On meille johtajat valittu maalle/eduskuntaan.
Se kuset housuissa ja pala paskaakin, kun ote tulee.
Muuten ollaan niin rehevää.
Männistö (kok) peruu eroanomuksensa eduskunnasta.
Männistö oli jo valittu Helsingin apulaiskaupunginjohtajan sijaiseksi, kun apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok) valittiin sosiaali- ja terveysministeriksi.
Männistön mukaan hänen eronpyyntönsä ympärillä käyty keskustelu on vienyt hänen edellytyksensä hoitaa apulaiskaupunginjohtajan tehtävää riittävän hyvin.
Päätöstä hän pitää silti "todella vaikeana".
- Olen tottakai pettynyt, myöntää Männistö, joka kertoo tiedotteessa olleensa apulaiskaupunginjohtajan pestistä "äärimmäisen innostunut".

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä niin. Subbin kabinetin Männistö-Räty & kumppanit suhmuroivat nykykokoomuslaiseen tyyliin. Surkealta näyttää.