"Lehti: Guantanamon väärinkäytöksistä lisätodisteita
(17.10. 10:18)
Amerikkalaisessa Guantanamon tukikohdassa työskennelleet vartijat ja tiedustelupalvelun jäsenet kertovat New York Times -lehdessä vankien huonosta kohtelusta. Jo aiemmin väärinkäytöksistä ja arveluttavista kuulustelukäytännöistä ovat raportoineet useat ihmisoikeusjärjestöt sekä Kuubassa sijaitsevasta tukikohdasta vapautetut vangit.
Vartijoiden mukaan yhteistyöstä kieltäytyneitä vankeja riisuttiin alusvaatteisilleen ja kahlittiin. Sitten heitä kiusattiin jopa tuntikausia kovalla musiikilla ja kirkkailla valoilla, sekä ilmastointilaitteista tulleella poikkeuksellisen kylmällä ilmalla.
New York Timesin haastattelemat henkilöt eivät uskaltaneen kertoa nimiään koston pelossa, lehti kertoi. Puolustusministeriö Pentagon ei ole suostunut kommentoimaan asiaa.
Guantanamossa on tätä nykyä yli 600 vihollistaistelijaksi luokiteltua vankia. Osa on ollut vangittuna jo kaksi vuotta ilman oikeudenkäyntiä. (STT-DPA)"
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet.asp?id=863731
God Bless America!
4
214
Vastaukset
- Hitman1
Totta kai kaikenlainen ihmisarvoa loukkaava käytös on valitettavaa, mutta täytyy myös muistaa, millaisen aineksen kanssa USA on syyskuun 2001 iskun jälkeen ollut tekemisissä.
Guantanamon vankien joukossa on taatusti myös pesunkestäviä terroristeja, joten siihen nähden mainitsemasi "arveluttavat kuulustelumenetelmät" ovat suhteellisen lieviä menetelmiä.
Venäjän kiinniottamien tshetsheenien kohtalo taitaa useimmissa tapauksissa olla aika tavalla surullisempi, yhden esimerkin vertailukohdaksi tarjotakseni...- viesti
Voisiko sen mitäänsanomattomammin ilmaista. Vaikka joukossa olisikin pesunkestäviä terroristeja, se ei missään tapauksessa oikeuta käyttämään näin kyseenalaisia keinoja. Tuskin vangeilla riittää ymmärrystä sille, että he alistumalla kärsimyksiin "tekevät palveluksen ihmiskunnalle". Pikemminkin uskon, että mielivallan kohteeksi joutuneiden vankien keskuudessa on monta, joiden sydämessä on noussut viha koko ihmiskuntaa ja maailmaa kohtaan -> uusia potentiaalisia terroristeja.
- zustus
Oletko sä ihan tosissasi noiden juttujen kanssa mitä sä kirjoitat?!
Millaisen aineksen kanssa nyt sitten Yhdysvallat on ollut tekemisissä? Eikö Quantanamosta juuri vapautettu satoja ihmisiä ilman syytettä? Eli heitä pidettiin ihan muuten vaan epäinhimillisissä oloissa lukittuna..
Ja Venäjän kiinniottamat tshetsheenit.. Eli jos mä potkin, raiskaan ja ryöstän jonkun mummon kaupungilla niin se ei oikeastaan ole niin hirveän paha juttu kun joku muu on tehnyt vielä jotain pahempaa aiemmin?
Miks ihmeessä jenkeillä on oikeus alkaa valittamaan heidän sotilaiden huonosta kohtelusta (sotavankeja ihan kuvattiin!) kun ei ole itsellä minkäänlaista kunnioitusta kiinniotettujen vankien ihmisarvosta..
"Pidettiin sua pari vuotta syyttä suotta häkissä.. Sori."
- Wallu
On se väärin että Usa saa tehdä mitä huvittaa esim.Geneven sopimuksen vastaisesti!
Minkä takia kukaan ei uskalla puuttua näihin Usan junttihommiin?
Miksei Suomikin tee niinkuin huvittaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151449Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481349- 131173
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4106081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60807Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793