Kunnianhimoinen Toni asui Vainion sisarusparin alivuokralaisena, ensin taloudellisista mutta sittemmin myös tunnesyistä, kun suhde Katjaan oli käynnistynyt. Tonin pikkuveli Petri vammautui pysyvästi poikien lapsuudessa heidän leikkiessään aseilla. Toni on kantanut vastuunsa ja huonon omantuntonsa tunnollisesti koko elämänsä äidin taloudellisena ja henkisenä tukena.
Toni joutui urallaan rahoitusalalla henkilökohtaiseen umpikujaan, vaihtoi alaa ja otti pestin pizzakuskina. Oman kullan sisko Jenni sai miehen silmät säteilemään ja Toni jätti Katjan kihlautuakseen Jennin kanssa.
Sijoittamiseen palannut Toni muutti Frankfurtiin töihin. Jenni jäi kuitenkin Suomeen valmistelemaan tulevia häitä. Toni perui häät Jennin vuodatettua pettymystään avioehtosopimukseen, mutta ilmestyi kuitenkin oven taakse hieromaan sovintoa. Toni majoittui hotelliin ja lahjoitti Jennille ison tukun rahaa. Tonin jatkettua työmatkojaan Jenni päätti hankkia häille julkisuutta. Toni kuitenkin kieltäytyi julkisuudesta täysin ja epäilyt Tonin rehellisyydestä heräsivät muistakin syistä. Toni loi suhteet pikaisesti Markukseen, joka kostean illan päätteeksi heräsi prostituoidun vierestä käsiraudat ranteissaan. Toni aloitti Markuksen kiristämisen, kun paljastui, että Toni oli kietonut Jennin bisneksiinsä. Tonin hämärien talousjärjestelyiden seurauksena Jenni luovutettiin Saksaan, jossa hän kärsi pitkähkön vankilatuomion turhasta. Samaan aikaan Toni jatkoi bisneksiään maailmalla salanimien turvin.
Pihlajakadulle purjehtinut Camilla tuli etsimään jälkiä Tonista, johon oli ulkomailla liikkuessaan rakastunut, ja juoni itsensä Vainiolle Katjan kämppäkaveriksi. Kun Jenni palasi vauvansa kanssa kotiin seurasi yhteenotto, mutta Camilla kuitenkin hyväksyi pian Jennin muuton asuntoon saman katon alle. Murheissaan Camilla kertoi Sepolle kuinka Jennin tulo muistutti Tonista, ja Sepon neuvosta Camilla heitti "Tonin tuhkat" mereen (Camilla oli väittänyt aiemmin Tonin kuolleen).
Jenni alkoi saada viestejä Sielunveljeltä - nimimerkin takaa paljastui Toni! Pihlajakadulle palasi muuttunut mies, jolle muka ensin selvisi dna-testin avulla ettei hän ollut Jennin pojan Nikon isä. Mutta se ei ollutkaan totuus vaan Jennin huijausyritys päästä eroon epäilyttävästä sulhosta. Niin Toni vakuutti Camillan ja yhdessä he etsivät Tonin paljastamaa rahakätköä tuloksetta. Kunnes lopulta tärppäsi, Camilla piilotti Tonin etsimän laatikon, mutta Katja löysi rasian keksien valepohjan laatikossa. Se todella sisälsi rahat joiden takia Jenni oli joutunut virumaan vankilassa. Sisarukset jakoivat rahat ja kertoivat Tonille heittäneensä laatikkoromun roskiin. Surkeat Camilla ja Toni viettivät kaatopaikalla pitkän ja turhan tovin rahoja etsiessään. Millainen loppu ahneella sananlaskun mukaan onkaan?
Kun isyys sitten selvisi jätti Toni Camillan siltä seisomalta ja palasi yhteiseen elämään Jenninsä kanssa. Mutta Toni oli pahasti myöhässä ja syvässä pulassa. Hämärät tahot alkoivat periä saataviaan aggressiiviseen tyyliin. Äkkiä panikoitunut Toni tahtoi viedä jo Tampereelle paenneen Jennin ja Nikon sekä Petri-veljen Belizeen, kun velkojat kävivät uhkailemassa häntä uudemman kerran. Ja rikolliset olivat tosissaan. Club Geelin kassan epätoivoisena ryöstettyään Toni katosi - muutamia viikkoja myöhemmin hänet löydettiin kuolleena jään alta merestä ja Jenni kävi Camillan kanssa tunnistamassa ruumiin.
Toni Veijalainen
Bilteman.tummennuskalvo
3
3812
Vastaukset
- Ja se on hyvä se
Olikin niin rasittava tyyppi että helvetin hyvä että päästiin siitä eroon!
- 766
juu
- paitsi_että
Petri oli Tonin isoveli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1277148Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234944L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664286TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242271Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2811718- 671475
Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221466Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394