Homopostimerkit julkaistaan maanantaina,

Ja silloin rysähtää! Jumalan vihan mitta alkaa pikku hiljaa olla täysi Suomen suhteen. Vielä päälle tasa-arvoinen avioliittolaki, niin mitta on jo kukkurainen!
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ai Jumala on kääntänyt takkinsa. Ps.103:10. Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.

Äänestä
  • Uskoville Jumala ei tee heidän syntiensä mukaan eikä kosta heidän pahojen tekojensa mukaan, koska uskovien osalta rangaistus on jo kärsitty. Muiden osalta rangaistus on yhä kärsimättä, joten se tietenkin tulee sitten kerran kärsittäväksi.

    Äänestä

  • Kyllä tuo tuomion peruutus kuuluu niille, jotka katuvat ja tekevät parannuksen synneissään. Ei se tietoisesti jatkuvassa synninloassa rypevää varjele.

    Äänestä

Maailma toimii maailman tavalla. On toiminut aina ja sama aurinko on heillekin paistanut, mitä paistaa uskovaisille ihmisille. Jumala ei ole syyllinen siihen, että ihmiset tekevät kaikenlaista sellaista, joka saa maailman sekasortoon ja ihmiset masennukseen.
Jumala huolehtii omasta laumastaan ja nyt on alkanut Jumalan huoneen puhdistus.
Jumalan huoneessa ei kukaan saa vaatia Raamatun vastaisia tekoja, joten siinä huoneessa homotkaan eivät vaadi tasa-arvoista avioliittolakia, vaan ottavat nöyrästi vastaan sitä Sanaa, joka puhdistaa ja parantaa ihmisen.

Äänestä
  • Tasa-arvon vastaiset kirjoitukset saavat aikaan vainoa.

    Äänestä

Mutta, aina ovat viattomat saaneet kärsiä. Parasta aikaa he kärsivät esim. Ukrainassa. Ja varmasti sielläkin uskovat ovat rukoilleet koko ajan.

Äänestä
  • Kärsimystäkö käytät todisteena siitä, että Jumalaa ei ole tai se ei auta? :D

    Eihän missään ole luvattukaan, että Jumala poistaisi kärsimyksen TÄSTÄ maailmasta tai edes uskovilta.. Ihminen, uskovainenkin, on loppuun saakka syntinen, ja siitä seuraa myös kaikenlaista kärsimystä tän maailman loppuun asti. Tulevasta, uudesta maailmasta kärsimys on poissa, mutta sinne ei pääsekään kuin ne, jotka ovat antaneet oman syntisyytensä Jeesuksen sovitettavaksi!

    Äänestä

  • Aivan, viattomat syntyneen tilanteeseen, eli vaikka sotaan, joutuvat kärsimään. Se ei todellakaan ole Jumalan Tahto, vaan vastustaja haluaa kärsimystä ja kurjuutta ja vaikka usein pukeutuu valkeuden enkeliksi, niin päämäränä on saada ihmiset uskomaan, että Jumala ei ole kaikkitietävä ja kaikki kykenevä.

    Jumala on kaikki tietävä ja kaikki kykenevä, mutta Hän ei elä eikä tee Sanaansa vastaan. Sitä Sanaa, jonka Hän Pojassaan tänne toi. Se Sana kertoo kaikkien saavat tulla Jeesuksen luokse vapatuksen ja rauhan Lähteelle.
    Tiedän omasta kokemuksestani, että Jeesuksessa on rauha, vaikka maailma ympärillä kuinka melskaa. En toisin ole joutunut kokemaan sodan kauhuja, en tiedä pelosta ja nälästä mitään, vaan olen saanut elää rauhan aikaa ja yltäkylläisyyden aikaa, mutta myöskin vaikeita aikoja, joissa niissäkin oli rauha. "Rauhan Minä jätän teille ja maailma ei voi sitä poissa ottaa."

    Ennen Jeesuksen tulemista Herraksen, silloin kun laki vielä vartioi minua, muistan pelon ja monet vaikeat tunteet, mutta ruumiillista nälkää en ole koskaan joutunut kokemaan, enkä vielä ennen Jeesusta osannut kokea edes hengellistä nälkää. Jeesuksen tultua laki täyttyi ja sain hengellisen nälän ja oikean pelon, eli kunnioituksen Jumalaani kohtaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaulikki kirjoitti:

Ja silloin rysähtää! Jumalan vihan mitta alkaa pikku hiljaa olla täysi Suomen suhteen. Vielä päälle tasa-arvoinen avioliittolaki, niin mitta on jo kukkurainen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu