Sen minkä he uhraavat...

don_corrector

Toisessa ketjussa nimerkki tutkija osoitti että jt:ien opetukset aiheena on osoittautunut hölynpölyksi, ja myös jt:t itsekin myönsivät asian. Voidaan herättää aiheellinen kysymys vartioitorniseuran toiminnan mielekkyydestä:

Ajatelkaapa kuinka paljon rahaa, työtä ja aikaa käytetään täysin turhaan työhön tuollaisen kirjan aikaansaamiseksi ja saamiseksi yleiseen käyttöön:

(1) Ihmiset käyvät töissä ja kuluttavat rahojaan lahjoittamalla niitä pois jotta esimerkiksi tuollainen Danielin selityskirja saadaan painettua.

(2) Kirjan painamiseksi pitää ylläpitää valtavan suuria kirjapainolaitoksia ja beettelitä ja saleja eri puolilla maailmaa ja elättää satoja ja taas satoja ihmisiä.

(3) Tavallisten rivijulistajien on oltava säänöllisesti kuuntelemassa saleilla sitä opetusta, jota tuosta kirjasta jaetaan. Seurakuntien miehille annetaan tehtäväksi valmistaa puheita tuosta kirjasta. Pidetään rukouksia jossa miljoonat jehovat kiittäävät siitä 'hienosta kirjasta jonka uskollinen ja ymmärtäväinen orja on taas saanut aikaiseksi antaessaan ruokaa ajallaan'ja samalla säälitään Saatanan vallassa olevia ihmisiä jotka eivät tuollaisesta kirjasta mitään tiedä ja rukoillaan jehovalta, että hän lähettäisi työntekijöitä, että mahdollisimman moni voisi oppia totuuden tuon kirjan avulla.

(4) Ympäri maailmaa pidetää kirjantutkisteluja ainakin puolen vuoden tahi vuoden ajan, joihin ihmiset kokoontuvat tutkimaan juuri tuota kyseistä kirjaa.

(5) Pidetään tuhansia kenttäkokouksia joissa seurakuntakaiset harjoittelevat ja saavat vinkkejä siitä kuinka kirjaa voidaan esittää ihmisille ja todistella sen luotettavuutta Raamatulla. Jotkut jopa voivat oppia jt-totuuden tuosta kirjasta.

AJATELKAAPA! Kaikki tuo on ollut KOKOAJAN TÄYSIN TURHAA, PELKKÄÄ AJAN, RAHAN JA ENERGIAN TUHLAUSTA. Ja mikä pahinta: SE ON OLLUT VALHEELLISTA OPETUSTA JA VÄÄRÄÄ PROFETOINTIA - taas kerran ja ties monennenko kerran!

Mitähän Jumala ajattelee tuollaisesta?

-Don Corrector-

9

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fger

      Jaa,a mitähän Jumala on mieltä edustamasi uskonnollisen laitoksen edesottamuksista?

      Oliko peräti 30% sen hengellisistä johtajista, jotka eivät itseasiassa usko esittämäänsä asiaan.

      Loput uskovat siihen jossain määrin.

      Piispa Wille Riekkinen; ”Toivon, että homot ja lesbot voisivat osallistua kirkon työhön jäseninä, tekijöinä ja päättäjinäkin.”

      Piispa Juha Pihkala: ”Minusta olisi parempi, jos homot ja lesbot toteuttaisivat seksuaalista taipumustaan pysyvässä parisuhteessa.”

      "Piispa Riekkinen suostuisi siunaamaan homoliitot"
      "Kuopion piispa Ville Riekkinen olisi valmis siunaamaan homoliitot kirkollisesti."
      "Riekkinen kannattaa myös sitä, että homojen ja lesbojen parisuhteen siunausta varten laadittaisiin oma kaava, josta tulisi kirkkokäsikirja"
      (Jippii-uutiset 21.4.2002)

      • don_corrector

        Kirkossa on uskovia ja ei-uskovia aivan niinkuin jt-seurakunnissakin on. Valitettavasti jotkut ei-uskovista ovat johtoasemissa aivan kuten jt-seurakunnissakin.

        Olisin hyvilläni, jos ei-uskovat lähtisivät pois opetustehtävistä. Mutta toisaalta meille on annettu ohjeeksi "koetella henget" ja "varmistautua kaikesta", ja samahan koskee kaikkia uskontokuntien jäseniä, joten emme ole tässä väärien opettajien armoilla, jos meillä on tiettyä vapautta. Luterialisilla on tuo vapaus mutta jt:illa ei valitettavasti ole tuota vapautta.

        Tärkeintä on se, "onko Herra kutsunut työhön". Kaikki papit eivät ole tuota kutsua saaneet, ja he ovat siinä mielessä ns. leipäpappeja vaikka muuten hoitaisivatkin työnsä hyvin. Tosin voivathan he saada kutsumuksen myöhemminkin. Mitä tulee noihin lainauksiin joita otit, niin itse pidän pahana tuollaisia mainitsemasi kaltaisia pappeja jotka hyväksyvät homouden ja hyväksyisivät sellaiset päättäviiin asemiin, koska se on selvästi vastoin Raamatun sanaa.

        Kysyit, että "mitähän Jumala on mieltä edustamasi uskonnollisen laitoksen edesottamuksista?"

        Ei Jumala varmastikaan katso hyvällä tahallista väärintekoa, oli sitten kyseessä kirkko tahi jt-uskonto.

        Jos ajatellaan uskontojen tuomitsemista jt:läisittäin ja uskon merkitystä Raamtun kannalta niin tällöin voidaan sanoa, että jos kaikki väärät uskonnot katoaa, niin silloin katoaa myös jt-uskonto, koska mikään uskonto ei täytä täysin Jumalan normeja. Ainoastaan oikea usko jää, ja se on tärkeintä. Raamattu puhuukin oikeasta uskosta - ei uskonnosta.

        -Don Corrector-


      • Jari L.

        Ensiksin on todettava, että luterilaisessa kirkossa on sentään mielipiteenvapaus. Siellä kirkon papit ja piispat voivat julkisuudessakin keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, ja edustaa asioista erilaisiakin näkemyksiä. Tätä minä kutsuisin kristillisen vapauden ilmenemiseksi. Se eroaa kuin yö päivästä Jehovan todistajien valvotusta onnellisuudesta.

        Kirkossa on homokysymyksessä erilaisia näkemyksiä, ja asiasta keskustellaan kirkossa, väliin enemmän ja väliin vähemmän rakentavasti. Kuitenkin vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että kyseinen asia ei kuulu uskomme perustavaa laatua oleviin totuuksiin. Se, mitä homokysymyksestä ajattelee, ei ole pelastuskysymys. Pelastuksemme perustuu Jeesuksen lunastusuhriin eikä siihen, että vihaamme homoja ja lesboja.

        Sinä tunnut nostavan homokysymyksen kriteeriksi, jolla kirkon oikeaoppisuus mitataan. Minä kutsuisin tällaista ajattelutapaa 'heteroseksistiseksi harhaopiksi', jossa kristillisen evankeliumin ydin korvataan homovihamielisyydellä. En menisi sanomaan, että joku voisi homokielteisyyden uskollaan tulla autuaaksi.


      • Juhanip
        Jari L. kirjoitti:

        Ensiksin on todettava, että luterilaisessa kirkossa on sentään mielipiteenvapaus. Siellä kirkon papit ja piispat voivat julkisuudessakin keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, ja edustaa asioista erilaisiakin näkemyksiä. Tätä minä kutsuisin kristillisen vapauden ilmenemiseksi. Se eroaa kuin yö päivästä Jehovan todistajien valvotusta onnellisuudesta.

        Kirkossa on homokysymyksessä erilaisia näkemyksiä, ja asiasta keskustellaan kirkossa, väliin enemmän ja väliin vähemmän rakentavasti. Kuitenkin vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että kyseinen asia ei kuulu uskomme perustavaa laatua oleviin totuuksiin. Se, mitä homokysymyksestä ajattelee, ei ole pelastuskysymys. Pelastuksemme perustuu Jeesuksen lunastusuhriin eikä siihen, että vihaamme homoja ja lesboja.

        Sinä tunnut nostavan homokysymyksen kriteeriksi, jolla kirkon oikeaoppisuus mitataan. Minä kutsuisin tällaista ajattelutapaa 'heteroseksistiseksi harhaopiksi', jossa kristillisen evankeliumin ydin korvataan homovihamielisyydellä. En menisi sanomaan, että joku voisi homokielteisyyden uskollaan tulla autuaaksi.

        ><
        Ensiksin on todettava, että luterilaisessa kirkossa on sentään mielipiteenvapaus. Siellä kirkon papit ja piispat voivat julkisuudessakin keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, ja edustaa asioista erilaisiakin näkemyksiä.
        ><

        Kyllä se aikamoista tappelua ja kädenvääntöä kirkossa kokoajan on, minulla on läheinen kaveri joka on luterilaisen kirkon pappi. Joka on kertonut kirkon suuntauksista asioista, kertoi vaihtavansa ammattia siinä vaiheessa kun pitää alkaa vihkimään homo ja lesbo pareja.

        Raamatussa homous on selvästi kiellettyjen asioiden listalla, todistajat eivät vihaa homoja. Tunnen itse muutaman homoja joiden kanssa teen joskus työasioissa yhteistyötä, ei ole ollut ongelmia. Heidän sukupuoliset suuntaukset eivät minulle kuulu, samalaisia ihmisiä muuten kuin kuka tahansa meistä, he tekevät tilinsä aikanaan Jumalalle ei meille Rom. 14:12. Jeesus on kuollut myös heidän puolesta, jos alkavat elämään Raamatunmukaista elämää, niin tulevat pelastumaan Jeesuksen uhrin perusteella.


    • Jari-Jt

      sitä ylösnousemus aihetta.

      • don_corrector

        >

        Ai minultako? Pistätkö linkin muistinvirkistykseksi, kun en yhtään muista tuota aihetta.


      • don_corrector

        Käy katsomassa vastine, ja vastaa sinä tämän ketjun aloitukseen - kiitos!


    • Rmzes

      Jumala on hyvin iloinen!!! Ja myös ne ihmiset, jotka kuulevat totuudesta. Toisin kuin te ? Sinä don corrector pyörit näillä sivuilla ja opetat omaa näkemystäsi uskosta, - tuli mielee kysyä, että luuletko todella, että kaikki lukijat uskoo juttuihisi.- Jt tulee ovelle, heiltä saa tarvittavat tiedot!

      • Donnerwetter

        >>>Jumala on hyvin iloinen!!! Ja myös ne ihmiset, jotka kuulevat totuudesta.>Jt tulee ovelle, heiltä saa tarvittavat tiedot!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe