Tradition synty

Aiemmin käsiteltiin kaanonin synty, mutta siitäpä ei ollut ratkaisuksi varhaisten kristittyjen opilliselle sekavuudelle, sillä oppiriidoissa kuitenkin kaikki vetosivat aina samoihin pyhiin kirjoituksiin, joten sitten piti ruveta miettimään, että kukas meistä nyt sitten tulkitsee niitä tekstejä oikein ja kuka väärin.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi syntyi traditio, johon jokainen mielestään tärkeä alkukristitty aina vetosi, kun halusi päästä omassa kannassaan voittajan asemaan.

Paavali vetoaa useita kertoja hänelle välitettyyn traditioon, koskien ylösnoussutta Jeesusta, kun hän koetti kumota Korintin seurakunnan vääriä ylösnousemuskäsityksiä, jotka olivat vääriä siksi, että olivat erilaisia kuin Paavalilla.

Paavalin oppilas vetoaa traditioon Kolossalaiskirjeessä hyökätessään toisella kannalla olevia kristittyjä vastaan ja nimittää heidän tulkintojaan "tyhjiksi ja pettäviksi viisauden opeiksi, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin".

Hän antaa ymmärtää, että hänen oma traditionsa on jumalallista alkuperää ja että lukijoiden on "syytä vahvistua uskossa sen mukaan, mitä heille on opetettu".

Pastoraalikirjeissä korostetaan vielä voimallisemmin traditiota aseena väärin uskovia kristittyjä vastaan.

Traditio on seurakunnan johtajan haltuun uskottu aarre, jonka vastakohta on "tiedon nimellä kulkeva valhetieto".

Ainoa sallittu tulkinta oli Paavalin perintö, jota oli vaalittava puhtaana.

Johannes-yhteisö kulki vastarannan kiiskinä ja Johanneksen evankeliumi, vaikka oli syntynyt samaan aikaan, oli henkiseltä sisällöltään aivan erilainen. Heidän mukaansa aidon perinteen tuntomerkkinä on, että Jeesuksen ääni kuuluu ja mitään lukkoonlyötyä traditiota ei ole. Henki on Puolustaja, joka opastaa seurakuntaa ja antaa evankeliumin kirjoittajalle mahdollisuuden tradition luovaan tulkintaan, jos tilanne niin vaatii. Gnostilaiset arvostivat tätä ja Johanneksen evankeliumi oli suosittu heidän keskuudessaan.

Mutta Johanneksen kirje edustaa jo erilaista tilannetta ja tästä selviää, että Johannes-yhteisö on siirtynyt valtavirran läheisyyteen tradition puhtauden suhteen.

Sitten kehiteltiin uskontunnustuksia ja uskon sääntöjä, joilla harhaopit voitaisiin erotella ja näistä tunnetuin lienee apostolinen uskontunnustus. Markion teki omansa ja Iranaeus omansa jne.

Markionin seuraajat väittivät, että he olivat ainoa oikea kirkko ja että Irenaeuksen seuraajat eivät olleet ja molemmat syyttivät toisiaan tradition väärentämisestä.

Ongelmia aiheutti myös esimerkiksi se, että useat ryhmittymät olivat lauseesta "Jeesus oli Kristus ja Jumalan poika" täysin samaa mieltä, sillä noita termejä ei oltu vielä tarkemmin määritelty, mutta kun sitä alettiin tarkemmin määrittelemään sisällöllisesti, niin johan saatiin ongelmia aikaiseksi.

Jeesuksen kärsimys oli yleisesti hyväksytty traditio, mutta kaikki eivät sitäkään hyväksyneet. Jeesuksen ylösnousemusta ei epäilty, mutta sen luonteesta saatiin monet riidat aikaiseksi.

Irenaeuksen lihallinen ylösnousemus oli vakavasti ristiriidassa Paavalin henkiruumiin kanssa yms yms yms.

Valentinolaiset olivat laajasti hyväksyttyjä alkukristittyjen joukossa, mutta Irenaeus halusi karkottaa heidät kerettiläisinä, sillä vaikka he suullaan tunnustivat yhden ainoan Jumalan, ne pahuksen torvelot tulkitsivat muita asioita omalla, täysin harhaoppisella tavallaan.

Tradition syntyminen ei suinkaan ratkaissut yhtään ongelmaa, sillä kristityt nojasivat kaikki eri traditioihin tai tulkitsivat samaa traditiota täysin eri tavalla ja sitten piti miettiä, että kenen tulkinta oli oikea?

Joten tarvittiin luotettavia henkilöitä erottamaan aito traditio väärästä ja tästä sitten alkoikin pitkä matka kohti paaviutta.

Aluksi oikean uskon takeena olivat papit, jotka olivat saaneet virkansa osana apostoleista alkanutta ketjua ja saadessaan vihkimyksen virkaansa, he saivat samalla "totuuden luotettavan lahjan". Tämän jälkeen harhaoppiset kokoontuivat ilman piispan lupaa ja tästä kaikesta lisää ensi kerralla.

7

90

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika monella adventistilla taisi mennä yli hilseen?
      He kun ovat tottuneet vain adventistipastoreidensa USA:ssa ja Iso-Britaniassa oppimiin adventtikirkon keskushallinnon (pääkonferenssin) hyväksymiin / lukkoon lyömiin tulkintoihin Raamatusta ja esim. vaikkapa ns. EGW:n laatimasta kirkkohistoriasta.

      Adventistit pidetään tarkoituksella "pimeässä komerossa" se Ellen G. White:n pienempi tuikku valonaan, jotta pastoreiden valta ja USA:sta kotoisin olevan "kirjanoppineisuuden" arvostus säilyisi lahkon sisällä ja jäsenten keskuudessa.
      Pastoreiden palvonta ja "fanittaminen" on osa adventismia.

      • pyh!

        Meillä adventisteilla on totuus ja te olette isästä perkeleestä.


      • pyh! kirjoitti:

        Meillä adventisteilla on totuus ja te olette isästä perkeleestä.

        >>> Meillä adventisteilla on totuus ja te olette isästä perkeleestä. >>

        Eikös tämä kyseinen isä P olekin tämän sinun pikkuriikkisen jumalasi luoma ja pikkiriikkiseksi, voimattomaksi peräkylän jumalaksi sen tunnistaa siitä, että tämä sinun jumalasi ei saa luomaansa isä P:tä millään kuriin.

        Näissä muissa uskonnoissa on kyllä se Pääjumala aina mahtava heppu, joka saa luomansa otukset pidettyä kurissa ja nuhteessa, mutta sinun uskontosi jumalalla on suuria ongelmia pitää kurissa luomiaan satuolentoja.

        Mistä ihmeestä se mahtaa johtua?


    • pyh!

      Puhut taas kerran yhtä potaskaa. Sillä ei ole mitään väliä, että aina ollut totuuden vastustajia. Mikään pappi ei ole minkään totuuden takeena, vaan Jumalan Sana. että PYH PYH PYH!

    • 2 Pietarin kirje 3:15 " lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

      3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

      3:17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,

      3:18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.

    • historia kertoo

      "Aluksi oikean uskon takeena olivat papit, jotka olivat saaneet virkansa osana apostoleista alkanutta ketjua ja saadessaan vihkimyksen virkaansa, he saivat samalla "totuuden luotettavan lahjan". Tämän jälkeen harhaoppiset kokoontuivat ilman piispan lupaa ja tästä kaikesta lisää ensi kerralla."

      Näitä apostoleilta virkansa saaneita pappeja kutsuttiin piispoiksi. He olivat apostolisen tradition vartijoita. Tämä piispojen ketju alkoi apostoleista ja jatkuu aina meidän päiviemme katolisiin ja ortodoksisiin piispoihin. Tätä kutsutaan apostoliseksi sukkessioksi.

      Näin oikea apostolinen oppi ja apostoleiden seuraajat ovat näiden vanhojen kirkkojen sisällä, eivät ulkopuolella, kuten jotkut, mm. adventistit, kuvittelevat. Kirkon ulkopuolelle jäivät kaikenlaiset harhaoppiset kuten gnostilaiset ja arianistit.

      • pyh!

        Puhut täyttä potaskaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1324
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      107
      1085
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      907
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      891
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      54
      872
    6. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      858
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      128
      817
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      65
      685
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      52
      638
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      580
    Aihe