Ote Mikko Elon selvityspyynnöstä oikeuskanslerille:
"Julkisuudesta saatavien tietojen mukaan on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän on toiminut epäpätevänä tuntiopettajana Ulvilan ja Meri-Porin lukiossa opetusaineinaan mm. uskonto, filosofia ja ilmaisutaito. Mistään ei kuitenkaan ole käynyt ilmi, että hänellä olisi opettajan koulutus millään opetusasteella. Herra oikeuskansleri, pyydän Teitä selvittämään, onko ministeri Kiurulla opettajan koulutus, kuten hän ilmoittaa."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71856-vaite-krista-kiurun-valehtelusta-nainko-totuus-tulee-nyt-esiin
Mikäli ministeri voi valehdella koulutuksensa päästäkseen virkoihin hän lienee perustuslain mukaan olevan kelvoton toimimaan ministerinä. Ministeri voi toimia vain rehelliseksi tiedetty Suomen kansalainen.
Jokainen kokoomusministeri täyttää rehellisyysvaatimuksen, mutta jopa SDP sisällä esitetään ettei Kiuru ole rehellisyyden puolesta kelvollinen toimimaan ministerinä.
Mikko Elo toimii ansiokkaasti ja esimerkillisesti tässä asiassa.
"Julkisuudesta saatavien tietojen mukaan on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän on toiminut epäpätevänä tuntiopettajana Ulvilan ja Meri-Porin lukiossa opetusaineinaan mm. uskonto, filosofia ja ilmaisutaito. Mistään ei kuitenkaan ole käynyt ilmi, että hänellä olisi opettajan koulutus millään opetusasteella. Herra oikeuskansleri, pyydän Teitä selvittämään, onko ministeri Kiurulla opettajan koulutus, kuten hän ilmoittaa."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71856-vaite-krista-kiurun-valehtelusta-nainko-totuus-tulee-nyt-esiin
Mikäli ministeri voi valehdella koulutuksensa päästäkseen virkoihin hän lienee perustuslain mukaan olevan kelvoton toimimaan ministerinä. Ministeri voi toimia vain rehelliseksi tiedetty Suomen kansalainen.
Jokainen kokoomusministeri täyttää rehellisyysvaatimuksen, mutta jopa SDP sisällä esitetään ettei Kiuru ole rehellisyyden puolesta kelvollinen toimimaan ministerinä.
Mikko Elo toimii ansiokkaasti ja esimerkillisesti tässä asiassa.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Eilen torstaina 4.9 oli Helsingin Sanomissa Sivulla A22 seuraava uutinen:
"Hoitajaopiskelija sai petostuomion"
Työnantajan huiputtaminen toi vankeustuomion kun opiskelija oli kertonut opintonsa olevan loppusuoralla vaikka todellisuudessa hän on suosittanut alle puolet tarvittavista opintoviikoista.
Krista Kiurun tapauksessa on milestäni kyseessä sama asia: hän on erehdyttänyt työnantajaansa kertomalla olevan opiskelija.
Jos laki on sama kaikille pitäisi Kiurun saada sama tuomio.
Laki ei ole sama kaikille. Varsinkin viranomainen voi rikkoa lakia kuten huvittaa, koska toinen viranomainen hylkää tutkintapyynnöt. Ja kunnat varsinkin, koska kunnallinen itsehallinto tarkoittaa, että kunnan pitäisi itse itseään tutkia ja rankaista. Laki ei ole sama alamaisille ja hallitsijoille
"Ministeri voi toimia vain rehelliseksi tiedetty Suomen kansalainen."
Mutta eihän se noin mene. KAtsos kun Kiuru on rehellinen kansalainen. Eduskunnan ja SDP:n protokollan mukaanhan valehtelua ei sanota valehtelemiseksi, joten koska valehteleminen ei ole valehtelua, Kiuru ei voi olla valehtelija.
On siinä opetusministeri, joka ei olekaan koulutukseltaan opettaja.
Oulussa irtisanottaville tarjotaan lisää koulutusta kun eivät kuulemma osaa tarpeeksi.
Harhauttanut äänestäjiä. Oikeuskanslerin päätöksen jälkeen joutuu eroamaan. Laskee samalla SDP:n kanntusta.
AssDeePee on tunnettu huijariryhmittymä. Joko ylioppilastodistus on toiselta pellepoliitikolta löytynyt.
London School of Economicsissa on kaksi tohtorintutkinnon tasoa. Alempi vastaa meidän lisensiaattia ja ylempi on sitten se oikea tohtori. Stubb on suorittanut tuon alemman. Kirjoitti noin 160 sivuisen "väitöskirjan", jossa lähinnä referoi EU:n ns. peruskirjoja. Tieteellisesti se on lähinnä kohtuullisen gradun tasoa. Ei menisi valtiotieteellisessä lävitse väitöskirjana.
Stubb on siis lisensiaatti ei tohtori, vaikka niin valehteleekin.
Stubb myös on Kokkari eikä luuseridemari. Tämä palsta on demuluusereille eikä Kokkareille, joten mikä pointti sinulla on?
Mikko Elo on tehnyt ansiokasta työtä. Enemmän hänen kaltaisiaan. Asioista on uskallettava puhua niiden oikeilla nimille.
Kuinka kauan kesti kun MGR oli laskelmassa puolueen kannatusta. Kiurun pitää ymmärtää siirtyä sivuun ettei puolueella aiheudu enempää vahinkoa.
Sosdemkaverit ovat politrukille antaneet vuosia opettajan tehtäviä
eli
näin on hoidettu puoluetukea palkkana
ilmeisesti ei ole Porissa edes yritetty yhdistää tai tehdä virkoja
pätevälle
vaan epäpätevää Kiurua on politrukkina hyysätty palkkalistoilla
vuosia
Hyvä että tällaiset tulevat nykyisin esille kun kuntapäättäjät
hyysäävät kavereitaan - jopa yli puoluerajojen -
ja veronmaksajien rahat kuluvat erilaisiin kiuruihin ja niiden epätevyyksiin
Porissa syyllitytty laitomuksiin Pygmin palkkauksessa???
Porissa perui järjettömät koululakkautukset. Pyydettiin apuun Vantaalle ja ei missään tapauksessa auta. Ei demari demaron silmää noki, vaikka yhteistä omaisuutta realisoidaan grydereiden taskuun. Oletamme, että demarien vaalikassaan tulee raksaliikkeiltä mukava "vaaliavustus".
No mutta sehän on selvä. Kiurun äänestäjät ovat Porilaisia. Vantaalaiset - no - ovat haisevaa kuonaa. Ja joka tapauksessa demarit ovat Vantaalla vallan kahvassa. Demari kaupungijohtajanakin. Jossakin sitä pitää nauttia vallasta ja täyttää taskuja, niin miksei sitten Vantaalla.
Häpeisit! Kerroit totuuden.
Eron kellot lyövät.
Up
Kiuru sopisi parhaiten opettamaan selkäänpuukotusta, luonnollisesti demarityyliin. Eikös demareiksi oteta tässä vain huippulahjakkaat?
Ylös!
Ylös!
Nyt on sopiva aika vaihtaa puoluetta. SDP:llä ei ole mitään virkaa. Itse suosittelen puoli piirua vasemmalle, eli tervetuloa vasemmistoliittoon.
Yep!
Maisteri vastaa luokanopettajakoulutusta,kevyesti.
Kiuru ei ollut luokanopettaja vaan opetti filosofiaa, uskontoa ja ilmaisutaitoa. Hänellä ei ole opettjaakoulusta, vaikka väitti olevansa koulutukseltaan opettajaa.
Lisäksi aineenopettaja tarvitsee opetettavissa aineissa luokkaa vähintään 35 opinto-viikkoa, niitäkään Kiurulla ei ole.
Lisäksi vahva epäilys on, että tehtävää ei laitettu vuosittain julkiseen hakuun niin kuin laki vaatii.
Kiuru on ministereiden mätäpaise. MOT
Tässä tarkasti:
Aineenopettajan kelpoisuus peruskoulussa ja lukiossa
(Asetus 986/1998, muutosasetus 865/2005, 10 §)
Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut
- ylemmän korkeakoulututkinnon
- vähintään 60 opintopisteen (35ov) laajuiset opettajan pedagogiset opinnot sekä
- vähintään 120 opintopisteen (55ov) laajuiset aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot yhdessä opetettavassa aineessa ja vähintään 60 opintopisteen (35ov) laajuiset vastaavat opinnot muissa opetettavissa aineissa. Perusopetuksen aineenopettajalle riittävät vähintään 60 opintopisteen (35ov) laajuiset opinnot kaikissa opetettavissa aineissa.
Jotta kukaan ei pääse sanomaan, että uudet vaatimusket ei koske Kiurua niin 486/1986 on sama pelkästään opintoviikkoina
Joko tänään joutuu eroamaan?
Krista Kiuru on sdp:n Laura Räty! Eikö tälle asialle voi tehdä mitään? Urpilainen saatiin ulostettua mutta esikunta jäi. Antakaa sille nyt potkut!
jo tuonut jo yo -todistuksen näytille?
sentään. Eikö teillä ääliöt muuta ole kuin yökausia myöten vahdata jotain kouluarvosanoja. Harvinaisen pöllöä porukkaa täällä pyörii, menkää kotiin kasvamaan ja katsokaa vaikka uutisia, niin jotain tyhmiinpäihin voisi jäädä.
Täällä tehdään politiikkaa! Eikä ole mikään trollailupalasta kakaroille.
Kiuru eroaa maantaina!
Joko tänään?
Keskiviikkona?
Torstaina?
Vai hyväksyykö SDP kähmyn valheet?
Eroa odotellessa.
Yhtä leveä kuin pitkä.
Eroaa tänään?
Kiuru eoraa huomenna!
Kiurun mielestä demarit voidaan valita ilman virallaista hakua.
Tänään on hyvä päivä erota.
Jutta Urpilaiselle lankeaa suuri miinus siitä, että hän tyrkytti tuota Krista Kiurua jokapaikkaan ministeriksi. Krista Kiuru on näyttänyt, että hänessä ei ole ministerisianesta, ei ulkoisesti ei muutenkaan. YLE:n ohjelmatkin ovat huonontuneet, kun YLE:lle lapioidaan veronmaksajien rahoja. Tämä lapioiminen ei riittänyt, Krista Kiurun piti pistää siihen vielä indeksikorotukset päälle. Nyt YLE:n johtaja irtisanoo porukkaa kuulema sen takia, kun tuota indeksirahaa ei tullutkaan, kuin manulle illallista. Krista Kiuru pakottaa vielä lapsiamme käymään yhden vuoden lisää koulua, vaikka tuo koulunkäynti ei ole maistunut. Arvatkaas vaan lapsen tuntoja, yksi vuosi vielä tuota pakkokurjuutta.
Porissa ei ollut julkista hakua.
Joko kähmijä eroaa?
Auskultointi,Maisteriopintojen jälkeen.
Silloin on OPETTAJA.
Miksi Kiurun kohdalla ei tarvinnut menetellä julkisten virkojen täyttämistä koskevien lakien mukaisesti?
Tänään on hyvä päivä erota.
Milloin päästää *askata?