Kansanedustaja Mika Niikko (ps) vaatii hallitusta rajoittamaan ulkomaisen rakennustyövoiman saapumista Suomeen pätevyysvaatimuksia kiristämällä, rakennusvirhevalvontaa tehostamalla ja aliurakoitsijoiden verotukseen puuttumalla.
"On ammattiryhmiä - esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla - jotka eivät voi työskennellä ilman muodollista pätevyyttä. Miksi osin myös epäpätevät ulkomaalaiset saavat rakentaa talomme, kun rakennusvirheiden määrä on huomattavassa nousussa?" Niikko kummastelee tiedotteessa.
Hän vetoaa siihen, että omaperustaisen asuntotuotannon takuuvirhekustannukset ovat rakennusteollisuuden mukaan yli tuplaantuneet vuodesta 2006 vuoteen 2010.
Niikko uskoo, että esimerkiksi videoidut tarkastuspöytäkirjat dokumentoisivat piiloon jäävät rakenteet sekä lisäisivät rakentamisen huolellisuutta ja vastuuta.
"Huolestuttavinta kuitenkin on se, että ulkomaisilla aliurakointiyrityksillä ei ole vuokratyöntekijän verovelvollisuutta ensimmäisen 6 työkuukauden aikana. Näin ollen ulkomaalaisen työntekijän ei tarvitse maksaa veroa Suomeen. Viroon rekisteröidyt yritykset voivat myös näin kiertää verojen maksamisen kokonaan, ja kotimaisten yritysten sekä suomalaisten rakennusmiesten palkkoja poljetaan."
Miksi epäpätevät ulkomaalaiset saavat rakentaa talomme?
suomi today
4
508
Vastaukset
- kökkerököö
Miksi spämmäät kirjoituksiasi monelle eri palstalle? Miten tämä liittyy palstan otsikkoon joka on "syrjäytyminen"?
Minun käsittääkseni pääurakoitsija on aina vastuussa laadusta ja säännösten noudattamisesta.- Anonyymi
Urakoitsijat tekevät vähän väliä taktisia konkursseja välttääkseen vastuunsa.
- JK JK
NIINKÖ ?
- Anonyymi
Kokoomus rakastaa halpatyövoimaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481997Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041691- 931547
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001180Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761162- 671120
- 221027
- 48987
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73936Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23907