Suurlähettiläs Talvitie Natoon liittymisestä: Kriisissä olisimme ensimmäinen kohde
MAALISKUU 2014:
Suurlähettiläs Heikki Talvitien mielestä Suomen liittyminen puolustusliitto Natoon sisältäisi suuria riskejä.
"Suuressa kriisissä me olisimme ensimmäinen kohde, sitä pitää välttää viimeiseen saakka. Miksi meidän pitäisi olla eteenpäin työnnetty tukikohta, joka pitää eliminoida," Talvitie kysyi vieraillessaan MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa (maaliskuu 20149.
Talvitie on diplomaatti ja entinen Suomen Venäjän suurlähettiläs.
Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin vierailu presidentti Sauli Niinistön luona Kultarannassa maanantaina sähköisti Suomen ja Venäjän välisisistä suhteista käytävän keskustelun.
Talvitien mielestä Venäjä arvostaa yhä kahdenkeskisiä suhteita Suomeen, vaikka Ukrainan kriisi on muuttanut maailmanpoliittista tilannetta. Natoon liittyminen voisi kuitenkin muuttaa tilannetta.
"Se, että sulkisimme saartorenkaan sillä, että Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon, tulisi aiheuttamaan jonkinasteisia vastatoimenpiteitä."
Keskusteluun osallistunut MTV:n politiikantoimituksen esimies Timo Haapala otti esiin ristiriidan siinä, että presidentti Niinistö on Nato-kannassaan huomattavasti varovaisempi kuin puolueensa kokoomus.
"He joutuvat nyt vähän pidättelemään ratsujaan. Että mitä oman presidentin kanssa pitäisi tehdä, kun ei oikein haukkuakaan voi."
Haapalan mielestä kuumin keskustelu puolustusliittoon liittymisestä on vielä edessä. "Pomminvarmasti tiedän seuraavien eduskuntavaalien pääteeman, se on Nato-jäsenyys ilman muuta."
MAALISKUU 2014:
Suurlähettiläs Heikki Talvitien mielestä Suomen liittyminen puolustusliitto Natoon sisältäisi suuria riskejä.
"Suuressa kriisissä me olisimme ensimmäinen kohde, sitä pitää välttää viimeiseen saakka. Miksi meidän pitäisi olla eteenpäin työnnetty tukikohta, joka pitää eliminoida," Talvitie kysyi vieraillessaan MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa (maaliskuu 20149.
Talvitie on diplomaatti ja entinen Suomen Venäjän suurlähettiläs.
Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin vierailu presidentti Sauli Niinistön luona Kultarannassa maanantaina sähköisti Suomen ja Venäjän välisisistä suhteista käytävän keskustelun.
Talvitien mielestä Venäjä arvostaa yhä kahdenkeskisiä suhteita Suomeen, vaikka Ukrainan kriisi on muuttanut maailmanpoliittista tilannetta. Natoon liittyminen voisi kuitenkin muuttaa tilannetta.
"Se, että sulkisimme saartorenkaan sillä, että Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon, tulisi aiheuttamaan jonkinasteisia vastatoimenpiteitä."
Keskusteluun osallistunut MTV:n politiikantoimituksen esimies Timo Haapala otti esiin ristiriidan siinä, että presidentti Niinistö on Nato-kannassaan huomattavasti varovaisempi kuin puolueensa kokoomus.
"He joutuvat nyt vähän pidättelemään ratsujaan. Että mitä oman presidentin kanssa pitäisi tehdä, kun ei oikein haukkuakaan voi."
Haapalan mielestä kuumin keskustelu puolustusliittoon liittymisestä on vielä edessä. "Pomminvarmasti tiedän seuraavien eduskuntavaalien pääteeman, se on Nato-jäsenyys ilman muuta."
Vastaukset 51
Vanhimmat
Antaa tulla vaan, lunta tupaan ja jäitä porstuaan!
Niinpä tietenkin tämä. Venäjän Suurlähettiläänä toiminut Talvitie koittaa todellakin vanhakantaisen peloittelun avulla suomalaiset kaihtamaan NATO jäsenyyttä.
Niin totta helvetissä! Me suomalaiset kyllä tiedämme kyllä Baltian maiden tavoin olevamme rajavaltion asemassa mahdollista Venäjän laajentumis pyrkimyksiä vastaan. Ja juuri sen takia kaiken rauhan säilymisen takia Suomen itäinen raja on vahvistettava kansainvälisten NATO joukkojen osallistumisella sekä maailman kehittyneimmällä NATO:n puolustuskalustolla.
Naton puolustuskalusto?
Naton puolustuskalusto on puolustuskalustoa, jota käytetään yksinomaan hyökkäämiseen!
Nato=kuolleita naisia ja lapsia, pommikuoppia sekä saastutettua maata(uraani, agent orange, fosforipommit!
Niin totta helvetissä!
Nato-jäsenyys on vanhakantaista ajattelua!
Venäjällä ei ole laajentumis pyrkimyksiä!
Natolla taas on!
Väitän että kaikkien länsimaiden ja Yhdysvaltojen NATO:n vielä julkilausumaton kanta on että kunhan rajat pidetään nykyisellään, silloinkin kun todetaan että Venäjän kansakunta on vielä pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa.
Kyse on LUONNONVAROISTA!
Nato/USA varastaa luonnonvarat!
Rajat on yhdentekevät!
Olen samaa mieltä plen kanssa.
Venäjällä ei ole laajentumis pyrkimyksiä,natolla taas on,ja iholle.
Ja mielestäni Usa ja Eu sotkeutu johonkin,mikä olisi kannattanut
jättää väliin
Suomi,Ruotsi ja Norja natomaina venäjän iholla,kalusto viimeisintä
tekniikkaa............no?
Mitäköhän "isokarhu" ajattelisi.
Kyllä te varmaan sodan saatte,jos sitä haluatte,varmasti.
Kuunteleekohan Suomen poliittinen johto järjen ääntä vai pienen suppean kiilusilmälauman uhoa kuten nämä "antaa tulla vaan, lunta tupaan ja jäitä porstuaan".
Meinaan vain että lännen etuvartioasemassa voi tulla vielä, ei ainoastaan kuumat, vaan myös varsinkin siviilien osalta kylmät oltavat kun Suomen infrastruktuuri pannaan parissa päivässä matalaksi tuhoamalla energialaitokset, huoltoyhteydet, tietoliikenneverkot tms.
Missähän ihmeen talvi- ja jatkosodan houreissa tuo amerikkalaishenkiset rambot oikein elävät?
Saksan "Lebensraum"-politiikan yksi osio oli maailmansodan aikana yhteistyö Suomen kanssa. Saksan johto ei tietenkään tuntenut liikuttavaa huolenpitoa hallaisella itärajallaan taistelevasta Suomesta, vaan Saksa laskelmoi omien pyrkimystensä maksimoimiseksi. Asiaan kuului myös saksalaisten joukkojen ja kaluston toimiminen Suomessa.
Kun me nyt uhmaikäisen lapsen lailla ryntäämme Natoon, tilanne on samanlainen. Nato ajaa suurten jäsentensä etuja, ja tarvitsee pieniä puskureikseen.
Nato kyllä pystyy suursotaan, mutta kuka todella uskoo, että se siihen lähtee - ainakaan jonkun porotasavallan takia?
Olisimme jokatapauksessa vaikka kuuluisimme punaiseenristiin.
Juuri näin! Itämeren alueella ja myös aivan pohjoisimmassa Suomessa sijainnillamme on strategista merkitystä. Ihan sama se on silloin mitä pallokerhoa virallisesti kannatamme. Etelä-Suomi on sen verran tiheään asuttu, että sitä voisi olla vaikeampi Venäjän ottaa kokonaan haltuun, mutta suurta tuhoa siellä tehtäisiin, että emme olisi uhkana Venäjän Suomenlahden reitillä. Aina posahtaa vaikka minne kumarrellaan..
Eli ei kannata kumartaa kummallekkaan. Kriisissä voimme menettää osan infrastamme vaikka olisimme liittoutumattomia, mutta en varmasti niin paljoa mikäli liittoutuisimme kummankaan kanssa. Nato-kortit ovat häviäjä kortit. Seikka että liittoutumattomana emme ole se ensimmäisenä ammuttava maalitaulu on ratkaiseva, sillä kun ja jos meidän vuoromme tulee niin kumpi tahansa sieltä yrittää tullakkaan niin se on jo osan voimistaan kuluttanut ja me emme, meillä on kotikenttä etu ja olemme olleet valmiina.
Talvitie puhui oman aikansa totuuksia. Nyt mietimme tämän ajan totuuksia.
Varsin subjektiivisia on kokoomuksen totuudet. Kokoomuslaiset ovat tunnettuja näistä mitä jos... ajatelmista, joilla nyt ei ole todellisten totuuksien kanssa mitään tekemistä. Liittona NATO on jo epäluonnollisen pitkään säilynyt. Mikään sotilaallinen liitto ei kestä ikuisesti ja NATO epäilemättä on elinkaarensa loppupuolella, siihen ei siis kannata liityä ja saada vain keikki sen aiheuttamat negatiiviset vaikutkset ilman mitään etuja.
Ihmettelen tätä väitettä että "Suuressa kriisissä me olisimme ensimmäinen kohde". Miksi ihmeessä? Älkäämme pettäkö itseämme, Suomi on pieni, syrjäinen ja merkityksetön maa muulle maailmalle. NATOssa tai ei niin maailmassa on monta muuta paljon tärkeämpää paikkaa.
Asiahan tuli jo todistettua 1944: Neuvostoliitolle oli tärkeämpää päästä Saksaan kuin uhrata voimiaan Suomen valtaukseen.
Suomi on tärkeä vain suomalaisille.
Pihtiputaan mummokin tiesi jo nuorena, että on tosi vaikeaa olla pidemmän päälle ihan vaan vähän raskaana. NATO-maana meillä olisi NATO:n aseistusta. Luuletko, että Venäjä vain odottelisi, koska ryhdymme käyttämään niitä, jos NATO:n ja Venäjän välinen kriisi eskaloituu?
"Miksi ihmeessä?"
Tyhmä olet, mutta ole vaan.
Nato Suomesta lähtee parissa minuutissa ydinohjukset Venäjän pääkaupunkiin, joten jo tämän takia Venäjä tuhoaa Suomen ensimmäisenä.
Lisäksi Nato Suomi voi osaltaan eristää Venäjää, tätä emme tietenkään tahdo, koska Venäjä on Suomen tärkeä kauppakumppani ja lisäksi Valkoisen miehen viimeinen linnake, jossa ei kaiken maailman evakkojätös-Torstit, somppuloiset ja muut virattomat geegerit juhli.
Suomestakin pitäisi potkaista pois nämä riidanhaluiset evakkojätös-Torstit, joilla on esinahaton rectumissa.
Sama tapahtui talvisodassa!
Suomi(Erkko) ei antanut Venäjälle turvallisuustakuita, ja se johti suoraa sotaan!
Ei Venäjä tänne halua, mutta Nato on tulossa miltei väkipakolla!
Erkko, Mannerheim ja suomenruotsalainen eliitti ajoivat maamme väkipakolla sotaan silloisen Neuvostoliiton kanssa. Presidentti Koiviston mielestä talvisota olisi ollut vältettävissä ja hän syyttää sodasta eniten juuri Erkkoa, jopa niin, että kutsuu talvisotaa Erkon sodaksi!
Makarovin viesti oli selkeä:
a) Venäjä näkee NATOn ja lännen uhkana sekä konfliktin tullen vastustajana
b) Venäjä kokisi Suomen NATO-jäsenyyden Suomen sijainnin ja geopolitiikan takia itselleen erityiseksi uhaksi
c) Venäjä toivoisi, että Suomi tekisi NATOn sijaan enemmän turvallisuuspoliittista ja muuta yhteistyötä sen kanssa
-Ja se, mitä loogisesti seuraa kohdista a ja b seuraa, mutta jota ei sanota ääneen:
d) Mahdollisen konfliktin tullen NATO-Suomi joutuisi näin ollen Venäjän sotilaallisen ja massiivisen ensi-iskun kohteeksi. Suomi puhdistettaisiin ensimmäisenä "vaarallisena alueena" vihollisista.
Näistä samoista asioistahan minä olen kirjoitellut tässäkin blogissani useampaan kertaan. Geopolitiikka ja Suomen sijainti suhteessa Venäjään eivät ole muuttuneet yhtään miksikään sitten Kylmän Sodan ajan, eikä myöskään geostrategiasta juontuvat välttämättömyydet tai faktat.
Me emme voi sijainnillemme mitään, mutta Suomen johdolta, ainakin NATO-intoilijoilta, on näköjään hävinnyt geopolitiikan ja reaalipolitiikan taju.
http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107962-makarovin-viesti-nato-suomen-asema-ja-venäjän-kanssa-tehty-naapuruussopimus
Kuinka paljon Suomi tai suomalaiset hyötyvät siitä jos suurvallat saisivat selvittää välinsä Suomen maaperällä? Itse ehdottaisin että suurvallat voisivat selvittää välinsä Ahvenanmaalla tai Ruotsissa, EI Suomessa!"
Ahvenanmaa olisi loistava paikka jossa USA ja Venäjä voisivat käydä presidentti Ronald Reaganin ehdottaman "rajoitetun ydinsodan" keskenään. Tosin jos siihen päädytään että maa on Ruotsi, ei minulla ole mitään sitäkään vastaan!
Suomen pitää vaalia rauhanomaista puolueettomuuspolitiikaansa joka takaa hyvät kauppasuhteet kaikkiin ilmansuuntiin. Jos Ruotsi haluaa liittyä natoon, niin kaikin mokomin! Itse oikein toivoisin Ruotsin liittymistä ja vielä sellaista tilannetta että jokin natomaa joutuisi sotaan joka velvoittaisi Ruotsinkin mukaan ja Suomi voisi olla tällä kertaa se jossa pelattaisiin pingistä ja nautittaisi mansikoista kermavaahdolla samaan aikaan kun Ruotsi saisi niskaansa ydinaseita ja muuta lyijyä/napalmia... .
Jos Ruotsi joutuisi sotaan niin kesällä keskittyisin minigolffiin ja hyvien viinien maisteluun ja talvella laskettelisin ja nauttisin takkatulen lämmöstä tyttöystäväni kanssa. Toki lähettäisin ainakin kerran tuntemattoman sotilaan paketin jossa olisi hapansilakkaa ja suomalaista mämmiä!
Aina kun kuulisin että Tukholmaa olisi pommitettu keittäisin teetä ja söisin pullaa, ja lukisin Tex Willereitä.
..ja sitten tuhoisivat koko kauniin saariston,laskeutumaa riittäisi koko Suomen ylle.
Huvittavaa kuinka useat Reaganin ihailijat unohtavat kuinka hän otti heti hatkat kun libanonilaiset sissit räjäyttivät muutamilla autopommeilla useita satoja USA:n merijalkaväen sotilaita hengiltä. Kukaan ei halua muistaa millaisia paskahousuja nämä jenkit ovat kun tulee tulta heihin päin. Kovia he ovat vain pommittamaan hengiltä aseettomia siviilejä.
Pienen Suomen olisi vain pitänyt pysyä mahdollisimman näkymättömänä. Sijaintimme on niin huono, että ei tarvitsisi yhtään laittautua enää silmätikuksi.
Talvitie vain kovin harvoin on kommentoimassa ajankohtaisohjelmissa, Visurista puhumattakaan.
On muuten tehokkaasti pidetty esim. Visuri poissa ja joku Kriik, Aaltola ym. kommentoivat ilman kunnollista analyysia.
Tämä kertoo jo paljon asioita seuraaville.
Isäntämaasopimus oli vähintäänkin kummallisesti toteutettu, ihmeellistä salakähmäisyyttä....Naton nuoleskelua.
kannattaa tietysti loisyhteiskuntaa ja vastustaa demokratiaa.
Voivittumitäpaskaa.
Mitä mieltä olet siitä tosiasiasta, että vielä yhtään Natopäätöstä Suomessa ei ole tehty demokraattisesti?
Otappa päivälääkkeet niin helpottaa yksinäisyydessäsi.
Onhan se hiukka outoa että meille järjestetään "turvatakuut"
liittymällä natoon, mutta kansalle ei saa kertoa että nyt te olette
turvassa,nato pitää huolen teistä ja rahoistanne.
http://ipu.fi/hallitus-rikkoo-perustuslakia-naton-isantamaasopimuksella/
ja hyväksymisestä. Ruotsissa sama sopimus menee eduskunnan käsittelyyn.
Sopimuksella kävellään Suomen perustuslain ylitse: ”Eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka ovat merkitykseltään huomattavia” (PL 94 §). Suomessa ei kuitenkaan ole sellaista (perustuslaki)tuomioistuinta, jossa asia voitaisiin puolueettomasti tutkia.
Itsenäisyyspuolue (IPU) vaatii, että isäntämaasopimuksen prosessi pysäytetään, asiakirjat saatetaan julkisuuteen suomeksi, sopimuksesta järjestetään perusteellinen käsittely eduskunnassa ja hallituksen toimista suoritetaan luottamuslauseäänestys.
IPU vaatii, että Nato-yhteistyöstä on luovuttava ja Suomi on palautettava puolueettomaksi, sotilaallisesti liittoutumattomaksi ja itsenäiseksi, kansanvaltaiseksi maaksi.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
______________________________
http://ipu.fi/puheenvuoro-suomeen-tilataan-miehittajat-talla-viikolla/
Venäjä on hyvin valmistautunut toteuttamaan tällaisen operaation, eikä sen tarvitse välttämättä ampua laukaustakaan. Huomaamme kyllä tapahtumat konkreettisesti ja sen jälkeen saamme toimintaohjeet ilmoitusluonteisina asioina. Ne vaan eivät tule Natolta tai EUsta, vaan Venäjältä. Tämä johtuu puhtaasti johtavien poliitikkojemme kyvyttömyydestä huolehtia omasta maastaan. Maassa pitkään vallinnut ja ulkopuoliselle tarkkailijalle ilmiselvä valtatyhjiö täyttyy ulkopuolelta, kun suomalaiset ovat olleet haluttomia kantamaan vastuutaan niin poliitikkoina kuin äänestäjinäkin. Maanpetturit näkevät tässä vain välineen sementoida oma asemansa todellisten vallankäyttäjien marionetteina.
Krimiläiset saivat äänestää liittymisestään Venäjään. Suomalaiset eivät saa äänestää sitoutumisestaan Natoon. Ehkä Venäjä antaa meille tilaisuuden äänestää asemastamme, ehkä ei.
Vain Suomen miehittäminen on tässä vaiheessa varmaa. Riippuu Venäjän tulkinnasta, saammeko tilaamamme miehittäjät, vai tulevatko yllättäen ja pyytämättä ne, joita ei ollut tarkoitus tilata.
Eteentyönnetyn tukikohdan idea perustuu siihen, että syvä hyökkäys aletaan torjua, ei etulinjassa, vaan huomattavasti myöhäisemmässä vaiheessa kun hyökkääjä on edennyt riittävän kauas.
Kesällä 1944 Suomi aloitti ratkaisevan puolustautumisen sille edullisemmassa maastossa VKT-linjalla yli 100 km taaenpana kuin missä etulinja sijaitsi 9.6.1944.
Naton sotasuunnitelma vuosi 1970-luvulla julkisuuteen ja seikka järkytti eteenkin saksalaisia. Nimittäin sotatilanteessa Nato olisi aloittanut puolustautumisen Varsovan liiton joukkoja vastaan vasta syvällä Ranskan maaperällä. Saksa olisi sitä ennen pyyhitty pois maailman kartalta. Juuri tämä teki saksalaisista voimakkaasti pasifistisia 1980-luvun alkuun mennessä.
Nykysin syvän hyökkäyksen periaate on yhä voimassa. Siksi mm. Baltian maiden asema on aivan toivoton. Niiden merkitys on lähinnä toimiminen että taistelujen alkua tiedustelutukikohtina. Niitä ei sen sijaan todella puolusteta sillä siinä ei olisi mitään järkeä. Baltian maat vallataan hyökkäysen ensimmäisinä tunteina ja siellä olevat vähäiset Naton ilmavoimat tuhotaan tutkassa näkymättömillä lentokoneilla ja muilla välineillä.
Jos Suomi on Nato-maa sille käy samalla tavalla. Kaikki sellainen joka mahdollisesti voisi olla Nato-joukkojen käytettävissä tuhotaan välittömästi. Natolle Suomen puolustaminen alueen laajuuden takiakin on suorastaan järjetöntä varsinkin kun Nato-mailla ei ole sellaisia joukkoja jotka kykenisivät käymään vaikeassa maastossa sotaa. Suomi on eräs maailman vaikeampia taistelumaastoja kenelle tahansa.
Suomessa ei ole mitään luonnonvaroja joka kiinnostaisi esim. USA:ta niin paljoa että se uhraisi paljoa Suomen pelastamiseksi ja sitä paitsi sekään ei varmasti lohduttaisi meitä yhtään jos suurvallat selvittäisivät välinsä Suomen maaperällä?
Talvitie yrittää tuoda järkeä typerien natottajien päähän. Turhaan. Kiimaiset kollit ja nartut ovat päästään sekaisin ja työntävät Suomea turmion tielle.
Caj-Göran Stubb ja Carl Haglund toimivat niiden suomenruotsalaisten äänitorvena jotka jatkavat Freudenthalilaisen kasvatuksen saanutta Mannerheimin miekkapuheita jossa tuo seta-veteraani uhoaa ettei lepää ennen kuin kuin suursuomi on totta ja Venäjä tai silloinen Neuvostoliitto olisi vallattu.
Sodan aikaan suomenruotsalainen kielivähemmistömme pakeni sukulaistensa luokse Ruotsiin siksi aikaa kun he juonittelivat suomenkieliset suomalaiset etulinjoille. Suomenruotsalaisia sotilaita ei voinut päästää edes lomille omiin länsirannikolla sijaitseviin kotikyliinsä koska niin usein he jättivät palaamatta takaisin rintamille ja pakenivat jäitä pitkin Ruotsiin.
Nyt nämä samat suomenruotsalaiset rintamakarkureiden vesat heristelevät nyrkkiään itään päin ja ovat tekemässä maastamme naton etuvartioasemaa joka olisi sodan tullen ensimmäisenä tulilinjalla Ruotsin puskurina!?
Olen ollut Talvitien kannalla koko tämän Natokeskustelun ajan, jota on jatkunut jo pitkään.
Kokoomus on jossain mielessä vaarallinen puolue maallemme, kun se tatkuvasti pyrkii hylkimään Venäjää ja sen vuoksi on menemässä Natoon, ajattelematta mitä vahinkoa se Suomelle todella aiheuttaisi.
Talvitiellä on pitkä ura ja tietämys kansainvälisistä suhteista, joita joku Katainen ja Stubb eivät ikänsä ja mielenlaatunsa takia pysty lainkaan käsittämään.
Rajan läheisyydessä pitää olla hyvät ystävät eikä suinkaan jossain valtameren takana.
Se mikä usealta unohtuu on se, että jo pelkästään USA kykenee manipuloimaan asioita taustalla niin, että se saa Euroopan maat sotkemaan välinsä Venäjän kanssa.
Miksi muuten NSA vakoili Angela Merkeliä? Tosi ystäväthän eivät toisiaan vakoile vaan kysyvät asiat suoraan. Ai niin, Merkel ei olekaan USA:n ystävä vaan kilpailija, uhka ja itseasiassa vihollinen.
Suomen juoniminen natoon onkin lähinnä Ruotsin etu johon Ruotsi on valmis panostamaan rutkasti rahaa.
Ruotsi yrittää huijata Suomea natoon mutta olkaamme kohtelijaita ja antakaamme ho-mojen liittyä ensin!
Mikään ei voisi suoda suurempaa nautintoa kuin se, että Ruotsi olisi natossa mutta Suomi puolueeton ja sitten vielä sota Venäjän ja nato-maiden välille että Suomi-poika pääsisi kunnolla nauttimaan kun olisi Ruotsin vuoro ottaa turpaansa oikein isän kädestä!
Silloin olisi meidän suomalaisten vuoro ojentaa auttava kätemme hätää kärsivälle Ruotsille ja vastaanottaa vaikka muutama sotalapsi ja toivotella jaksamisia ruotsalaisille "sotilaille" samalla kun pelaisimme minigolffia kylmää olutta siemaillen ja välillä voisi ottaa vaikka napsut kossupullostakin, vai mitä?
Jos Ruotsi ajautuisi sotaan Venäjää vastaan niin minä lupaudun järjestämään ainakin yhden lauluillan nuotion ääressä jossa paistettaisiin vaahtokarkkeja ja kerättäisiin pieni kolehti ruotsalaisten sotilaiden hiusverkkoihin.
Jos Venäjä kaatuu kaatuu Suomi aina mukana. Näin on historia osoittanut. (1917 ja 1989-91).
Eikö Suomi voisi valloittaa Ruotsia ja lopettaa tämän Ruotsin harjoittaman kieron politikoinnin jossa se koettaa tehdä Suomesta ilmaisen natopuskurin itselleen?!
Naton avulla voimme pommittaa ryssien maat ja mannut kivikauteen ikiajoiksi.
Jospa sitten saamme rauhan tuolta murhaajakansalta.
Jos suomalaisille ei kelpaa itsenäisyys ja rauhanomainen puolueettomuus ja sotilaskumppanuutta on pakko hakea maapallon toiselta puolelta valtamerien takaa niin miksi ihmeessä Suomen pitäisi valita sellainen liittolainen jolla on entuudestaan vihamieliset suhteet naapurimaahamme?! Suomi voisi harkita sotilasliittoa myös Kiinankin kanssa! Se on kaukana sijaitseva kasvava talous ja sotilasmahti jolla olisi hyvät välit myös naapuriemme kanssa. USA haluaa Suomesta vain maksajan hätää kärsivälle aseteollisuudelleen. USA on huono vaihtoehto koska siellä vallassa ovat loputtoman ahneet kiilusilmäiset ja fanaattismieliset roistot jotka pyrkivät tekemään sodilla vain rahaa.
Meillä on ongelma ja se on natokiimaiset johtajamme.
Natokiimaisia johtajistamme tekee vuolas voiteluraha jota virtaa Ruotsista joka yrittää tehdä maastamme ilmaista natopuskuria Ruotsille. Ruotsalaisten natorahaa jakaa tottakai rkp joka on tunnettu siitä, että se on puolue joka valvoo Ruotsin ja ruotsinkielisten etuoikeuksia Suomessa.
Talvitie voi olla oikeassakin?! Kriisissä, ja varsinkin sellaisessa kriisissä missä Suomi kuuluisi natoon ja naton eli USA:n ja Venäjän välille syntyisi ylitsepääsemätön konflikti, voisi Suomi olla strategisesti tärkeä kohde jonka Venäjä kokisi uhkakseen ja jonka Venäjä haluaisi pelata nopeasti pois pelistä?
Mukavampaa olisi jos Suomi jatkaisi rauhanomaista puolueettomuuspolitiikkaansa ja säilyttäisi omat uskottavat puolustusvoimansa, ja antaisi muiden sotia sotiaan ja me omiamme jos sellainen paikka tulisi.