On USKOMATONTA, että naisia yhä voidaan kohdella näin 2000-LUVULLA! Ilman meitä yhteiskuntaan ei edes syntyisi uusia jäseniä:KAIKKI pysähtyisi! Olemme korvaamattomia, ja kaiken lisäksi koulutetumpia kuin miehet! Kuinka siis voi olla, että kaikesta tästä huolimatta nimen omaan nainen on aina se, jonka odotetaan uhrautuvan yhteiseksi hyväksi!!? Miksi juuri naiset joutuvat luopumaan unelmistaan ja hyödyntämästä lahjojaan sen sijaan jääden kotiin, jättäen työmarkkinat ja kaikki haasteet VAIN ja AINOASTAAN miehille??? Eikä tällaiseen "roolijakoon" edes ole varaa tulevaisuudessa, jolloin tullaan tarvitsemaan sekä miesten että naisten yhteistä osaamista, mikäli Suomalainen korkea osaaminen ja hyvinvointi yhä halutaan säilyttää ja tarjota myös seuraavalle sukupolvelle!
________________________________________________
Tutkijat ja ay-liike: Naisten asema työmarkkinoilla horjuu
Naisen paikka on kotona -ajattelun katsotaan taas yleistyneen
Naisten asemaa työmarkkinoilla pyritään nyt vakavasti horjuttamaan, varoittavat työelämätutkijat ja ammattiyhdistysliike.
Suomi puhuu yhtäkkiä taas kotityön arvokkuudesta – ja sattumalta juuri samaan aikaan valtiosihteeri Raimo Sailas (sd) esittää päivähoidon rajoittamista. Valtiovarainministeriö sekä elinkeinoelämä komppaavat vaatimalla pienipalkkaisille suunnattujen palkankorotuserien sekä kaikille jakautuvien yleiskorotusten siivoamista palkkasopimuksista.
"Tämä on paluuta mieselättäjyyteen ja miesten dominoimaan perhemalliin, jossa naisille osoitetaan paikka kotilieden ääressä", sanoo esityksistä sosiologian professori Harri Melin Turun yliopistosta.
Hänen mukaansa edellä mainitut vaatimukset ovat selkeä osoitus Suomessa jylläävästä ideologiasta: halusta säästää hyvinvointivaltion menoissa.
"Naisten työmarkkina-asemaa heikentävät esitykset ovat aivan selvä askel kohti julkisen sektorin kaatamista tai supistamista", Melin sanoo.
Suomella on edessään vaikea yhtälö: eläköitymisbuumi vähentää verotuloja mutta lisää kuntapalveluiden tarvetta. Nyt palveluita pyritään siis supistamaan siten, että naiset tekevät hoitotyön kotona.
"Ehkä kuntien menot pienenisivät, mutta samalla vähenisivät päivähoitohenkilöstön työpaikat. Ja tässä mallissa unohtuu, ettei esimerkiksi sairaaloiden ja terveyskeskuksen naisvaltainen henkilöstö pysty käymään töissä, jos päivähoito ei toimi", huomauttaa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n johtaja Leila Kostiainen (sd).
Työttömiäkin vaaditaan olemaan jatkuvasti työmarkkinoiden käytettävissä. Se ei kuitenkaan onnistu, jos heidän lapsilleen ei varmistu hoitopaikkaa, Kostiainen sanoo.
Myös SAK:laisen Kunta-alan ammattiliiton KTV:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori (sd) on huolestunut.
"Nyt on selvästi menossa lasten ja omaisten hoivaamista romantisoiva vaihe. Jos työikäiset haluavat itse huolehtia omaisistaan, se on ja sen pitää saada olla ok. Mutta ei heitä siihen saa moraalisesti velvoittaa tai käytännössä pakottaa."
Lisäksi hoitojaksot tarkoittavat pitkää poissaoloa työelämästä, jolloin paluu työhön vaikeutuu, hän sanoo.
Ristiriitaista vaatimuksissa on, että Suomea uhkaa lähivuosina työvoimapula.
"Vaatimusten esittäjät eivät katso edes paria vuotta eteenpäin. Suomalainen yhteiskunta ei tule mitenkään selviämään ilman naisten työpanosta", sanoo STTK:laisen sairaanhoitajien Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola (kok).
Lisäksi korkeasti koulutetut ovat enimmäkseen naisia.
"Jos he jäävät kotiin, meille tulee mahdoton osaamisvaje. Kuka sitten hoitaa sairaat ja opettaa, missä ovat ekonomit ja lääkärit? Millä Sailas tämän yhtälön ratkaisee?" Harri Melin tivaa.
Ehkä juuri tästä onkin kyse, Jaana Laitinen-Pesola pelkää.
"Haluaisin uskoa, ettei naisia haluta hellan ja nyrkin väliin, mutta nämä puheenvuorot ovat pääasiassa miesten suusta. Kun naiset ovat koulutetumpia kuin miehet, niin onko tämä nyt imperiumin vastaisku?"
Vaikka naiset ovat miehiä koulutetumpia, näkyy se palkkauksessa nurin kurin.
"Suomen heikkouksia ovat pätkätyöt sekä palkkaero, joka on selkeästi epäoikeudenmukainen naisten koulutukseen suhteutettuna", sanoo työoloja Tilastokeskuksessa tutkiva dosentti Anna-Maija Lehto.
Tätä ongelmaa ei paranna pätkääkään paine paikallisen sopimisen ja tulospalkkauksen lisäämiseen, hän sanoo.
"Tulospalkkioita on maksettu naisille selvästi vähemmän ja summat ovat olleet selkeästi pienempiä kuin miehillä."
Uhka on tuttu myös teollisuudessa. SAK:laisen Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd) on syyttänyt jopa pääministeri Matti Vanhasen (kesk) tukevan palkkamallia, joka alentaisi pienituloisten ja naisten palkkoja.
"Kotihoivan tukeminen on perinteisesti keskustan ideologiaa. Varovaisesti voisi sanoa, että ideologinen hoivaprojektin uudelleen eheyttäminen on alkanut keskustan tultua valtaan", professori Melin arvioi.
Naiset ovat korvaamattomia!
29
1154
Vastaukset
- Ikävää vaktaa
Synnyttäjänä, mutta ainoastaan synnyttäjänä.
Mihinkään muuhun naista ei tarvita (välttämättä)
Ilman naisia yhteiskunta loppuu viimeistään sadanvuoden kuluttua, kun viimeiset ihmiset kuolevat vanhuuteen.
Ilman miehiä naiset kuolisivat suurimmaksi osaksi jo huomenna. Muutama sissi saattaisi onnistua elämään joitakin vuosia.
Tämä ei ole sovinismia, vaan vilpitön näkemykseni.
Naisten olisi syytä nähdä, että ovat ryhmänä selkeästi heikompia. Tottakai on yksilöitä, jotka päihittävät miehiäkin, mutta kun yleistetään, niin yleistetään.- Hertha
No olihan yleistys tosiaan.
Mistä olet saanut päähäsi, että ilman miehiä naiset kuolisivat jo huomenna?
- maukka
Jos voisin vaihtaa paikkaa vaimoni kanssa (vaimo hoitaa lastamme kotona ja minä töissä=elätän) niin tekisin sen heti!
Enää minun ei tarvitsisi stressata töissä ja kantaa vastuuta, matkustella vähän väliä(pois perheeni tyköä) ja herätä joka ikinen aamu 6:00 ja illalla väsyneenä kotiin.
Ei sillä etteikö kodin ja lapsen hoito ole tosi työtä, se on. Mutta se on aivan erilaista kuin töissä (jos sattuu olemaan vastuu asemassa)
Vaimoni kun ei ole niin koulutettu kuin itse olen, niin hänen palkkansa ei tulisi riittämään meidän perheellemme yksinään. Meidän mielestä oli parasta että jompi kumpi jää lapsemme kanssa kotiin, kuin että olisimme molemmat aina päivät pois ja lapsi tällöin hoidossa.
Lapsi tarvitsee vanhempiaan, ei hoitotätejä.
No, jos miehet voisikin aina jäädä kotiin ja naiset mennä työelämään, meitä haukuttaisiin varmaan laiskimuksiksi, arvaan.- jorojukka-kukka
Miehen on helppo sanoa, että jäisin mielelläni kotiin lapsia hoitamaan, koska tilanne ei ole ajankohtainen sillä hetkellä.
Mutta kun tilanne todellakin muuttuisi siksi, että hyvinkoulutettu mies, jolla on ammattinsa luoma status yhteiskunnassa ja asema työyhteisössä, jäisikin äkkiä koti-isäksi, niin mielipide voisi äkkiä muuttua. Sanotaanpa, että vaikkapa kolmen leikki-ikäisen lapsen kanssa, kun aloittaa aamu kuudelta puuron keiton ja vaatehuollon, vie lapsia leikkipuistoon, kuuntelee lasten huutoa koko päivän ja siinä samassa hoitaa kodin, laittaa ruuan, pitää huolta lasten harrastusaikatauluista, lääkärintarkastuksista jne.., saattaisi hyvinkin käydä, että nyrpeä isä istuisi yksinään pihan hiekkalaatikon reunalle, kun muut kotiäidit vaihtaisivat vaippakuulumisiaan.
Voi voi, kun ei asiat ole niin yksinkertaisia ja helppoja enää silloin, kun ne tulevat omalle kohdalle.
On myös tietenkin koti-isiä, mutta luulenpa, että he eivät valintaansa helppona pidä, vaan lasten kanssa kotona olo päihittää aikamoisen, vastuullisenkin, työpäivän kodin ulkopuolella. - Lotta
"Vaimoni kun ei ole niin koulutettu kuin itse olen, niin hänen palkkansa ei tulisi riittämään meidän perheellemme yksinään."
Tuo on sinänsä ihan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä lausahdus. Varsin monessa parisuhteessahan nainen on korkeammin koulutettu, ja silti hän jää lasten synnyttyä kotiin. Mitenköhän se niin monen parin kohdalla toimii niin päin, jos mielestäsi matalammin koulutettu automaattisesti jää kotiin. - maukka
jorojukka-kukka kirjoitti:
Miehen on helppo sanoa, että jäisin mielelläni kotiin lapsia hoitamaan, koska tilanne ei ole ajankohtainen sillä hetkellä.
Mutta kun tilanne todellakin muuttuisi siksi, että hyvinkoulutettu mies, jolla on ammattinsa luoma status yhteiskunnassa ja asema työyhteisössä, jäisikin äkkiä koti-isäksi, niin mielipide voisi äkkiä muuttua. Sanotaanpa, että vaikkapa kolmen leikki-ikäisen lapsen kanssa, kun aloittaa aamu kuudelta puuron keiton ja vaatehuollon, vie lapsia leikkipuistoon, kuuntelee lasten huutoa koko päivän ja siinä samassa hoitaa kodin, laittaa ruuan, pitää huolta lasten harrastusaikatauluista, lääkärintarkastuksista jne.., saattaisi hyvinkin käydä, että nyrpeä isä istuisi yksinään pihan hiekkalaatikon reunalle, kun muut kotiäidit vaihtaisivat vaippakuulumisiaan.
Voi voi, kun ei asiat ole niin yksinkertaisia ja helppoja enää silloin, kun ne tulevat omalle kohdalle.
On myös tietenkin koti-isiä, mutta luulenpa, että he eivät valintaansa helppona pidä, vaan lasten kanssa kotona olo päihittää aikamoisen, vastuullisenkin, työpäivän kodin ulkopuolella.jonkin sortin vuorotteluvapaa voisi olla käypä vaihtoehto, mutta siihen tarvitsi kyllä työnantajalta tuen, varsinkin yksityissektorilla. Esim. jos vaimo ja mies voisi olla vuoden kerrallaan töissä ja toisen vuoden olla kotona lapsen kanssa. No, toiveajattelua...
Minun mielestäni lapset pitää kyllä asettaa etusijalle ennen omaa uraa. Se pitäisi ainakin pitää mielessä kun lapsia tekee.
ps. en välttämättä kuuntelisi hiekkalaatikolla naisten vaippa tarinoita vaan lukisin ehkä kirjaa toisella silmällä ja toisella katsoisin lapsen perään.
pps. meillä vaihtuu "lapsen huolto vuoro" aina kun pääsen töistä kotiin. Näin puolisollenikin jää ihan ok omaa aikaa. Pikkulapset kun saa kiinnostumaan omista harrastuksista niin aika menee melkein kuin siivillä! - carma.
Kun keskimääräisesti laskien mies tienaa 20 %:a enemmän, niin eikö se ole aika looginen vaihtoehto, että nimenomaan nainen aina jää lapsia kotiin hoitamaan.
Löytyy varmasti niitäkin perheitä, joissa vaimo tienaa enemmän ja silloin mies jää kotiin, eli nämä koti-isät.
Mitenkäs olisi tilanne, jossa tienattaisiin koulutukseen nähden yhtä paljon? Olisiko lasten hoito ja kasvatus silti naisten harteilla, vai lähdettäisiinkö yksilön osaamisista ja haluista.
Raha näemmä ratkaisee tässäkin. - maukka
carma. kirjoitti:
Kun keskimääräisesti laskien mies tienaa 20 %:a enemmän, niin eikö se ole aika looginen vaihtoehto, että nimenomaan nainen aina jää lapsia kotiin hoitamaan.
Löytyy varmasti niitäkin perheitä, joissa vaimo tienaa enemmän ja silloin mies jää kotiin, eli nämä koti-isät.
Mitenkäs olisi tilanne, jossa tienattaisiin koulutukseen nähden yhtä paljon? Olisiko lasten hoito ja kasvatus silti naisten harteilla, vai lähdettäisiinkö yksilön osaamisista ja haluista.
Raha näemmä ratkaisee tässäkin.olikohan se nyt Proffa tai joku muu joka laskeskeli että naiset tienaavat kuitenkin enemmän kun miesten elinikä on n. 5-10v pienempi sekä 0,5 - 1 vuosi armeijassa -> lasketaan paljonko ehtii tienata elämänsä aikana. Taisi tulla naisille enemmän liksaa.
Vielä tasa-arvoisempaa olisi jos kaikille löytyisi töitä! - jorojukka-kukka
maukka kirjoitti:
jonkin sortin vuorotteluvapaa voisi olla käypä vaihtoehto, mutta siihen tarvitsi kyllä työnantajalta tuen, varsinkin yksityissektorilla. Esim. jos vaimo ja mies voisi olla vuoden kerrallaan töissä ja toisen vuoden olla kotona lapsen kanssa. No, toiveajattelua...
Minun mielestäni lapset pitää kyllä asettaa etusijalle ennen omaa uraa. Se pitäisi ainakin pitää mielessä kun lapsia tekee.
ps. en välttämättä kuuntelisi hiekkalaatikolla naisten vaippa tarinoita vaan lukisin ehkä kirjaa toisella silmällä ja toisella katsoisin lapsen perään.
pps. meillä vaihtuu "lapsen huolto vuoro" aina kun pääsen töistä kotiin. Näin puolisollenikin jää ihan ok omaa aikaa. Pikkulapset kun saa kiinnostumaan omista harrastuksista niin aika menee melkein kuin siivillä!Henkikilökohtaisesti olen sitä mieltä, että lapset ovat osa elämää, ei koko elämä. Ei kummallekaan vanhemmalle.
Nykyinen yhteiskuntarakenne vaatii meiltä kaikilta sellaista työpanosta, että 5-10 vuoden lasten hoitovapaisiin ei ole mahdollisuutta. Kaikki muuttuu ja menee eteenpäin. Pätevyyttä pitää pitää yllä koko ajan.
Lapsien hoitojärjestelmä on mielestäni hyvä juttu. Lapset oppivat sosiaalisuuteen ja ovat ammattilaisten käsissä. Vanhemmat voivat kaikessa rauhassa luoda uraa ja vapaa-ajat elää lasten kanssa yhdessä. Lasten kannaltakin on tärkeää, että vanhemmat voivat hyvin ja menestyvät työssään ja tästä seuraa myös taloudellista turvallisuutta. Mikään ei ole niin pahaa lapselle kuin turhautunut isä tai äiti, joka on omiaan horjuttamaan myös lapsen henkistä perusturvallisuutta - carma.
maukka kirjoitti:
olikohan se nyt Proffa tai joku muu joka laskeskeli että naiset tienaavat kuitenkin enemmän kun miesten elinikä on n. 5-10v pienempi sekä 0,5 - 1 vuosi armeijassa -> lasketaan paljonko ehtii tienata elämänsä aikana. Taisi tulla naisille enemmän liksaa.
Vielä tasa-arvoisempaa olisi jos kaikille löytyisi töitä!Proffa ainakin laskeskelee omiaan.
Miesten elinikä on käsittäkseni n. 7 vuotta lyhyempi, onko sekin taas naisten syytä?
Laskepa sinä kuinka paljon enemmän naiset joutuvat käymään kouluja päästäkseen miesten palkkatasolle.
Vähennä/lisää myös laskuistasi ne kustannukset, jotka pidemmän päälle yhteiskuntaa hyödyttävät (lasten synnytystä ja hoitoa tarkoitan) - mä vaan
carma. kirjoitti:
Kun keskimääräisesti laskien mies tienaa 20 %:a enemmän, niin eikö se ole aika looginen vaihtoehto, että nimenomaan nainen aina jää lapsia kotiin hoitamaan.
Löytyy varmasti niitäkin perheitä, joissa vaimo tienaa enemmän ja silloin mies jää kotiin, eli nämä koti-isät.
Mitenkäs olisi tilanne, jossa tienattaisiin koulutukseen nähden yhtä paljon? Olisiko lasten hoito ja kasvatus silti naisten harteilla, vai lähdettäisiinkö yksilön osaamisista ja haluista.
Raha näemmä ratkaisee tässäkin.Vilkaiskaapa oheinen tilasto. Mukana laskuissa
kaikki synnyttäneet naiset ja 63 isistä.
Naiset tekevät tämän mukaan lapsensa miehen kanssa jonka tulot ovat keskimäärin noin 38% omia tuloja suuremmat.
http://www.stat.fi/tk/he/tasaarvo_perheet.html - mä vaan
carma. kirjoitti:
Kun keskimääräisesti laskien mies tienaa 20 %:a enemmän, niin eikö se ole aika looginen vaihtoehto, että nimenomaan nainen aina jää lapsia kotiin hoitamaan.
Löytyy varmasti niitäkin perheitä, joissa vaimo tienaa enemmän ja silloin mies jää kotiin, eli nämä koti-isät.
Mitenkäs olisi tilanne, jossa tienattaisiin koulutukseen nähden yhtä paljon? Olisiko lasten hoito ja kasvatus silti naisten harteilla, vai lähdettäisiinkö yksilön osaamisista ja haluista.
Raha näemmä ratkaisee tässäkin.Vilkaiskaapa oheinen tilasto. Mukana laskuissa
kaikki synnyttäneet naiset ja 63 prossaa isistä.
Naiset tekevät tämän mukaan lapsensa miehen kanssa jonka tulot ovat keskimäärin noin 38% omia tuloja suuremmat.
http://www.stat.fi/tk/he/tasaarvo_perheet.html - Hertha
Lotta kirjoitti:
"Vaimoni kun ei ole niin koulutettu kuin itse olen, niin hänen palkkansa ei tulisi riittämään meidän perheellemme yksinään."
Tuo on sinänsä ihan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä lausahdus. Varsin monessa parisuhteessahan nainen on korkeammin koulutettu, ja silti hän jää lasten synnyttyä kotiin. Mitenköhän se niin monen parin kohdalla toimii niin päin, jos mielestäsi matalammin koulutettu automaattisesti jää kotiin.Korkeammin koulutettu vanhempi lastenhoitajana antaa oivan virikkeen lapsen älylliselle kehitykselle. Lapsen tiedonhalu, älyllinen kokeilu ja sanavarasto luodaan jo kotona, ennen kouluikää.
Moni korkeasti koulutettu äiti on sen ymmärtänyt. Kuinka lienee korkeasti koulutettujen isien laita?
- miesmies3
Jos kerran noin ottaa aivoon tämä meininki, niin perusta oma yritys ja palkkaa sinne vain naisia!
Jos nyt en aivan väärin muista niin olikohan se Halosen alkuunpanemaa se starttiapuraha uusille naisyrittäjille. - globalisaattori
Tällainen valitus ja urputtaminen tuskin edistää naisten asemaa? Kannattaisi varmaankin omaksua positiivisempi ja rakentavampi tyyli? Tulokset olisivat varmasti paremmat, jos ongelmiin haettaisiin uusia ratkaisuja luovemmin ja ennakkoluulottomasti. Vanhan mantran hokeminen ei oikein jaksa kiinnostaa ketään..
- erjr
Luulevatko naiset tosiaan että miehet jotenkin hinkuavat ja nauttivat tehdä työtä. Miehet tekevät työtä pääasiassa siksi koska se on pakko. Naiset hakeutuvat työelämään yleensä hakemaan vaihtelua ja sisältöä elämään. Suurimmalle osalle naisista työssäkäynti ei ole pakon sanelemaa kuten miehille.
Minä lopettaisin erittäin mielelläni työnteon ja antaisin naisen käydä työssä, jos vain löytäisin sellaisen naisen.
Naisten elämä on niin helppoa, että he eivät joudu ajattelemaan asioitten todellisia syitä. Sitten heidän päähänsä pälkähtelee tällaisia todellisuudesta irti olevia ajatuksia- carma.
"Luulevatko naiset tosiaan että miehet jotenkin hinkuavat ja nauttivat tehdä työtä. Miehet tekevät työtä pääasiassa siksi koska se on pakko. Naiset hakeutuvat työelämään yleensä hakemaan vaihtelua ja sisältöä elämään."
Kerro se näille matalapalkka-alan naistyöntekijöille.
Mikäs pakko miesten on tehdä työtä. Kelan työttyymyskorvaukset ovat ainakin tasan sukupuolten välillä, miesten työttömyysaste onkin lievästi naisten työttömyysastetta korkeampi. - Nuori mies
carma. kirjoitti:
"Luulevatko naiset tosiaan että miehet jotenkin hinkuavat ja nauttivat tehdä työtä. Miehet tekevät työtä pääasiassa siksi koska se on pakko. Naiset hakeutuvat työelämään yleensä hakemaan vaihtelua ja sisältöä elämään."
Kerro se näille matalapalkka-alan naistyöntekijöille.
Mikäs pakko miesten on tehdä työtä. Kelan työttyymyskorvaukset ovat ainakin tasan sukupuolten välillä, miesten työttömyysaste onkin lievästi naisten työttömyysastetta korkeampi."miesten työttömyysaste onkin lievästi naisten työttömyysastetta korkeampi."
Ei, vaan juuri päinvastoin. - buamuolemok
carma. kirjoitti:
"Luulevatko naiset tosiaan että miehet jotenkin hinkuavat ja nauttivat tehdä työtä. Miehet tekevät työtä pääasiassa siksi koska se on pakko. Naiset hakeutuvat työelämään yleensä hakemaan vaihtelua ja sisältöä elämään."
Kerro se näille matalapalkka-alan naistyöntekijöille.
Mikäs pakko miesten on tehdä työtä. Kelan työttyymyskorvaukset ovat ainakin tasan sukupuolten välillä, miesten työttömyysaste onkin lievästi naisten työttömyysastetta korkeampi.Mikäs pakko naisten on töitä tehdä? Eiku sossusta vain fyffee.
- jorojukka-kukka
Ei jaksaisi enää edes lukea. "Naisten elämä on niin helppoa, etteivät he joudu ajattelemaan asioitten todellisia syitä."
Oletko ihan joku teini, kun kirjoittelet tuollaista? Mihin tämä hengentuotteesi, väittämäsi, oikeastaan perustuu? - carma.
Nuori mies kirjoitti:
"miesten työttömyysaste onkin lievästi naisten työttömyysastetta korkeampi."
Ei, vaan juuri päinvastoin.Olennaistako? Ei
Miesten työttömyysaste vuonna 2003 oli 9,2 ja naisten 8,9
http://www.stat.fi/tk/he/tasaarvo_tyo.html - carma.
buamuolemok kirjoitti:
Mikäs pakko naisten on töitä tehdä? Eiku sossusta vain fyffee.
miesten on?
Sossun fyffee ne miehetkin halutessaan saavat. - miesss
carma. kirjoitti:
miesten on?
Sossun fyffee ne miehetkin halutessaan saavat....ruvetaan kaikki työttömiksi! Sitten j-lauta saadaan kaikki samaa "palkkaa" eikä kenenkään tarvitse valittaa.......voi kun helppoa!
- carma.
miesss kirjoitti:
...ruvetaan kaikki työttömiksi! Sitten j-lauta saadaan kaikki samaa "palkkaa" eikä kenenkään tarvitse valittaa.......voi kun helppoa!
Ruvetaan vaan, kukas meitin kustannukset maksaa?
- miesss
carma. kirjoitti:
Ruvetaan vaan, kukas meitin kustannukset maksaa?
valtion lopuntonta velkamäärää määrättömästi. Muistan lukeneeni joskus jostain lehdestä että ei ole tärkeää millä aikataululla velat saadaan maksettua, kunhan "on "hyvä" suunnitelma" takaisinmaksuun. No vitsinä tuon lähinnä heitin.
Itse olen enemmän kuin tyytyväinen, että minulla yleensäkin on työtä.
- kansalainen
"Miksi juuri naiset joutuvat luopumaan unelmistaan ja hyödyntämästä lahjojaan sen sijaan jääden kotiin, jättäen työmarkkinat ja kaikki haasteet VAIN ja AINOASTAAN miehille???"
Aivan näin. Juurikin tuossa kiteytyy nyky-yhteiskunnan ajattelumalli. Eikä tämä ole mitenkään pelkästään feministien/naisten ajattelua vaan ihan meidän kaikkien. Perhe on se pahin este omalle hyvälle elämälle. Lapset pilaavat unelmat ja urat. Pieni tytär pilaa meidän mahdollisuudet rahallisempaan elämään. Pieni poika haittaa ikävällä tavalla mahdollisuuksiamme edetä uralla, matkustaa, nähdä maailmaa....
Näin tänään edelleen...Mitenkäs huomenna?- jorojukka-kukka
Aloituksen kysymys oli ihan aiheellinen.
- aapeli
jorojukka-kukka kirjoitti:
Aloituksen kysymys oli ihan aiheellinen.
no harvaa naista kukaan pakottaa kotiäitiyteen. tai sitten on tehnyt lapset kenties väärän miehen kanssa. eiköhän asia ole niin, että kotiäitiys/-isiys sovitaan aina tapauskohtaisesti...
- Neyrelle
Hyvinvointi? Mikä ihmeen hyvinvointi? Suomen sosiaalimenot ovat enintään eurooppalaista keskitasoa, jos edes enää sitäkään ja suomalaisten ostovoima on romahtanut Portugalin tasolle. Mielenterveyspotilaat jätetään omaan onnensa nojaan, hoitoa ei saa muuta kuin käräjöimällä ja asunnottomuus lisääntyy lujaa vauhtia. Eräs ranskalainen (työssäkäyvä) tuttuni matkusti Pariisiin päästäkseen erikoislääkärille; Suomessa jonotus olisi kestänyt 3 kuukautta, Pariisissa pääsi alle viikossa.
Jos Suomessa vihdoin ja viimein myönnettäisiin se ikävä totuus ja riisuttaisiin ne vaaleanpunaiset lasit, että säästöt on tehty puhtaasti ideologisista syistä ja että siitä on hyötynyt vain pieni joukko tiettyjä tahoja, niin asioihin voitaisiin todella alkaa vaikuttamaan. Ensimmäinen teko olisi aika ryhtyä vaatimaan asioita, eikä jatkaa tuota itkuntöherrystä ja vuosikymmenen jatkunutta asioiden voivottelua. Vaatimattomuus ei todellakaan toimi politiikassa. Siellähän sitä on hyvää aikaa jatkaa kyökin puolella samaa voivottelua vielä kuusikymppisenä samalla, kun vaihtaa vaippoja miehen vanhemmille, hoitaa lastenlapsia, joita ei voi viedä lastentarhaan ja ehkä vielä jää aikaa miettiä sitä uraa, joka jäi saavuttamatta, koska sattui syntymään naiseksi. Naiseksi, jonka ura näyttää pian olevan kotona hellan ja nyrkin välissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727