Tarkastelkaamme sitä, mitä demokratia oikeastaan on ollut -ennen ja nyt. Sana itse on lähtöisin kreikan kielestä ja tarkoittaa "kansan hallitseminen".
Demokratian kehtona pidetään antiikin Ateenaa, merkittävintä kreikkalaisten kaupungeista. Ateenassa kaikki vapaat miehet saattoivat äänestää kaupungin torilla ajankohtaisista asioista. Enemmistön päätös ratkaisi miten asia päätettiin. Naiset ja orjat eivät saaneet osallistua äänestyksiin.
Tähän nähden on ironista, että feministinen ex-valtionvarainministeri Jutta Urpilainen puolsi pankkitukien syytämistä -Ateenaan.
Erityisen mielenkiintoinen muoto demokratiaa Ateenassa oli ns ostrakismi. Se oli nimenä äänestykselle, jonka tuloksena joku henkilö saatettiin karkottaa Ateenasta. Äänestyksessä äänet kerättiin simpukan kuorina, joka on kreikaksi ostraka ja tästä tuli itse sana. Ostrakismi tuli myöhemmin käyttöön myös Roomassa (ilman simpukankuoria ja eri nimellä) roomalaisten kopioitua demokratian Kreikasta.
Uuden ajan demokratia oli irvikuva tästä Ateenan demokratiasta. Siinä ihmiset äänestävät valtuutettuja edustajia, joita Suomessa sanotaan kansanedustajiksi, edustamaan itseään ja tekemään puolestaan päätöksiä valtionpäiville. Kun nämä edustajat pääsevät virkaansa, heidän toimintansa ei ole mitenkään sidottua äänestäjien tahtoon, kuitenkaan. Ei sillä että Ateenan demokratia olisi ollut täydellistä. Se oli kuitenkin enemmistön tyranniaa vähemmistöön. Siinä kuitenkin oli nykyisen kaltaiseen järjestelmään verrattuna se etu, että suhteellisen pieni valtio oli ihmisten suorassa ohjauksessa.
Uuden ajan demokratiaa harjoitetaan valtavista valtioista käsin laajojen massojen yli, joten se luonnollisesti on etääntynyt ihmisten tarpeista. Valtio perustuu pakkoon eikä demokratiaan. Edustuksellisessa demokratiassa kansanedustajat päättävät ihmisistä piittaamatta, miten valtio pakottaa nämä toimimaan.
Valtio kuitenkin pyrkii jatkuvasti kasvattamaan valtaansa ja se tekee tämän demokratian keinoin länsimaissa. Kansanedustajat säätävät lain X joka sekoittaa valtion johonkin osaan ihmisten arkea. Esimerkiksi määräämällä pitääkö ihmisten syödä ranskanleipää vai kokojyväleipää. Katsokaamme sosialidemokratian määritelmää sen edistämän demokraattisen sosialismin näkökulmasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Democratic_socialism
Demokraattinen sosialismi on ideologia, joka edistää demokraattisten periaatteiden sekoittamista talouteen. Esimerkiksi siis työpaikkademokratian osalta. Tähän liittyvät erilaiset valvontainstituutiot.
Demokraattinen sosialismi siis edistää valtion tunkeutumista ihmisten elämään. Juuri tästä olemme saaneet jo esimakua, sillä valtio on sosialidemokraattien ohjauksessa tunkeutunut yhä uusille alueille ihmisten elämässä. Eräs uusimmista on autojen kaavailtu satelliittiseuranta. Aivan kuin valtiolle kuuluisi ihmisten seuraaminen 24/7.
Tämä demokraattinen sosialismi päätöksenteossamme on syynä siihen, että demokratia on rapauttanut ihmisoikeuksia viimeiset pari vuosisataa. Nykyisenlaiset ihmisoikeudet eivät, toisin kuin myytti menee, ole demokratian ansiota, vaan ns klassisen libertarismin so libertarianismin. Libertarianismi on filosofinen suuntaus, jonka mukaan valtion tulee vetäytyä mahdollisimman perusteellisesti ihmisten elämästä ja lakata haittaamasta sitä erilaisilla pakoilla.
Tämän takia Suomessa useat puolueet, esimerkiksi SDP ja Kokoomus, ovat kuin kopioita toisistaan. Ne uskovat siihen, että valtion pitää pakottaa demokratialla, enemmistön tyrannialla vähemmistöön, ihmiset tekemään tiettyjä asioita -tietyllä tavalla.
Sosialismi tarkoittaa sitä, että yksilön tahto on merkityksetön.
Kaikki demokratia on sosialidemokratiaa
5
50
Vastaukset
- 4+11
Vaikeneminen kuulemma on myöntymisen merkki. Onnex olkoon, kaikki palstalla ovat samaa mieltä kanssasi.
- Oikee libertaari
Niinhän sitä sanotaan, mutta en oikein usko.
Joka tapauksessa jos on eri mieltä voi vapaasti sanoa. Kuten jo onkin tapahtunut.
- Totuuden torvi
Sosiaalidemokratia on sitä, jos tavoiteltava hyve on syrjiä valtaväestöä vähemmistön etuoikeuksilla.
Vain sosiaalidekratiassa voidaan nostaa hyveeksi termi "positiivinen syrjintä".
Vain sosiaalidemokratiassa ollaan niin tasa-arvoisia, ja pidetään huolta vähemmisön oikeuksista, että on hyväksyttävää ja kiiteltävää tehdä se surutta valta-väestön oikeuksia polkemalla.
Ja jos sosiaalidemokratiassa tätä suuntausta edes hieman arvostellaan, niin rasismi tai vähemmistökortti heiluu heti ja henkilö leimataan "mustaksi lampaaksi", joka voidaan kivittää mediassa.
Sosiaalidemokratia on kieroutunutta demokratiaa. Se sallii suden pukeutua lammasten taljaan ja temmeltää irrallaan (vrt Lipponen ja uusliberialismi).
Tähän viitaten vain sosiaalidemokraatiassa voi henkilö tituleerata itseään demariksi, vaikka olisi todellisuudessaan jotain ihan muuta (esim. vaikka pyrkyri-porvari). Ja tämä demari-suojakilpi on kätevä työkalu toteuttaa omia visioitaan.
Vain sosiaalidemokraatti voi esittää olevansa vähemmistön asialla, vaikka ajaa oikeastaan sillä omia itsekkäitä tavoitteitaan tai että hänet on ostettu/palkattu ajamaan kolmannen osapuolen tavoitteita. Vain sosiaalidemokraatti voi olla näin kaksinaamainen "palkkasotilas".- Oikee libertaari
Hyviä kannanottoja. :) Valitettavasti jäi huomaamatta aiemmin enkä ole ehtinyt oikein seuratakaan tätä palstaa. Kommentteja:
"Sosiaalidemokratia on sitä, jos tavoiteltava hyve on syrjiä valtaväestöä vähemmistön etuoikeuksilla. "
Riippumatta siitä, onko kyseessä enemmistö vai vähemmistö, demokratia on tietyn ihmisryhmän tekemistä "winneriksi" ja tois(t)en "luuser(e)iksi". Luuseri pakotetaan voittajan tahtoon. Tämä tekee demokratiasta toimimattoman ja tekopyhän.
"Ja jos sosiaalidemokratiassa tätä suuntausta edes hieman arvostellaan"
Itse asiassa demokratia on tällä hetkellä yksi suurista maailmanuskonnoista. Vain muutama valtio, kuten Myanmar, ei virallisesti tunnusta sitä. Euroopan Unionin jäsenmaiden tulee olla demokraattisia jne.
Ironisesti, demokratia siis pakotetaan erilaisin valtiosopimuksin valtioiden niskaan.
"niin rasismi tai vähemmistökortti heiluu heti ja henkilö leimataan "mustaksi lampaaksi", joka voidaan kivittää mediassa."
Koska demokratian tehtävä on tuottaa tasapaksua massaa, mikään todellinen rikkaus tai erilaisuus ei ole suotavaa. Leimaamisen pelko pitää ihmiset ruodussa.
Sana "sosiali" (tai "sosiaali") kuvaa sitä, että yhteisön etu menee yksittäisen ihmisen edun edelle. Siten sosiaalidemokratian idea on tuottaa tasapaksua masssaa ehkäisemällä yksittäisten "tähtien" syntymistä massojen keskuudessa. Ihminen pidetään riippuvaisessa tilassa holhoamalla erilaisilla valtion tuilla yms.
Ajatellaan erityisesti vaikka työllisyyspolitiikkaa. Työttömän töihinmenoa on nimenomaan jarrutettu älyttömällä tukipolitiikalla. Tämä estää työttömän riippumattomaksi tulon ja "sosiaalisuus" voittaa.
"Vain sosiaalidemokraatti voi esittää olevansa vähemmistön asialla, vaikka ajaa oikeastaan sillä omia itsekkäitä tavoitteitaan"
Toiset puolueet kuten Kokoomus ovat tietenkin avoimemmin elitistisiä kuin demarit. Demaritkin on kulkeutumassa elitistisempään suuntaan, sillä he ovat viime aikoina kosiskelleet hyvin toimeentulevia naisia perinteisten duunareiden sijaan jäsenistöönsä.
En ole samaa mieltä kanssasi. En ainakaan jos viittaa demokratialla sen suomalaiseen sosialidemokratian ilmentymään. SDP on suurin tukijalka epädemokraattiselle päätöksenteolle, jossa työmarkkinajärjestöt tekevät tärkeitä päätöksiä kansanvaltaisesti valitun eduskunnan sijaan.
Nykyinen toimintatapa Suomessa on korporatismia - ei demokratiaa. Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet/päättäneet eläkeiän nostamisesta, Lex Nokiasta, varainsiirtoveron poistamisesta ja Kela-maksun poistamisesta. Tätä listaa voisi pidentää loputtomasti. Työmarkkinajärjestöjen sopimus tarkoittaa sitä, että eduskunta toimii vain kumileimasimena näissä asioissa - kaikkea muuta kuin demokratiaa.
Demokratian kehtona pidetään antiikin Kreikkaa, mutta Lyykiassa demokratia oli viety paljon tätä pidemmälle ja mm. Yhdysvaltojen perustuslaissa mallina on käytetty nimenomaan Lyykiassa omaksuttua demokratiaa.
Sinänsä se mitä sanoit demokraattisesta sosialismista pitää paikkansa. Demokraattista sosialismia tarvitaan holhoamaan yksinkertaisia ihmisiä, joita täytyy suojella ja holhota tyhmiltä päätöksiltä. Samalla kuitenkin osalta ihmisistä tarpeettomasti riistetään mahdollisuus tehdä itselleen parhaita päätöksiä yleisen holhoamisen nimissä.
En pidä demokraattisesta sosialismista, mutta en pidä libertaariajattelustakaan vrt. teekutsuliike Yhdysvalloissa. Parasta olisi löytää kultainen keskitie.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun357082- 833656
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823255Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3352989- 462403
- 552257
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251560- 561485
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui311454Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi221426