Itse jenkkiautoista ja koko siihen liittyvästä fiiliksestä nauttivana ihmettelen suuresti, mikä puristaa joidenkin suomalaisten päitä niin pahasti kun kyse on jenkkiautoista.
Usein ihmiset heittelevät niiden olevan paskaa "ylivertaisiin" eurooppalaisiin tai "hyvillä ajo-ominaisuuksilla varustettuihin" idän ihmeisiin verrattuna.
Olisikohan kyse huonosta jenkkiedustuksesta nykyisin Suomessa? Monelle on varmasti jäänyt muistikuvat vanhoista huonokuntoisista letukoista päähän.
Osa varmasti luulee niiden, tai koreassa valmistettavien vale-chevyjen, olevan parasta mitä amerikkalainen autoteollisuus pystyy nykypäivänä tarjoamaan. -Eihän Suomessa nykyisellä verotuksen tasolla oiken muuhun ole varaakaan.
Saattaa syynä olla sekin, kun usein unohdetaan verrata samanikäisiä autoja keskenään. Aina välillä näkee jonkun asiaan perehtymättömän kirjoittavan tyyliin "Miten jenkit on niin tehottomii et n. 6-litrasesta Bel Airin koneesta saadaan vaan 250hv parhaimmillaan ku esim bemari M6 joka voittaa kaikki on 500 hevosvoimane paljon pienemmäl koneel...? Jenkit on nii paskoi." Eikä lista lopu ensimmäiseen kohtaan. Kuulemma audi R8 on parempi radalla kuin vuoden 1968 Charger.
Mitä mieltä olette? Miksi jenkkejä mollataan näin, usein täysin aiheettomasti?
Mistä viha jenkkiautoja kohtaan?
35
674
Vastaukset
- kateutta kateutta se
Kateudesta se johtuu, mikä tahansa japsi, tai eurooppalainen auto on jenkkeihin verrattuna mitäänsanomattoman laimea ja mielenkiinnoton, niistä ei saa samoja fiiliksiä. Nämä euro- ja japsiautoja tuunaavat sisäistävät sen, siitä alemmuuskompleksi ja uho.
Jenkkiharrasteautot maksavat sen verran, että kaikilla ei ole varaa niihin, 1930 - 1970-luvun harrasteautoa kun ei kukaan käytä arkiautona, pitää rahkeet riittää vielä käyttöautoon, jota teiden suolaus ja työmatkat kuluttavat.- kullinen.
Miksi joku olisi kateellinen.? Nettiautossakin on 2648 kpl jenkkiautoa myytävänä. Halvimillaan alle viidensadan. Sieltä vaan ostamaan,jos sellaisen haluaa.
Uskokaa nyt,ei kaikki halua jenkillä.
En Minäkään. - Vitunurpot
kullinen. kirjoitti:
Miksi joku olisi kateellinen.? Nettiautossakin on 2648 kpl jenkkiautoa myytävänä. Halvimillaan alle viidensadan. Sieltä vaan ostamaan,jos sellaisen haluaa.
Uskokaa nyt,ei kaikki halua jenkillä.
En Minäkään.Kullinen: mitä helvettiä sä tällä palstalla sitten teet monta kertaa päivässä kommentoimassa? Pysy vitun Urpo poissa.
- Vitunurpot
Vitunurpot kirjoitti:
Kullinen: mitä helvettiä sä tällä palstalla sitten teet monta kertaa päivässä kommentoimassa? Pysy vitun Urpo poissa.
Pysy vitun Urpo poissa.
- kullinen.
Vitunurpot kirjoitti:
Kullinen: mitä helvettiä sä tällä palstalla sitten teet monta kertaa päivässä kommentoimassa? Pysy vitun Urpo poissa.
Nai uuno jenkkiromus pakoputkee.
- oma on tappio
ketä nyt jotkut jenkkiautot laittaa vihaksi, eihän niitä tarvitse ostaa jos ei tykkää.
paskaa laatua ne on ja kurjia 98%:sti.
Viha ja halveksinta on eri asia.- Ihanko tosi
Aja sinä vain sillä tojollasi auringon laskuun... Jos edes sinne asti pääset.
- itseaiheutettuako?
Ihanko tosi kirjoitti:
Aja sinä vain sillä tojollasi auringon laskuun... Jos edes sinne asti pääset.
Melkoista vihatekstiä, onko heikko itsetunto ja siksi pitkä konepelti ja paljon massaa?
- Anonyymi
Ihanko tosi kirjoitti:
Aja sinä vain sillä tojollasi auringon laskuun... Jos edes sinne asti pääset.
Niin ajankin ja seuraavan kerran joku amerikkalainen auto on jättänyt matkalle. Voisin tarjota apua mutta kun olen tämän sinun juttusi lukenut ja ne tuhannet muutkin tätä samaa agendaa. Taidan näyttää keskaria ja nauraa päin naamaa. Jenkkiautot on hienoja mutta jotkut niiden omistajista ei. Miksi sinä ja monet muut pilaatte jenkkiautoilijoiden mainetta tällä tavalla?
- KADE NILLITTÄÄ
Kyllä se on kateutta tuo Jenkkiautoista nillittäminen. Meilläkin töissä jatkuva valitus Jenkkiautoista ja tyypeillä oikein nuppi viheltää verenpaineesta kun näkevät Jenkin. Annas kun joku hankkii esim. Corollan niin voi sitä onnittelujen ja kehumisen määrää, mutta jos ostaa Jenkin niin naama punaisena pällistelevät ja haukkuvat äveriääksi ja jos erehtyy jotain autostaan mainitsemaan niin suuttuvat ja seläntakana sanovat että meille köyhille kehuu tahallaan autoaan. Kaverin Jenkkiautoa on jopa työpaikan parkkipaikalla naarmutettu konepeltiin ja rikottu takavalo, että silleen. Itse olen noille kateellisille nillittäjille sanonut että oletteko kommareita kun noin Jenkki saa sapen kiehumaan.
- Autoni on Lada
Mää olen saman asian huomannut. Kateellisia piisaa. Omasta autosta rikottiin parkkipaikalla peilit. Työpaikallakin ihmettelevät,ja pällistelevät. Jatkuvasti saa kuulla autosta.
Liikenteessäkin jokainen ohittaa,haluavat nähdä autoni takaa,sivulta,ja edestä. Kyllähän sitä kelpaa ihaillakkin.
No eihän tämä jenkkiauto sivulle taida kuulua,mutta kyllä ne muistakin autoista ihmiset on kateellisia. - Anonyymi
Entä jos vika onkin sinussa eikä autossasi.
- jenkki on jees.
Jonkun ottamia kuvia 5.9.2014 olleesta harrasteautojen kokoontumisesta "stadissa", Kauppatorilla. Enimmäkseen nuita jenkkiautoloita. :-D
http://tapahtumakuvia.kuvat.fi/#/kuvat/Tapahtumat 2014/Cruisings/Stadi/Stadin Cruising 5.9.2014/ - Sanomattakin selvää
Pakkohan se on euroautoa verrata 40 vuotta vanhempaan jenkkiin. Sitten ollaan samalla tasolla.
- massa, huvikumpu?
Kerro toki missä mielessä, jäi ainakin mulle hieman ihmettelemisen aihetta.
- Paska maa perseestä
Korpikommunisteja kaikki saatana, ei mahdu suomalaisen kaaliin että elämästä voi joskus jopa nauttia. "Jos en mie saa sitä niin ei kukaan muukaan saa sitä"
- ugukgukfu
Jenkkiautoilijat on ylimielisiä paskoja
- teeeeeeeeed
Sitähän se on ollut ainakin 25-vuotta ja tuskin miksikään muuttuu. Itse hommasin ensimmäisen jenkin 80-luvun lopulla ja voi sitä perus bensankulutuksen kyselyn määrää ym diibadaabaa, mitä sai kuulla. Itselleni aivan sama mitä auto kuluttaa jos sillä haluaa ajaa ja nauttii joka kilometristä. Vuosien saatossa ollut joitain kymmeniä autoja ja aina palannut jenkkiin ihan vain fiiliksen ja luotettavuuden takia.
Itseasiassa olisi karmeaa ajella jollain japsikinnerillä kesät talvet ja nauttia ainoastaan siitä, että kulutus on 5 litraa satkulla.
Onnistuin juppi-audistani aikoinaan rikkomaan vaihdelaatikon ja korjaukselle tuli kaikkiaan hintaa 4750e..Sama tapahtui GM tuotteelle ja korjauksen hinta 1800e. Kolmella tonnilla saa muutaman litran bensaa ja rokki soi.- jhcjgc
Aja sillä paskallas kymppitoni kesässä. Jos ne kulkee niin hyvin miks niillä pitää olla tientukkona joka helvetin paikassa.
- Typeryys,
Kateus ja tietämättömyys.
- Sitäpäsitä
Näin minäkin sen tiivistäisin! Sitä se vaan on
- JR.
Mulla on aina ollut Jenkkiautoja ja en edes muita harkitse, sillä muut ei vaan tunnu miltään Jenkin jälkeen. Mua vaan naurattaa tuo tusina Taunojen kateellisuus näitä Jenkkejä kohtaan. Kun joskus hankin taas Jenkkiauton, niin juurikin tuo kateellisuus mikä noista katkeran kateellisissa tyypeistä paistaa, saa minut varmistumaan siitä että olen taas hankkinut loisteliaan ja hienon auton. Näyttäkää vaan rohkeasti kateellisuutenne ja katkeruutenne arvon tavikset, minä vaan nauran teille ja nautin loisteliaasta kyydistä.
- onaboy
eipä noista kannata välittää, 99% nillittäjistä ei ole edes ollut jenkkiauton kyydissä ja silti on varma kanta asiasta mistä ei ole mitään tietoa
- MIELENSÄ P. UKKO
Kun ostin eka jenkin niin naapurin ukko haukkui kokoajan autoani ettei se kestä ja on vain kesäkäyttöön tehty, kun ei hänen mukaansa jenkeissä ole lämmityslaitteita ollenkaan. Itse ukko ajeli fiat unolla ja mua nauratti kun se italialainen muka sitten oli tehty tänne arktisiin olosuhteisiin. Syksyllä alkoi ukolla oikein huutonauru kun odotti ilmojen kylmenemistä ja luuli että laitan autoni talviteloilleen talliin, mutta hymy hyytyi kun jatkoin vaan ajoa talven tullen. Sattui ekana talvena onnekas sattuma kun se naapurin fiat hyytyi 30 asteen pakkasella tienvarteen ja satuin jenkillä paikalle, houkuttelin ukon kyytiin ja hehkutin uhallani autoni niin lämpimäksi kun vain sain ja ukko hikosi kuin sika, mutta eipähän sen jälkeen epäillyt ettei lämppäriä löydy. Nykyisin ukosta on tullut melkein jenkkiauto uskovainen ja on tunnustanut ettei hänen ennakkoluulonsa perustunut kuin hevosmiesten juttuihin eikä ollenkaan tosiasioihin.
- ei-kateellinen
aloittajalle....
Kateus selittää 99,9% kaikesta vihasta ja kaunasta Suomessa (kekkosslovakiassa). Sinulla EI VOI olla hienompi ja kalliimpi auto, kauniimmat vaimo, lapset, kalliimpi ja loisteliaampi talo, kesämökki... kuin kateellisella. MOT.- Btww
Jenkillä ei tarvitse ainakaan tehojen puolesta elvistellä eikä äänillä, jos jollain niin ehkä bensan kulutuksella. ;) syö paljon, ei vedä, ei näytä miltään, täydellinen yhdistelmä
- Ricer smells rice
Btww kirjoitti:
Jenkillä ei tarvitse ainakaan tehojen puolesta elvistellä eikä äänillä, jos jollain niin ehkä bensan kulutuksella. ;) syö paljon, ei vedä, ei näytä miltään, täydellinen yhdistelmä
No annappa esimerkki?
- reiskaruisku
Joo, mutta onneksi bensaa myydään yhä huoltoasemilla. Harmi vaan, että ajokausi pian lopuillaan ja pitkä talvi tyydyttävä johonkin muoviseen kippoon.
Tässä olis esimerkki kaikille riisikupin ostajille:30000 euron hintaisen auton arvo laskee ekana parina vuonna noin 6000-8000 euroa ja siitä eteenpäin koko ajan alaspäin.Mun Trans Amin hinta pysyy suunnilleen samana koska ei niiden hinta muutenkaan päätä huimaa.En viitsi edes laskea kuinka paljon sillä saa bensaa.Sitten vielä tämmönenkin juttu kun yhtenä päivänä tuli kaksi prätkäpoikaa vastaan niin niillä oli peukalo pystyssä jo kaukana.Ihmettelin sitä ennenkuin älysin että ne näytti sitä mulle kun ei muita vastaantulijoita ollut.Tosin tää mun auto on hiukan erikoismalli ja pienellä paikkakunnalla sen erottaa helposti.Ei taida samaa kokea 40000 euron Mesellä.Ja onneks bensaa saa vielä huoltsikoilta.Moni tulee kyselemään kulutusta niin vastaan aina että kaikki menee mitä tankkiin laittaa.Että se siitä.
- Chevyn kone parempi!
Ärsyttävää ku moni vertailee moottoreita pelkästään valmistajan ilmottamalla maximi hevosvoima lukemalla. Ei moottori ole niin yksinkertanen et sen ominaisuuksia voidaan verrata vain noin. Ensinnäkin siinä bemarissa ne hepat on otettu todennäkösesti turbolla!!! Eikä se ole sillon ollenkaan sama asia, kun "luonnolliset hepat", itteäni ainaki ärsyttää ajella autolla joka nykii miten sattuu.
Ja mitä tulee yleensäkki johki pieni litraseen kierroskoneeseen, jossa tehot saa käyttöön vasta tosi yläkierroksilla, nii ei sellanen ole hyvä vaan vitun stressaava, Auto jossa hepat ja vääntö tulee tasasesti alhasilta kierroksilta asti on paljon mukavempi ja kestävämpi.
Jos joku jauhaa sulle jostakin bemarista josta on otettu puolet enemmän heppoja ja pienemmällä litratilavuudeella vieläpä, niin sano et se ei TODELLAKAAN ole niin yksinkertasta!
Jossain 50-lukusessa Chevyn vakiomoottorissa on jo pelkästään niin taivaalliset äänet, että jonku 2000-lukusen bemarin hepat ei vois vähempää kiinnostaa. - Vatipäitä ovat..
Ehkä se johtuu osittain siitä kuminpoltto hässäkästä, siinähän sotketaan jonkun marketin parkkialue aivan mustaksi renkaanjäljillä. Sitte siellä lojuu niitä hajonneita kotteroita yön yli. Poliisitkaan eivät halua kirjoitella sakkolappuja täysin sileistä renkaista. Mikäs se sitten on se ajokausi joka loppuu jenkkiautoilijoilta..?
- V8rules
Täällä korpi-Suomessa aina katsotaan kieroon sellaista ihmistä, joka vähänkin erottuu porukasta. Jos ostat jenkkiauton tavallisen mitsumatsunissatojon sijasta, olet epäilyttävä individualisti, Trumpin mies, seonnut, taantumuksellinen antikommunistinen USA:n rahaporhojen tahdoton lakeija ym. Minulla on kokemusta erottumisesta kouluajoilta siten että olin ainoa, jolla oli huono kuulo, ja piti käyttää kuulokojetta. Seuraus: sain yhden kusipään kimppuni kiusaamaan (1960-luvulla), minulle kouluaika oli yhtä helvettiä... Kaikki vain siksi että olin sopiva silmätikuksi. Lisäksi: vieläkin auton ostaminen on verotuksen takia KANNANOTTO...
- Anonyymi
Ei jenkkiautoja vihata. Jenkkiauto omistajia vihataan.
- Anonyymi
Ei tartte kun muutaman tonnin arvoinen Jenkki pihaan, niin naapurin Yrjänä, jolla on uudenkarhea Mersu, nillittää kateellisena ja katkerana.
- Anonyymi
Tätähän se on. Miksi se naapuri ei sitten osta jenkkiä? Siksikö että ei uskalla olla erilainen ja on kuullu huhuja että ne syö liikaa bensaa mersu miehen kukkarolle vaikka jos söisikin sitä bensaa niin ei tarvitse käydä korjaamolla niin usein.
Bonusta bonuksen perään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778