Jaana Nieminen

Bilteman.tummennuskalvo

Jaana on tarmokas ja tehokas nelikymppinen nainen, joka hoitaa kolmen ihmisen työt mennen tullen. Jaana katsoo asioita käytännön vinkkelistä ja arvostaa työntekoa kovasti. Tämä rehellinen perheenäiti pystyy olemaan aidosti lojaali ystävä ja hänen mielestään ihmisten omat asiat saavat myös pysyä sellaisina. Jaana ei turhia juoruile.

Jaanasta tuleekin helposti luottonainen, joka saa kuulla toisten murheet ja kyseenalaisimmatkin teot.

Taidetta ja akateemisuutta Jaana pitää lähinnä ajan ja resurssien haaskauksena. Jaana on hyvä äiti, joka painottaa kasvatuksensa pärjäämiseen ja itsestään huolehtimiseen. Jaana on tehnyt monenlaisia töitä - hän on tuurannut Ismoa kaupassa ja ajanut taksia. Eräänä päivänä tuntematon miesasiakas unohti taksiin kännykkänsä, ja myöhemmin Jaana tuli uhatuksi. Ismolle Jaana väitti olevansa kunnossa, mutta hän irtisanoutui joka tapauksessa. Keravalla Ismon luona grillatessa intohimo oli vähällä leimahtaa, mutta onnellisen hetken keskeytti äkillinen tieto Miian sairastumisesta. Miian kuoleman jälkeen Jaana on lohduttanut murtunutta Ismoa. Vanhan vuosientakaisen tuttavan Jukan Jaana on vakuuttanut Maaritille unohtaneensa jo aikapäivää.

Kotona kasvanut laskupino huoletti tarkkaa taloudenpitäjää ja sattumalta Jaana teki Ullalle ennustuksen, ja samantien tyytyväiselle Hannallekin. Niinpä Jaana päätti avata Madame Tellervon ennustuslinjan. Ismo on ollut yhteydessä Madame Tellervoon vielä Miian menehtymisen jälkeenkin ja Jaanalla tuntuu olevan täysi työ yksinäisen kauppiaan neuvomisessa.

Roosan naima-aikeet yllättivät Jaanan, mutta hän sai aikaan ratkaisun, jotta Roosa käy koulun ensin loppuun Perttulassa ennen kuin lopullinen naimalupa heltiää. Suhdettaan Ismoon Jaana on pohtinut mm. Maaritin kanssa tarkkaan mietiskellen. Jaanan on nimittäin ollut vaikea ymmärtää Ismon tarvetta pysyä hieman etäällä. Ismon rakkaiden Miian ja Liisan haudalla Jaana alkoi ymmärtää kokonaisuutta kuitenkin paljon paremmin. Perheasioissa Jaana on kallistunut omiensa puolelle ja antanut Ismolle moitteita, mutta välit ovat kuitenkin enemmän kuin kunnossa ja Elinan ja Markuksen häihin pari suuntasi yhteistä säveltä hyräillen.

0

373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        132
        5381
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        31
        3862
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2480
      4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

        Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
        Maailman menoa
        38
        2044
      5. Minulla ei ole ketään muita

        Enkä halua ketään muita kuin sinut.
        Ikävä
        24
        1753
      6. Jätä minut rauhaan

        En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
        Ikävä
        24
        1704
      7. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        41
        1640
      8. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        50
        1608
      9. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        29
        1463
      10. Olitpa ikävän

        Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
        Ikävä
        38
        1424
      Aihe