Uusi TM

Eilen tuli uusi TM ja siinä ollut isojen diesel autojen testi oli ennalta arvattavissa. Olisin voinut lyödä vetoa, että Audi on taas kerran voittaja TM testissä. Itse en mitään ko merkeistä omista mutta silti on helppo arvata TM testeissä voittaja jos niissä vain on Audi !
223110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Joo, on aika mielenkiintoisia noi testit. Itse muistan jostain 90-luvun alusta "suuret talvitestit", joissa kävi niin, että tuulilasin testin voitti 4-vetosubaru ja TM:n testissä samainen auto jäi viimeiseksi... Muutenkin tuntuu, että Suomessa VAG-konsernin autot ja muutkin saksalaiset saa glooriaa ansaittua enemmän. Itse luotan enemmän ulkolaisiin autotesteihin.

Äänestä
  • Joo, ne ulkolaiset testithän on just tunnetusti objektiivisempia kuin kotilaiset, ja testikalustohan on tietysti kotilaan varusteissa ja testaus tapahtuu kotilaan olosuhteissa. Eri juttu on sitten se, mikä on kenenkin kotilaa.

    Ulkolaista eritoten Italia ja Espanja ovat laita, joissa takuulla lahjontaa ei esiinny. Siksi luenkin aina näissä laissa tehtyjä talvitestejä. Ei esiinny turhaa puolueellisuutta tai kotiinpäinvetoa.

    Äänestä

  • J. kirjoitti:

    Joo, ne ulkolaiset testithän on just tunnetusti objektiivisempia kuin kotilaiset, ja testikalustohan on tietysti kotilaan varusteissa ja testaus tapahtuu kotilaan olosuhteissa. Eri juttu on sitten se, mikä on kenenkin kotilaa.

    Ulkolaista eritoten Italia ja Espanja ovat laita, joissa takuulla lahjontaa ei esiinny. Siksi luenkin aina näissä laissa tehtyjä talvitestejä. Ei esiinny turhaa puolueellisuutta tai kotiinpäinvetoa.

    Jaa, en tiedä sanoa kun en espanjaa sen paremmin kuin italiaanoakaan osaa. Ajattelin vain, että saksassa esimerkiksi on väestöä toistakymmenkertainen määrä suomeen verrattuna - voisiko olla niin, että autoiluun(kin) liittyen kokemuskirjo esim. eri merkkien laadusta on kattavamp. Kyllä se taitaa edelleenkin olla niin, että auto on pohjimmiltaa sama, riippumatta siitä mihin maahan laivat lastinsa purkaavat.

    Äänestä

  • klonksvagen kirjoitti:

    Katsokaapa esim. Citikan suomalaisilta sivuilta:

    http://www.veho.fi/citroen_wpp/script/docfilter.asp?tietotalliajan_hermollaVertailut.htm

    Miten on hyvin Citikka menestynyt : pikaisesti laskien 42 eri vertailua ja niistä 37 RANSKALAISISSA lehdissä. JA aina Citikka voitti.

    Ja sitä paitsi : jos nyt jätetään TM:n testi ihan omaan arvoonsa niin jos rahalla itse tuon hintaista autoa ostaisi, niin kyllä C-sarjan mersu olisi vihonviimeinen jonka tuolla rahamäärällä ostaisi.

    Auto on mm. huomattavasti ahtaampi kuin vertailuryhmään verrattuna kokoluokkaa pienemmät Mondeo, Laguna tai vaikka C5, olkoonkin sitten muuten millainen auto tahansa.

    Citikka on hyvä auto, mutta kyseinen lista osoittanee sen, etä ulkolaiset lehdet eivät ole ainakaan yhtään sen vähemmän "lahjottavissa"
    kuin suomalaisetkaan.

    Äänestä

  • klonksvagen kirjoitti:

    Jaa, en tiedä sanoa kun en espanjaa sen paremmin kuin italiaanoakaan osaa. Ajattelin vain, että saksassa esimerkiksi on väestöä toistakymmenkertainen määrä suomeen verrattuna - voisiko olla niin, että autoiluun(kin) liittyen kokemuskirjo esim. eri merkkien laadusta on kattavamp. Kyllä se taitaa edelleenkin olla niin, että auto on pohjimmiltaa sama, riippumatta siitä mihin maahan laivat lastinsa purkaavat.

    Saksassa on väestöä toistakymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna - tästä tuskin voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että autolehtien toimittajilla olisi siten enemmän kokemusta eri automalleista.

    Saksassa voi kansallisen henkisen pääoman muodossa olla enemmän tietoa autoista kuin Suomessa, mutta tämän tiedon saaminen lehteen on aivan eri asia. Lisäksi Suomessa taitaa kuitenkin enemmän olla enemmän tietoa autojen sopivuudesta Suomen olosuhteisiin kuin Saksassa.

    kyllä se taitaa edelleenkin olla niin, että autoja varustetaan eri tavoin eri markkina-alueille, ainakin ennen näin on ollut. Lisäksi autojen hintasuhteet eri maissa vaihtelevat.

    => Näin ollen voi olla, että auto, joka Suomessa häviää joka testin - sanotaan vaikka Honda - voi pärjätä testissä markkina-alueella, jossa sen hintasuhteet ovat sellaiset, että siitä saa kilpailukykyisen mallin kilpailukykyisellä hinnalla. Suomessa Hondan hinnassa lienee Veho-lisää, joten se joutuu antamaan kilpailijoilleen tasoitusta moottorin ja/tai varustelun suhteen.

    Jos lisäksi ajo-ominaisuuksia arvioitaessa ei tarvitse ottaa huomioon routaheittoja, uria ja liukkaita kelejä, on hyvin mahdollista, että tulos on aivan toinein kuin kotimaisessa lehdistössä.

    Nämä ostetut/lahjotut/maksetut testit ym. salaliittoteoriat voisi jo vähitellen jättää omaan arvoonsa.

    tapauksessa tänä päivä tuollainen kun tehtaalla on oma maahantuonti. Ehkäpä ennen on saattanut näin olla. Eivätkä nuo ole noita uusia Hondia nyt enää niin kauheasti haukkuneetkaan..

    Äänestä

Tekniikan maailmaan nyt en yleensäkään kovasti luottaisi AUTOasioissa, mutta tuosta A6:sta sen verran, että tätä uutta mallia kutsuttiin testaamaan tuossa muutama kuukausi sitten ja oli kyllä sellainen pettymys että huhhuh.

Kyseessä siis täsmälleen sama yksilö, mitä TM testasi. Auto oli sisälle todella äänekäs, kiihtyvyys oli aika ohutta, sisusta perus saksalainen, eli tylsähkö, mutta jämäkkä, punaiset instrumenttivalot ottivat päähän aikalailla 30 min ajon jälkeen.

Auto oli kokonaisuutena melkoinen pettymys ja huomasin, että puolet halvemmissa autoissa ei ollut paljoa hävettävää tälläisen esityksen rinnalla. Huolestuneena nyt katselenkin, että suomalainen tekniikkalehti arvostelee tälläisen auton muita merkkejä/malleja paremmaksi. Huolestunut olen siksi, että ovatko nämä muut todellakin VIELÄ huonompia?!

Mihin ollaan menossa?

Äänestä
  • Millähän tekeleellä herra itse ajelee, kun kerran A6 oli noin suuri pettymys? Löytyykö alta M-B S-sarjalainen, BMW 7-sarjalainen, iso Lexus vai mikä?

    Äänestä

Ennen kaikki testit voitti Saab ja nyt tuntuu tuo Audi olevan jokaisen testin ykkönen. Herää vain kysymys, että onko TM vaihtanut sponsoria? Katsokaa historiaa ja kertokaa onko BMW tai mersu voittanut yhtään TM:n testiä. Ne on siis huonoja aina luokassaan:)

Äänestä
  • MB E-sarja oli ykkönen isojen autojen TM-vertailussa -99, mukana mm. Volvo S80.

    Äänestä

  • TT-2 kirjoitti:

    MB E-sarja oli ykkönen isojen autojen TM-vertailussa -99, mukana mm. Volvo S80.

    MB oli 150000 mk! kallimpi kuin testiin valittu S80. Volvo oli vielä kehdattu ottaa malliston alapään moottorilla.

    Äänestä

  • Eikös Mersun M-sarja voittanut maasturitestin joskus? Olin aivan varman että ämmä on viimeinen. Olikohan siinä Jeep, Mitsu ja Nissan mukana. Muistaakseni.

    Äänestä

Itse olen lukenut TM:aa 20 vuotta, enkä voi parhaalla tahdollakaan yhtyä noihin edellisiin mielipiteisiin.

Vertailutestijutuissa löytyy aina taulukko ja sen lukuohje, josta lukutaitoinen saa selville ne perusteet, joilla lopullinen järjestys syntyy.

Ei pidä vetää hernettä nenään, jos oma merkki ei voita vertailua!

Mainittakoon vielä, että itse en aja yhdelläkään em. vertailun automerkeistä.

Äänestä
  • Ihan ekaksi tiedoksi, että olen ostamassa VAG konsernini autoa, joten kotiinveto olisi ollut JEE TOI AUDI ON PARAS:), mutta koska nyt asialla on kaveri, joka on lukenut 20 vuotta TM ja kun itse olen lukenut vasta 15 vuotta tuota lehteä, niin sinun tietosi on parempi kuin minun TM:stä, niin sanos nyt minkä testin bemu tai mersu on voittanut TM:ssä? Tunnettu tosiasia on, että veho ei ole ikinään ollut kiinnostunut TM:n testeistä vidun vertaa ja siitä syystä ei ole kai heidän autot voittanut TM:n testejä(no citikka on voinut voittaa) Hondat on aina viimeisiä ja niinpäin pois.

    Mielestäni kiisseli testissä lukee hyvin alussa: "BMW 520d olisi hintansa ja tehonsa puolesta sopinut joukkoon, mutta BMW ei vastannut haasteeseen."

    Kertoo paljon ketä oikeasti kiinnostaa enään TM:n testit ja niiden tulokset. Mersun pois jättäminen olisi tehnyt koko testistä naurettavan, joten en yhtään ihmettelisi, että VEHO olisi pyytänyt maksua mersun käytöstä ja TM:n nöyränä maksanut:)

    Bemun voi toisaalta jättää jo pois testistä, ilman kasvojen menetystä, mutta no. Ensiksi kaikki on haukkunut audin(etuveto) maantieominaisuuksia kuten myös minä ja eihän se mikään ihme ole, että TM antaa täyden 10 maantieominaisuuksista.

    Äänestä

  • Nismo kirjoitti:

    Ihan ekaksi tiedoksi, että olen ostamassa VAG konsernini autoa, joten kotiinveto olisi ollut JEE TOI AUDI ON PARAS:), mutta koska nyt asialla on kaveri, joka on lukenut 20 vuotta TM ja kun itse olen lukenut vasta 15 vuotta tuota lehteä, niin sinun tietosi on parempi kuin minun TM:stä, niin sanos nyt minkä testin bemu tai mersu on voittanut TM:ssä? Tunnettu tosiasia on, että veho ei ole ikinään ollut kiinnostunut TM:n testeistä vidun vertaa ja siitä syystä ei ole kai heidän autot voittanut TM:n testejä(no citikka on voinut voittaa) Hondat on aina viimeisiä ja niinpäin pois.

    ei mieleeni muistu vertailua, jonka MB tai Bemari olisi voittanut. Mistä tuo sitten kertoo? No ainakin siitä, että nuo em. merkit on hinnoiteltu ominaisuuksiinsa nähden päin /c:ttä, vertailtavat autot kun yleensä valitaan tietyistä hintaluokista.

    Äänestä

  • Nismo kirjoitti:

    Ihan ekaksi tiedoksi, että olen ostamassa VAG konsernini autoa, joten kotiinveto olisi ollut JEE TOI AUDI ON PARAS:), mutta koska nyt asialla on kaveri, joka on lukenut 20 vuotta TM ja kun itse olen lukenut vasta 15 vuotta tuota lehteä, niin sinun tietosi on parempi kuin minun TM:stä, niin sanos nyt minkä testin bemu tai mersu on voittanut TM:ssä? Tunnettu tosiasia on, että veho ei ole ikinään ollut kiinnostunut TM:n testeistä vidun vertaa ja siitä syystä ei ole kai heidän autot voittanut TM:n testejä(no citikka on voinut voittaa) Hondat on aina viimeisiä ja niinpäin pois.

    Mielestäni kiisseli testissä lukee hyvin alussa: "BMW 520d olisi hintansa ja tehonsa puolesta sopinut joukkoon, mutta BMW ei vastannut haasteeseen."

    Kertoo paljon ketä oikeasti kiinnostaa enään TM:n testit ja niiden tulokset. Mersun pois jättäminen olisi tehnyt koko testistä naurettavan, joten en yhtään ihmettelisi, että VEHO olisi pyytänyt maksua mersun käytöstä ja TM:n nöyränä maksanut:)

    Bemun voi toisaalta jättää jo pois testistä, ilman kasvojen menetystä, mutta no. Ensiksi kaikki on haukkunut audin(etuveto) maantieominaisuuksia kuten myös minä ja eihän se mikään ihme ole, että TM antaa täyden 10 maantieominaisuuksista.

    - ei nenään.

    Suunnilleen 20 vuotta, ehkä vähän ylikin, olen minäkin lukenut TM:aa. Yhtään testiä en muista Mersun voittaneen, Bemaristakaan en ole varma. Honda nyt ei takuulla ole voittanut mitään.

    Tunnettu tosiasia on, että Mersu on siinä määrin hintava auto, että se joutuu aina vertailussa huonoon asemaan, kun kilpailijat ovat joko paremmin varusteltuja, isompia, tehokkaampia tai näitä kaikkia.

    Itsekin Mersun omistaneena tiedän, että ko. autossa on paljon ominaisuuksia, jotka eivät tuollaisissa testeissä tule ilmi, ainakaan niitä ei pisteytetä.

    Testaajat eivät edes voisi alkaa antaa pisteitä sellaisista asioista kuin yleinen laadukkuuden tunne, oven lukkojen toiminta ja kojelaudan nitinättömyys - siitä vasta meteli syntyisi.

    Myöskään kestävyydestä tai jälleenmyyntiarvosta ei oikein voi pisteitä antaa, sillä objektiivista tilastollista näyttöä autojen kestävyydestä ei ole.

    Tilastotietoa voidaan saada siitä, kuinka kauan eri automallit liikkuvat liikenteessä, mutta mistä tämä tieto kertoo: siitä, että kalliista autosta huolehditaan paremmin kuin halvasta, parhaimmillaankin vain siitä, että Mersu on tehnyt neljännesvuosisata sitten pitkäikäisiä autoja. Se, että minä uskon Mersun tekevän edelleen pitkäikäisiä autoja, on uskon asia, jonka ei voi antaa vaikuttaa objektiiviseen testiin.

    Mersuissa on jopa joitain varusteita, joita on vaikea pisteyttää: konepellin kaasujousissa/saranoissa on mahdollisuus yliavata pelti - hyvä ominaisuus huollon kannalta, mutta montako pistettä siitä pitäisi antaa.

    Takaluukun kannessa on varoituskolmio, mutta montako pistettä siitä pitäisi myöntää? Joissain malleissa vesi kiertää lämmityslaitteessa, vaikkei auto kävisikään, mutta miten tämä mukava ominaisuus pitäisi pisteyttää. On muissakin vesipumppu ja hintaerolla Mersuun niihin saa Vebaston.

    Vertailu tehdään tietyssä hintaluokassa, johon Mersulla on tarjota malli muita pienemmällä koneella ja lyhyemmällä varusteluettelolla. Vaikka auto todettaisi hiljaiseksi, mukavaksi ja hyväksi ajaa, ei voittoa tule, kun kiihtyvyys ja varustelu eivät tue suoritusta.

    Sama pätee aika pitkälle Bemariinkin. Honda puolestaan on absoluuttisesti huono auto, jonka suoritusta vielä heikentää sen hinnoittelu Toyotan ja Nissanin yläpuolelle.

    Siitä, kiinnostaako vittu Vehoa vai ei, en tiedä mitään. En myöskään sitä, miten hyvin joku kiisseli lukee testin alussa(?).

    osata lukea niin voisi kertoa oikeita tietoja.

    E280 voitti testin muistaakseni 1/99 ja ML270CDi voitti vuonna 2000 maasturivertailun. Eikä tässä ole ainoat.

    Jos et muista edes kahden vuoden taakse, niin et varmasti muista mitään 20-vuoden takaisia asioita...

    Äänestä

  • Rekursiivinen funktio kirjoitti:

    osata lukea niin voisi kertoa oikeita tietoja.

    E280 voitti testin muistaakseni 1/99 ja ML270CDi voitti vuonna 2000 maasturivertailun. Eikä tässä ole ainoat.

    Jos et muista edes kahden vuoden taakse, niin et varmasti muista mitään 20-vuoden takaisia asioita...

    Maailmassa on paljon jopa viime viikolla tapahtuneita asioita, joita en muista, silti monia 20 vuoden takaisia, jotka ovat kristallinkirkkaina mielessä. Ihmeeliset ovat ihmisen aivot.

    Korjataan siis hieman edellistä kirjoitustani.

    Siitä huolimatta, että Mersu yleensä on kovin kallis ja pläp,läp,lää..., se on jopa voittanut vertailuja.

    Siispä keitot pois nenästä ja turhat salaliittoteoriat tilalle herneeseen... ..öö... eiku... ..no... Antaa olla.

    Äänestä

Niin sekös se tekee ihmisestä paremman kun on lukenut 20v TM:ää ?
Kirjoitin selvästi, etten omista mitään ko testin merkeistä joten herneiden nenään vetämisestä ei ollut kyse vaan huomiosta.
Seuratkaapa testejä missä on Audi, melko varmasti se saa parhaat pisteet vaikka olisi ilman moottoria ja pukilla renkaattomana.

Mielestäni testejä saa lukea kuin piru raamattua eli suodattaa erinäköisiäkin asioita mm sen oman merkin kohdalta.

Kun eri autoja on tullut erinäisiä kilometrejä ajettua ja sitä myöten koettua eri merkkien hyvät ja huonot puolet, niin olen ihmeissäni siitä Saksalais merkkien suhteettomasta paremmuuden ylistämisestä. Taitaa olla enemmänkin tulleet ne tunteet 60-80 lukujen aikana kun ns. muualla ei vielä tehty AUTOJA vaan mm Mersu oli yli kylän.

Äänestä

Ei tainnut olla Saabia mukana -- se oli ainakin 1990-luvulla melkoinen testimenestyjä. Uusia TM:ia en ole sillä lailla lukenut, joten en tuosta Audist sano mitään...

Mutta mitä siinä vertailussa oli mukana?

Äänestä
  • Mukana olu C 220 cdi, A6 1.9 Tdi, Volvo S80 D5, Saab 9-5 V6 Tdi ja 607 HDi.

    Järjestys: Audi A6 TDI 9.1, Mese 8.7, S80 8.6, Pösö 8.4, Saab 8.4

    Ihmetyttää tämä itkeminen.. Jos joku ei usko testeihin tai osaa lukea niitä niin jättäköön sitten lukematta! Oma ongelma se on täysin!

    Ja mitä siihen Audiin tuleen niin ihme olis jos joka toinen kerta voittais ja joka toinen kerta olisi viimeisenä! Farkku vertailussa kehuttiin samoja asioita, nyt tietenkin oli kiisseli kyseessä mutta Audi veikin vähän soppaa kun taas Saabia moitittiin siitä että vie paljon ollakseen diessseli!

    Jokainen voi itse tulkita testit miten haluaa, tai ainakin toivon että jokaisella on sen verran järkeä päässä että osaa, ne ketkä ei osaa voivat jatkaa valittamista vaikkapa täällä tai siellä legendaarisella esson baarilla ;)

    Äänestä

Ei Audi aina ole ollut vertailujen kärjessä. Vielä muutama vuosi sitten se oli häntäpäässä.
Kai se riippuu vähän arvostuksestakin. Aikaisemmin Mersu oli "kingi" ja Audi oli hieman taka-alalla. Bemari siinä välissä hieman Mersusta arvostuksessa jäljessä. Nyt Mersun arvostus tuntuisi olevan hieman hiipumaan päin (Sportcoupén epäonnistunut hinnoittelu sekä viime aikojen tökerö mainonta)

Ilmeisesti Audi on viime aikoina panostanut ajettavuuteen. Ainakin uuden A4:n ajo-ominaisuuksia on kehuttu ja hyvin toimiva ESP vielä parantaa niitä entisestään.
Vähän kyllä ihmetyttää A6:n ajettavuuden paraneminen. Ei se facelift sentään niin paljon vaikuta. Pian nykyisen A6:n ensiesittelyn jälkeen tehdyssä vertailussa sen menestys oli huonompi. Tosin kilpailijatkin olivat eri. Vastassa oli mm. E-sarjan Mersu ja 5-sarjan Bemari, eli pykälää suurempia kuin nyt vastassa ollut Mersu.
Vaikuttaisi vähän siltä että uudistunut A6 ratsastaa pienemmän A4:n menestyksen varjolla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Make kirjoitti:

Eilen tuli uusi TM ja siinä ollut isojen diesel autojen testi oli ennalta arvattavissa. Olisin voinut lyödä vetoa, että Audi on taas kerran voittaja TM testissä. Itse en mitään ko merkeistä omista mutta silti on helppo arvata TM testeissä voittaja jos niissä vain on Audi !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu