Tradition synty

Aiemmin käsiteltiin kaanonin synty, mutta siitäpä ei ollut ratkaisuksi varhaisten kristittyjen opilliselle sekavuudelle, sillä oppiriidoissa kuitenkin kaikki vetosivat aina samoihin pyhiin kirjoituksiin, joten sitten piti ruveta miettimään, että kukas meistä nyt sitten tulkitsee niitä tekstejä oikein ja kuka väärin.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi syntyi traditio, johon jokainen mielestään tärkeä alkukristitty aina vetosi, kun halusi päästä omassa kannassaan voittajan asemaan.

Paavali vetoaa useita kertoja hänelle välitettyyn traditioon, koskien ylösnoussutta Jeesusta, kun hän koetti kumota Korintin seurakunnan vääriä ylösnousemuskäsityksiä, jotka olivat vääriä siksi, että olivat erilaisia kuin Paavalilla.

Paavalin oppilas vetoaa traditioon Kolossalaiskirjeessä hyökätessään toisella kannalla olevia kristittyjä vastaan ja nimittää heidän tulkintojaan "tyhjiksi ja pettäviksi viisauden opeiksi, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin".

Hän antaa ymmärtää, että hänen oma traditionsa on jumalallista alkuperää ja että lukijoiden on "syytä vahvistua uskossa sen mukaan, mitä heille on opetettu".

Pastoraalikirjeissä korostetaan vielä voimallisemmin traditiota aseena väärin uskovia kristittyjä vastaan.

Traditio on seurakunnan johtajan haltuun uskottu aarre, jonka vastakohta on "tiedon nimellä kulkeva valhetieto".

Ainoa sallittu tulkinta oli Paavalin perintö, jota oli vaalittava puhtaana.

Johannes-yhteisö kulki vastarannan kiiskinä ja Johanneksen evankeliumi, vaikka oli syntynyt samaan aikaan, oli henkiseltä sisällöltään aivan erilainen. Heidän mukaansa aidon perinteen tuntomerkkinä on, että Jeesuksen ääni kuuluu ja mitään lukkoonlyötyä traditiota ei ole. Henki on Puolustaja, joka opastaa seurakuntaa ja antaa evankeliumin kirjoittajalle mahdollisuuden tradition luovaan tulkintaan, jos tilanne niin vaatii. Gnostilaiset arvostivat tätä ja Johanneksen evankeliumi oli suosittu heidän keskuudessaan.

Mutta Johanneksen kirje edustaa jo erilaista tilannetta ja tästä selviää, että Johannes-yhteisö on siirtynyt valtavirran läheisyyteen tradition puhtauden suhteen.

Sitten kehiteltiin uskontunnustuksia ja uskon sääntöjä, joilla harhaopit voitaisiin erotella ja näistä tunnetuin lienee apostolinen uskontunnustus. Markion teki omansa ja Iranaeus omansa jne.

Markionin seuraajat väittivät, että he olivat ainoa oikea kirkko ja että Irenaeuksen seuraajat eivät olleet ja molemmat syyttivät toisiaan tradition väärentämisestä.

Ongelmia aiheutti myös esimerkiksi se, että useat ryhmittymät olivat lauseesta "Jeesus oli Kristus ja Jumalan poika" täysin samaa mieltä, sillä noita termejä ei oltu vielä tarkemmin määritelty, mutta kun sitä alettiin tarkemmin määrittelemään sisällöllisesti, niin johan saatiin ongelmia aikaiseksi.

Jeesuksen kärsimys oli yleisesti hyväksytty traditio, mutta kaikki eivät sitäkään hyväksyneet. Jeesuksen ylösnousemusta ei epäilty, mutta sen luonteesta saatiin monet riidat aikaiseksi.

Irenaeuksen lihallinen ylösnousemus oli vakavasti ristiriidassa Paavalin henkiruumiin kanssa yms yms yms.

Valentinolaiset olivat laajasti hyväksyttyjä alkukristittyjen joukossa, mutta Irenaeus halusi karkottaa heidät kerettiläisinä, sillä vaikka he suullaan tunnustivat yhden ainoan Jumalan, ne pahuksen torvelot tulkitsivat muita asioita omalla, täysin harhaoppisella tavallaan.

Tradition syntyminen ei suinkaan ratkaissut yhtään ongelmaa, sillä kristityt nojasivat kaikki eri traditioihin tai tulkitsivat samaa traditiota täysin eri tavalla ja sitten piti miettiä, että kenen tulkinta oli oikea?

Joten tarvittiin luotettavia henkilöitä erottamaan aito traditio väärästä ja tästä sitten alkoikin pitkä matka kohti paaviutta.

Aluksi oikean uskon takeena olivat papit, jotka olivat saaneet virkansa osana apostoleista alkanutta ketjua ja saadessaan vihkimyksen virkaansa, he saivat samalla "totuuden luotettavan lahjan". Tämän jälkeen harhaoppiset kokoontuivat ilman piispan lupaa ja tästä kaikesta lisää ensi kerralla.