Syksy saapuu koht’sillään ja ensimmäiset pakkasyöt. Luonto on armoton. Turhat pörrääjät kopsahtavat yön aikana jäähän ja tippuvat tönkköjäätyneinä puskista. Rauha palaa syksyiseen metsään.
Hirvikärpäset ovat sikäli pirullisia, että ne selviävät vielä asteen, parin pakkasyöstä. Mutta nehän ovat muutenkin tavallista sitkeämpiä sissejä.;)))
Ampiainen on sikäli vekkuli, että kuningatar työntyy suojaan turpeen alle ja sinnittelee hengissä seuraavaan kesään. Työläiset jätetään loppukesästä heitteille ja he saavat selvitä, miten osaavat. Eivät ne osaa, vaan paleltuvat syksyn tullen.
Taimen nousee kudulle koskiin, ja minun pitäisi saada vermeet auton takahutlariin ja menoksi. Trangia on ties missä ja masinoliakaan ei ole tippaakaan. Perskutarallaa tuota nuorisoa. Lainaavat minun eräkamppeitani ja sanovat joo-joota, kun muistuttelen vehkeiden palautuksesta. Se on reissu pilalla, jos pitää termospullosta haalea kahvia imeä, vaikka monikiloinen taimen roikkuu lepän oksassa taidolla suolistettuna.
Trangia löytyi. Nyt on vielä lajitelva perhotkin kahteen satsiin. Yhdessä paikassa saa käyttää vain väkäsettömiä koukkuja, joten on tehtävä tällekin koskelle oma setti. Tämä nykymuotoinen "Catch and Release" kalastus käy hermoon. Taimenet odottavat malttamattomina koskilla suu auki.
Pitäisköhön minun ottaa läppäri mukaan. Voisin ABC-asemalla päivittää olinpaikkojani. Reisuilla saa sitä ja tätä, yleensä näitä Suomi-äidin parhaita antimia. Tosin se saalikala on sivuseikka, ainakin niin kauan kuin repussa piisaa lenkkiä ja sikanautaa. Ja siihen kun ruotasee pannukahvit päälle, tietää syöneensä.
Karhuja ei passaa ruokkia, niistä tulee helposti kaupunkilaisia ja sitten ovat tassu ojossa vaatimassa evästä ihmisten nurkissa.
Koskessa kiven kosteessa oli yön pikajuna. Se painui alas koskea, veti siimat suoraksi, katkaisi perukkeen. Minä en voinut muuta kuin rukoilla, että älä mene, pysähdy jo, tule takaisin. Sinne se meni. Elämässä isoin kala ja ihanin nainen pääsevät aina karkuun, jää vain haikeat muistot.
Olisin vetänyt hermosauhut, mutta kun olen lopettanut kymmeniä vuosia sitten. Imeskelin hermosisupastillia ja lähdin nukkumaan.
Matkakirjeeni loppuvat tähän. Kahluuhousut on ripustettu kuivumaan ja muuta sälää on lajiteltavaksi asti autotallissa. Taimenen kuturauhoitus alkaa pian ja saahan sitä kirjolohta kaupastakin. Mutta nuotiolla keittetty kahvi rauhoittaa ihmistä kummasti.
Hirvikärpäset ovat sikäli pirullisia, että ne selviävät vielä asteen, parin pakkasyöstä. Mutta nehän ovat muutenkin tavallista sitkeämpiä sissejä.;)))
Ampiainen on sikäli vekkuli, että kuningatar työntyy suojaan turpeen alle ja sinnittelee hengissä seuraavaan kesään. Työläiset jätetään loppukesästä heitteille ja he saavat selvitä, miten osaavat. Eivät ne osaa, vaan paleltuvat syksyn tullen.
Taimen nousee kudulle koskiin, ja minun pitäisi saada vermeet auton takahutlariin ja menoksi. Trangia on ties missä ja masinoliakaan ei ole tippaakaan. Perskutarallaa tuota nuorisoa. Lainaavat minun eräkamppeitani ja sanovat joo-joota, kun muistuttelen vehkeiden palautuksesta. Se on reissu pilalla, jos pitää termospullosta haalea kahvia imeä, vaikka monikiloinen taimen roikkuu lepän oksassa taidolla suolistettuna.
Trangia löytyi. Nyt on vielä lajitelva perhotkin kahteen satsiin. Yhdessä paikassa saa käyttää vain väkäsettömiä koukkuja, joten on tehtävä tällekin koskelle oma setti. Tämä nykymuotoinen "Catch and Release" kalastus käy hermoon. Taimenet odottavat malttamattomina koskilla suu auki.
Pitäisköhön minun ottaa läppäri mukaan. Voisin ABC-asemalla päivittää olinpaikkojani. Reisuilla saa sitä ja tätä, yleensä näitä Suomi-äidin parhaita antimia. Tosin se saalikala on sivuseikka, ainakin niin kauan kuin repussa piisaa lenkkiä ja sikanautaa. Ja siihen kun ruotasee pannukahvit päälle, tietää syöneensä.
Karhuja ei passaa ruokkia, niistä tulee helposti kaupunkilaisia ja sitten ovat tassu ojossa vaatimassa evästä ihmisten nurkissa.
Koskessa kiven kosteessa oli yön pikajuna. Se painui alas koskea, veti siimat suoraksi, katkaisi perukkeen. Minä en voinut muuta kuin rukoilla, että älä mene, pysähdy jo, tule takaisin. Sinne se meni. Elämässä isoin kala ja ihanin nainen pääsevät aina karkuun, jää vain haikeat muistot.
Olisin vetänyt hermosauhut, mutta kun olen lopettanut kymmeniä vuosia sitten. Imeskelin hermosisupastillia ja lähdin nukkumaan.
Matkakirjeeni loppuvat tähän. Kahluuhousut on ripustettu kuivumaan ja muuta sälää on lajiteltavaksi asti autotallissa. Taimenen kuturauhoitus alkaa pian ja saahan sitä kirjolohta kaupastakin. Mutta nuotiolla keittetty kahvi rauhoittaa ihmistä kummasti.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Hattua nostan aktiivisuudellesi.
Itse vetelen ja heittelen enää hauenpuikuloita järvestä pitkin kesää. Piti sitä kuhaakin uistella, mutta heikkoa oli kuhantulo vetämällä.
Syyskuun ensimäinen sai laittaa verkon veteen ja nyt on kuhafileinä jo sekä uusi verkko, että verkkolupa maksettu. Eihän se sitä vastaa, että ihan virvelillä sen kalan saisi. Ei läheskään. Mutta kyllä se kuhafile hyvin laitettuna on melkoisen makoisaa muonankuvausmassaa. Jää siinä broilerikalat kirkkaasti toiseksi.
Tosiaan, mikäpä sen rentouttavampaa kun lähteä kalasteleen. Sai sitten kalaa tai ei.
Itse olen myös ensiviikolla lähdössä kalastelemaan viikoksi. Tosin vain ihan heittokalastus vehkeillä ja lähinnä haukea ja ahventa. Toki voi sieltä säkällä taimenkin ottaa lippaan kosken alta.
Kesällä tuli oltua viikko Enontekiöllä kalassa. Se reissu meni vähän pieleen koska oli mäkäräisiä niin paljon, että ei edes OFF auttanut kunnolla. Lisäksi oli koko viikko hellettä, joten kala ei syönyt. yksi juuri otettava taimen ja yksi pieni pääsi. Tottakai sitten vielä viimeisenä otti isompi taimen kiinni, mutta pääsi irti!
Mielenkiintoista oli myös se, että nuo 3 taimenta ottivat kaikki kiinni Toby lusikan jäljennökseen. Mihinkään muuhun lippaan, vaappuun tai lusikkaan ei edes käynyt.
sitten sekin Tobyn jäljennös jäi pohjaan ja kalantulo loppui kokonaan.
Mutta joka tapauksessa hieno ja rentouttava reissu. (vaikka välillä olikin hermot vähän kireällä) komeita maisemia sai kuitenkin ihastella.
Heh, tulee ihan nostalginen fiilis;-)
Omat kalastusvehkeet ovat olleet laatikossa kolmisenkymmentä vuotta, mitä nyt poikani joskus viitisentoista vuotta sitten jotain lainaili.
Eikö tuo Toby ollut Abu-vainaan tuotteita? Niitä löytyy vielä muutama tallella.
Kerrankin ovat ateistit oikealla asialla, nauttimassa luonnon antimista luonnon helmassa. Siunausta teille tässä toiminnassanne.
Luonnon helmasta nauttimisesta voin kertoa kalastuksen, sienestyksen ja marjastuksen lisäksi istuneeni kajakissa tänä suvena tähän mennessä n. 170 tuntia. Melontakausi loppuu marraskuussa, kun jäät tulee. Onneksi silloin alkaa parhaimmillaan olla jo hiihtoladut kunnossa. Minulla raukalla kun on vain kolme vuodenaikaa; melonta-aika, hiihtoaika ja rospuutto. Rospuuttona olen sortunut harjoittamaan jopa dementiahiihtoa jo useana vuotena.
Kiitos siunaustoivotuksestasi.
Kalastus olisi hieno harrastus. Mutta kun olen niitä vegehippejä niin en syö kalaa enkä siis myöskään pyydystä niitä.
Mutta luonto on syksyllä hieno. Juoksen ja pyöräilen paljon.
Ja illanhämärässä mahonkivärinen lasissa ja kädessä romaani.
Ei siinä sitten jumalia enää mihinkään tarvitse.
Kerrankin aloitus joka käsittelee tärkeitä ja kiinnostavia asioita! :-)
Kalastus on mulle nykyään ihan sivuhomma, kun retkeilen: muut asiat vievät huomion ja keskittymisen, tärkeimpänä ehkä valokuvaus. Kun asuin järven rannalla, kalastelin jonkun verran, mutta tällä seudulla jolla nykyään asun, kalastaminen ei ole kovin luontevaa vesistöjen vähyyden vuoksi. Kun se ei tarjoudu luontojaan, niin koko homma on jäänyt satunnaiseksi.
C&R-kalastuksesta olen samaa mieltä: se on joutavaa puuhaa. Kalaa kiusataan turhaan. Jos kalastan, syön kyllä saaliini, enkä kalasta muusta syystä kuin ravintoa saadakseni.
Mutta jokaisella on omat syynsä lähteä luontoon, enkä halua laittaa niitä arvojärjestykseen.
Kanootti mulla on kyllä ja se avaa mulle vesistöjen ilot, myös valokuvaamisen kannalta: rannalta kuvaaminen on aika heikkoa pitemmän päälle. Kanootti mahdollistaa ihan uudet kuvakulmat, kun pääsee veden puolelta sihtailemaan ja pääsee saariin. Samoin leiripaikkojen laatu parani huomattavasti, kun pääsi irti mantereesta!
Ostin toissa keväänä suurehkon inkkarin, jossa on tuhdot kolmelle hengelle. Siihen menee tavaraakin mukavasti, kantavuus 350 kiloa. Kanootiksi hyvä kuljetuskapasiteetti, silti sen verran kevyt, että jaksan yksin siirtää sen auton katolle rikkomatta autoa tai kanoottia.
Mennyt kesä oli mulle hieno retkikesä: retkeilin Juojärvellä, Luonterilla, Kuolimolla ja Liesjärvellä. Kaikki erilaisia, omalla tavallaan kiinnostavia ja hienoja seutuja ja vesiä. Asuin teltassa n. kuukauden ja kuvia kertyi mukavasti.
Nyt mulle tarjoutui yllättäen mahdollisuus tehdä vielä syysretki Luonterille. Tarkoitus on mennä muutamaksi yöksi järvelle, saarin, sienestää ja kalastaa. Odotan sitä innolla.
Se piti vielä sanomani, että retkillä tärkein tekeminen näyttäisi mulle olevan tulilla istuminen. Päivä alkaa ja loppuu siinä tulipaikalla, siinä haistellaan aamulla tulevat tuulet ja illalla tehdään tilinpäätös kuluneesta päivästä. Molemmat tärkeät toimet vaativat multa ja mun retkikavereilta runsaasti aikaa.
Vaikka retkelle ei koskaan lähdetä tulilla istuminen tavoitteena, niin se on silti retkien tärkeintä antia, koska se kokoaa sisäiset taeoitukset ja merkitykset.
Keskittymällä itselle rakkaisiin asioihin...ollaan siellä sielun tehohoito-osastolla..
ja luonnon helmassa erämiehen omassa lintukodossa ne pään ja sydämen
väliset siimat selvitetään parhaiten, samoin valuuttakurssit. Kiitos matkakirjeestä!
Näin se on. Kuulas syysaamu metsässä, kun ensimäisten pakkasten jäädyttämät korret rapsahtelevat jalan alla tai usvainen aamu peilitynellä järvellä uistinta vetäen ovat sellaista psykoterapiaa, että jos ihmiset sellaista harrastaisivat enemmän, lievemmät masennustapaukset vähenisivät paljon. Ihminen on kehittynyt luonnon ympäröimänä. Psyykelle on tärkeää säilyttää kosketus luontioon, on sitten ateisti tai uskis.
Vähän hämmästyin atejen luontoaktiivisuuden runsautta.
"Vähän hämmästyin atejen luontoaktiivisuuden runsautta. "
Miksi luontoaktiivisuus vaatisi uskoa? Ateistihan nimenomaan pystyy nauttimaan siitä mitä luonto tarjoaa tietäen miten mahtavaa se on että juuri tämä olemassaolo tässä muodossa on juuri tässä ja nyt.
Kaikki voisi olla, on ollut ja tulee olemaan toisin. Luonto kun on vähän sellainen vekkuli.
"Vähän hämmästyin atejen luontoaktiivisuuden runsautta. "
Hienoa että virhekäsityksiä korjautuu. Lisää tällaisia ketjuja.
Miten tämä liittyy ateismiin?
Tämähän on yksi ateismi-keskustelun ytimiä: mitä ateistit tekevät ja miten he sen kokevat.
Kuvastaa muutaman ateistin sielunmaisemaa. Luontoihminen ei voi olla sielultaan musta kerpele.
Minäkään en oikein ymmärrä, miten tämä liittyy ateismiin. Luin tähän mennessä tulleet kommenttinne, enkä nähnyt niissä mitään sellaista, mikä poikkeaisi muiden kuin ateistien tekemisistä ja kokemisista.
Sanonpa vielä, että mukavahan se on lukea noita kuvauksia luonnossa retkeilystä, niin että en sitä tarkoita ettei tällaista ketjua pitäisi olla. Itse olen ollut aina kiintynyt luontoon, ja noiden lukemisesta tulee hyvä olo.
Vietin kerran nuorena yhden juhannuksen kesämökillä Kuolimon rannalla. Se oli minusta ehkä kaunein järvi mitä olin nähnyt. Kirkasvetinen ja viehättävä. Joskus on käynyt mielessä, että pitäisi mennä sinne uudestaan, mutta aikeeksi se on toistaiseksi jäänyt. Onko sinulla kaarne siitä valokuvia täällä netissä?
Siellä mökillä en saanut eräänä yönä unta, ja nousin ylös puoli yhden aikaan yöllä ja lähdin soutelemaan järvelle. Öinen järvi oli tyyni ja sellainen...taianomainen. Eräs pieni lahti oli kokonaan paksun valkoisen usvan peitossa. Minua veti puoleensa se lahti, halusin välttämättä nähdä, mitä se usva kätkee sisälleen, ja soudin sen keskelle. Ajattelin kyllä, että no ei minullakaan paljon järkeä päässä ole, kun täytyy ängetä väkisin tähän melkein läpinäkymättömään usvaan.
Usva kätki sisälleen jotakin niin uskomatonta, että haukoin henkeäni, kun näin sen. Suuria valkeita lumpeenkukkia vieri vieressä vedessä vaikka miten paljon! Niitä oli varmaan koko pieni lahti täynnä, mutta en nähnyt niin kauas enkä hennonut soutaa todella niiden sekaan, etteivät ne vahingoittuisi. Jollekin toiselle lumpeenkukat ovat varmaan ihan arkipäiväistä kamaa, mutta itse olin elänyt aina seuduilla, joilla niitä ei ollut, ja minulle ne olivat suuri ihme siellä kätkössä sumun seassa.
Ehkä se on yksi tärkeä asia, jonka halutessaan voi tästä ketjusta lukea: on asioita, jotka yhdistävät meitä kaikkia.
Ja täsmällisempi vastaus: ateismissa itsessään ei tosiaan ole paljonkaan puhumista, ei kokonaisen palstan täydeltä. Ateistien tekemiset ovat ihan hyvä lisä tuohon vähäiseen "ontologiseen diskurssiin".
Se antaa ateismille vähän elämänläheisemmän sävyn, mun mielestä :-)
Hieno kokemus sulla on ollut Kuolimolla :-)
Mulla on muutama kiva kuva sieltä. Voin linkittää tähän kunhan ehdin.
Joo, tässä muutama kuva Kuolimolta.
Karu ja kirkas järvi. Taitaa olla ainoa vesi Saimaan lisäksi, jossa Saimaan nieriä vielä kutee.
Vastaako mun Kuolimo sinun Kuolimoa? :-)
http://aijaa.com/5mVuEq
http://aijaa.com/4cFHFq
http://aijaa.com/2Eis3K
http://aijaa.com/NP0ABR
http://aijaa.com/sLNcfY
http://aijaa.com/5dtCeC
Kivahan se olisi nähdä niitä kuvia. Yritin vähän etsiä Googlella kuvia sekä Kuolimolta että Luonterilta, mutta aika heikosti niitä vaikutti olevan, tai todennäköisemmin en vain osannut etsiä.
Luonterillakin olimme yhden juhannuksen. Siihen aikaan vuokrasimme ystäväkimpassa monena kesänä mökin ainakin juhannukseksi milloin mistäkin. Enimmäkseen olimme Järvi-Suomessa, pari kertaa Turun saaristossa. Kuolimon mökki oli meillä ensimmäinen. Kiertelimme muutenkin Suomea ristiin rastiin, ilman selviä suunnitelmia, katselemassa vain kaikkea mitä eteen tuli. Oma maa oli ihmeitä täynnä! Ulkomailla oli lampattu ja työskenneltykin, mutta kotimaata oli nähty liian vähän.
Tuli ikävä noita kesiä ja kesäistä Suomea ja etenkin järviseutuja, ja siksi niistä tekee mieli pulista.
Luonterilla olimme ihan sen pohjoisperukoilla. Mökkimme oli saaressa, ja saaren edustalla ehkä muutaman kymmenen metrin päässä rannasta oli iso kivi tai pieni luoto. Kerran näimme saimaannorpan sen päällä lekottelemassa. Toisen kerran kuului tyynessä ilmassa molskahdus. Norppa oli ollut taas kivellä, sukeltanut siitä veteen, ja jonkin matkan päässä sen pää ilmestyi näkyviin, kun se ui kiveltä poispäin. Pari muutakin kertaa näimme sen uimassa järvellä. Se oli ehkä koko ajan sama norppa, ja se kai asusteli niillä kulmin.
Mutta joo. En mä nyt enempää näistä pulise. Vie sille Luonterille terveisiä!
Ohoh, olit tuonut nämä sillä välin, kun tein tuota edellistä viestiäni. Kiitos! Täytyy tutustua.
Luonterin pohjoispää onkin rauhallisempaa seutua, veneliikenne kulkee lähinnä etelässä Lietveeltä Anttolaan. Siellä pohjosempana on muutama norppa, viime talvenakin syntyi kuutti tai kaksi. Ite en ole niitä koskaan nähnyt, vaikka aika monta päivää olen siellä vuosien mittaan viettänyt. Mennä kesänäkin käytiin kattelemassa norppien lepokiviä ja pesäpaikkaa, vaan ei tärmätty norppaan.
Minäkin yritin eilen etsiä kuvia Kuolimolta, kun kirjoituksenne saivat kiinnostumaan.
Kävin katsomassa kuvasi, Kaarne, ja hienoja ovat. Tuo mustavalkoisuus tekee niistä taianomaisia.
Kiitos kun näytit.
(Aijaa.com oli minulle vieras palvelu. Vähän naureskelin kun huomasin, että siitä on tykätty tällä hetkellä 666 kertaa)
Saimaa on mun suuri rakkaus ja Kuolimossa mua kiehtoo myös sen läheinen suhde Saimaaseen. Kuolimo on oikeastaan Saimaata (mulle), mutta ei kuitenkaan ihan.
Kuolimolla on läheinen yhteys Saimaaseen: sillä on kaksi lasku-uomaa, joiden pituus ei ole kuin muutama sata metriä. Kapein maakannas, joka erottaa Kuolimon Saimaasta on alle 300 metriä.
Kuolimo kuroutui erilleen Saimaasta n. 4000 eaa, jolloin Saimaan pinta laski 2-3 metriä Vuoksen lasku-uoman puhjetessa. Kuolimon rannoilla näkee samoja muinaisrantoja, kuin Saimaallakin.
Hienoja ovat kuvasi, kaarne. Jäin niitä vain tuijottamaan, kun ne ovat paljon enemmän kuin pelkkiä kuvia.
Mutta ei, minun silloista Kuoliotani ne eivät ole. Se oli värillisempi ja lempeämpi, vaikka karu järvi onkin. Neljännessä kuvassa on vähän samaa tunnelmaa kuin silloin taikayönä.
siis silloista Kuolimoa :)
Isosta vedestä riittää jokaselle oma siivunsa todellisuutta :-)
Siitä ajasta, kun me teimme noita reissujamme ja olimme Luonterillakin, on jo kauan. Oli varmaan erilaista kuin nykyään. En tiedä, kuinka paljon siellä silloin oli norppia. Meillä oli ilmeisesti hyvä onni, kun se norppa sattui vähän kuin naapuriksi.
Se, missä saaremme oli, oli pitkä pohjoiseen työntyvä järven haarake. Meidän lisäksemme siellä ei näkynyt muuta ihmiselämää kuin haarakkeen pohjukassa oleva maalaistalo, josta kävimme kerran veneellä ostamassa maitoa ja munia. Se oli muutamien kilometrien päässä. Kerran näimme järven selällä meiltä etelään päin hytillisen moottoriveneen, ja katsoimme ihmeissämme, että vene, onko täällä muitakin ihmisiä kuin me! Hyvin hiljaista siellä silloin oli, mutta ehkä on nykyään levottomampaa.
No totta. Enpä osaa lisätä tuohon mitään.
Niin. Olen kasvanut meren rannalla, ja se on aina vaikuttanut siihen, miten suhtaudun järviin. Keittiömme ikkunasta näkyi pieni pätkä rannatonta ulappaa niemen ja saaren välistä. Satamaan tulivat laivat maailman valtameriltä.
Järvet ovat sisämaata, ja niillä oli (ja on) ihan toisenlainen luonne kuin merellä.
Saimaa vei minunkin sydäntäni. Saimaalla olimme (Luonterin lisäksi; en tiedä lasketaanko se virallisesti kuuluvaksi Saimaaseen vai ei) kahtena kesänä mökeillä Sulkavalla ja Ristiinassa, ja liikuimme muutenkin sen alueella paljon.
Ne mökit muuten, joilla noina vuosina olimme, olivat aina yksityisten mökkejä, ja suomalais-yrmeään tapaan varasimme aina sellaiset, joista naapurit olivat kaukana, mieluiten hevon kuusessa :D. Tärkeää oli luonnon rauha.
Saimaa ei ollut järvi eikä meri, vaan jotakin muuta. Siinä oli rinnakkain kaksi vastakohtaa, tuo mitä noissa kuvissasikin on, ja, miten sen nyt sanoisi, herttainen aurinkoinen kukkaniitty.
Meren rannattomuuden ja ikiaikaisuuden tunsin. Noissa kuvissasi on jotakin samaa, mutta se ei ole meren vaan jonkin muun. Minkä?
Ymmärrän ajatuksesi siitä että Saimaassa on kaksi puolta, tuo ison veden olemus ja "herttainen kukkaniittty"-olemus. Ja tottahan se on: sisävetenä nimenomaan rannan läsnäolo on aina olemassa eri tavalla kuin merellä. SIlti Saimaata on vaikea hahmottaa "järveksi" kymmenine erillisine vesineen.
Eräs kiehtova piirre Saimaassa on laivaliikenne: on ainutlaatuista (järvellä) istua jossain syrjäisessä lahdenpohjukassa kaukana lähimmästä asumuksesta iltatulilla ja katsella kun iso rahtilaiva ajaa kapeasta salmesta ohi. Valot loistavat, koneiden kumea jyskytys kuuluu puoli tuntia ennen kuin laiva ilmestyy näköpiiriin ja laivan kadottua ääni saattelee sen jonnekin kaukaisuuteen.
Sen jälkeen ei muuta kuin nuotio ja kaukainen kuikka.
Ateistien henkisyydestä on puhuttu muutamassa ketjussa. Se on jokaisella omansa. Se mitä koen luonnossa ja tavoittelen kuvissani, on oma henkinen suhteeni mainitsemaasi ikiaikaisuuteen. Ei se viime kädessä kiinni siitä, ollanko merellä vai sisämaassa.
Tässä muutama kuva Luonterilta, kun ne edelliset olivat Kuolimolta. Osa "tavallisia maisemia", osa edustaa tuota henkistä tavoitetta:
http://aijaa.com/3QvTI1
http://aijaa.com/eVD18Y
http://aijaa.com/0jbOCQ
http://aijaa.com/teGRkv
http://aijaa.com/fgF67d
http://aijaa.com/bBmE3i
http://aijaa.com/93CmPP
Onko Luonteri kuinka kivinen? Näin melojana asia kiinnostaa, kun maisemiltaan voisi olla kuviesi perusteella hyvä retkikohde..
Luonteri ei ole suinkaan kivinen, vaan oikein hieno melontakohde! Saarilla ja rannoilla on hienoja leiripaikkoja, osassa katettu tulipaikka ja Korvensaaressa on jopa sauna! Lippaaseen pitää laittaa muutama euro (3 muistini mukaan), puut pitää ite pilkkoa mutta sitten ei kun saunaan sateisen pitkän melontapäivän päätteeksi :-)
Toki jokaisessa vedessä on kivikkonsa, mutta eipä ne juuri kanootilla haittaa. Luonteri on kuitenkin iso vesi, syvimmillään 70 metriä. Ei siellä monessa paikassa kanootti kiveen karahda.
Suosittelen kyllä tutustumaan. Pari isompaa selkävettä, paljon hienoja saaria ja kaksikin yhteyttä etelään Lietveelle jos Luonteri käy pieneksi.
Olipa hieno tuo kuvauksesi rahtilaivan ajamisesta ohi. Siinä istui itsekin iltatulilla ja aisti sen kaiken. Sitten taas vain järvi rantoineen, taivas, nuotion tuli, tulilla istuja(t) ja kuikka.
Tuossa on taas vastakohdat. Ikiaikainen, joka pysyy paikoillaan, tulen ääressä istujakin on osa sitä ikiaikaisuutta, sekä väliaikainen, ihmisten rakentama, joka jyskyttää ohi lamput loistaen.
Mutta siis laivat. Laivat ne ovat usein sellaisia, etenkin rahtilaivat, että ne tulevat kaukaa ja häipyvät kauas, kulkevat isoa vettä pitkin. Ne ovat kunnon laivoja eikä mitään huviristeilijöitä. Ne kulkevat maailmasta toiseen ja kuljettavat mukanaan maailmoja. Lentokoneet ovat höpötystä.
Ai että tämäkö on omituista höpötystä?:D No tuo kuvauksesi herätti mielleyhtymiä, mutta en saa niitä kunnolla kiinni.
En saa kiinni sitäkään, mitä minun piti varsinaisesti kirjoittaa. Se koskee tuota, onko suhde ikiaikaisuuteen viime kädessä kiinni siitä, ollaanko maalla vai merellä. Aikaisemmin olisin sanonut suoralta kädeltä, että on. Olisin ajatellut, että maalla sitä ei voi kunnolla tavoittaa. Sinun kuviesi ja kirjoittamistesi ansiosta en enää ajattele niin. Olet onnistunut välittämään, varsinkin noiden mustavalkoisten kuviesi kautta, sitä henkisyyttä, henkistä suhdetta ja näkemystä, joka on itselläsi ja ehkä monella muullakin. Luulen, että ymmärrän, mistä on kysymys, ja tunnen sitä kohtaan syvää kunnioitusta. Silti, se on toinen todellisuus kuin se ikiaikaisuus, jonka itse tunnen. Ne ovat rinnakkaistodellisuudet, ja se minua vaivaa. Minulle on ollut aina ongelma mantereen ja meren ristiriita, kun olen kasvanut niiden rajalla. Toisen olemusta en ole edes varsinaisesti tuntenut, ennen kuin nyt vasta saanut lähinnä sinulta siitä hajua.
Mutta joo, näistä puhuminen on sellaista henkimaailman juttua, vaikka pohjalla on todellisuus kummassakin. Ei näistä kannata tässä jauhaa, kun ei ainakaan itselläni ole mitään selvää mielessä, ja lisäksi pitäisi selittää, mitä se meri minulle tarkoittaa, ja se olisi pitkä juttu. Niin että ainakin itse jätän nämä alitajuntani huoleksi, duunatkoon se minun puolestani, jos tarpeelliseksi näkee. Kyllähän siitä sitten kuplii tietoa.
Taas oli sinulta hienoja kuvia, kiitos. Paria "käytännön" asiaa haluan niistä kysyä.
Sataako viimeisessä Kuolimon kuvassa järveen rakeita? Entä tuo korkea kallioseinämä Luonterilla, ovatko ne suorakaiteen muotoiset kuviot halkeamia? Olen kuullut väitteen, että suoraviivaisia muotoja luonnossa ei ole.
Juteltiin Luterilaisuus-palstalla ateistien henkisyydestä ja taisin sanoa jotain sellaista, että joitakin tärkeitä asioita ei oikeastaan voi sanoilla ilmaista, vaan tarvitaan toisenlaisia keinoja. Ehkä nämä mun kuvat ovat mun keino tuoda näkyväksi sellaista mitä sanat ei tavoita. Kuvien keinot ovat tietenkin pitkälle myös alitajunnan ja unien keinoja.
Itse ajattelen että juuri näissä kuvissa maan ja veden, kahden peruselementin rajapinta on se, mikä on tärkeää, ei kumpikaan elementti sinänsä. Ristiriidassa ja epävakaassa rajapinnassa on myös jotain tärkeää "ikiaikaisuuden" kannalta. Vaikkapa se, että se sen hetken ja ikiajan rajan näkyviin?
Suorakulmaisia muotoja on luonnossa vähän, mutta toki niitäkin on, ylimalkaan säännöllisiä geometrisia muotoja on vähän, mutta kyllä niitäkin on, esim suolakide.
Tuo hokema, että suoraviivaisia muotoja luonnossa ei ole, taitaa olla lähinnä aforistinen kärjistys, jolla halutaan korostaa sitä että luonnon muodot noudattavat muita lakeja kuin harpin ja viivoittimen.
Joten kyllä tuossa kalliossa voi olla suorakulmaisia muotoja, mutta toisaalta, sekin voi olla kiinni siitä, mistä suunnasta tarkastelet kalliota: muutama metri vasemmalle tai ylöspäin, niin suorakulmaisuus saattaa kadota.
Kuolimon kuvassa sataa vettä.
Niin, itselläni ei (kai) ole kysymys veden ja maan, vaan meren ja mantereen välisestä rajasta. Mantereellakin on vettä ja merellä maata, saaria, merenpohjakin on maata.
Panenpa tähän vielä runon, jonka kirjoitin silloin nuorena aikuisena tästä "ikiongelmastani". -----
En osaa elää sisämaassa. Tarvitsen merituulta, ilmaa ja avaraa taivasta.
Vesiä, joita pitkin purjehtia vieraisiin maailmoihin.
Aavalla merellä en viihdy. Ikävöin puita ja kukkia ja maan lämpöä.
Peruskalliota jalkojeni alle.
Asuntoni olkoon rannalla.
Manner vasemmalla, meri oikealla puolellani.
Tukeva alus laiturin vieressä keinumassa
ja pihalta polkuja maantielle.
"Asuntoni olkoon rannalla.
Manner vasemmalla, meri oikealla puolellani.
Tukeva alus laiturin vieressä keinumassa
ja pihalta polkuja maantielle. "
Asuntoni on vesirajasta reilu sata metriä.
Mannerta joka puolella, mutta järvi alkaa heti rannasta,
jossa on vähän kiikkerä soutuvene ja kiikkerä kajakki.
Kaikkea ei voi saavuttaa, mutta melko hyvä näinkin.
Raisionlahdella uimaan oppinut ja Turun saaristossa nuorena purjehtinut.
No tuo kirjoittamani oli lähinnä symbolista kieltä, niitä henkimaailman juttuja, eikä se ollut tarkoitettu otettavaksi ihan kirjaimellisesti.
Fyysiseen asuinympäristööni minäkin olen ihan tyytyväinen, vaikka asun sisämaassa. :) Merelle ei tosin ole pitkä matka.
Turun saaristossa täytyy mennä kauas, ennen kuin varsinainen avomeri alkaa, niin että se ei ole ihan sitä mitä tarkoitan.
Hyvä runo. Mukavaa, että joku muukin esittää taiteen keinoin kokemuksiaan.
Jokainen kai yhdenlainen kahden maan kansalainen?
"No tuo kirjoittamani oli lähinnä symbolista kieltä"
Ymmärsin kyllä.
Sinun ja Kaarneen keskustelua on ollut ilo seurata. Vaikka kristityllä ja ateistilla ei äkkiseltään luulisi paljoa yhteistä olevan, niin yhteinen ja uskoakseni molemmille tärkeä asia näköjään löytyy. Luultavasti niitä löytyisi muitakin, mutta kun tällä palstalla etsitään pääasiassa eroja.
Vaikka ymmärsinkin tarkoituksesi, niin vanhana ilkeänä tosikkona ja skeptikkona en voinut vastustaa kiusausta nostaa sulkaa hatussani ja kertoa, että olen päässyt aika lähelle haavettasi. Tänään kävin kaksi kertaa kokemassa tyhjän verkon ja meloin 15 km kajakilla peilityynellä järvellä. Eikä enää ikinä työpaineita.
Lisäksi tyttärentyttäreni (6 v) on muuttanut yli 200 kilometrin päästä ensin pari vuotta sitten samalle paikkakunnalle ja asuu nyt äitinsä kanssa n. 300 metrin päässä minun asunnostani. En minä niinkään siitä äidistä :D Passauttaa.
Pappahommia riittää ja se on ihan hyvä.
Sitten joku vielä väittää, ettei elämässä ole tarkoitusta ilman henkilökohtaista uskoa.
No joo. Olisi minustakin mukavaa asua kunnon järven rannalla. Tosin sillä ei ole paljonkaan tekemistä meren kanssa, mutta oikea järvi on silti aina oikea järvi. On tässäkin järvi noin puolen kilometrin päässä, mutta minusta se on vähän sellainen lätäkkö, en nyt kerro miksi.
Mukavaa, että sinulla on olosuhteet hyvin. Ei minullakaan valittamista ole, ja olen joskus ajatellut, että hulluja ja humalaisia Jumala auttaa, ja minä lienen niitä hulluja. Pitäisi äkkiä viisastua, ettei käy vielä kalpaten.
Lastenlapsia ei (vielä) ole. Toivottavasti tulee.
Sitä en epäile, etteikö monilla ei-teisteillä olisi elämälleen tarkoitusta. He uskovat johonkin, ja siitä se tarkoitus tulee, ja se minua on kiinnostanut, että mihin he pohjimmiltaan uskovat, mikä on heille se kaikelle syvän merkityksen antaja. Mikä on se, joka kantaa silloin, kun ei ole muuta kantamassa? Monet heistä näyttävät samaistuvan vahvasti kaikkeen olevaan, no ei nyt käytännössä, mutta jollakin syvemmällä tasolla. kaarneen herättämistä ajatuksista en nyt tässä puhu, kun ne ovat mulla "vaiheessa".
"mutta kun tällä palstalla etsitään pääasiassa eroja"
Onhan niitä erojakin hyvä hakea silloin, kun siinä on jotakin mieltä. Sillä tavalla selkenee itse kullekin paremmin omankin elämännäkemyksen rajat. Mutta tällä palstalla niitä haetaan ihan muista syistä, ja se on sitten tuollaista kuin näkyy, monesti ihan jonninjoutavaa.
Jaa-a. Tuota en tiedä, monenko maan kansalaisia ihmiset tuntevat yleensä olevansa, ja mitä kaikkia maita lienee ja millaisia. Itselläni on kysymys kokonaisista todellisuuksista, enkä tiedä, voiko niillä olla kaksoiskansalaisuutta. Havittelen sitä, että jos vaikka voisi, mutta siinä olisi sitten todennäköisesti pääkansalaisuus ja alakansalaisuus. Valitettavasti. Kun nyt ensin edes tuntisi sitä toistakin todellisuutta tarpeeksi.
Minä ajattelen vissiin niin, että ainoa varma asia elämässä on kuolema. Se on joko päätepiste tai portti. Mutta kaikki saavuttavat sen, millaisia mutkia matkassa onkaan. Siksi kuolema on aina läsnä, pysyvä opas jokaiselle, uskosta riippumatta, ja me kaikki olemme kahden maan kansalaisia. Elämän ja kuoleman.
Ajattelen niin, että ihmisestä tuli ihminen silloin, kun hän tajusi olevansa kuolevainen. Se oli se varsinainen tiedon puusta syöminen. Sen jälkeen kuolema on vaikuttanut taustalla psyykkisesti kaikkeen, mitä hän on ajatellut ja tehnyt. Ilman sitä eläisimme kai jonkinlaisessa ajattomuudessa.
Ihmisten kuolevaisuus ei ole minulle sinänsä ongelma, koska uskon kuolemanjälkeiseen elämään ja olen aina uskonut. Kenellekään en usko tapahtuvan pahaa kuoleman jälkeen. Siinä olen monien kristittyjen mielestä täysin vääräoppinen tai en kristitty ollenkaan.
Ongelmani koskee muuta kuin ihmisiä ja ihmisten maailmaa. Käytännössä luontoa. Sen ikiaikaisuus on teille itsestäänselvyys, ja koko elämänne ja elämänkatsomuksenne perustuu sille itsestäänselvyydelle, niin että ette usein edes huomaa sen olemassaoloa. Ajattelette vain ihmisten ikuisuuskohtaloa. Ihmiset ovat teille täällä käypäläisiä, muu pysyy. Minulle taas ihmiset ovat olleet aina ikuisia ja muu on käypäläinen. Tässä on se todellisuuksien ero.
Tuo muun käypäläisyys on minulle se ongelma. Siihen ei tehoa tieteellinen tieto eikä muu ns. fakta. Siihen tehoaa se, mikä puhuu tunteille. Saimaan kalliot ja vedet tyynenä iltana haluavat selvästikin sanoa jotakin.
Nyt mun täytyy tehdä taas niin, että lakkaan keskustelemasta tässä, kun huomaan, että tämä sitoo liikaa, ja nämä asiat ovat lisäksi minulla kesken. Poistun siis ainakin toistaiseksi.
En taida ymmärtää ajatustasi muun käypäläisyydestä. Mutta siihen on aikaa palata myöhemmin.
Kiitos kiinnostavasta ja ajatuksia herättävästä keskustelusta.
Tiedän sen, ettet ymmärrä. Sen estää se itsestäänselvyys, mistä tuossa kirjoitin. Minun pitäisi kertoa ja selittää varmaan aika paljon, mutta ehkä joskus toiste, jos sellaista tulee vastaan ja jos se tuntuu tarpeelliselta.
Kiitos myös itsellesi antoisasta keskustelusta!
Ei liity ateismiin ja sefille töitä, kun joutuu tämän poistamaan, mutta kirjoitan kuitenkin. Illalla läksin metsään, poimin kolme ämpäriä puolukoita. Mahtava syysää - aurinkoa, lämmintä metsä kuivaa. Hieman itikat kiusasivat, mutta si muuta riesaa. Seisoin vaaralla ja katselin kauas koivujen takaa sinehtivää järven selkää. Miten kaunis on Luojan käsiala ja saa nauttia elämästä.
Jo illan hämärtäessä fillaroin lastini kanssa kotiin. Puhdistan marja ja myön ne tänään - nyt tulee sen ateistille epämiellyttävin asia - lähetyksen hyväksi.
"Puhdistan marja ja myön ne tänään - nyt tulee sen ateistille epämiellyttävin asia - lähetyksen hyväksi."
Ei ollenkaan! Miksi ihmisten auttaminen olisi ateistille epämiellyttävää?
Se puoli ehkä on ongelmallista että nämä lounaat harvemmin ovat ilmaisia, siinä pitää kuunnella saarnaamista apua saadessa, mutta itse auttaminen on jees.
Siihen ei vaan pitäisi liittää mitään ehtoja.
Tänään istuin tietokoneella, luin uutiset. Sen jälkeen panin kännykän lataukseen. Sitten söin makaroonilaatikkoa.
Vieläkö joku syö makaronilaatikkoa? Älä nyt vielä sano että ketsupin kanssa?
No juurihan se niin kirjoitti.
Tänään minullakin ruokalistalla makaronilaatikkoa ketsupin kanssa. Sitä ennen kuitenkin pihatöitä ja kasvimaan siistimistä enemmän syyskuntoon. Illemmalla kasvimaan antimien ja halloumin grillausta, hieman punaviiniä.
Päivällä ikkunoiden puitteiden ja tuplien maalausta. Eilen sain kittailtua.
Huomenna toivon pääseväni sienimetsälle.
Ei eläkeläisellä ole varaa ostoruokiin, kuten makaronilaatikkoon. Eilenkin joudin tyytymään itse pyytämääni ja savustamaani kuhaan grillikasviksilla ja herkkutateilla höystettynä. Hyvä kun on varaa hankkia lasillinen punaviiniä kalan painikkeeksi.
Minulla ei valitettavasti ole vesistöä vieressä, josta kalastaa tuoretta kuhaa pöytään. Kaupassa se on aika kallista. Kauppaankin on 17 km täältä mökiltä, joten kun kerran viikossa käy kaupassa, pitää ostaa ruokaa niin että sitä riittää ja se kestää hyvänä seuraavaan kertaan asti.
Onneksi on omenia, kasviksia, sieniä.
Sinä se olet trendikäs kun kalan kanssa punaviiniä juot! Minulla olisi mukavaa valkoviiniä (täytyy kai viedä kaupunkiin kun ei se ole kesän aikana mennyt). Tarjoaisin lasillisen, jos antaisit maistiaiset kuhasta ja herkutatista :)
TOTTA MOOSES! Makaronilaatikko hukutettuna Heinzin ketsuppiin. Sitä syö itsensä ähkyyn kun on ollut 14h töissä ja jättänyt lounaan väliin...
"Matkakirjeeni loppuvat tähän."
Älä Valkku lopeta vaan lisää vaan samaa tulemaan!
Samaa mieltä ollaan ja vanhan kissarouvan kanssa odottelemme uteliaana lisälukemista.
lisäys:
mielellämme kissarouvan kanssa luemme myös muiden luontokertomuksia ja katselemme lisää kuvia.
Luulin jo, että aloitus oli siirretty bittitaivaaseen asiattomana. Nostan hattua naulaamisen johdosta. Yksi parhaita lukemiani ketjuja. Valottaa ateistien sielunelämää ja myös ainakin yhden kristityn Samoja arvoja voidaan jakaa.
On oikeastaan sääli tuottaa pettymys hauskalle keskusteluketjulle.
Käyn loputonta keskustelu Talousrikokset-palstalla WinCapitan koijareiden kanssa. Kerron myös itsestäni, menoistani ja tuloistani samalla. Trolli on leikkaa/liimannut kymmeniä viestejäni yhteen ja yritääpä vielä esiintyä minuna. Säälittävää toimintaa pikkurikollisilta.
Kävi koskikierroksella tällä viikolla ja menetin elämäni taimenen ihan omaa tyhmyyttäni. Vieläpä pääsin näkemään kalan kosken imussa, pyörähteli siinä siiman päässä, että katso vaan. Siinä perhosiiman kanssa sählätessäni taimen sai liikaa siimaa, pääsi koskeen ja paineli alas koskea. Sinne meni. Pettymys oli kyllä suuri, mutta meni pian myös ohi. Kaunis kala, enemmän sitä tarvitaan joessa kuin minun pakastimessani.
Mutta pitäydyn kyllä teeseissäni: Pannukahvi rauhoittaa levottoman sielun. ;)
PS. Pikkurikollinen trolli on samalla tehnyt minusta ateistin. Katala temppu.
Julistan itse omat uskomukseni, en tarvitse rikollisia tulkitsemaan maailmankatsomustani.
"PS. Pikkurikollinen trolli on samalla tehnyt minusta ateistin. Katala temppu."
Hui kamala. Tuohan on pahempaa kuin jos neek****si tai ho**ksi solvattaisiin ;-)
Älä hei pelkää, ei ateismi-palstalla julkaisu sinusta ihmisten silmissä ateistia tee. Suurin osa tänne kirjoittavia on uskonveljiäsi.
Luonto on tosiaan siitä mahtava, että sen edessä voi vaikuttua ja sitä voi kunnioittaa ihan ilman jumaliakin. Uskovaiset kutsunevat sitä "pyhän" kokemiseksi, joka termi joillekin ateisteille aiheuttaa henkistä ihottumaa.
Paheksun lähinnä sitä, että huijari lupaa kysymättä yrittää määritellä minut.
Julistan uskoni tai uskomattomuuteni mieluiten ihan itse. Minulle ateisti tai kristytty ovat sinänsä arvoneutraaleja määritelmiä. Kummankin takana voi piileskellä hyvä ja ajatteleva ihminen tai täydellinen pipipää.
Panenpa keskusteluhistorian yleisempäänkin tietoon. Käyn pitkänsitkeeää keskustelua huijatin kanssa, jota itse kutsun Trölliksi. Tätä mieltä olen hänen tempuistaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12472874
Trölli tässä elvistelee kopioineensa tekstejäni eri Suomi24-palstoille ja hänestä se oli hauska temppu.
Ateismi-palstalle on suutaroitu kasaan tämä räpellys. Kirjoittaja esiintyy nimimerkillä ”valuuttakauppias.”
Tekstinpätkät olivat minun omiani, ei niissä mitään vikaa ole. Pätkistä kasaan suutaroitu maksiteksti ei kuitenkaan ole minun oma tekeleeni. Se on huijarin koostama väärennös.
Surkeaa ja säälittävää on, että samalla vedetään trollaamalla ateismista kiinnostuneita henkilöitä mukaan feikki-keskusteluun.
- Mitä välii, mitä vastaavat: selittelee Trölli
On sillä väliä. Ero on valheen ja totuuden ero, ero on oikean ja väärän ero. Tämän minä toivoisin sinunkin ymmärtävän, ystäväni Trölli.
Käyn WinCapita-huijareiden kanssa keskustelua Talousrikokset-palstalla. Kirjoittelen myös itsestäni, omista reissuistani ja joskus kalastuksesta. Huijari on koostanut tämän tekstin useista viesteistäni, toki tekstit ovat omiani, mutta kokonaisuus ei.
Menetin tällä viikolla elämäni taimenen. Siitä oli parempi juttu jo täällä, mutta huijari poistatutti vastineeni.
Valitan, että tämä mielenkiintoinen keskustelusäie sinänsä on joutunut huijauksen kohteeksi.
Alkuperäinen keskustelu, jossa huijari elvistelee kopioneensa tekstejäni tänne, löytyy täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12472874
Parhain terveisin,
Valuuttakauppias (rekattu nikki)
Vähän ihmettelinkin ketjun avausviestiä. Se oli jotenkin niin irrallinen tällä palstalla, erilainen kuin kaikki muu mitä täällä on näkynyt, enkä tarkoita sitä, että siinä puhuttiin luonnosta ja kalastuksesta, vaan se oli hengeltään erilainen. Ajattelin, että olit ehkä kirjoittanut sen alunperin jonnekin muualle ja sitten vain tuonut tännekin.
Onpa ikävää, että jouduit tuon epärehellisen tyypin kynsiin. Hän varmaan tunsi, että astuit hänen varpailleen, ja päätti "kostaa". Täällä netissä liikkuu kaikenlaisia.
Tätä ketjua tuo ei mielestäni pilaa. Tämä on jo sinällään kiva, ja tekstisi on kuitenkin omaasi, vaikka tuolla tavalla leikeltyä ja liimattua. Kirjoitat hyvin, elävästi ja mielenkiintoisesti.
Vai niin on käynyt. Ikävä juttu, mutta olen kristitty*-nikin kanssa samaa mieltä, että kirjoitukset ovat kuitenkin omiasi (vaikkakin yhdisteltynä) ja niiden hyvä henki on omasi.
Vähän minä alussa ihmettelin aloituksen kaarta, sen lopetusta ("matkakirjeeni loppuvat tähän") ja sitä, ettet itse kommentoinut palstalaisten kirjoituksia.
Ei jotain pahaa, ettei jotain hyvääkin. Minä olen nauttinut ketjun kirjoituksista, mutta olen pahoillani siitä, että joku tekee tuollaista sinulle.
Ajttelin ensin jättää tämän ketjun, kun huijaus paljastui, mutta juttuu tuntuu vielöä elävän, sen aihe on mulle merkitsevä ja tuntuu olevan muutamalle muullekin. Päätin kuitenkin keskustella tässä niin kauan kuin aihe elää.
Mutta pahoittelen minäkin sitä, että erilaiset trollit sun muut koijarit jaksavat pelata outoja pelejään palstoilla.
Eipä uskoisi että ihmiset vielä jaksavat WinCapitaa puolustaa... "Tröllin" motiiveista huolimatta ketju on kuitenkin ollut sekä ateisteja että teistejä yhdistävä ketju.
Kyseessä olikin Wincapitan puolustaja.
Tuossa on esimerkki näistä huijareista, joiden vimma lähenee jo sairautta.
Nikkiä modifioimalla pyritään matkimaan minua.