillä, ettei hänestä ole vielä kertynyt riittävästi tv-nauhoja, joiden pohjalta hänet pystyisi tyypittelemään. Siksi se kesti Itälänkin kohdalla niin pitkään ja tulos oli niin yksipuolinen, ettei se ollut oikein edes huvittava.

    Itälän kohtalo näyttää tulleen myös Vanhasen osaksi. Hänetkin on vissiin karrikoitu liian vähäisen ja sisällöiltään kovin samantyyppisten taustanauhojen avulla, kun tyyppiin ei ole saatu sen enempää vaihtelua kuin Itäläänkään.

    Toista ovat Haloset, Tuomiojat, Kääriäiset ja muut, joista riittää materiaalia vuosikausien takaa, heistä saa jo riittävän vivahteikkaita hahmoja aikaiseksi.

    Äänestä

  • kokoomuksen jäsen, vaan liikkuva äänestäjä.
    Erikoista, miten täällä vastataan sapekkaasti,
    jos jokin kirjoitus tulkitaan jotakin
    puoluetta puolustaen.
    Kyllä kepua on pantu aika halvalla muutamassa ohjelmassa, jos nyt sitä puolustan. Mutta ihmettelen, ettei kokoomuksen uusi puheenjohtaja ole vielä ohjelmassa. Ohjelman tekijät ovat nousseet kaikkien yläpuolelle, joka malli on
    vain sitten vähemmän demokraattisissa maissa !!!

    Äänestä

  • Minusta asiat ovat nyt oikein. Kokoomus ei halunnut esiintyä ko. sarjassa, missä pilkattiin lähinnä sosialidemokraattisten käsikirjoittajien toimesta Kokoomusta ja sen puheenjohtajaa, Ville Itälää.

    On hyvä, että Kokoomus saa painua marginaaliinsa ja puheenjohtaja Jyrki Katainen saa "työrauhan" oppositiossa.

    Kokoomus voi esiintyä mm. välikysymysten avulla eduskunnan televisioiduissa täysistunnoissa. Sen ei tarvitse mennä pilkattavaksi Itse Valtiaisiin.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Katainen on ollut niin vähän esillä, ettei hänestä ole vielä kertynyt riittävästi tv-nauhoja, joiden pohjalta hänet pystyisi tyypittelemään. Siksi se kesti Itälänkin kohdalla niin pitkään ja tulos oli niin yksipuolinen, ettei se ollut oikein edes huvittava.

    Itälän kohtalo näyttää tulleen myös Vanhasen osaksi. Hänetkin on vissiin karrikoitu liian vähäisen ja sisällöiltään kovin samantyyppisten taustanauhojen avulla, kun tyyppiin ei ole saatu sen enempää vaihtelua kuin Itäläänkään.

    Toista ovat Haloset, Tuomiojat, Kääriäiset ja muut, joista riittää materiaalia vuosikausien takaa, heistä saa jo riittävän vivahteikkaita hahmoja aikaiseksi.

    Ongelma on siinä, ettei tylsistä tyypeistä saa pitkälläkään kuvahistorialla minkäänlaista karikatyyriä.

    Heissa ei ole sen enempää hajua tai makua kuin yhdessä pakastetussa kalapuikossa kymmenestä.

    Tatu Vanhsasestakin saisi enemmän irti kuin Jouni Kataisesta, Antti Kalliomäestä tai Matti Vanhasesta.

    Äänestä

  • Ohjelma tullut tiensä päänhän kirjoitti:

    kokoomuksen jäsen, vaan liikkuva äänestäjä.
    Erikoista, miten täällä vastataan sapekkaasti,
    jos jokin kirjoitus tulkitaan jotakin
    puoluetta puolustaen.
    Kyllä kepua on pantu aika halvalla muutamassa ohjelmassa, jos nyt sitä puolustan. Mutta ihmettelen, ettei kokoomuksen uusi puheenjohtaja ole vielä ohjelmassa. Ohjelman tekijät ovat nousseet kaikkien yläpuolelle, joka malli on
    vain sitten vähemmän demokraattisissa maissa !!!

    Itse Valtiaita eli virallista pilkattavaksi tuloa ei ole Suomessa vielä säädetty lailla subjektiiviseksi oikeudeksi.

    Näin ollen Kokoomuksella ei ole lakisääteistä oikeutta vaatia Osku Pajamäeltä tai kumppaneilta tulla pilkatuksi.

    Kokoomus on painunut syvälle marginaaliin. Vasemmistoliittokin on raikkaammin esissä vanhavasemistolaisella sordiinollaan.

    Äänestä

Vai on näistä kokoomuspoliitikoista tullut TV-kriitikoita? Milloin Benin mielestä jossain fiktiivisessä ohjelmassa käsitellään asioita väärin, milloin kokoomuksen värittömästä ja aikaansaamattomasta puheenjohtajasta ei kirjoiteta oikein jne....Ilmeisesti näille kokoomusnyhveröille sopisi valtiomuoto, jossa poliitikot saisivat määrätä minkälaista taidetta saa tehdä ja miten vallassaolevista saa kirjoittaa? Jotenkin tulee mieleen DDR, Neuvostoliitto, Natsisaksa...Jos Benin sana-arvaukset Kymppitonnissa eivät jaksa kiinnostaa ihmisiä yhtäpaljon kuin hyvä poliittinen satiiri, niin sille ei yksinkertaisesti voi mitään. Katainen on niin väritön ja mielenkiinnoton henkilö, ettei kukaan ole hänen latteuksistaan kiinnostunut. Ars longa, kokoomus previs.

Äänestä
  • Parasta huumoria on viime aikoina tarjonnut Markku Laukkanen, Jouni Backman ja Jyri Häkämies.

    Seuratkaa uutisia ja elävää elämää, älkääkä fiktiota.

    Äänestä

YLEn tarpeellisuutta perustellaan ohjelmien laadulla aina kun joku - usein juuri minä - ehdottaa YLEn yksityistämistä eli myymistä eniten tarjoavalle.

Mikä siis nyt mättää, kun eduskunnan omistaman mediayhtiön oma ohjelma parlamentarismin toteuttamisesta ei tunnukaan laadukkaalta?

Äänestä
  • Eiköhän valitukset Yleisradion surkeasta tasosta voisi osoittaa ministeri-luokkaa olevalle miehistölle, esimerkiksi

    olli-pekka.heinonen @ yle.fi

    Lisää huumoria tulee kun Olli Ainoa alkaa penkoa UMTS-papereita, mitkä Heinonen ja Sasi yrittivät salata.

    Äänestä

Juu, huono ohjelma on: Seppo Kiäriäinenkin esitetään älykkäämpänä kuin onkaan

Äänestä

Ohjelman hahmojen luominen ei ole ihan halpaa lystiä, joten siksi henkilögalleria kasvaa hitaanpuoleisesti. Jokaisen uuden lööpin ja otsikon perusteella ei ole varaa tehdä uutta naamaa.

Äänestä
  • Sieltä pois entisiä puoluejohtajia ja ministereitä.

    Äänestä

  • Perskutarallaa kirjoitti:

    Sieltä pois entisiä puoluejohtajia ja ministereitä.

    parempia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ohjelma tullut tiensä päähän kirjoitti:

Katsoin tätä Itsevaltiaat ohjelmaa, enkä oikein
päässyt jyvälle sen tämäniltaisestakaan satiirista.

Monet syksyn ohjelmat on tehty hallituspuolueiden esiintyjillä, mitä nyt BZ joskus vilahtaa. Ohjelmaan ei ole vielä tullut mukaan kokoomuksen uuden puheenjohtajan näköishahmoa, mutta kaksi edellistä puheenjohtaajaa roikkuu hahmoina ohjelmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu