Venäläiset villisiat tunkeutuivat Suomeen!

Tämä on viimeinen pisara, Suomi heti Natoon!

Villisikalauma majoittui Etelä-Karjalan Rautjärvelle tiistaina. Helsingin Sanomat kertoo, että Niska-Pietilän kylässä asuvan Mikko Virolaisen pihaan saapui jonossa yhdeksän villisikaa.
- Tähän pihatielle ne tulivat ja vaikuttivat hyvin kesyiltä. Häädin ne pois, mutta seuraavana aamuna siat olivat taas täällä, Mikko Virolainen kertoo Helsingin Sanomissa.

Villisikalauma on lehden mukaan majoittunut noin 40 asukkaan kylässä muutaman hehtaarin alueella kierrellen milloin kenenkin tontilla.

Torstaiaamuna Virolainen löysi eläimet nukkumasta tien toisella puolella sijaitsevan synnyinkotinsa pihalta. Possut nojailivat autotallin seinään kylki kyljessä.

- Luonnossa villisiat saattavat olla myös vaarallisia. Tutulta metsurilta murtui kylkiluita, kun lähistölle sattunut villisika koki olonsa uhatuksi ja jyräsi päälle. Siinä olisi voinut käydä pahemminkin, Virolainen kertoo.


Venäjän rajalle kolmisen kilometriä
Iltapäivällä eläimet kuopsuttivat puitua viljapeltoa auringonpaisteessa. Otukset olivat kooltaan pieniä, puolisen metriä korkeita ja reilun metrin pitkiä.

- Siinä saavat kyllä touhuta ihan rauhassa, kunhan eivät pääse syömään perunoita. Tuo pelto pitää kyntää kuitenkin, tilan omistaja Jorma Jäppinen kertoo HS:ssa.

Jäppisen mukaan villisioista olisi kuitenkin parempi päästä eroon. Possut saattavat tuhota pihoja ja kasvimaita nopeasti.

Jäppinen arvelee lehdessä, että siat olisivat tulleet Venäjältä. Niska-Pietilästä on Venäjän rajalle kolmisen kilometriä. Miesten mukaan rajan vieressä asuva tuttu oli nähnyt lauman maillaan tiistaina, ennen kuin eläimet kävivät kodiksi kyläläisten pihoille.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288733942674.html
367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No kukapa siellä venäjällä viihtyisi. Paitsi täydellinen kusipää.

Äänestä

Tämä on Putinin uusi juoni, Suomen on heti liityttävä Natoon, muuten meidät hukka perii!

Äänestä

Tuo porukka on sentään venäläistä intelligentsiaa parhaimmillaan ;o)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heti Natoon! kirjoitti:

Tämä on viimeinen pisara, Suomi heti Natoon!

Villisikalauma majoittui Etelä-Karjalan Rautjärvelle tiistaina. Helsingin Sanomat kertoo, että Niska-Pietilän kylässä asuvan Mikko Virolaisen pihaan saapui jonossa yhdeksän villisikaa.
- Tähän pihatielle ne tulivat ja vaikuttivat hyvin kesyiltä. Häädin ne pois, mutta seuraavana aamuna siat olivat taas täällä, Mikko Virolainen kertoo Helsingin Sanomissa.

Villisikalauma on lehden mukaan majoittunut noin 40 asukkaan kylässä muutaman hehtaarin alueella kierrellen milloin kenenkin tontilla.

Torstaiaamuna Virolainen löysi eläimet nukkumasta tien toisella puolella sijaitsevan synnyinkotinsa pihalta. Possut nojailivat autotallin seinään kylki kyljessä.

- Luonnossa villisiat saattavat olla myös vaarallisia. Tutulta metsurilta murtui kylkiluita, kun lähistölle sattunut villisika koki olonsa uhatuksi ja jyräsi päälle. Siinä olisi voinut käydä pahemminkin, Virolainen kertoo.


Venäjän rajalle kolmisen kilometriä
Iltapäivällä eläimet kuopsuttivat puitua viljapeltoa auringonpaisteessa. Otukset olivat kooltaan pieniä, puolisen metriä korkeita ja reilun metrin pitkiä.

- Siinä saavat kyllä touhuta ihan rauhassa, kunhan eivät pääse syömään perunoita. Tuo pelto pitää kyntää kuitenkin, tilan omistaja Jorma Jäppinen kertoo HS:ssa.

Jäppisen mukaan villisioista olisi kuitenkin parempi päästä eroon. Possut saattavat tuhota pihoja ja kasvimaita nopeasti.

Jäppinen arvelee lehdessä, että siat olisivat tulleet Venäjältä. Niska-Pietilästä on Venäjän rajalle kolmisen kilometriä. Miesten mukaan rajan vieressä asuva tuttu oli nähnyt lauman maillaan tiistaina, ennen kuin eläimet kävivät kodiksi kyläläisten pihoille.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288733942674.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu